Nujakointia Nurmijärvellä, elokuu 2016

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
devil_doll
Axel Foley
Viestit: 2032
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Tilanne oli siis lähtenyt liikkeelle siitä, että paikallisilla nuorilla on tapana viettää aikaa koulunsa pihassa myös kouluajan ulkopuolella. Lähikeskuksen turvapaikanhakijat, joista osa on alaikäisiä (oman ilmoituksensa mukaan, asiaa ei liene tutkittu), käyvät myös koulua. Yksi turviksista oli tullut päihtyneenä tyttöjen luo ja oli alkanut sanaharkka, jossa tämä tyyppi oli katsonut asiakseen alkaa pahoinpitelemään (luunappeja ym.) tyttöjä. Tyttö soitti isoveljelleen ja turvis kavereilleen, jonka jälkeen tilanne eteni suomalaisen pojan joukkopahoinpitelyyn jopa noin 40-päisen turvislauman taholta. Tässä vaiheessa paikalle saapui poliisi, sekä VOKin pakuja, joilla ilmeisesti suurin osa turviksista vietiin takaisin VOKiin.

Tilanne oli siis alkanut siitä kulttuurierosta, että Suomessa naisellakin on ihmisarvo, eikä kuka tahansa mies saa alkaa "kouluttaa" häntä heti, jos hän uskaltaa vastustaa miestä. Tällaisen uutisoiminen mukakryptisenä joukkoriehuntana,jonka alkua ei tunneta, on vähintäänkin epäreilua noita tyttöjä kohtaan.

Suuret mediatalot näkyvät palanneen syksyiseen tilanteeseen, jossa turvismiesten tekemiä rikoksia ei uutisoida. Uutisointi on jostain syystä jätetty tarkoituksellisesti MV:lle ja somelle, ilmeisesti siksi, että kertomusten totuusarvo voitaisiin kiistää "epäluotettavien" lähteiden nojalla. Media siis noudattaa tiettyä poliittista linjaa, jota kannattaa vain pieni osa kansasta, ja yrittää luoda kuvaa, että kyseessä olisi valtavirran mielipide. Sitten ihmetellään huuli pyöreänä, miksi 40% kansasta ei tiedä, mitä puoluetta äänestäisi. :roll:
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Avatar
samoilija
Neuvoja-Jack
Viestit: 502
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 11:06 am

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja samoilija »

ANDYROM kirjoitti:
Ande kirjoitti:Olenko ainoa , joka ei käsitä miten yleensä niin järkevät ihmiset höyrähtävät näihin MV-lehden "uutisiin". Selittäkää te, jotka otatte ne tosissanne!
Kun lehden nimikin on " mitä vittua", niin pitäisi jo paljastaa hömpäksi.

En minä väitä niitä kaikkia juttuja tuulesta temmatuiksi, mutta kai jokainen normaalijärkinen tajuaa nuo tarkoitushakuisiksi. Tai ainakin pitäisi tajuta, ihan ilman yliopistotasoisia mediakritiikin opintoja.
Sä et taida ymmärtää, että kaikki eivät ymmärrä, en minäkään, miksi nämä turvapaikanhakijat ynnä vuosia tänne tulleet somalit täällä tekevät ja elelevät sosiaalituilla ja meidän verorahoilla. Ota, ole hyvä, tämä asia oikein erikoistarkasteluun, ei ole vaikeata, jos viitsii ajatella.
Kyllä on kulunut fraasi. Väkivaltaa en hyväksy missään muodossa ja uskon että siihen puututaan siinä missä kantaväestön touhuihin. Mutta en jaksa nähdä näitä jokapäiväisessä elämässäni eri osa-alueilla vaikuttavia ulkomaalaisia yhtään minään. Tympii nämä kaiken yleistäjät ja mamu-kiimassaan raivoavat yksilöt joilla ei ole mitään rakentavaa sanottavaa koko asiaan. Otetaan sosiaalituet kaikilta pois ja katsotaan sitten ketkä pystyy itsensä elättämään.

Ilmeisesti täällä haikaillaan 60-luvulle kun neukkula oli paras kaveri ja vierailulla ollutta afrikkalaista neekeri-pappia tultiin kattomaan kaukaakin. Oi niitä aikoja.
When the goings get weird, the weird turn pro
Berlin
Jack Bauer
Viestit: 946
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 1:06 pm

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja Berlin »

Tuossa yllä täydellinen esimerkki suvakin logiikasta, puhutaan suu vaahdossa valemediasta ja vittu-lehdestä ja haukutaan kaikki uutiset valeeksi ja seuraavassa lauseessa sanotaan"Enhän minä edes lue koko sivustoa."

Eli ei lueta koko sivua ja silti hänellä on valmis mielipide. Naurattaisi jos ei itkettäisi.

Tuolla Nurmijärvellä ilmeisesti SRP paku vienyt matut pois ennen poliisin tuloa? Mitens tuo on mahdollista. Samat tyypit muuten lähentelevät tyttöjä koulussa ja koulu ei puutu asiaan
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3043
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Takaisin tähän Nurmijärven tapaukseen...

Alla vielä kokonaisuudessaan nurmijärveläisen tytön isän julkinen postaus Facebookista, olen tummentanut joitain käsittelyyni ottamiani kohtia tekstistä. Berlin on postannut tekstin aiemmin, mutta kirjoitus valitettavasti jäänyt ketjussa unohduksiin. Devil doll summannut myös asioita yllä, hyvää pointtia siitä mistä tilanne on lähtenyt liikenteeseen ja kuinka mediameininkiä näiden aiheiden ääreltä hoidetaan.
TytönIsäFacebookissa kirjoitti: Nyt tämän isän suhtautuminen maahanmuuttaja nuoriin positiivisella asenteella loppui!!!
15 v. tyttäreni oli viettämässä tyttökavereiden kanssa iltaa Nurmijärvellä Maaniitulla, kun yksi samaa koulua käyvä maahanmuuttaja "koulukaveri" oli tullut tyttäreni luo ja sanaharkan jälkeen oli käynyt käsiksi ja läpsinyt tytärtäni.
Tyttäreni oli pyytänyt 18 vuotiasta isoveljeään tulemaan apuun ja puhumaan tälle maahanmuuttaja pojalle, että jättää pikkusiskonsa rauhaan. Tämä päihtyneenä oleva mamu oli lyönyt poikaamme ja tämän jälkeen kymmenkunta maahanmuuttajaa oli tullut mukaan pieksemään poikaamme. Nämä raukkamaiset nuoret olivat hakanneet ja potkineet nappulakengillä maassa makaavaa poikaamme, joka oli täysin avuton niin monen hakkaajan edessä!!! Onneksi kaikista vakavimmilta vaurioilta säästyttiin, mutta pahemminkin olisi voinut käydä!
Poikamme pari kaveria tulivat auttamaan, mutta vastassa oli liian monta mamu nuorta. Poikamme yksi kaveri sai kahinassa pahempia ruhjeita ja joutui ambulanssiin paikattavaksi.
Poikamme soitti tyttäremme puhelimesta äidille ja kertoi mitä oli tapahtunut. Poikamme puhelin (1kk vanha Iphone 6S) oli ilmeisesti varastettu tapahtuman tuoksinassa. Itse lähdin samantien paikalle hakemaan tytärtäni kotiin ja katsomaan mitä on tapahtunut. Paikalle tullessani alueella oli viisi poliisipartiota ja yksi ambulanssi. Maahanmuuttaja nuoret oltiin tullut hakemaan takaisin keskukseen kahdella vastaanottokeskuksen paketti autolla (niitä oli siis paljon!).
Tapahtumasta on tehty rikosilmoitus ja tapahtumia tutkitaan.
Aikaisemminkin olen kuullut lapsiltani mitä nämä mamut ovat tehneet nuorille tytöille ja miten he heitä kohtelevat. Tyttäreni on ollut todella ystävällinen heidän suhteen. Kun he saapuivat tyttäreni kouluun uusina opiskelijoina, hän opasti, neuvoi ja auttoi mamuja sopeutumaan uuteen kouluun.
Nyt käsitys on muuttunut aivan toisenlaiseksi! Tällä hetkellä hän pelkää mennä kouluun, koska ei tiedä milloin taas tapahtuu jotain uhkaavaa.

Nimimerkillä: huolestunut nuorten suomalaisten lapsien isä
SAA JAKAA, ETTÄ TIEDETÄÄN MITÄ SUVAITSEVAISUUS TUO TULLESSAAN!!!
Be careful out there...
Lisäksi tytön isä kirjoittaa postauksen alla olevassa kommenttikentässä näin :
En itsekään tuomitse kaikkia! Joukossa on paljon hyviä ihmisiä. Mutta tämä nuorten mamujen käyttäytyminen huolestuttaa!!! Olen kuullut paljon juttuja ahdisteluista nuoria tyttöjä kohtaan tällä seudulla ja varmasti on myös muuallakin.
Johtopäätös noista keskitetyistä kohdista: vastaanottokeskuksen nuor'miesten kulttuurierot siitä miten ihmisiä, etenkin tyttöjä kohdellaan, luovat turvattomuutta ja pelkoa niin koulunkäyntiin kuin sen ulkopuoliseen ajanviettoon, kun ahdistelluksi, pahoinpidellyksi, häirityksi todellisuudessa joudutaan huolimatta kaikesta avoimesta suhtautumisesta ja avuliaisuudesta näitä kohtaan.

Huom vanhemmat, jutelkaa lastenne kanssa ja tehkää selväksi, että ahdisteleminen, seuraaminen, lääppiminen, tönintä, pahoinpitely jne eivät ole asioita, joista esimerkiksi koulussa tapahtuessa pitäisi ilmota vain kouluun tai olla noteeraamatta. Ilmoa virkavallalle heti, kun ahdistellaan. Marko Forss (poliisi) on kirjoittanut läheltä tätä aihepiiriä siitä, miten rikoksista voi olla kyse koulukiusaamisjutuissa. Valveutukaa ihmiset.
Jos tällaisista hälyyttävistä käytöksista ei infota mihinkään, porukka tulee jatkamaan häiriö/rikoskäyttäytymistä sekä koulun alueella ja ajalla kuin sen ulkopuolellakin. Ratkaisu ei ole se, että kotimainen nuoriso sulkeutuu koteihinsa ja vokin nuoriso pistää menemään missä vain ja miten vain. Kyse on normaaleista käytöstavoista ja yhteentulemisesta yhteisten tämän maan ja kulttuurin mukaisin tavoin, jos toinen osapuoli ei niitä hallitse taikka halua hallita - on ongelmia kaikille. Tarvitsee laittaa nuoriso rotiin/sopeutumaan siellä vokissa, koulussa ja virkavallan taholta.
Ja jos se sopeutuminen ja yhteisten sääntöjen hallinta ei vaan onnistu, jäljelle jää asioiden jättö viranomaisille ja epätoivoinen toive siitä, että sopeutumaton rikollisaines palautettaisiin/karkotettaisiiin täältä muualle. Jotta saataisin turvallisuutta jälleen.

Asioiden maton alle lakaiseminen ja sensurointi ei ratkaise mitään vaan eskaloittaa asioita. Toivotaan että asioita purettaisiin ja niihin puututtaisiin siellä.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
Anna Nymfi
Poliisikoira Rex
Viestit: 266
Liittynyt: To Loka 02, 2014 9:56 am

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja Anna Nymfi »

Ande kirjoitti:Olenko ainoa , joka ei käsitä miten yleensä niin järkevät ihmiset höyrähtävät näihin MV-lehden "uutisiin". Selittäkää te, jotka otatte ne tosissanne!
Kun lehden nimikin on " mitä vittua", niin pitäisi jo paljastaa hömpäksi.

En minä väitä niitä kaikkia juttuja tuulesta temmatuiksi, mutta kai jokainen normaalijärkinen tajuaa nuo tarkoitushakuisiksi. Tai ainakin pitäisi tajuta, ihan ilman yliopistotasoisia mediakritiikin opintoja.
Kaikki uutisointi voidaan nähdä jostain näkökulmasta rajatuksi ja tarkoitushakuiseksi. Johan naistutkimus sen on jo yli 10 vuotta sitten osoittanut, että kaikella tutkimuksella (ja siten myös journalismilla) on TEKIJÄ, joka on subjekti. Hänen näkökulmansa on esillä, joskus peitellymmin, joskus avoimemmin: pelkästään tutkimuksen tai jutun valinta on subjektiivinen teko, jolla on motiivi. MV-lehden jutuista näkee helposti tämän näkökulman, jonka voi jättää huomiotta, jos haluaa.
annaanna

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Berlin kirjoitti:Tuossa yllä täydellinen esimerkki suvakin logiikasta, puhutaan suu vaahdossa valemediasta ja vittu-lehdestä ja haukutaan kaikki uutiset valeeksi ja seuraavassa lauseessa sanotaan"Enhän minä edes lue koko sivustoa."

Eli ei lueta koko sivua ja silti hänellä on valmis mielipide. Naurattaisi jos ei itkettäisi.

Tuolla Nurmijärvellä ilmeisesti SRP paku vienyt matut pois ennen poliisin tuloa? Mitens tuo on mahdollista. Samat tyypit muuten lähentelevät tyttöjä koulussa ja koulu ei puutu asiaan
Mielestäni vastasin aivan ymmärrettävästi jo.
Vittun juttuhin kohdistetaan parhaillaan poliisitutkintaa, koska kymmeniä ihmisiä on kokenut oikeuksiaan loukatun valheuutisoinnilla. Syytä poliisin lisäksi Iljan mahdollista puolustusta ja vastinetta laatiessaan juttujaan tutkia.

Lukematta Vittua selvisi tämän Iljan olettavan hyvään lehtimiestapaan kuuluvan facejuttujen ja muun somekaman perusteella juttuja väkerrettävän.
En voi pitää minään luotettavana lähteenä. Vastuunkantovaatimukset ei täyty.

Toinen tässä ketjussa toistuva teema on joku tyttöjen lähentely, rehtorin, vanhempien, opettajien ja poliisin ilmeisesti asiaan puuttumatta.

Taas on Nurmijärvellä totuutta feibuukissa joku isä selittämässä. Siis kuulopuheita tai mahdollisesti itsekeksittyä.

Luottamus on horjunut Nurmijärvisten kanssa. Kertalleen siellä valehtelusta kiinni jääty.

Muutama kuukausi sitten Vittu kehitti feisbuukista käyttäjä Jarmo Niemen nettimölinöitten perusteella legendaa. Oodinit, aikuiset ihmiset sitten koululle änkesivät. Voi elämän kevät!

Odini -ketjusta löytyy lisääkin Nurmijärvikeissistä.

Soldiers of Odin kävi koululla ahdisteluväitteiden vuoksi – nettihuhut perättömiä

KOTIMAA JULKAISTU 31.03.2016 19:23 (PÄIVITETTY 31.03.2016 20:32

Soldiers of Odin -tunnuksiin pukeutuneet miehet kävivät Nurmijärven yhteiskoululla, sillä netissä levisi huhu, että koulussa ahdisteltaisiin tyttöjä.

Nettihuhu siitä, että Nurmijärven yhteiskoulua käyvät turvapaikanhakijat ahdistelisivat tyttöjä koululla, johti tänään siihen, että koulun pihaan saapui Soldiers of Odin -tunnuksiin sonnustautuneita miehiä.

Nurmijärven yhteiskoulun opettajan mukaan heitä oli ainakin kuusi.

– Oppilaita selvästi vähän pelotti aluksi, toisaalta pitivät niitä ihan hölmöinä, kun noin joutilaina maleksivat.

– Opettajat ilmoittivat asiasta heti rehtorille ja tieto meni nopeasti poliisille, nimettömänä pysyttelevä opettaja kertoo MTV Uutisille.

Poliisille tehtiin asiasta ilmoitus ja huomenna koulurauhaa ovat turvaamassa myös vartijat.

Nurmijärven yhteiskoulun rehtorin Mikko Jordmanin mukaan turvapaikanhakijoista levinneet huhut ovat perättömiä. MTV Uutisten tietojen mukaan asiasta on lähetetty tieto myös kotiin.

Nurmijärven sanomien haastattelussa Jordman kertoo, ettei mitään viitteitä ahdistelusta ole.

– Tuntuu perin erikoiselta, että tyttöjä olisi kosketeltu eikä kukaan opettajistamme ei olisi kuullut tästä. Oppilaamme tulevat kuitenkin yleensä juttelemaan todella matalalla kynnyksellä, Jordman toteaa Nurmijärven sanomille.

Nurmijärven yhteiskouluun on perustettu kaksi valmistavan opetuksen luokkaa nuoria turvapaikanhakijoita varten.
Satiainen
Poliisikoira Rex
Viestit: 279
Liittynyt: Ma Touko 04, 2015 9:08 am

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja Satiainen »

Huh huh. Onnistuikohan vähättelijä vakuuttamaan ketään siitä, että mitään ei olekkaan taas tapahtunut, mutta Nurmijärveläiset on valehtelijoita :mrgreen:

Jos trans sexuaalinen tuntee syntyneensä väärään ruumiiseen, niin onko mahdollista, että täällä joku on syntynyt väärään maahan :twisted:

Syyria? Irak? Vai ehkä Somalia? Tuntuisikohan joissain noissa maissa olo kotoisammalta?

Eikä ole Ryssiäkään häiritsemässä rauhaisaa eloa :shock:
scarface
Remington Steele
Viestit: 219
Liittynyt: La Syys 13, 2008 7:50 pm

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja scarface »

Suvakkeja much täälläkin näköjään ? :D
Naistutkimus varmaan selittää ruotsin nykytilan sieltähän se on syntynyt tämä libtard femakkoliike joka villiiintyneen sotaratsun tavoin hyökkää aina puolustamaan kaikkia muita paitsi omiaan :twisted:
syljen naamalle tollasia ämmiä ja miesämmiä aina kun on tilaisuus
Sori iso avatar ei löydy pienempää
annaanna

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Eli on siellä Nurmijärvellä tapahtunut (tai siis jäänyt tapahtumatta) ennenkin. Ei se minun vikani ole :D . Tilaisuus palstan satiaisilla perspektiiviään laajentaa.

Ja taisin todistaa, että valheelliseen uutisointiin sorruttu. Siitä varmaan seurauksena luottamuspulani.


Nurmijärveläisäidin ahdasmielistä reagointia viime syksyltä (kopsasin maikkarin sivustolta, löytyi helpommin):

TS: Äiti kielsi lastaan osallistumasta suvaitsevaisuus- ja pakolaiskeskusteluihin koulussa

KOTIMAA JULKAISTU 20.11.2015 11:00

Nurmijärveläinen äiti oli pyytänyt 10-vuotiaan tyttärensä koulua ilmoittamaan etukäteen pakolaiskeskusteluista, koska äiti halusi kieltää lastaan osallistumasta tällaisille tunneille.

Äiti kielsi lastaan osallistumasta koulun suvaitsevaisuus- ja pakolaiskeskusteluihin, kertoo Turun Sanomat sosiaalisessa mediassa leviävästä tilapäivityksestä.

Lehti haastatteli aiheeseen liittyen opetushallituksen opetusneuvosta, joka muistuttaa lain määräävän, että perusopetuksen avulla on edistettävä suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä ymmärrystä.

Nurmijärveläinen äiti oli pyytänyt 10-vuotiaan tyttärensä koulua ilmoittamaan etukäteen pakolaiskeskusteluista, koska äiti halusi kieltää lastaan osallistumasta tällaisille tunneille. Turun Sanomat kertoo äidin syyksi sen, että perhe ei hyväksy Suomen pakolaispolitiikkaa tai SPR:n ja Unicefin toimintaa. Äidin tilapäivityksen mukaan suvaitsevaisuuspuheet eivät kuulu oppivelvollisuuteen.

Opetushallituksen opetusneuvos Leena Nissilä on Turun Sanomien haastattelussa toista mieltä. Lehdessä sanotaan, että perusopetuslain mukaan lasten kasvua on tuettava ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Lehdessä sanotaan, että valtioneuvoston asetuksen mukaan tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että opetus edistää kulttuurien tuntemista ja ymmärtämistä.
– Asetuksessa todetaan myös, että opetus ja kasvatus tukevat oppilaiden kasvua erilaisuuden kunnioittamiseen sekä vastuullisuuteen, yhteistyöhön ja toimintaan, joka edistää ihmisryhmien, kansojen, aatteiden, uskontojen ja kulttuurien välistä kunnioitusta ja luottamusta, Nissilä kiteyttää Turun Sanomissa.
Satiainen
Poliisikoira Rex
Viestit: 279
Liittynyt: Ma Touko 04, 2015 9:08 am

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja Satiainen »

En ymmärrä tuota järjetöntä menneiden kaivelemista siinä tarkoituksessa, että sillä yritetään saada nykyinenkin vokkilaisten häiriköinti ja rikollinen toiminta näyttämään pelkältä valheelta.

Ei mennyt tapahtuma tai teko saa nykyista tekoa tai tapahtumaa tekemättömäksi. Yksi vanha väärä uutinenkaan ei tee valheeksi kymmentä uutta ja oikeaa uutista.

Tämä on juuri sitä mistä aiemmin kirjoitin. Kaivellaan itselle mieluisa uutinen ja ja unohdetaan kymmenen epämieluisaa.

Kun oikein uskoo johonkin asiaan, niin ei näköjään näe totuutta vaikka se olisi miten näkyvillä. Valikoivalla uutisten tulkinnalla edellinenkin onnistuu, sillä objektiivinen näkemys on kadonnut ja vain oma "totuus" kelpaa 8)
Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

Miksi meidän pitäisi luottaa valtamedian tai supervaltojen "tietoihin" Syyrian pommituksista? Minä en ainakana lue valtamediaa tai seuraa muitakaan uutisia, koska ne kaikki ovat 100 % valehtelua. Afganistanit ja historiatkin tulee oppia vaihtoehtosivuilta ja revisionistikirjoista ym. Tetenkin valikoiden ja rautaisen lähdekritiikin kera.
Satiainen
Poliisikoira Rex
Viestit: 279
Liittynyt: Ma Touko 04, 2015 9:08 am

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja Satiainen »

Joka tapauksessa jos aiheessa yritetään pysyä, niin pikkasen taas vaikuttaa siltä, että tämäkin juttu painetaan loppujen lopuksi villasella. Ainakin suurimmalta osin.
J.I.L.P
Susikoski
Viestit: 31
Liittynyt: La Loka 31, 2015 7:28 pm

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja J.I.L.P »

Ketjussa jos toisessakin juttu alkaa rönsyilemään ohi aiheen ja kohta ei muisteta itse aloitusta, vaan tartutaa kirjoitusvirheisiin ym. epäoleelliseen. Nyt olisi hyvä lopettaa koko ketju, kun kaikki ovat näkemyksensä julki tuoneet.
annaanna

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Painaa villaisella?

Satiaiset ovat kyllä käyttäneet aikaansa muitten kirjoittajien nimittelyyn ja maastamuuttoneuvontaan, mutta mitä ihmettä varten nyt pitäisi keskustelu lopettaa.

Tänään nimenomaan poliisit ovat päässeet kuulemaan kaikkia niitä nuoria, joitten kuvat videoija niin auliisti on koko maailman kanssa jakanut. Koulun väki varmaan auttaa tunnistamisessa. Saadaan ehkä selkoa oliko henkilöitten välisestä alkanut vaiko sitten neljänkymmenen pakolaisen joukkohyökkäyksestä.

Nurmijärven Sanomat pitää auki linjoja ja lupaa näköjään tiedottaa tutkinnan etenimisestä.

Myös se tosiasia, että siellä koulussa päivittäin tyttöjä kähmitään ja seksuaalisesti häiritään, vanhemmat ja koulun henkilökunta käyttäytvät kerrotun mukaan täysin välinpitämättömästi tai lamaantuneena, on selvitettävä.

Hommafoorumissa oli linkki Juha Kolehmaisen, huolestuneen isän, facebooksivulle. Joku nuorimies Niemi siellä näytti kommentoivan. Kiinnostaisi tietää onko sukua sille keväisen hulabaloon aiheuttajalle.
Isän käsitys tyttärensä, pakolaispojan ja tyttären välisestä kahnauksesta laajentumiseen tuntuu tutulta kaavalta ja se oli poliisin antama ensitieto tapahtumista.
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2321
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Nyt tapahtuu Nurmijärvellä

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Nurmijärven yhteiskoulun rehtorin Mikko Jordman vastaa tietenkin täysin siitä, että hänen johtamansa koulu on paikka, jossa siellä opiskelevat tytötkin voivat turvallisesti oppia. Asia pitäisi ehdottomasti nostaa tiukasti tapetille ja selvittää, että mitään salailuja tai sormien läpi katsomisia ei ole tapahtunut.

Suomessa pitää olla täysi nollatoleranssi sille, että täällä annettaisiin joidenkin väestönryhmien luoda pelon ilmapiiriä alaikäisten keskuuteen kouluihin. Jos joku opettaja tai rehtori on asiasta eri mieltä, niin toivottavasti tajuaa itse erota.
Vastaa Viestiin