MIKKELIN PAMAUS 9.8.1986

[Doctor Lecter]

Tulevan merkkipäivän kunniaksi IltaSanomain sivuilla on kaksikin artikkelia Mikkelin pamauksesta:
”Nyt muuten lojahti” – Mikkelin panttivankidraamasta 30 vuotta
Mikkeli seuraa kehossa lopun elämää

Myös Helsingin Sanomissa muistellaan tapausta: Mikkelin räjähdys hillitsi poliisin liipaisinsormea – panttivankidraamasta tulee kuluneeksi 30 vuotta

Poliisien toiminta oli luokatonta, johdon toiminta onnetonta. Mitähän sillä voitettiin, että lukuisien poliisiautojen letka seurasi kaappaajan käytössä ollutta autoa? Odotettiinko, että hän pysäköisi väärin tai syyllistyisi ylinopeuteen? Kenellekään ei tullut mieleen, että jossain vaiheessa kaappari väsähtää. Nukahtaa. Ja hänet voi poimia kuin kypsän marjan.
- Ei, vaan listalla ykkösenä oli KOP:n rahojen suojaaminen.

Suomessa ei ollut kokemusta vastaavista tilanteista ja jotenkin kait odottivat, että poliisin auktoriteetti, käskyttäminen, tehoaa kaappariin.

Poliisijohdon selittelyt olivat vastuun siirtämistä toisille - alemmalle tasolle, ja puhuttiin kommunikaatiovaikeuksista; radio ei kuulunut kunnolla ja kukaan ei tiennyt kenen pitäisi asioita hoitaa. Poliisijohto oli tottunut olemaan julkisuudessa ihan muissa asioissa, sellaisissa kivoissa vuosijuhlissa virkapuvussaan ja kertomassa kuinka liikennerikkomusten määrä huolestuttaa.
- Toki helppoa on olla jälkiviisas ja varsinkin muiden asioissa. Yhtä lailla poliisijohto on ollut jälkiviisas jo 30 vuotta. Syyllinen tapaukseen on tietysti kaappaaja Jorma Takala. Joka muuten olisi jo 66-vuotias. Vuosi yli eläkeiän. Niitä eläkepäiviä ei hänelle koskaan tullut. Millaisia suunnitelmia Takalalla oli sitten ryöstörahoille? Sitä emme voi tietää.

Tarina kertoo, että Takalan hautajaisissa eräs lähiomainen oli pohtinut ääneen, että "pääsiköhän se Jorma taivaaseen?" Tilaisuudessa mukana ollut poliisi oli sanonut siihen, että "kyllä se ainakin sinne päin lähti".

EDIT: lisätty HS:n uutisen linkki

[Ailar]

Takalan saumausfirmahan menestyi hyvinkin, mutta sitten Takala haksahti huumeisiin. Firma ajautui konkurssiin ja velkaa kertyi. Tuli avioero ja asuntonakin oli lopulta asuntovaunu.
Kaipa Takala kuvitteli pääsevänsä ulkomaille asustelemaan rahasäkin kanssa. Toisaalta voi olla niinkin, ettei hän pitänyt enää niin väliä, vaikka ryöstöyritys epäonnistuisikin.

[Brigitte]

Suomenkielisiä uutisia tapauksesta en enää löytänyt Youtubesta, mutta toisella kotimaisella kyllä. Haastatteluosuudet ja lehdistötilaisuus ovat suomeksi, joten avautuu tuolloiset tuoreet näkökulmat myös kielitaidottomalle. Kiinnitin huomioni siihen, kuinka tapahtumapaikan videomateriaalista itse räjähdys on leikattu pois, sen jälkeinen tulimeri kylläkin näkyy. Olisiko ollut tuolloin liian järkyttävä tuo close call hetki kotikatsomoihin näytettäväksi...

TV Nytt 9.8.1986 https://youtu.be/uVhdX4r-f3w

[Tappajanpoika]

Virkistin minäkin muistiani, kun peräti 7-vuotias tuolloin olin. Mietin että yllättiköhän tuo auton nytkähdys sitten takakulmassa olevan karhu-miehen kun huti tuli. Edessä olevalla lienee huono mahdollisuus osua kun Takala oli takapenkillä?

[Olinko eka]

Muistaakseni tuota tapausta seurattiin ihan livenä televisiosta.
Olisiko urbaanilegendaa että poliisilla ei ollut kovia piipussa vaan kumiluodit?
Ampujathan eivät tietääkseni ollut karhuryhmää ja käsky tuli kenttäpäälliköltä?
Loppujen lopuksi tässä on vain yksi syyllinen. Tsemppiä elämään asianosaisille.

[19736]

En usko että Häkkinen tarjoutui vapaaehtoisesti kuskiksi kaapparille. Todennäköisesti kaappari eli Takala vaati Häkkisen kuskiksi, koska näki nuoren miehen olevan paras vaihtoehto pankissa olevista henkilöistä josta suurin osa oli varmaankin naisvirkailijoita ja muita asiakkaita.
Onhan Häkkinen voinut tarjoutua jonkun naisen tilalle panttivangiksi. Tietysti naiset jotka räjähdyksestä selvisivät ovat tuon kertoneet.
Tuskinpa tuollaisessa tilanteessa kuten muutama vastaus edellä joku totesi Häkkisen olleen julkkishakuinen en oikein tuossa tilanteessa usko.
Varmaan tuollaisen tilanne on panttivangeille aikamoinen shokki ja ihminen varmaan toimii aikalailla vaistojen varassa. Oma ja muiden henkien pelastaminen on silloin keskeisin asia.

[Doctor Lecter]

”Nyt tuli tappokäsky” – Helsingin Sanomain säätiön kirjoituskilpailun voitti kesätoimittajan yksityiskohtainen silminnäkijäkuvaus Mikkelin panttivankidraamasta

Kilpailun voittanut Jarmo Aaltonen oli vuonna 1986 kokematon toimittaja, joka pääsi todistamaan ainutlaatuisia tapahtumia Mikkelissä. Jutun lopussa Aaltosen kirjoitus kokonaisuudessaan.

HELSINGIN Sanomien 130-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestetyn kirjoituskilpailu on ratkennut. Ensimmäisen palkinnon, 5 000 euroa, sai Jarmo Aaltonen kirjoituksestaan Lahti–Mikkeli: all night long.

Tuomaristo perustelee valintaansa seuraavasti: ”Kirjoitus on tarkka silminnäkijäkuvaus vuoden 1986 panttivankidraamasta. Lahden aluetoimituksen kesätoimittaja tempaistaan hoitamaan yhtä maamme lähihistorian suurinta uutistapahtumaa ja jälkikäteen hän joutuu vielä raastuvanoikeuteen todistamaan tapahtumien kulkua. Ilmaan jää kysymys: Mitä Mikkelissä oikein tapahtui?”
...
KILPAILU oli suunnattu Sanoma Media Finland Oy:n entisille ja nykyisille työntekijöille.
...

Alla Jarmo Aaltosen voittanut kirjoitus kokonaisuudessaan:

Lahti – Mikkeli: all night long

Helsinkiläinen saumaaja Jorma Takala ryösti Helsingin Jakomäen KOP-pankin elokuussa 1986, otti kolme panttivankia mukaansa ja ajatti auton Mikkelin torille, jossa se räjähti.

Se oli ollut tavanomaista vilkkaampi perjantaipäivä 8. elokuuta 1986 Helsingin Sanomien Lahden-aluetoimituksessa. Kesätoimittajana olin rampannut muutamissa tilaisuuksissa ja tehnyt niistä uutisia lehden eri osastoille ja hoitanut muut rutiiniasiat kuten poliisin ja palokunnan soittokierrokset Kanta-Hämeestä Keski-Suomeen.

En ollut juurikaan ehtinyt seurata päivän uutisvirtaa, mikä tarkoitti tuolloin lähinnä sähköisiä välineitä ja nurkassa nakuttavaa STT:n printtikonetta – someahan ei ollut keksittykään. Hoitelin aluetoimituksen iltavuoroa, jonka päätteeksi olin aikonut lähteä bussilla tyttöystäväni luokse Helsinkiin.

Sen vuoksi päätin käväistä kämpilläni muutaman kilometrin päässä Kariniemessä pakkaamassa laukun ennen iltasoittokierrosta poliiseille ja palokuntiin. Puoli yhdeksän televisiouutisissa puhuttiin jostakin hässäkästä Helsingissä, mutta laukkua pakatessa en kiinnittänyt siihen isoa huomiota, kunnes keskustoimituksesta soitettiin.

Antti mukaan ja matkaan
Apulaisuutispäällikkö kertoi, että Helsingin Jakomäessä oli ryöstetty pankki, otettu panttivankeja ja lähdetty kohti Lahtea. Kysyin ketkä ovat konnan perässä, johon tuli vähän nolosteleva vastaus, että ei kukaan. Hesarin toimittajat ja kuvaajat olivat jääneet Jakomäessä poliisin eristyksen taakse, joten auton perässä ei ollut yhtään HS:n toimittajaa.

Lähdin kiireen vilkkaa takaisin työpaikalle Lahden keskustaan. Pian tuli tieto, että kaappaaja olikin kääntynyt Mäntsälästä takaisin, mutta kohta taas, että valkoinen VW Passat oli kiekannut uudelleen ja tuli jälleen kohti Lahtea. Jäin miettimään, kumpaa kautta se tulisi: vanhaa tietä vai Lahden ohitustietä eli mihin kannattaisi mennä vastaan.

Soitin valokuvaajallemme Antti Johanssonille kotiin ja kerroin tilanteen. Antti sanoi, että oli juuri tullut saunasta ja ottanut pari olutta, joten auton rattiin hän ei lähde. Kysyin lähtisikö hän mukaani, jos hakisin hänet kotoaan Liipolasta. Olin näet juuri havainnut, että aluetoimituksen pomon Kuparisen Jaskan auton avaimet olivat hänen pöydällään – mies oli onneksi lähtenyt suoraan töistä perjantaikaljoille. Minulla ei ollut silloin omaa autoa.

Nappasin avaimet, hain auton kellarista ja suuntasin Liipolaan. Sitä ennen olin yrittänyt saada Lahden poliisilta tietoja kaappaajan liikkeistä, mutta heidän suunsa oli visusti tukittu; KRP oli ohjaksissa. Hain Antin ja ajoin Lahden pohjoispuolelle Holman risteykseen, jossa nelos- ja viitostie erkanevat.

Poliisit tuppisuina
Onneksi pomoni autossa oli siihen aikaan melko harvinainen ARP-puhelin, joten päätin vielä kerran soittaa tutulle poliisille ja tiukkasin: ”Sano nyt saatana edes kumpi: neljä vai viisi!” Poliisi vastasi ”viisi”, joten kiitin ja suuntasin viitostielle kohti Heinolaa. Eipä kauaa tarvinnutkaan ajella, kun vastaan tuli Volkswagen Passat ja muutaman sadan metrin letka poliisiautoja.

Huoltoasemat oli pimennetty, jotta kaappaaja ei saisi bensaa. Yhdeltä hän ehti saada kahdeksan litraa ja kääntyi taas kohti Heinolaa ja siitä edelleen Mikkeliin päin. Liityimme letkaan puoliltaöin ja raportoimme pitkin matkaa tilanteesta keskustoimitukseen, sillä lauantailehden painokset olivat menossa kiinni.

Keskustoimituksessa piirrettiin lehden painoksiin karttaa sitä mukaa kuin raportoin letkan kulusta. Jatkuva rimputtelu alkoi käydä hermoille semminkin, kun en ollut parhaalla tuulella; minun piti olla Helsingissä silloisen tyttöystäväni tukena, joka oli päässyt juuri sairaalasta.

En siis ollut kohteliaimmalla päälläni puhelimessa. Keskustoimituksen pikkusatraapit taisivat loukkaantua varsinkin, kun seuraavan maanantain aamupalaverissa uutispäätoimittaja Simopekka Nortamo tivasi, että mitä keskustoimituksessa oikein puuhasteltiin sillä aikaa, kun joku kesätoimittaja Lahdesta hoiteli yksin koko kaappauksen.

Lynkkausmieliala vallalla
Kaappari ajatti auton Mikkelin keskustaan ja pysähtyi lopulta ”kunniakierroksen” jälkeen torin varteen Maaherrantalon eteen vähän yhden jälkeen yöllä. Minä sain parkkeeratuksi automme vähän matkan päähän ja siirryimme Antin kanssa torin laidalle kohtisuoraan Passatiin nähden. Poliisi eristi torin niin, että tilannetta pääsi tarkkailemaan vain torin toiselta puolelta.

Minusta tuntui, että me olimme poliisien lisäksi suurin piirtein ainoita selviä ihmisiä paikalla, koska kapakat olivat juuri menneet kiinni ja humalaiset purkautuivat ihmettelemään operaatiota. Sympatiaa kaappaajalle ei herunut, vaan jengi möykkäsi lähinnä tyyliin ”ampukaa se paska”, ja ”eikun nappi ottaan”.

Yö oli kylmä kuin ryssän helvetissä ja minulla pelkkä t-paita päällä, joten silloin tällöin täytyi käydä käyttämässä autoa ja vääntämässä lämmitys täysille. Muutoin tunnit kuluivat melko rauhallisesti ilman näkyvää tai kuuluvaa muutosta tilanteeseen: kaapparin auto seisoi poliisien suluttamana ja valaisemana Maaherrantalon edessä.

Myös Mikkelin poliisin suut oli tukittu: toria vahtivilta poliiseilta ei herunut minkäänlaisia kommentteja, mutta he käyttäytyivät muuten ystävällisesti. Harkitsin jossakin vaiheessa kiertäväni Maaherrantalon pihan kautta tikkaita myöten sen katolle, mutta myöhemmin siunasin itseäni, etten toteuttanut huimapäistä ideaani.

Panttivankiauto piiritettynä Mikkelin Maaherrankadulla aamuyöllä 9. elokuuta. (KUVA: ANTTI JOHANSSON / HS)

Mikkeli_maaherrantalon_kulmilla.jpg (151.55 KiB) Katsottu 6307 kertaa

Nyt tuli tappokäsky
Poliisit olivat siihen asti käveleskelleet kiväärit olalla rauhallisen oloisina, mutta puoli neljän jälkeen lauantaita vasten yöllä tilanne muuttui. Näin kuinka harmaa siviili-Lada rullasi hiljaa torille, pysähtyi joksikin aikaa ja poistui sitten.

Päättelin, että nyt tuli tappokäsky ja kaappaaja niitataan siihen. Tähän viittasi sekin, että poliisit ottivat pyssyt olalta ja osa heistä kyyristyi asemiin torin laidalla olevan puhelinkeskuskaapin tms. taakse. Siksi aloin tässä vaiheessa ottaa kellosta tapahtuma-aikoja minuutilleen ylös.

Myöhemmässä poliisitutkinnassa harmaasta Ladasta ei tosin löydetty jälkeäkään, joten minun on täytynyt nähdä näkyjä – ja näkyjen näkijäthän luokitellaan useimmiten hulluiksi...

Tilanne kärjistyi myös niin, että kaappari Jorma Takala halusi päästä sulutuksesta ulos, mutta poliisit eivät päästäneet. Kuulin ensimmäistä kertaa myös siihen asti vain panttivankien kautta neuvotelleen Takalan omaa ääntä, joka huusi poliisille mm. ”Turpa kiinni!” ja ”Jos me ei lähdetä tästä eteenpäin, niin sitten ylöspäin.”

Aseet tanassa ikkunassa
Toimiini vaikutti sekin, että näin kuinka lääninhallituksen ikkunoita availtiin ja sisällä ilmeisesti ”Karhukoplan” erikoispoliisit ottivat kivääreineen ampuma-asentoja. Juuri kun kyttäsin paikkaa, että pääsisin poliisien selän takaa livahtamaan torin poikki lähemmäs, kuului laukaussarja ja sen jälkeen kaksi voimakasta räjähdystä: ensin ilmeisesti pamahti kaappaajan dynamiittikassi ja sitten Passatin bensatankki. Maaherrantalon edusta leimahti liekkeihin satojen metrien matkalta.

Seisoin edelleen samoilla sijoillani, vaikka takanani suuri osa yleisöstä heittäytyi maahan. Sen huomattuani vetäydyin myös nopeasti parkissa olleiden autojen suojiin. Aamun valjettua olin helpottunut, etten ehtinyt lähemmäksi, sillä räjähtäneen pakoauton rautaromua oli satanut tarkkailupisteelleni asti.

Pamauksen jälkeen tilanne oli kuin Beirutissa, sillä kohta myös selkäni takaa kuului voimakas räjähdys. Skitsofreenisessa tilanteessa, ambulanssien ja paloautojen sireenien ulvoessa ei voinut tietää, mitä tapahtuu ja mihin kannattaisi mennä. Kulman takaa nousi savupatsas, joka tulikin erään kerrostalon sisäpihalla seisseestä moposta. Joku hullu oli tuikannut senkin bensatankin tuleen.

Katu liekehti hetki räjähdyksen jälkeen. (KUVA: ANTTI JOHANSSON / HS)

Mikkeli_aivan_liekeissä.jpg (113.19 KiB) Katsottu 6307 kertaa

Lohduton näky
Aamun tullen näky oli lohduton, kun pelastusviranomaiset siivosivat ihmisen ja autonosia torilta jätesäkkeihin. Romua oli joka puolella. Maaherrantalon seinät olivat kuin kranaatti-iskun jäljiltä ja lähitalojen ikkunoita oli mennyt paineaallosta säpäleiksi.

Torilla parveili joukko toimittajia ja valokuvaajia haastattelemassa silminnäkijöitä. Mietin hetken, että pitäisiköhän minunkin, kunnes älysin, että minulla taisi olla virkummat silmät kuin humalaisilla mikkeliläisillä.

Yhytimme jossakin välissä HS:n Mikkelin-aluetoimituksen toimittajan Jussi Otalahden. Menimme Antin kanssa aluetoimitukseen töihin sen jälkeen, kun olimme turhaan yrittäneet päästä paikalliselle poliisiasemalle ja sairaalaan arvioimaan vahinkoja. Koko tiedotus oli keskitetty Helsinkiin poliisijohdolle, joka oli vetänyt operaatiota poliisiylijohtaja Olli Urposen ”johdolla” pääkaupungista käsin.

Antti vedosti kuvat, lähetti ne Helsinkiin ja ryhtyi rättiväsyneenä nukkumaan pöydälle. Antin kameraan oli tallentunut samanlaiset räjähdyskuvat, joilla Lehtikuvan Heikki Saukkomaa sittemmin pokkasi Vuoden uutiskuva -palkinnon, mutta Antti vaatimattomana miehenä ei ollut omiaan edes tarjonnut kilpailuun.

Aamun valjetessa paikalle porhalsi helikopterilla väkeä HS:n keskustoimituksesta. He rupesivat kyselemään, olemmeko käyneet poliisiasemalla, sairaalassa ja siellä ja täällä. Vastasimme lakonisesti, että kaikki on tsekattu ja vesiperä saatu, koska operaation johto on Helsingissä. Kun keskustoimituksen porukat poistuivat, Otalahden Jussi tokaisi: ”Nyt kun nuo oikeat toimittajat lähtivät, niin ruvettaisko Aaltonen töihin…”

Aloin kirjoittaa juttua, ja Antti lupasi ajaa takaisin Lahteen. Aamulla autossa puoliunessa kuuntelin radiouutisia, joissa Urponen ja muu poliisijohto kiisti kaiken vastuunsa tapahtuneesta ja yritti sälyttää sitä jollekin.

Siinä vaiheessa tartuin vihaisena ARP-puhelimeen ja soitin Helsinkiin, että pankaa nyt helvetissä ainakin ne loppuvaiheen kuvaukseni ja Takalan viime huudot lehteen, kun poliisijohto yrittää sälyttää vastuuta kenttämiehille.

Lupasivat pomminvarmasti laittaa.

Sotilaat syytteessä
Myöhemmin panttivankidraamassa kuolleen Jukka Häkkisen omaisten asianajaja Markku Fredman haastoi minut Mikkelin raastuvanoikeuteen todistajaksi. Fredman soitti Lahden-aluetoimitukseen ja kertoi saaneensa tietää, että yksityiskohtaisin selostus tapahtumien kulusta oli käsialaani.

Koska en ollut ikinä ollut haastettuna, soitin vastaavalle päätoimittajalle Heikki Tikkaselle kysyäkseni, miten minun tulisi toimia. Tikkanen sanoi soittavansa hetken päästä takaisin ja totesi sitten, että menet vain sinne raastupaan ja kerrot rehellisesti mitä näit.

Tilanne oli minulle kiusallinen, koska Ilta-Sanomien rikostoimittaja Hannes ”Murha” Markkula oli saanut vihiä asiasta ja teki lehteensä ennakkojutun oikeuteen haastetusta ”yllätystodistajasta”.

Itse rosispäivänä oikeuden ahdas eteinen oli väärällään toimittajakollegoita ja kaikki tietysti kimpussani. Satuin vilkaisemaan olkani yli, jossa kuiskittiin yllätystodistajasta ja osoiteltiin minua. Tunnistin Kari Tulikouran, joka oli yksi Karhu-ryhmän ampujista ja joka menetti räjähdyksessä jalkansa. Markkula kirjoitti seuraavan päivän lehteen oikeudenkäynnistä koko sivun otsikolla: ”Yllätystodistaja: Poliisi vyörytti tahallaan”.

Raastuvassa minun piti oikein kynän kanssa alleviivata lehdestä, mitkä osat olivat minun käsialaani – olennaisimpana viime hetken tapahtumat ennen räjähdystä. Oikeuden tuomari oli omituinen savolainen, joka keskeytti vähän väliä todistukseni. Kun kerroin itsestään selvänä, että poliisi ei päästänyt pakoautoa sulutuksesta pois, tuomari keskeytti toteamalla, että pidättäydytäänpä vain todistajan havaintoihin, ei tulkintoihin.

Surmansa saaneen panttivangin Jukka Häkkisen omaiset vaativat kuudelle poliisille rangaistusta taposta, mutta Mikkelin raastuvanoikeus ja Itä-Suomen hovioikeus vapauttivat poliisit syytteistä. Korkein oikeus tuomitsi myöhemmin Karhu-ryhmää johtaneen komisarion 6 000 markan sakkoihin kuolemantuottamuksesta ja virkavirheestä.

Tulikouraa vastaan en missään tapauksessa halunnut todistaa, sillä Karhukoplan miehet ovat ammattimiehiä, sotilaita, jotka eivät ammu ketään ilman käskyä. Sitä vastuutaan väistellyttä käskyttäjää ei kuitenkaan koskaan löytynyt.

Eikä sitä Ladaa.

Helsingin Sanomat seurasi panttivankidraamaa tiiviisti elokuussa 1986.

Mikkelin_pamaus_HS-aukeama.jpg (242.61 KiB) Katsottu 6306 kertaa

Helsingin Sanomat
13.11. 12:57

[H.Moilanen]

Tämä olikin jännä tarina. Ajatella että oikein Kuparisen Jaskan autonavaimetkin löytyi konttorin pöydältä. On se hienoa, että Jaska oli ne niin näkyvälle paikalle jättänyt kaljalle lähtiessään...

[Kummisetä]

Tarina kertoo, että Takalan hautajaisissa eräs lähiomainen oli pohtinut ääneen, että "pääsiköhän se Jorma taivaaseen?" Tilaisuudessa mukana ollut poliisi oli sanonut siihen, että "kyllä se ainakin sinne päin lähti".

Nämä tällaiset Takalan tapaiset niljakkeet pitäisi poliisin ampua heti kun siihen on tilaisuus siten ettei sivullisia ole vaarassa.
Sitä en tiedä oliko tässä sellaista tilaisuutta mutta jos oli niin se olisi pitänyt ehdottomasti käyttää.
Heti vaan rosvo kylmäksi.

[aumari]

Kuulin aikoinaan Pohjois-Karjalassa asuvilta sukulaisilta Takalan olleen sieltä päin kotoisin tai ainakin asuneen siellä. Hänen lähiomaisensa kuului erään Outokummun lähistöllä toimineen maalaiskoulun työntekijöihin.

Vaihtoiko Takala istuinpaikkaa välillä? Jossain hänen kerrottiin istuneen takapenkillä huovan suojissa, toisaalla pelastuneet panttivangit kertoivat istuneensa takapenkillä ja Takalan apukuskin paikalla.

Onhan se tilanteiden hallinta ollut hankalaa verrattuna nykyiseen kun on digilaitteet sun muut. Eiköhän poliisi ylipäätään ole tehnyt parhaansa, komento- ja päätösvastuu ei voinut hoitua tuon paremmin puhelimitse kommunikoiden fyysisesti paikallaolleiden ja Helsingissä olleen poliisipomon välillä. Miten silminnäkijöiden (poliisien) suullinen näkymä piirtyy kuulijalle? Toisaalta vaikka faktat on faktoja, niin näkijöiden ja kokijoiden havainnot samassa tilanteessa voivat poiketa toisistaan.
Ymmärrän kyllä Häkkisen omaisten syytökset poliiseja kohtaan, mutta kukaan ei oikeasti tiedä tarkalleen miten toisin tilanne olisi voinut päättyä. Mutta se alkoi vain ja ainoastaan Takalan päätöksestä toimia.

[mikko1979]

”Kalle, käy päälle!”

Karhu-ryhmän pomon kohtalokas karjahdus johti laukauksiin ja valtavaan räjähdykseen, joka surmasi kaappaajan ja panttivangin Mikkelin torilla. Koko Suomea järkyttäneen tapahtumasarjan tutkintapöytäkirjat paljastavat, mitä viime hetkellä pelastuneet uhrit ehtivät kokea.

Nuori pankkivirkailija Tuula Siikanen osasi elokuisena perjantaiaamuna odottaa vain edessä olevaa viikonloppua. 20-vuotias oli aloittanut viikon viimeisen työvuoronsa kello yhdeksältä Helsingin Jakomäen Kansallis-Osake-Pankin konttorissa.

Siikanen ei voinut aavistaa, millainen työpäivästä tulisi. Varttia vaille kaksi ovesta astuu sisään mustaan naamioon ja nahkatakkiin sonnustautunut mies. Toisessa kädessä oli katkaistu haulikko, toisessa raskas kassi täynnä dynamiittia.

Pankissa tajutaan heti, mitä on tapahtumassa. Ensimmäinen poliisipartio on matkalla Jakomäkeen vain minuutti sen jälkeen, kun pankissa on painettu hälytysnappulaa.

Hetkessä myös selviää, ettei kyse ole tavanomaisesta pankkiryöstöstä. Naamiomies komentaa asiakkaat ja henkilökunnan ikkunan eteen sekä käskee pankinjohtajaa soittamaan poliisille ja kertomaan vaatimuksen: 2,5 miljoonaa markkaa seteleinä, pakoauto, käsirautoja ja huopia.

Hälytyskeskuksessa kytketään iso vaihde päälle. Jakomäkeen hälytetty Karhu-ryhmä kokoaa kiireellä miehiä, Tepo-poliisit (terrorismin torjuntaan erikoistunut ryhmä) ovat jo matkalla. Reilun puolen tunnin kuluttua toistakymmentä poliisipartiota piirittää Jakomäen ostoskeskusta.

Lupa tappaa

On elokuun yhdeksäs vuonna 1986. Sisällä pankissa tunnelma on jännittynyt. Paikalla on yksitoista panttivankia, ryöstäjä on päästänyt kaksi sydänsairasta asiakasta ulos. Mies on kertonut, että kassissa on 20 kiloa dynamiittia.

– Istuttiin ja odoteltiin poliisin toimittavan kaappaajan vaatimat rahat ja tavarat, Siikanen kertoi myöhemmin poliisille.

Tilanne pankkisalissa alkaa kiristyä, koska poliisi ei tunnu toimivan tarpeeksi nopeasti. Ryöstäjän hermostuneisuus leviää myös panttivankeihin. Tilanne on jatkunut jo nelisen tuntia, kun mies ilmoittaa, että dynamiittikassissa on aikasytytin, joka räjähtää, ellei poliisi toimisi pian.

Osa panttivangeista alkaa olla hysteerisiä, naiset itkevät.

Käsitin asian niin, että hoitamisella tarkoitettiin kaapparin ampumista

Pankista saadaan vakuutettua poliisille, että on tosi kyseessä ja vaatimuksiin on suostuttava pikaisesti. Kun ryöstäjä ilmoittaa purkaneensa sytyttimen, tunnelma rauhoittuu hetkeksi.

Kukaan pankissa ei tiedä, mitä ulkopuolella tapahtuu. Siellä on jo parisataa poliisia nyrkkinään raskaasti aseistettu valmiusyksikkö Karhu. Tarkka-ampujat ovat ottaneet pankin tähtäimeensä, yksi poliiseista makaa oven lipan päällä valmiina ampumaan kaappaajan tämän tullessa ulos.

– Tarkka-ampujille tuli ohjeet, että jos kaappari tulee itse hakemaan tavaroita hänet voidaan "hoitaa". Käsitin asian niin, että hoitamisella tarkoitettiin kaapparin ampumista, paikalla ollut ylikonstaapeli kertoi myöhemmin.

Ampujille ei tilaisuutta

Sälekaihtimien takaa näkyy, kuinka poliisit väijyvät vastapäisen rakennuksen katolla ja puiden takana. Naamiomies ei pidä näkemästään. Hän hermostuu ja vaatii useampaan kertaan poliiseja poistumaan katolta ja yläikkunoista.

Poliisi on jo määrännyt kaksi helikopteria valmiiksi seuraamaan ryöstäjän ja pakomatkaa. Myös poliisin hankkima Mercedes Benz 190 on matkalla Jakomäkeen ryöstäjän käyttöön. Rahakassi – jossa tosin on ”vain” runsaat miljoona markkaa – huovat ja käsiraudat, tuodaan pankin ovelle.

Ryöstäjä avaa kassin ja uskoo, että siinä ovat hänen vaatimansa 2,5 miljoonaa. Hän on myös valinnut asiakkaiden joukosta kuljettajan, 25-vuotiaan Jukka Häkkisen. Enää kyydistä puuttuu kaksi naista. Siikanen ja hänen 23-vuotias kollegansa Anne Hämäläinen ilmoittautuvat vapaaehtoisiksi.

Epäluuloinen ryöstäjä ei hyväksy Mersua. Poliisi onkin tyhjentänyt tankin lähes kokonaan ja virittänyt bensamittarin niin, että se näyttää täyttä. Ryöstäjä määrää pankinjohtajan luovuttamaan autonsa, valkoisen Volkswagen Passatin.

Lopulta kello 19:55 ryöstäjä astuu ulos pankista. Tappoluvasta huolimatta tarkka-ampujilla ei ole mahdollisuuksia – mies on ympäröinyt itsensä kolmella panttivangilla ja koko tiivis ryhmä on piilossa poliisin toimittamien huopien alla.

Kello 19:55 valkoinen Passat starttaa pankin edestä kohti Lahdentietä. Yksi poliisiauto asettuu pakoauton eteen, toinen taakse.

Valkoisen Passatin matka päättyi Mikkeliin.
Poliisin kanssa on sovittu, että kun Passatista näytetään nelivilkkuja, poliisit luopuvat ja antavat pakoauton jatkaa. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen Passatin vilkut välähtävät, jolloin tunnukselliset autoa poistuvat. Vastoin sovittua seurantaa jatketaan kuitenkin helikopterilla sekä poliisin siviilimallisilla autoilla ja moottoripyörillä.

Passat suuntaa mutkittelujen jälkeen kohti Lahtea. Letkaan liittyy yhä uusia partioita. Osa tulee mukaan käskystä, osa oma-aloitteisesti. Saattueessa on lopulta kymmeniä poliisiautoja, eikä kukaan tiedä, kuka tilannetta johtaa.

Pakoautossa on kuitenkin rauhallinen tunnelma. Ryöstäjä ja panttivangit juttelevat arkisista asioista, perhesuhteista ja muusta. Ryöstäjä pahoittelee, ettei avaa omaa taustaansa.

”Tarvitsemme bensaa”

Panttivangit ovat varsin luottavaisia. Ryöstäjä ei käyttäydy uhkaavasti, pikemminkin asiallisesti. Tunnelma on aika ajoin leppeä.

Kaappaaja laskee jopa leikkiä, kuten ”mitä tehtäisiin, mentäiskö Kuusijärvelle uimaan". Takapenkillä istuva Tuula nojaa kaappaajan olkavartta vasten ja vakuuttaa, ettei pelkää tätä – ainoastaan poliiseja. Muutkin sanovat, etteivät pelkää miestä.

– Kaappaaja kertoi, että pimeän tultua, sen jälkeen kun poliisi on lopettanut seuraamisen, hän jättää meidät sidottuina jonnekin ja ilmoittaa sitten poliisille mistä meidät voi löytää.

– Minä uskoin ja ymmärsin, että meidän panttivankien osalta kaikki tulisi päättymään onnellisesti. Kaappaaja antoi meidän ymmärtää, että meidän turvallisuus oli kiinni lähinnä poliisin toiminnasta.

Tilanne kuitenkin kärjistyy nopeasti Passatin pysähtyessä tankkaamaan Heinolan liepeillä olevalle huoltamolle. Pumpusta ehtii tulla vain kahdeksan litraa, kun mittari sammuu: Poliisi on määrännyt pumpuilta sähköt poikki.

Aseistetut poliisit ympäröivät hetkessä pakoauton.

– Säikähdin kovasti ja yritin pitää päätäni piilossa. Kaappaaja hermostui myös tuossa vaiheessa ja alkoi heilua aseellaan… Olin jo tuolloin väsynyt ja hermostunut ja oletin poliisin ampuvan meidät kaikki kaappaajaa yrittäessään ampua.

Pakoautosta pudotetaan lappu:

”TILANTEEN TÄYTYY MUUTTUA! LOPETTAKAA VARJOSTAMINEN KOKONAAN, ETTÄ TILANNE RAUHOITTUU! TARVITSEMME RADIOPUHELIMEN JA BENSAA.”

Yksi poliiseista ryömii rekan alla pyrkiessään Passatin lähelle tyhjentämään siitä renkaan. Konstaapeli ei kuitenkaan ehdi Passatin luo ennen kuin auto livahtaa liikkeelle – poliisiletka perässään.

– Tien päällä kaappaaja kysyi minulta tai paremminkin sanoi, että "taisit hermostua", jolloin kerroin, että olin todella luullut poliisin ampuvan meidät.

Passat jatkaa kohti Mikkeliä. Otavassa tienposkeen on poliisiylijohtaja Olli Urposen kehotuksesta pystytetty pahvikyltti, jossa lukee ”PYSÄHDY NEUVOTTELEMAAN”. Todennäköisesti kukaan autossa olleista ei pimeässä edes huomaa tuota surkeaa kontaktiyritystä.

Kello yhden aikaan yöllä saattue saapuu Mikkelin keskustaan. Passat pysähtyy lääninhallituksen eteen Maaherrankadulla. Poliisit suluttavat sen niin, ettei auto enää pääse jatkamaan. Tästä alkaa liki kolme tuntia kestävä amatöörimäinen ja epäselvä poliisioperaatio, joka johtaa karmeaan lopputulokseen.

Onneton ”neuvottelu”

– Kun olimme pysähtyneet, poliisin puolelta aloitettiin huutelu… Mielestäni huutelusta ei voi käyttää nimitystä neuvottelu… Poliisin puolelta ei tullut yhtään rakentavaa tarjousta kaappaajalle, eikä toisaalta kaappaaja joustanut tippaakaan poliisin esittämissä ehdotuksissa.

Yhä naamioitunut ryöstäjä ei suostu keskustelemaan suoraan poliisin kanssa pelätessään henkilöllisyytensä paljastuvan.

– Me panttivangit vuorotellen välitimme kaappaajan viestin poliisille. Poliisin neuvottelutaito ei mielestäni ollut kovin hyvä, sillä poliisi syyllistyi epäasiallisuuksiin. Meidän olotilaamme pakoautossa väheksyttiin ja annettiin ymmärtää, että pakoautossa huusi kaksi hysteeristä naista.

Poliisit eivät ymmärrä, miksi ryöstäjä ei suostu kommunikoimaan heidän kanssaan.

– Käsityksen mukaan tyttö neuvotteli täysin itsenäisesti ottamatta huomioon kaapparin mielipiteitä, Mikkeliin tullut helsinkiläiskonstaapeli kertoi kuulusteluissa.

Viestit Helsingin johtokeskuksen ja Karhu-ryhmän johdon kanssa ovat yhtä kaaosta, johtosuhteet epäselviä. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä tapahtuu tai on tapahtumassa. Mikkelin poliisit seuraavat ihmeissään tapahtumaa ja yrittävät pitää humalaisen yleisön etäällä.

Helsinki on perunut tappokäskyn ja määrännyt, että ryöstäjän ja panttivankien on päästävä jatkamaan. Ryöstäjä vaatii bensaa ja puhelimen. Tähän ei poliisi kuitenkaan suostu.

Parin turhauttavan tunnin jälkeen ryöstäjä ilmoittaa, että auto räjähtää, mikäli heitä ei päästetä jatkamaan viidessä minuutissa. Kello on 03:46, kun Passat lähtee hitaasti liikkeelle, mutta joutuu pysähtymään poliisien sulkuautojen eteen.

– Me panttivangit olimme ilmoittaneet poliisille selvästi, että olisimme valmiit seuraamaan vielä kaappaajan mukana, kunhan vain saisimme bensiiniä. Minä katsoin, että oli helpompi ajella maantiellä kaappaajan kanssa kuin että olla poliisien aseiden kohteena. Me pyysimme monta kertaa, että poliisi ei osoittaisi meitä aseillaan, mutta jostakin syystä siihen ei suostuttu.

Tunnelma autossa muuttuu äärimmäisen kireäksi. Naiset huutavat, samoin ryöstäjä. Mies karjuu, että hän räjäyttää auton heti ja asiasta ei enää neuvotella. Hän pitää etupenkillä istuvaa Hämäläistä olkapäästä kiinni.

”Taivaan tuuliin”

Nyt kaikki tapahtuu hetkessä. Poliisit huutavat ja viittovat panttivankeja lähtemään ulos autosta. Naiset tajuavat, että kohta räjähtää. Etupenkillä istuva Anne saa oven auki ja ryntää pakoon. Takapenkillä istuva Tuula saa hänkin oven auki ja ehtii ulos. Samassa Karhu-ryhmää johtava komisario Pauli Matilainen karjuu ”Kalle, käy päälle!”.

Kulman takaa syöksyy esiin ”Kalle” eli ylikonstaapeli Kari Tulikoura konepistoolin kanssa. Hän ampuu auton edestä kaksi tähdättyä laukausta kohti ryöstäjän oletettua hahmoa. Samalla tulen avaavat kaksi muuta poliisia viereisen lääninhallituksen ikkunoista. He eivät tosin saa mitään ampumakäskyä, mutta avaavat tulen, kun se kerran on jo avattu.

Yksikään luodeista ei osu ryöstäjään, mutta samassa seuraa suunnaton räjähdys. Se valaisee koko Mikkelin keskustan. Pankinjohtajan Passat lentää palasina ympäriinsä, samoin ryöstäjä ja autoon jäänyt panttivanki Jukka Häkkinen.

Helsingin johtokeskus saa ilmoituksen:

”Tossa tilanne päätty vähän traagisesti.”

”Joo.”

”Se lensi taivaalle se? Kokonaanko?”

”Auto joo. Kaks tyttöö siinä pääsi livahtamaan karkuun ja yks panttivankina ollut sitten, kuljettajana ollut kundi meni myöskin taivaalle.”

Kirjoitus perustuu poliisin esitutkintapöytäkirjoihin, sitaatit panttivankinaisten kuulusteluista.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/30d1 ... af98d0a1e4

[Oikeus ennen kaikkea]

Hauta Malmilla:

Jukka Tauno Antero Häkkinen.jpg (286.54 KiB) Katsottu 1864 kertaa

[Doctor Lecter]

Räjäyttäjä - tai ainakin hän kenen hallussa räjähteet olivat kun jysähti:

saumaaja.jpg (143.79 KiB) Katsottu 1712 kertaa

Haudattu Malmille.

[Janoherra]

Laitan tähän kuvia Mikkelin pamaus -kirjasta, johon on joissain aiemmissa viesteissä viitattu. Kirjassa on 188 sivua sekä 6 valokuvaa tapahtumapaikoilta. Kirjan juuri luettuani päällimmäisenä jäi mieleen ajatus, että aikamoista sekasotkua ja kovin sattumanvaraista on poliisin toiminta tuolloin ollut. Syitä on varmasti monia. Joka tapauksessa jokaisen pikku true crime -harrastajan tulisi hamuta itselleen tämä kirja, netissä näyttää olevan tarjolla useampia. Eikä maksa paljoo.

Mikkelin pamaus 1.jpg (424.15 KiB) Katsottu 725 kertaa

[Säteri]

Yksi Lapista kotoisin oleva Karhuryhmään kuulunut M.J oli kuulemma katolla tarkkuuskiväärin kanssa, ilmoitti että kohde on "kuvassa" ja pyysi lupaa ampua. Lupaa ei tullut, kiikareissa oli jo silloin kamera joten mahdollisen ohilaukauksen syy olisi selvinnyt. En viitsi nimeä laittaa, tietäjät kyllä tietää