Ulvilan tapaus ( ketju 2 )
Armoton säkä käynyt murhaajalla kun ei jäänyt heti tapauksen jälkeen kiinni. Joku puhuikin jo ns moukantuurista joka pitänee hyvinkin paikkansa. Olen nimittäin myös vahvasti sitä mieltä että tekijä oli joku psykopaatti Lahden menneisyydestä, nimenomaan työn kautta. Poliisi on kuvaillut tekijän psykopaatiksi, ja kun tekijän käyttäytymistä talossa, tekotapaa ja sen raakuutta tarkastelee, tulee samoihin tuloksiin. "Teki tarpeetonta väkivaltaa". Eli sorvasi fileerausveitsellä torsoa uhrin menehdyttyä. Miksi? Kuvitelkaapa itse millaisessa tunnetilassa te hakkaisitte veitsellä vaikkapa 2 minuutin ajan jotain tuntemaanne ihmistä. 2min on todella pitkä aika. Jatkaisitte ja jatkaisitte. Jossain vaiheessa alatte olemaan jo varma siitä ettei uhri elä enää. Eikö olekin pakko vihata ja inhota uhriaan että jatkaa tekoaan vieläkin? Vaikka adrenaliini virtaa ja ajan- ja ehkä paikantaju katoaa niin tiedostat tilanteessa että nyt menee jo överiksi. Teosta kuitenkin nousee mielihyvää, euforiaa, hyvitystä tälle "vitun sialle" jota ehkä mielessäsh hoet. Eikö täysjärkiselle ihmiselle kostoksi/hyvitykseksi riitä pienikokoisen miehen törkeä pahoinpitely? Lahti oli pienikokoinen älykäs mies. Tämä on selvästi provosoinut isokokoisen, ehkä vähän yksinkertaisen, huono itsetuntoisen miehen tekoon. Lahti on poliisinkin mukaan ehkä loukannut tekijää jollain hyvin mitättömällä lauseella. Ehkä se tapahtui julkisesti, esim työpaikan ruokalassa jossa tekijä ja Lahti olivat istuneet samanaikaisesti ja uhri on kysynyt Lahdelta olisiko tällä hetki aikaa jutella ja Lahti on vastannut että hän ei nyt ehdi tai halua jutella tämän kanssa. Suurin osa meistä ajattelisi että no ei sitte prkl tai että no joku toinen kerta sitten. Mutta joukossamme on niitäkin jotka ottavat tälläisen henkilökohtaisena loukkauksena, yhdistävät sen mielessään omaan ulkonäköön, älyyn tai ihan mihin tahansa omaan heikkouteensa. Ne jotkut patoavat tälläistä päässään ja kasvattavat vihaa ja katkeruutta, sekä alkavat ajatella että toinen pitää häntä surkeana, tyhmänä jne. Ajatus saa valtavat mittasuhteet elämässä eikä se jätä rauhaan vaan kasvaa kasvamistaan ja yltyy. Se selittää tälläisen teon. Iso mies on kokenut ehkä kokonsakin puolesta kokenut julkisen torjumisen pienikokoiselta Lahdelta nöyryytyksenä. Jos normaalia ihmistä loukataan niin pahasti että vaikutus on näin suuri niin silti suurin osa olisi kostanut uhrilleen antamalla oikein isän kädestä selkään, lyömällä ja potkimalla pienempää uhria. Veistä käyttää korkeintaan 1 sadasta. Siis jos on kokenut voimakkaan nöyryytyksen. Näin raakaan tekoon mitättömästä syystä tarvitaankin sitten jo mielisairas. Olen varma että tekijä on amatööri jolla oli mieletön tuuri ettei jäänyt kiinni heti lähipäivinä. Tuskin paikkakunnalta kotoisin sillä joku olisi tunnistanut hänet jo. Näissä tapauksissa jotka eivät ole selvinneet vielä vuodenkaan jälkeen vihje tulee jossain vaiheessa tekijän tutulta jolle tekijä on puhunut teosta. Joku saattaa jo nyt tietää jotain mutta ei uskalla tai halua kertoa poliisille koska tekijän tiedossa on se joka tietää asiasta. Tämä selviää kyllä aikanaan.
Tuo tunnelataus, jota kuvailet sopii käsittääkseni huonosti psykopaatille. Itse asiasssa puhut tavallisen "normaalijärkisen" ihmisen tekemästä surmasta, jossa jokin tunne, viha, kosto, mustasukkaisuus, intohimo, on päällimmäisenä yhdessä mielettömän raivon kanssa.tiirikka kirjoitti: Jatkaisitte ja jatkaisitte. Jossain vaiheessa alatte olemaan jo varma siitä ettei uhri elä enää. Eikö olekin pakko vihata ja inhota uhriaan että jatkaa tekoaan vieläkin? Vaikka adrenaliini virtaa ja ajan- ja ehkä paikantaju katoaa niin tiedostat tilanteessa että nyt menee jo överiksi. Teosta kuitenkin nousee mielihyvää, euforiaa, hyvitystä tälle "vitun sialle" jota ehkä mielessäsh hoet.
Poliisi on kuitenkin profiloinut tekijän ja psykopaatista on jopa vihjailtu. Siksi uskonkin, että teko tehty ilman äärimmäistä tunnelautausta, harkiten ja olosuhteisiin nähden rauhallisesti, tosin ehkä vihan kanssa.
Muuten olen konstan kanssa samaa mieltä, mutta minä luulisin tappajan olleen jonkun muun asialla, joten se viha ei välttämättä sovi kuvaan.
Jos homma on ollut palkkamurha, johon viittaa DNA-jäljen jättäminen, toisen murhavälineen jättäminen, kenties molempien, hätäsoiton aikana ilmeisesti jo kuolleelle Lahdelle jutustelu, ja "ylitappo".
Tuskin psykopaatti olisi näin kauan voinut olla salassa, sillä jostain olisi sellainen varmasti kärynnyt, mutta ulkolainen palkkatyöläinen voisi ihan hyvin elää ja ottaa kaljaa kotonaan, pekäämättä paljastumistaan.
Jos homma on ollut palkkamurha, johon viittaa DNA-jäljen jättäminen, toisen murhavälineen jättäminen, kenties molempien, hätäsoiton aikana ilmeisesti jo kuolleelle Lahdelle jutustelu, ja "ylitappo".
Tuskin psykopaatti olisi näin kauan voinut olla salassa, sillä jostain olisi sellainen varmasti kärynnyt, mutta ulkolainen palkkatyöläinen voisi ihan hyvin elää ja ottaa kaljaa kotonaan, pekäämättä paljastumistaan.
Olisi kiinnostavaa tietää sellainen asia, että olisiko teon voinut tehdä nainen (en tarkoita Lahden vaimoa tässä)? Tiedän, että tietyn temperamentin omaavat naiset saattavat raivostua silmittömästi ja voivat käyttäytyä erittäin väkivaltaisesti myös.konsta kirjoitti:Poliisi on kuitenkin profiloinut tekijän ja psykopaatista on jopa vihjailtu. Siksi uskonkin, että teko tehty ilman äärimmäistä tunnelautausta, harkiten ja olosuhteisiin nähden rauhallisesti, tosin ehkä vihan kanssa.tiirikka kirjoitti: Jatkaisitte ja jatkaisitte. Jossain vaiheessa alatte olemaan jo varma siitä ettei uhri elä enää. Eikö olekin pakko vihata ja inhota uhriaan että jatkaa tekoaan vieläkin? Vaikka adrenaliini virtaa ja ajan- ja ehkä paikantaju katoaa niin tiedostat tilanteessa että nyt menee jo överiksi. Teosta kuitenkin nousee mielihyvää, euforiaa, hyvitystä tälle "vitun sialle" jota ehkä mielessäsh hoet.
Muista lähdekritiikki!
Hessu52 kirjoitti:
Jos homma on ollut palkkamurha, johon viittaa DNA-jäljen jättäminen, toisen murhavälineen jättäminen, kenties molempien, hätäsoiton aikana ilmeisesti jo kuolleelle Lahdelle jutustelu, ja "ylitappo".
palkkamurhaan viittaa DNA:n, murha-aseen, ääninäytteen jättäminen?!?!?!?!
En tiedä yhtään palkkamurhaa, jossa näitä todisteita olisi tahalteen jätetty surmapaikalle.
skoone kirjoittaa:"
Olisi kiinnostavaa tietää sellainen asia, että olisiko teon voinut tehdä nainen (en tarkoita Lahden vaimoa tässä)? Tiedän, että tietyn temperamentin omaavat naiset saattavat raivostua silmittömästi ja voivat käyttäytyä erittäin väkivaltaisesti myös."
Niin.... poliisihan on kertonut tekijästä seuraavaa:
"mies
* uhriin verrattuna isokokoinen (uhri 160 cm pitkä)
* pituus yli 180 cm, ”suurikokoinen mies”
* vartalo: ”hieman vatsakas, ei erityisen harteikas”
Onhan tuo tekijä tietysti voinut olla isokokoinen nainen, joka raskaana....

Olisi kiinnostavaa tietää sellainen asia, että olisiko teon voinut tehdä nainen (en tarkoita Lahden vaimoa tässä)? Tiedän, että tietyn temperamentin omaavat naiset saattavat raivostua silmittömästi ja voivat käyttäytyä erittäin väkivaltaisesti myös."
Niin.... poliisihan on kertonut tekijästä seuraavaa:
"mies
* uhriin verrattuna isokokoinen (uhri 160 cm pitkä)
* pituus yli 180 cm, ”suurikokoinen mies”
* vartalo: ”hieman vatsakas, ei erityisen harteikas”
Onhan tuo tekijä tietysti voinut olla isokokoinen nainen, joka raskaana....
ja skoonelle ja muille tiedoksi..
"Rikostutkinnassa käytössä olevat menetelmät eivät kuitenkaan perustu ihmisen koko DNA:n analyysiin, vaan tunniste määritetään yksittäisistä kohdista DNA:n niin sanotuilta ei-koodaavilta alueilta. Tällöin DNA-analyysin tuloksena ei saada sukupuolen lisäksi muuta tietoa tutkittavan henkilökohtaisista ominaisuuksista."
"Rikostutkinnassa käytössä olevat menetelmät eivät kuitenkaan perustu ihmisen koko DNA:n analyysiin, vaan tunniste määritetään yksittäisistä kohdista DNA:n niin sanotuilta ei-koodaavilta alueilta. Tällöin DNA-analyysin tuloksena ei saada sukupuolen lisäksi muuta tietoa tutkittavan henkilökohtaisista ominaisuuksista."
Eli, tutkijoilla on DNA-näyte, jonka tiedetään kuuluvan tekijälle, ja siitä näkyy, että kyseessä on mies?Matula kirjoitti:ja skoonelle ja muille tiedoksi..
"Rikostutkinnassa käytössä olevat menetelmät eivät kuitenkaan perustu ihmisen koko DNA:n analyysiin, vaan tunniste määritetään yksittäisistä kohdista DNA:n niin sanotuilta ei-koodaavilta alueilta. Tällöin DNA-analyysin tuloksena ei saada sukupuolen lisäksi muuta tietoa tutkittavan henkilökohtaisista ominaisuuksista."
Niin, muuten, Lahden pituuteen ja painoon (?) verrattuna tosi suuri osa suomalaisista naisista vaikuttaa suurikokoisilta, ja rva Ln arvio pituudesta saattaa olla myös melko summittainen. Nykyään on myös paljon "vatsakkaita" naisia, kiitos kaljanjuonnin
Muista lähdekritiikki!
Veikkaisin ainakin itse erottavani sukupuolen, vaikka kyseessä olisi 160-senttinen, 60-kiloinen mies, oli tilanne mikä hyvänsä. Puhumattakaan sitten siitä, että asialla on noinkin isokokoinen mies. Suurikokoisuushan ei taas tarkoita pelkkää painoa ja pituutta. Tässäkin naiset eroavat miehistä siten, että miesten hartianleveys on usein paljon naista suurempi, vaikka mies ei olisikaan erityisen harteikas. En usko rva Lahden ja tytär Lahden yleisessä sukupuolenarvioimiskyvyssä olleen mitään vikaa, vaikka perheessä sattuikin olemaan hivenen pienikokoisempi mies. Lahdilla on myös ollut huomattavan paljon aikaa surmaajan sukupuolen kartottamiseen. Minkä ei sinänsä olettaisi vievän mitenkään tuhottomasti aikaa.skoone kirjoitti: Niin, muuten, Lahden pituuteen ja painoon (?) verrattuna tosi suuri osa suomalaisista naisista vaikuttaa suurikokoisilta, ja rva Ln arvio pituudesta saattaa olla myös melko summittainen. Nykyään on myös paljon "vatsakkaita" naisia, kiitos kaljanjuonninMutta mitä sanoo "ääninäyte"?
Miehellä liikakilot kertyvät lähinnä tuohon vatsan kohdalle, etupuolelle siksi, että siinä painolasti on kaikista helpoin kantaa, eikä toisaalta haittaa liikkumista/metsästämistä niin, miten jossain muualla haittaisi. Naisillahan rasva sitten taas kerääntyy lähinnä polvista ylöspäin aina rintoihin saakka, ei koskaan kaljamahamaisesti pelkästään tuohon navan ympärille (johtuisikohan siitä, että naisen ei tarvitse metsästää? Mene ja tiedä..). Itse en ole yhtään "kaljamahaista" naista nähnyt, en sitten tiedä sinusta.
Veikkaan, että vaimon äänen lisäksi miehen ääni sieltä kuuluu, jos on jotakin kuuluakseen.skoone kirjoitti:Mutta mitä sanoo "ääninäyte"?
http://www.poliisi.fi/poliisi/periodic. ... 82003827B1
Poliisilehti 2001/5
DNA-tunnistusfaktaa
DNA-tunnistus on uusin teknisen rikostutkinnan menetelmä, joka syntyi 1980-luvun puolivälissä Englannissa. Menetelmä otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1991. DNA-tunnistus on tarkentunut niin, että yhä pienempiä näytteitä voidaan analysoida.
DNA-tunnistuksella saatua näyttöä pidetään varmana. Saman DNA-tunnisteen todennäköisyys kahdella ihmisellä on noin yhden suhde kymmeneen miljardiin tai sataan miljardiin eli paljon suurempaan joukkoon kuin maapallolla on ihmisiä.
http://www.poliisi.fi/poliisi/periodic. ... 8200372158
Poliisilehti 2001/5
DNA mullisti tutkinnan
”Geneettinen sormenjälki” mullisti rikostutkimuksen. DNA-rekisteri toimii parhaimmillaan niin, että rikospaikan jälkien analyysi tuottaa poliisille nimen ja osoitteen, josta tekijän voi hakea.
Kiistattomasta tehokkuudesta huolimatta KRP:n rikosteknisen laboratorion johtaja Kimmo Himberg ei pidä DNA-menetelmää viisasten kivenä, jolla kaikki rikolliset saadaan vastuuseen teoistaan. DNA-tutkimus ei myöskään syrjäytä vanhoja menetelmiä, joilla saadaan edelleen vahvaa näyttöä.
Rekisteri karttuu poliisien ilmoituksilla
DNA-rekisterin käyttöönoton mahdollisti pakkokeinolain muutos vuonna 1997. DNA-tunnisteen saa rekisteröidä, jos asianomaiselle on langetettu lainvoimainen tuomio rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistu on vähintään vuosi vankeutta.
Tällä hetkellä rekisterissä on noin 4000 rikoksentekijän tiedot. Rekisteri karttuu jatkuvasti, vaikka sen ylläpito ei olekaan yksinkertaista.
- Meillä ei ole automaattista mekanismia, jolla saisimme tiedot tuomioista. Siihen ei ole olemassa tietojärjestelmää. Tietojen kerääminen edellyttää tiivistä yhteistyötä paikallispoliisin kanssa. Käytännössä se on kiinni siitä, ilmoittaako paikallispoliisi meille tuomiosta.
Himbergin mielestä rekisteröinti pitäisi tehdä aina kun mahdollista.
- Rekisteröimistä ei pidä jättää tekemättä sillä varjolla, että ”eihän siitä kuitenkaan ole hyötyä tähän juttuun”. Jollekin muulle siitä on tulevaisuudessa hyötyä.
Pakkokeinolakiin on ollut suunnitteilla muutoksia, jotka helpottaisivat tietojen rekisteröintiä.
Automatisointi helpottaa ruuhkia
Rikosteknisen laboratorion DNA-jaos on kärsinyt ruuhkista. Vuodesta 1999 vuoteen 2000 tutkimusten määrä kolminkertaistui. Tällä hetkellä laboratoriossa odottaa tutkimuksiin pääsyä noin 1600 juttua.
- Tilanne säilyy vaikeana vielä ensi vuoden, sen jälkeen pitäisi helpottaa. Meillä on käynnissä mittava näytteiden käsittelyn automatisointiprojekti, Himberg kertoo.
Hänen mielestään tutkinnanjohtajat ja rikostutkijat ovat hyviä arvioimaan, milloin DNA-lausuntoa tarvitaan. Rekisteri toimii tehokkaasti, sillä huomattavan suuri osa rikoksista on uusijoiden tekemiä. Perinteisiin tutkintamenetelmiin verrattuna DNA-tutkimus on kohtalaisen halpa.
Vaikka DNA-menetelmä vielä kehittyisikin, parannuksilla ei ole välttämättä enää paljon merkitystä rikostorjunnalle.
- Korkeintaan tutkimukset voivat halveta ja tarkkuus lisääntyä niin, että näytteitä voidaan ottaa vieläkin pienemmistä jäljistä kuin nyt. Mahdollista on myös, että alustava DNA-tutkimus voidaan 5-10 vuoden kuluttua tehdä jo rikospaikalla.
http://www.poliisi.fi/poliisi/periodic. ... 8200385A21
Poliisilehti 2001/5
Hius numerosarjaksi
Rikosteknisen laboratorion DNA-jaoksen esimiehen, rikoskemisti Vivian Johnssonin ja hänen alaistensa tiedot löytyvät DNA-rekisteristä.
- Jos oma hius sattuu putoamaan näytteeseen, se ei sotke tutkimuksia, Johnsson selittää rekisteröinnin.Samasta syystä tutkimustiloihin ei ole pääsyä edes rikosteknisen laboratorion johtajalla, vieraista puhumattakaan.
Rikostekniseen laboratorioon tuleva todistusaineisto on esimerkiksi vaate, josta etsitään verta, siemennestettä tai muuta eritettä.
- Tutkimusnäyte taltioidaan ja sille suoritetaan tarvittavat esikokeet, minkä jälkeen DNA monistetaan polymeraasiketjureaktiota (PCR) käyttäen. Tarkastelun alle otetaan varsinaisten geenien välissä olevia DNA-alueita, joista löytyy tunnistamiseen soveltuvia elementtejä. Erotamme ja visualisoimme sieltä tietyt 11 kohtaa.
Tietokoneen näytölle DNA ilmestyy ohuena käyränä, jossa on siellä täällä pari piikkiä pystyssä. Tunniste ilmoitetaan pitkänä numerosarjana sekä XX- tai XY-merkinnällä, joka paljastaa, onko kyseessä mies vai nainen.
Näkevätkö rikosteknisen laboratorion tutkijat käyrästä perinnölliset sairaudet?
- Ei, ehdottomasti ei. Niitä osia ei tutkita, Johnsson vastaa.
Entä hihkutaanko laboratoriossa, kun näytteen ja rekisterin tiedot osoittautuvat identtisiksi?
- Ei. Tämä on meille työtä. ”Hittejä” eli osumia tulee vuodessa yli 200. Lisäksi pystymme sarjoittamaan samanlaisten tahranäytteiden perusteella vuodessa kymmeniä rikoksia.
Niin, minulla ei kylläkään ole kaljamahaa, kun on on nuo ryntäät senverran isotjoey kirjoitti:[Miehellä liikakilot kertyvät lähinnä tuohon vatsan kohdalle, etupuolelle siksi, että siinä painolasti on kaikista helpoin kantaa, eikä toisaalta haittaa liikkumista/metsästämistä niin, miten jossain muualla haittaisi. Naisillahan rasva sitten taas kerääntyy lähinnä polvista ylöspäin aina rintoihin saakka, ei koskaan kaljamahamaisesti pelkästään tuohon navan ympärille (johtuisikohan siitä, että naisen ei tarvitse metsästää? Mene ja tiedä..). Itse en ole yhtään "kaljamahaista" naista nähnyt, en sitten tiedä sinusta.
En halua väitellä tästä Ulvilan taoauksen "naisesta" enempää. Teillänäyttää olevan varmaa tietoa tekijän sukupuolesta. Halusin vain vähän laajentaa tutkimuslinjoja, mutta tässä taisi mennä turhaksi se yritys.
Muista lähdekritiikki!
[/quote]Primavera kirjoitti:[Tietokoneen näytölle DNA ilmestyy ohuena käyränä, jossa on siellä täällä pari piikkiä pystyssä. Tunniste ilmoitetaan pitkänä numerosarjana sekä XX- tai XY-merkinnällä, joka paljastaa, onko kyseessä mies vai nainen.
Kyllä minä tämän tiedän, siksi kysyinkin, että ovatko tutkijat varmoja, että heillä on tekijän DNA-näyte. Ja ihmettelen vähän sitä, että ääninäytteestä ei puhuta halaistua sanaa.
Muista lähdekritiikki!
Minusta keskusteluissa voisi pohtia ja osin yrittää selvittää uhrin menneisyyttä, josta voisi ratkaisu löytyä. Missä siis VARMASTI ollut aiemmin töissä? Aiemmat liitot? Harrastustoiminta?? Mistä kytkös löytyisi tapahtumaan.
Paikalliset voisivat kertoa hieman, mitä Wanhankylän pubin henkilökunta on mieltä tapahtumista. Niitä (paikallisia) tälläkin sivustolla varmasti on.
Ihmettelen myös sitä, miksi uhrin lähipiiristä (kaverit, työkaverit, harrastuskaverit etc.) kukaan ei kommentoi tapahtumia. Varmasti lukevat netistä tapauksesta.
Paikalliset voisivat kertoa hieman, mitä Wanhankylän pubin henkilökunta on mieltä tapahtumista. Niitä (paikallisia) tälläkin sivustolla varmasti on.
Ihmettelen myös sitä, miksi uhrin lähipiiristä (kaverit, työkaverit, harrastuskaverit etc.) kukaan ei kommentoi tapahtumia. Varmasti lukevat netistä tapauksesta.
kommentoitia oli aluksi hieman joissain paikallislehdissä mutta silloin kun ystäväpiiri koostuu tavallisista lainkuuliaisista talliaisista niin ei ole mitään tarvetta avautua lehdistölle, varsinkaan jos ei ole mitään mistä avautua.
Jos kyseessä on henkilö joka tunnetusti on täys mulkku niin kyllä yleensä kommenttia löytyy sitten "lapsuudenystävältä" ja "entiseltä naapurilta sekä työtoverilta". Tässä tapauksessa sellaista ei ole pahemmin kuultu...
Jos kyseessä on henkilö joka tunnetusti on täys mulkku niin kyllä yleensä kommenttia löytyy sitten "lapsuudenystävältä" ja "entiseltä naapurilta sekä työtoverilta". Tässä tapauksessa sellaista ei ole pahemmin kuultu...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"