Kun tuossa pohdin sitä, että ns. viimeinen kuva olisi otettu jo 2.5. yritin epätoivolla hakea ''keksinnölleni'' tukea.
Ikävä kyllä en löytänyt sille mitään tukea edes säähistoriasta.
Molempina päivinä (2. ja 3. toukokuuta) on ollut hieman tuulista ja myös aurinkoista.
http://www.findmadeleine.com/news/last_photo.asp#t
Kuvassahan hiukset ovat tuulen ''viemät'' ja aurinko paistaa....
Tuo teoria nimittäin voisi olla sinäänsä mahdollinen ja silloin aikaakin olisi paljon paljon enemmän. Lähes 24 h. (miettikää mitä kaikkea jack bauer saa siiinä ajassa aikaiseksi
Minua on nimittäin hämännyt alusta saakka se, että viimeisen päivän tapahtumat ja tekemiset ovat jotenkin levällään.
Kaikki muut olivat olleet lapsineen syömässä rannan pizzeriassa, mutta Mccannit jostain syystä omalla asunnollaan. Miksi?
Tennistuntien määrät, ajat ja kaikki on sille päivälle vaihdellut matkan varrella.
Kate McCannin tekemisistä 3.5. päivällä ei ole juuri recordia. (ONKO JOLLAIN?)
Tapas -ravintolaan saapumiskellonaika on vaihdellut.
Lasten tarkistuskäyntien ajat olivat epämääräisiä.
Voisiko se johtua siitä, että takana on henkisesti äärimmäisen rankka yö?
Kaikki on tuolloin tuntunut unelta ja todellisuus ja painajaiset sekoittuneet. Päivät ja aika kadonnut ja tapahhtumat sekoittuneet täysin päässä?
Valistakaa minua, jos olen nyt unohtanut jotain mikä ehdottomasti tyrmää tuon ajatuksen.
Tietenkin myös lapsen katoaminen saa pään sekaisin, mutta jos nyt kuitenkin nojaan edelleen uskomukseeni, että PJllä on riittävästi näyttöä siitä, että tyttö kuoli asunnossa.