Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotilaille

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15387
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja URSA »

Vaikuttaa kovasti siltä, että Venäjällä on jo suunnitelmat valmiina Suomen varalta. Kun vihreät miehet alkavat rynnimään rajan ylitse, ensimmäisenä tuhotaan keskeiset tietoliikennemastot ja vallataan armeijan ammusvarastot näiden naapurissa sattumoisin asuvien "ihan tavallisten" venäläisten toimesta. Mistä sitä tietää, vaikka Suomessa olevat kymmenet tuhannet "virolaiset" ja venäläiset rakennusmiehet olisivat käytännössä odottamassa käskyä ryhtyä toimiin?

http://yle.fi/uutiset/3-6780866 (Pätkä uutisesta.)
Viimeisimpien verotietojen mukaan Suomessa rakennusalalla työskentelee noin kaksi kertaa enemmän ulkomaalaisia työntekijöitä kuin mitä verottaja arvioi vielä viime syksynä.

Verohallinnon ylitarkastaja Sari Wulff kertoo, että tähän mennessä reilut 53 000 ulkomaista rakennusalan työntekijää on hakenut itselleen asianmukaisen veronumeron.

- Syksyllä alalla arvioitiin, että maan rakennustyömailla työskentelee noin 25 000 ulkomaalaista työntekijää, Wulff toteaa.
Avatar
Samppalainen
Harjunpää
Viestit: 332
Liittynyt: To Loka 27, 2016 4:25 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja Samppalainen »

URSA kirjoitti:Vaikuttaa kovasti siltä, että Venäjällä on jo suunnitelmat valmiina Suomen varalta. Kun vihreät miehet alkavat rynnimään rajan ylitse, ensimmäisenä tuhotaan keskeiset tietoliikennemastot ja vallataan armeijan ammusvarastot näiden naapurissa sattumoisin asuvien "ihan tavallisten" venäläisten toimesta. Mistä sitä tietää, vaikka Suomessa olevat kymmenet tuhannet "virolaiset" ja venäläiset rakennusmiehet olisivat käytännössä odottamassa käskyä ryhtyä toimiin?
Suunnitelmat on 100% varmasti olemassa, samoin kuin Suomella suunnitelmat erinäisten skenaarioiden varalta. On mietitty, mitä omia kulkuväyliä poistetaan tarvittaessa pois käytöstä jne. Tarvittaessa poistetaan myös muuta infraa.

Kannattaa tykönänsä jo enakkoon miettiä mille tuntuu elämä ilman sähköä ja tietoverkkoja. Mikäli siihen mennään, että kriisinajan suunnitelmia joudumme ottamaan käyttöön niin radio, ehkäpä jopa tv saadaan pysymään ylhäällä. Matkapuhelinverkko valitettavasti poistuu tavantallaajalta.

Jos välität itsestäsi, kannattaa varautua kykyjen mukaan perusasioiden suhteen, sillä kriisejä saattaa tupsahtaa tupaan.. Jätetään ääripreppaus kuitenkin jenkeille, heille se on pelkkä harrastus ja tapa osoittaa omaa "fiksuuttaan". Älkää kuitenkaan sitten kuolko tai pahentako mahdollista hätätilaa siksi, että olette olleet ajattelemattomia tai laiskoja. Sitten on turha ainakaan tulla naapurille vinkumaan, että "muttaku minäku..."
Yhä kaupungistuneempi Suomi on valitettavasti yhä vastustuskyvyttömämpi kriiseissä, laskenut omavaraisuus ja kaupungistuneet ihmiset = huono kriisinajan ennuste.
“Ajattele miten tyhmä keskiverto ihminen on ja pidä mielessä, että puolet heistä on sitäkin tyhmempiä.”
- George Carlin
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 10:52 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Chefile kirjoitti:
Juu, SUPO:ssa siis ollaan mielisairaita. Eihän Krimilläkään näkynyt mitään vihreitä miehiä `de facto`tunnuksettomia sotilaita siis. Ihan aiheellinen huoli ja tuskin SUPO huvikseen tällaisesta varoittaa.
SUPO siis varoittaa tunnuksettomista sotilaista - krimillä niitä tosiaan oli, mutta mulle ihan uutta että niitä suomessakin näkyy - siis kun kerran varoitellaan "karhu nähty taajamassa" tyylisesti?

Chefile kirjoitti:Venäjähän syyllistyi Krimin miehittämällä kahteen kansainvälisen oikeuden vastaiseen rikokseen; toi sotilaansa vieraalle maaperälle (rikos nro 1) tunnuksettomina (rikos nro 2). Ja sitte siellä nyyhkytellään kansalle, miten länsi on ilkeä ja kiusaa heitä, yhyy, olihan meidän pakko miehittää naapurivaltiota!
Krimin "uudessa sodassa" kävi tosiaan noin, Aleppossa puolestaan tehdään parhaillaan ilmapommituksia, Lontoossa käytettiin poloniumia... etc ja jne. Itse olisin huolissani jos meitäkin pommitettaisiin tai likvidoitaisiin poloniumilla...

Jos jengi oikeesti pelkää Venäjän havittelevan suomea - niin pelko on kyllä aiheellista jo ihan historiankin valossa ja tosiaan, kyllähän ne suomen vois valloittaa vaikka "vasemmalla kädellä ja 6-0". Suomen valtaamiseen ei kyllä mitään hemmetin vihreitä miehiä tarvii - ryssä tekee halutessaan maamme valtauksen valitsemallaan hetkellä ja vieläpä natoista tms. huolimatta. Ja jos näin käy, niin suomi lasketaan 3. maailmansodan "collateral damageksi" siis myös yhdysvalloissa - alue joka "tuhoutuu" siinä tuoksinnassa joka tapauksessa.

Se mihin vihreäpukuisia miehiä pääasiassa tarvitaan on pelon luomiseen - jonka tarkoitus ns. keski tasolle (viranomaiset) on puolestaan lisämäärärahojen saaminen (vuosi kun taas lähenee loppuaan ja sen suponkin on mietittävä ens vuodelle jotain freesiä projektirahan perustetta)

Ylemmän tason (valtionjohto) haaveille ei tällaisen "uhan" esille nostaminen myöskään ole pahitteeksi - panoksena ei enempää tai vähempää, kuin esivalmistelut kansan ja sen edustajien nato myönteisyydelle - ja jos näin käy (itelle aivan se ja sama) niin sielläkin on nääs tarjolla aika pirun hyviä ja kansainvälisiä virkoja, joiden ohella siis tietysti määrärahoja ja VALTAA - niitä tässä havitellaan (siis ne jotkut havittelee :idea: ) -joten annetaan niiden vihreäpukuisten miesten vaan tanssia ripaskaa vaikka senaatintorilla.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 10:30 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja Chefile »

E:tuli tuplat, sorge ja saa poistaa.
Viimeksi muokannut Chefile, Ke Marras 02, 2016 6:11 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”
Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 10:30 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja Chefile »

Samppalainen kirjoitti:Iso ongelma tässä on myös se, että myydään silmät sinermää hohtaen ja lompakko kuumottaen venäläisille maata ja mökkiä, mutta auta armias jos suomipoika vastaavaa yrittäisi sieltä paratiisista nimeltään venäjä.
- Njiet suomisika, vastaus kuuluisi.
Chefile kirjoitti:...
Kreml haluaa, ensin sekoitetaan Eurooppaa mm. maahanmuutto-aallolla (hajoita ja hallitse) ja sitten odotellaan mitä tapahtuu rapakon takana, pääseekö Putinin mies Trump pressaksi. Minusta on todella erikoista miksi Amerikassa ei media revittele Trumpin taustatiimin jäsenten entisyydellä: yksi niistä on Alex Jones, maansa vihaaja, salaliittoja keksivä paranoidi mies, joka on hyvin pro-Putin-mielinen. Lisäksi siellä 2-3 muuta heppua, joilla on suoria kytköksiä Venäjän hallintoon, eräs heistä oli mm. Ukrainan ex-pressan Janukovitsin, joka siis oli Venäjän miehiä, läheinen neuvonantaja.
...
Millä tavalla Venäjä on aiheuttanut maahanmuutto-aaltoa Eurooppaan, eikö se ollutkaan se arabikevät ja afrikkalaiset onnenonkijat siinä samalla aallolla surffaajat?

Toki länsiliittouma pientä hässäkkää jossain siellä irakilaisten ja afgojen suunnalla kuulemma aiheuttaneet, näin kertoi sotilasystäväni joka palveli molemmissa ihmemaissa(102th Airborne).

FBI:n johtto vaikuttaa olevan vahvasti Trumpin leiriläisiä, jättäneet hänen venäjäsidonnaisuutensa kertomatta, kun taas omituiseen aikaan löysi Clintonin idiootteilusta raskauttavia viestejä, kesällä sanoi täysin toisin tuo pääpomo.
Se on hyvä kysymys, olen sitä itsekin pohtinut.

Ainakin Suomen osalla oli selvää, kun pohjoisrajalle tuli pakolaista ja edustivat peräti pariakymmentä eri kansallisuutta (!!!), että Venäjän tekosiahan se oli. Kiristivät sillä Suomen SSS-hallitusta eli ei mitään uutta auringon alla jos Venäjä kiristää.

Mutta itse isoon aaltoon uskon Venäjän liittyvän myös. Ainakin Syyrian osalta he ovat vuodesta 2011, kun sota alkoi, pitäneet sitä sotaa pystyssä tukemalla siviilien lahtaaja Assadia raskaasti. Nyt jopa omin asevoimin. En tiedä oliko siinä yksi tavoite saada pakolaisaalto liikkeelle. Olihan Irakissa ja Afganistanissa sodittu jo toistakymmentä vuotta, eikä vastaavaa pakolaisvirtaa ole ollut vuosien varrella. Väitän siis että tämä lähti liikkeelle Syyriasta saaden muistakin maista veljiä liikkeelle, ja väitänpä vielä että Venäjä on joltain osin tämän takana.
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 10:52 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Einsatzgruppen kirjoitti:
Kommentointiesi perusteella NATO-jäsenyys ei sinulle todellakaan ole se ja sama. Itsehän jo totesit Venäjän hyökkäyksen Suomeen olevan realistinen vaihtoehto jo ihan historian perusteella, sitten kuitenkin päädyt jonnekkin viranomaisharhaisuuteen. Venäjä varmaan pystyy valloittamaan Suomen, mutta se ei pysty ylläpitämään Suomen miehitystä. Venäjä ei ole hyökännyt koskaan NATO-maahan, sen sijaan riippumattomaan Suomeen on.
Kyllä se vaan on aivan sama.
Lähinnä kritisoin tässä em. tekstissäni sitä tyylitöntä tapaa ja motiiveja näiden lööppien takana, joilla kansaa vedellään taas kuivalla kakkoseen - kutsuttakoon sitä sitten vaikka politiikaksi? Perisuomalaiseen tapaan politiikassa kun ei kyetä sanomaan ja toimimaan vakavissakaan asioissa suoraan ja rehellisesti (tästä voimme taasen kiittää "demokratiaa", jonka siis mm. politiikassa joutuu vedätyksellä ansaitsemaan). ps. supo on aina ollut poliittisen eliitin "herkkunamikka" ja jonka mansikkaa kukin vuorollaan tykkää kosketella ja ohjailla oman mieltymyksensä mukaan... ja silloin on jopa (jakkaran säilyttämiseksi) sinänsä ihan fiksujenkin miesten (tai naisten) tarpeellista
laukoa näitä poliittisia mantroja, jotka tässä tapauksessa tosiaan näyttävät lähinnä hourulan hölötykseltä - minun mielestäni, muut ottakoon ne kuinka vakavissaan haluavatkaan :D suoja-asemiin!!!
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 10:30 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja Chefile »

Olen huomannut miten moni sanoo että "pidetään hyviä suhteita Venäjään", "poistetaan pakotteet etteivät suutu lisää" ja "ei veljeillä NATOn kanssa ettei vaan Venäjä suutu".

Ensinnäkin kylmä sota on ohi, sitä ei enää ole. Sen sijaan sen aikaiset asenteet, joissa kaikesta täytyy kysyä lupa Venäjältä ja pelätään joka rasahdusta että mitä se Venäjä sanoo nyt, voi ja elää hyvin kansan keskuudessa. Me ollaan itsenäinen ja legitiimi valtio, joka tekee itse omat päätöksensä ja ne ovat vain ja ainoastaan meidän asia, kuten NATO-jäsenyys.

Ensin oli 90-luvulla Moldova, sitten käytiin (tosin omaan maan sisällä) Tsetseniassa sotimassa pari kertaa, jonka jälkeen vuorossa oli Georgia. Meni muutama vuosi ja Putin miehittää Ukrainaa ja pommittaa Syyriaa. Yhteinen piirre kaikille Venäjän agression kohteille on se, että yksikään näistä maista ei kuulu Natoon, yllätys yllätys. Nyt voi näyttää rauhalliselta, mutta kuka meistä tietää milloin Venäjän tykkitorni kääntyy kohti Suomea? Se kääntyy vielä joskus, sen on historia osoittanut. Baltian maat vapauduttuaan Neuvostoliiton kuristuksesta, ryntäsi NATOn suojiin heti kun se oli mahdollista.

Todettu ennenkin, mutta Venäjä voi olla iso, vahva, pelottava, ja sotilaallinen suurvalta, mutta niin hullu ei edes Putin ole että ottaisi riskin saada Yhdysvaltojen asevoimat kimppuunsa. Natoon vaan ja elämä jatkuu, lupaan sen.
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 10:52 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Chefile kirjoitti:
Todettu ennenkin, mutta Venäjä voi olla iso, vahva, pelottava, ja sotilaallinen suurvalta, mutta niin hullu ei edes Putin ole että ottaisi riskin saada Yhdysvaltojen asevoimat kimppuunsa. Natoon vaan ja elämä jatkuu, lupaan sen.
"Lipsutaan" (vai oliko tämä topicin alkup. tarkoituskin :D ) nyt vielä tuohon natoon ja venäjän haluun miehittää Suomi. Miksi ne eivät ole tehneet sitä koskaan aikaisemmin, esim 60, 70 tai 80-luvuilla - siis niinä aikoina jolloin tämän maan poliittinen eliitti oli vähän väliä rähmällään kommareihin?

Ukrainan merkitystä Venäjälle kukaan täysi järkinen ja läksynsä lukenut ei voi vakavissaan verrata Suomen merkitykselle (tai pikemminkin merkityksettömyydelle).

Ainoa skenaario, jossa Venäjälle voisi olla hyötyä maamme, tai sen osan miehittämisestä on 3. maailmansota ja edelleenkään siinä tilanteessa ei ole merkitystä onko Suomi jäsen natossa, mustanaamiokerhossa tai molemmissa.

"Päätös" ja ennakkotapahtumat 3:n maailmansodan aloittamiselle ei ole kiinni yhden potentiaalisen "tukeutumisalueen hankkimisesta". Tilanteessa, jossa maailman valtapolitiikka ajautuu siihen tilaan, että Venäjä katsoo tarpeelliseksi valloittaa jokin länsimaa - niin ei se tarve poistu sillä, että ko. länsimaa kuuluu natoon.

Tällaisen tilanteen ja siitä johtuvan "Venäläisen tarpeen" voisi teoriassa olettaa syntyvän, jos esim. saman aikaisesti maailman valtapolitiikka olisi muutoinkin lähes täydellisen anarkian vallassa - anarkian, jossa maailmansotaa edeltävinä toimina/tapahtumina voisi kuvitella tapahtuvan mm. jenkkien täydellinen taloudellinen ja poliittinen romahtaminen, sekä samanaikainen Kiinan kansantasavallan valtarakenteiden romahtaminen (siis jenkki-kiina symbioosin kaatuminen - ja sitä seuraava talouspoliittinen kaaos) ja Saudi-Arabian luisuminen sisällisotaan tms. (kun em. symbioosimaiden vipu-vipu-vipurahat loppuu) siten, että tapahtumien jälkiseurauksina käynnistyisi massiivinen arabi-kevät 2.0. Se olisi kokonaisvaltainen, kaikkien arabimaiden valtaeliittiä ravisteleva kaaos, johonka tietysti kaikki vääräuskoisten maissa asuvat sadat miljoonat "tosi-arabit" yhtyisivät - lännestä itään, aina jenkkilästä kiinaan ja kaikkialta niiden väliltä.

Tämän seurauksena nämä mahtivaltiot joutuisivat siis huolehtimaan omista sisäisistä konflikteistaan, eikä kenenkään resurssit enää mahdollistaisi toimintojen ylläpitämistä/tukemista piskuisilla - vaikkakin ystävällisillä, kauko-alueillaan esim. Suomessa (happi loppuu just)...

Tiivistettynä: ei se maailmansota ala ilman todella suuria motivaatioita - ja Suomi ei valitettavasti tällaiseksi suureksi motivaatioksi muutu, vaikka sitä kuinka toivoisimmekin (ööö... tai siis emme toivoisi), mutta muiden maiden motivaation seurauksilta emme voi valitettavasti välttyä ja mihin Venäjä suomea ihan oikeesti tarvitsee? (...ja nyt taas blosseille)
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2592
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 5:12 am

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Tästä venälaisten kiinteistökaupoista strategisista paikoista on jo puhuttu vuosikausia. Tuntuu ettei kukaan vaan tee asialle mitään. Vasemmisto on historiallisesti ollut venäjään päin kumartamassa aina. En yhtään ihmettelisi vaikka päättävissä asemissa olevat vasemmiston toimijat yrittäisivät samaa kuin sata vuotta sitten. Luotto vasemmiston isänmaallisuuten ja Suomelle uskollisuuteen on nolla. Kerran bolsevikkikommunisti, aina bolsevikkikommunisti.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 10:52 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Einsatzgruppen kirjoitti:

Sinä itsehän vastasit siihen, ei ole ollut tarvetta, koska Suomi oli ryssän narttuna silloin, haikailet niitä aikoja takaisin?

Lisäksi onko sinulle aivan mahdottoman vaikeaa hahmottaa, että maailman politiikka ja maiden politiikka vaihtelee aikojen saatossa? Putinin on käytävä noita sotaretkiä myös sisäpoliittisista syistä ja kannatuksensa vuoksi, viedäkseen kansan ajatuksen pois siitä minkälaiseen suohon Venäjä on hänen johdollaan uponnut.
Ööö - toi naapurien kommarisysteemi loppu tietääkseni 90 -luvulla ja samalla loppu se pyllistely - ku ei enää ollu ketään kelle kumartaa (Suomen kouluissa ainakin opetettiin vähän niinku näin, jos siis ite oot käyny koulus muualla)

Kyllä, Putinin tavoitteena tosiaankin on nostaa oma maansa suosta valloittamalla Suomi vihreillä miehillä - :D - huima teoria, jatkoa kiitos - vielä kerran pliis.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
WarWas
Nikke Knatterton
Viestit: 197
Liittynyt: To Helmi 03, 2011 11:53 am

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja WarWas »

Jukka Siintonen kirjoitti: Ja viimeisin puolustusministeri oli ruotsalainen... Suomessa. Tehtävään ei ilmeisesti löytynyt Suomesta ruotsalaista sivaria, joka pelkää pakkasta parempaa? Vai oliko kyseessä RKP:n vaatima virkanimitys? Vai mistä oli kyse?
Sama herra hankki meille parit Leot pilkkahintaan... Ja tiedän, että Leo ei sano sinulle mitään, se olkoot ongelmasi.
DemlaMinfo
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1460
Liittynyt: To Syys 24, 2015 5:20 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja DemlaMinfo »

WarWas kirjoitti:
Jukka Siintonen kirjoitti: Ja viimeisin puolustusministeri oli ruotsalainen... Suomessa. Tehtävään ei ilmeisesti löytynyt Suomesta ruotsalaista sivaria, joka pelkää pakkasta parempaa? Vai oliko kyseessä RKP:n vaatima virkanimitys? Vai mistä oli kyse?
Sama herra hankki meille parit Leot pilkkahintaan... Ja tiedän, että Leo ei sano sinulle mitään, se olkoot ongelmasi.
Useamman sata miljoonaa maksoivat Leopard 2 käytetyt panssarivaunut Hollannista. Ilmeisesti sinulle maksaa palkka sossu, tai kela, kun et ymmärrä rahan arvoa?
Mielenterveys on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Omasta mielenterveydestään voi pitää huolta ja omia voimavarojaan vahvistaa. Psykologin kanssa keskustelu voi auttaa pääsemään eroon harhaluuloista ja kuuloharhoista.
Paikalla
Avatar
Rescuer
Horatio Caine
Viestit: 6018
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Hienosti tämäkin ketju on saatu taas täysin pois aiheesta...
DemlaMinfo kirjoitti:
WarWas kirjoitti:
Jukka Siintonen kirjoitti: Ja viimeisin puolustusministeri oli ruotsalainen... Suomessa. Tehtävään ei ilmeisesti löytynyt Suomesta ruotsalaista sivaria, joka pelkää pakkasta parempaa? Vai oliko kyseessä RKP:n vaatima virkanimitys? Vai mistä oli kyse?
Sama herra hankki meille parit Leot pilkkahintaan... Ja tiedän, että Leo ei sano sinulle mitään, se olkoot ongelmasi.
Useamman sata miljoonaa maksoivat Leopard 2 käytetyt panssarivaunut Hollannista. Ilmeisesti sinulle maksaa palkka sossu, tai kela, kun et ymmärrä rahan arvoa?
Kyllä, pilkkahintaan. Vanhemman vaunukaluston modernisointi olisi maksanut enemmän. Ja kun Hollanti oikeasti myi nuo huomattavasti normaalia halvemmalla, kun katsoivat niistä olevan vain kuluja. Sittemmin Hollanti on kironnut kauppoja ja joutunut hankkimaan uusia vaunuja kalliilla tilalle.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
tj_eme
Jack Bauer
Viestit: 956
Liittynyt: Ke Helmi 10, 2010 12:22 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja tj_eme »

demla, ärkele ja piikkisika näköjään tunnustavat trikolorin väriä ihan avoimesti ja hyvä niin. Vähän hämmästelen, että olen Einsatzgruppen kanssa samoilla linjoilla tässä asiassa, mutta hyvä sekin on.

Sinänsä vähän kökköä taktiikkaa venäkäisiltä, kun tämä on ollut aika helppo selvittää ja nyt on maalitkin tiedossa. Kun venäläisellä se maskirovka on vahva ala, taitaa tämän takana olla joku muu systeemi. Toivottavasti meilläkin on.

Poliitikot on vaihtuneet nettipölhöiksi Venäjän vaikuttaja-agentti listoilla. Hyödyllisiä idiootteja molemmat.
URSA
James Bond (Roger Moore)
Viestit: 15387
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Supo: Venäjä hankkinut tiloja tunnustuksettomille sotila

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 44998.html
IS selvitti venäläisten kiinteistökaupat Suomessa – tutkija: ”Puolustusvoimien toimintojen läheltä on ostettu paikkoja”

Vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak kommentoi Ilta-Sanomille venäläisten maakauppoja.

Julkaistu: 3.11. 7:07

Tutkija Charly Salonius-Pasternakin mukaan Suojelupoliisin varoitus venäläisten maakaupoista on aiheellinen.

ULKOPOLIITTISEN instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak sanoo venäläisten Suomessa tekemillä maakaupoilla olleen myös strategista merkitystä.

– Puolustusvoimien toimintojen läheltä on ostettu paikkoja, mihin ei ole ollut nähtävissä mitään rationaalista virkistyksellistä tai taloudellista syytä. Paikalle on saatettu rakentaa vaja, joka seisoo täysin tyhjänä, mutta sen ympärillä on turvakameroita. Tällaisia tilanteita on nähty, Salonius-Pasternak kuvailee.

Salonius-Pasternakin mukaan viittauksissa Suomeen kohdistuvista hybridivaikuttamisen keinoista ei ole kysymys uudesta ilmiöstä. Huoli asiasta on ollut toistuvasti esillä yksittäisten poliitikkojen puheenvuoroissa ja kirjoituksissa.

Esimerkiksi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) on jo aikaisemmin esittänyt, että puolustusvoimien hallitsemien alueiden lähellä tehtyjä maakauppoja olisi syytä tutkia yksityiskohtaisesti.

– Se, mikä tekee asiasta uuden on, että nyt sen tuo esille iso organisaatio, Suojelupoliisi, ei ainoastaan yksittäinen poliitikko. Ero on merkittävä verrattuna parin vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin asiasta ei haluttu puhua, Salonius-Pasternak toteaa.

IS:n Maanmittauslaitokselta keräämien tietojen mukaan suuri osa venäläisten parin viime vuoden aikana Suomessa tekemien kiinteistökauppojen kohteista sijaitsee itärajan tuntuman kunnissa.

Tästä kuvasta selviää, mistä kunnista ja minkä verran venäläiset ovat tehneet kiinteistökauppoja viimeisen reilun kahden vuoden aikana Suomessa. (Kuva http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 44998.html )

SUOJELUPOLIISIN eduskunnan hallintovaliokunnalle antama lausunto nousi tiistaina näkyvästi otsikoihin, kun Iltalehti uutisoi asiakirjasta ilmikäyvästä Suomeen kohdistuvan hybridivaikuttamisen uhasta. Lausunto liittyy kesäkuussa julkistettuun hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon.

Ilta-Sanomat sai haltuunsa Suojelupoliisin päällikön Antti Pelttarin allekirjoittaman lausunnon. Sen mukaan toimenpiteitä, joissa saattaa olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen kriisitilanteessa, havaitaan Suomessa jatkuvasti.

– Tällaisesta voi olla kyse maakaupoissa, joissa ei näyttäisi olevan liiketaloudellista, tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa. Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa, lausunnossa todetaan.

Asiakirjassa ei suoraan määritellä, mihin vieraaseen valtioon lausunnossa viitataan. Asiayhteyksistä käy kuitenkin ilmi Suojelupoliisin tarkoittavan venäläisten tekemiä maakauppoja Suomen maaperällä.

VANHEMPI tutkija Charly Salonius-Pasternak katsoo venäläisten Suomessa tekemiä maakauppoja koskeneen keskustelun vuodesta toiseen keskittyneen itänaapurin rikkaan väestönosan tarpeeseen investoida rahojaan kohteisiin, joissa ne ovat turvassa. Hänen mukaansa asiantuntijoilla on kuitenkin ollut selvä näkemys, että osassa maakaupoista olisi ollut kyse myös strategisemmista pyrkimyksistä.

Ruotsissa turvallisuuspoliisi on Salonius-Pasternakin mukaan nostanut hybridivaikuttamiseen liittyvistä keinoista esille maakauppojen lisäksi massiiviset karttahankinnat strategisesti tärkeiltä alueilta sekä maanteille ilmestyneet TIR-rekat. Kirjainyhdistelmällä varustetut rekat pystyvät ohittamaan normaalit tullimuodollisuudet.

– Kylmän sodan aikana oli julkisessa tiedossa, että ne olivat tiedustelurekkoja, jotka pysäköitiin sotaharjoitusalueen tai varuskunnan läheisyyteen.

SALONIUS-PASTERNAK ei pidä mahdottomana ajatusta siitä, etteikö Suomen maaperällä voisi ainakin teoriassa olla tunnuksettomia joukkoja.

– Suomalaisen logistiikan tai päivittäistavarakaupan solmukohtien sulkemiseen ei tarvita isoa invaasioarmeijaa. Siihen tarvitaan vain pieni ryhmä erikoisjoukkoja, jotka voivat majoittua jossakin mökissä ”metsästysseurueena”.

Todisteiden hankinta tällaisten vieraan vallan joukkojen operoinnista valtion rajojen sisäpuolella voisi osoittautua vaikeaksi.

– On täysin normaalia, että metsästysseurueella on pikkuradioita, kivääreitä ja maastopuvut.

5 faktaa lausunnosta

1. Suojelupoliisin eduskunnan hallintovaliokunnalle toimittamassa lausunnossa todetaan jatkuvasti havaittavan toimia, joilla valmistaudutaan kriisitilanteessa vaikuttamiseen.
2. Kriisitilanteessa vieras valtio voisi supon mukaan hyödyntää kiinteistöjen rakennelmia esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa.
3. Asia liittyy eduskunnan hallintovaliokunnan viime viikolla antamaan lausuntoon hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, joka julkistettiin kesäkuussa.
4. Hallintovaliokunnan kuultavana oli 30 turvallisuusalan asiantuntijaa, ja se sai 16 kirjallista lausuntoa. Kuultavana oli esimerkiksi maan korkein poliisijohto supon päällikkö Seppo Pelttari mukaan lukien.
5. Asiasta annetut asiantuntijalausunnot ovat nyt julkisia, kun asian käsittely valiokunnassa on päättynyt.

Vastaa Viestiin