Pellehavainnot Suomessa ja maailmalla

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2872
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 9:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Pellehavainnot

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Klovni-ilmiötä havaittu myös Itä-Uudellamaalla

19.10.2016

Itä-Uudenmaan poliisin tietoon on tullut Tuusulan Lahelassa ja Vaunukankaan koulun läheisyydessä eilen 18.10.2016 illalla havaintoja possuiksi ja pelleiksi pukeutuneista aikuisen kokoisista henkilöistä, jotka ovat pelotelleet lapsia.
Aihe on noussut näkyvästi esille erilaisissa paikallisissa some-keskusteluissa. Poliisi on pyytänyt Tuusulan kunnalta mahdollisia valvontakameratallenteita Tertun nuorisotilan läheisyydestä. Kuvat ovat heikkolaatuisia, mutta niistä näkyy, että jotain siellä tapahtuu.
Lahelasta ilmoitettiin, että eilen noin kello 21 aikoihin kaksi aikuisen kokoista henkilöä olisi juossut ainakin yhden lapsen perässä ja pelotellut nuoria. Henkilöt olivat pukeutuneet valkoisiin haalareihin ja heillä olisi ollut possunaamarit yllään ja pesäpallomailat mukanaan. Henkilöt ovat tiettävästi liikkuneet vihreällä farmarimallisella Volvolla, joka on mahdollisesti ollut väärissä kilvissä.

Vaunukankaan koulun alueelta vanhempi ilmoitti, että hänen kolme lastaan oli ollut seitsemän aikaan koulun pihalla. Paikalle oli tullut harmaa pitkä pakettiauto, josta oli tullut n. 10 pellenaamarilla varustautunutta henkilöä ulos tummiin haalareihin pukeutuneena. Lapset olivat lähteneet juoksemaan kävelytietä karkuun ja alikulkutunnelissa oli vastassa samanlaiseen asuun pukeutunut pelle moottorisahan kanssa pelottelemassa lapsia.
Poliisille on välitetty myös muutama muu pelle- tai klovnihavainto Järvenpään alueelta. Poliisi on laatinut tapauksesta rikosilmoituksen ja selvittää asiaa.

Poliisi neuvoo soittamaan epäilyttävistä klovni, pelle tai vastaavista naamioituneista pelotteluteoista hätänumeroon 112 ja ottamaan mahdollisemman paljon tuntomerkkejä ylös, myös mahdollisista ajoneuvoista.
Poliisi muistuttaa, että kaikkea ei tarvitse aikuistenkaan matkia tai toistaa. Ulkopuoliset voivat ottaa uhan ja pelleilyn tosissaan lapsista puhumattakaan, joiden turvallisuuden tunnetta ei tule vitsin varjolla horjuttaa.

http://www.poliisi.fi/itauusimaa/tiedot ... alla_52836
Spurgumies
Neuvoja-Jack
Viestit: 554
Liittynyt: Ti Elo 28, 2012 10:13 pm

Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja Spurgumies »

https://www.keski-uusimaa.fi/paikalliset/1686158

19.10.2016 16:36

Pellehavainnot kasvavat: Tuusulassa pakettiautosta tuli ulos 10 klovnia, yksi tuli lapsia vastaan moottorisaha kädessä – Poliisi neuvoo: soita epäilyttävistä havainnoista 112:een

Itä-Uudenmaan poliisilaitos kehottaa soittamaan hätänumeroon 112 kaikissa epäilyttävissä pellehavainnoissa. Poliisi antoi ohjeistuksen keskiviikkona iltapäivällä.

Ohjeistus liittyy naamioituneina tehtyihin pelottelutekoihin, joita on tapahtunutItä-Uudenmaan poliisin saamien tietojen mukaanTuusulan Lahelassa ja Vaunukankaan koulun läheisyydessä tiistai-iltana. Poliisi kertoo saaneensa tiedon possuiksi ja pelleiksi pukeutuneista aikuisen kokoisista henkilöistä, jotka ovat pelotelleet lapsia.

Poliisi pyysi tapahtuman johdosta Tuusulan kunnalta valvontakameratallenteita Lahelan Tertun nuorisotilan läheisyydestä.

– Kuvat ovat heikkolaatuisia, mutta niistä näkyy, että jotain siellä tapahtuu, poliisista kerrotaan.

Lahelasta ilmoitettiin, että tiistaina noin kello 21 aikoihin kaksi aikuisen kokoista henkilöä olisi juossut ainakin yhden lapsen perässä ja pelotellut nuoria.

Ilmoituksen mukaan henkilöt olivat pukeutuneet valkoisiin haalareihin ja heillä oli possunaamarit yllään ja pesäpallomailat mukanaan. Henkilöt ovat tiettävästi liikkuneet vihreällä farmarimallisella Volvolla, joka on mahdollisesti ollut väärissä kilvissä.

Vaunukankaan koulun alueelta vanhempi ilmoitti, että hänen kolme lastaan oli ollut seitsemän aikaan koulun pihalla.

Paikalle oli tullut harmaa pitkä pakettiauto, josta oli tullut noin kymmenen pellenaamarilla varustautunutta henkilöä ulos tummiin haalareihin pukeutuneena. Lapset olivat lähteneet juoksemaan kävelytietä karkuun ja alikulkutunnelissa oli vastassa samanlaiseen asuun pukeutunut pelle moottorisahan kanssa pelottelemassa lapsia.

Poliisille on välitetty myös muutama muu pelle- tai klovnihavainto Järvenpään alueelta. Poliisi on laatinut tapauksesta rikosilmoituksen ja selvittää asiaa.

Poliisi neuvoo soittamaan epäilyttävistä klovni- ja pellehavainnoista tai vastaavista naamioituneista pelotteluteoista hätänumeroon 112 ja ottamaan mahdollisemman paljon tuntomerkkejä ylös, myös mahdollisista ajoneuvoista.

Poliisi muistuttaa, että kaikkea ei tarvitse aikuistenkaan matkia tai toistaa.

– Ulkopuoliset voivat ottaa uhan ja pelleilyn tosissaan lapsista puhumattakaan, joiden turvallisuuden tunnetta ei tule vitsin varjolla horjuttaa.


Linkki päivitetty
-NILS-
poepporoo
Theo Kojak
Viestit: 1135
Liittynyt: Su Touko 05, 2013 10:22 am

Re: Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja poepporoo »

Miksi tämäkin villitys piti pistää nyt överiin? Että Pellepelottelijat ovat kantaneet mukanaan pesäpallomailoja ja moottorisahaa jopa. Ei enää yhtään ns.pelottavaa vaan uhkaavaa käyttäytymistä. Paljon tehokkaampaa psykologista "pelottelua" olisi ollut vaikka hiljaa ja paikallaan seisova, tuijottava pellehahmo.
How do you hold a moonbeam in your hand?

-The Sound Of Music - Maria (The Nuns)-
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9319
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Pellehavainnot

Viesti Kirjoittaja Virdon »

No nytpähän sitä on sitten täälläkin kotomaassa jossainpäin joku porukka joka ylpeinä toisiaan selkään taputtelee kun saivat lapsia peloteltua. Varsinaisia pula-ajan Pennywisejä.

Toivottavasti erehtyvät jonakin päivänä pelleilemään väärään tilanteeseen.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Berenices
Lauri Hanhivaara
Viestit: 122
Liittynyt: Su Tammi 13, 2013 12:14 pm

Re: Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja Berenices »

Miksi ylipäätään pitäisi pelotella edes "psykologisesti"? Typerää ja sairasta touhua.
fangs
Roger Murtaugh
Viestit: 898
Liittynyt: Su Elo 07, 2011 10:20 am

Re: Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja fangs »

Mitä kukaan aikuinen(?) ihminen saa irti siitä että onnistuu pelottelemaan lapsia?
Ja miksi nämä kaikki jutut pitää kopioida Amerikasta... Ei oma mielikuvitus ilmeisesti riitä mihinkään.

Tämä koko juttu ehkä kuuluisi kyllä tähän ketjuun: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=10&t=21858
WalkingDisaster
Adrian Monk
Viestit: 2536
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm

Re: Pellehavainnot

Viesti Kirjoittaja WalkingDisaster »

Pelottava ilmiö, kun kyseessä on myös lasten pelottelu. Toivottavasti jokunen näistä jää poliisin haaviin, että saadaan jotain selvyyttä siitä, keitä on asialla. Ja mielellään ensin täällä kotimaassa.
killingfields
Nikke Knatterton
Viestit: 183
Liittynyt: Su Heinä 24, 2016 9:49 pm

Re: Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja killingfields »

Toivottavasti joku tarjoaa pelleille haulikkoa, oppivat olemaan.
JJT
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Ti Joulu 29, 2015 7:53 am

Re: Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja JJT »

Samaa mieltä killingfields.

Eiköhän joku ainakin moralla huitase tai anna kunnolla selkään. Kaikkia vatipäitä leipä elättääkin..
Välillä näitä keskusteluja lukiessa toivoo, että tulisi ydinsota, joka tappais kaikki :mrgreen:
Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja Paa »

Jaaha, saatiin Suomeenkin sitten nämä. Kiinnostaisi tietää minuakin millainen ihminen tuollaista puuhaa.
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)
Kaahari
Armas Tammelin
Viestit: 74
Liittynyt: Pe Syys 30, 2011 9:22 pm

Re: Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja Kaahari »

No tässä sitä olis Odineille hommia. Luulisin että virkavaltakin ymmärtää katsoa muualle, kun pelleä kuritetaan. Ottakaahan joku tämä työn alle!
Pula-aho
Martin Riggs
Viestit: 620
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 1:58 pm

Re: Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja Pula-aho »

Eiköhän nämä ole niitä vasemmiston liimanhaistelijoita, jotka heittelivät nestettä partioivien kaljujen päällekkin.
Avatar
Anti-Bini Laden
Rico Tubbs
Viestit: 1287
Liittynyt: Pe Kesä 07, 2013 8:49 pm
Paikkakunta: Pakistan
Viesti:

Re: Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja Anti-Bini Laden »

Veikkaan, että tämä on aivan ehdottomasti loldiers of odinin pellejen tekosia, ovat ryhtyneet uhkaamaan viattomia lapsia ja muita henkilöitä, väkivallalla.
Vasemmiston pelleistä kun on kyse, on suuri todennäköisyys, että kohta saamme lol pellejen ensimmäisen uhrin, tässä tapauksessa se on pelle jota sattuu !
" Paha asettaa tekijän mytologiseen narratiiviin joka on
epävarmuutta siedettävämpi vaihtoehto "
Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja Paa »

Pellejä bongattu nyt Porvoossakin. Saa nähdä ymmärtävätkö lopettaa vai saako muukin Suomi osansa.
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)
Berlin
Jack Bauer
Viestit: 946
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 1:06 pm

Re: Pelotteleva Pellepartio..

Viesti Kirjoittaja Berlin »

killingfields kirjoitti:Toivottavasti joku tarjoaa pelleille haulikkoa, oppivat olemaan.
Pyydät muita rikoksiin? Mitä itse olisit valmis tekemään tällaisten estämiseksi? Kovin usein olet ollut vaatimassa, että asioille pitäisi tehdä jotain, mutta mikä on oma antisi? Pelkkä netissä huutelu ja muiden palstalaisten haukkuminen?

Saako raiskaavia ja ryösteleviä muslimipakolaisia hakata, saako niille tarjota haulikkoa?
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?
Vastaa Viestiin