Saksa: Vanhemmat nälkiinnyttivät lapsensa hengiltä

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Miina
Martin Riggs
Viestit: 622
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 8:32 am
Paikkakunta: Tampere

Saksa: Vanhemmat nälkiinnyttivät lapsensa hengiltä

Viesti Kirjoittaja Miina »

Iltalehti:
Vanhemmat nälkiinnyttivät lapsensa hengiltä
22.11.2007 11:15

5-vuotias tyttö kuoli nääntymykseen ja nestehukkaan Saksassa.

Saksan Schwerinissä asuvat Nicole, 23, ja Stefan, 26 jättivät viisivuotiaan tyttärensä ja vain kahdeksan viikkoa vanhan poikavauvansa keskenään kotiin - ilmeisesti pitkiksi ajoiksi ja toistuvasti.

Työtön pariskunta löysi asunnolle palattuaan Lea-Sophien, 5, istumassa tuolissaan täysin nääntyneenä hapesta taistellen. Isä soitti hätäkeskukseen.

Tyrmistyneet lääkärit totesivat tytön olleen hengenvaarallisen aliravittu ja kärsivän vakavasta nestehukasta. Kolme tuntia myöhemmin Lea-Sophie kuoli.

- Olin todella pelästynyt, että jotain tällaista voi tapahtua, sairaalan edustaja sanoi Bild-lehdelle.

Poliisi on pidättänyt vanhemmat. Heitä epäillään heitteillejätöstä ja taposta.

Sosiaaliviranomaiset olivat vain kaksi viikkoa aiemmin saaneet nimettömän vihjeen perheestä, jossa kaikki ei ollut hyvin. Sosiaalityöntekijä vieraili perheen kotona, mutta ei löytänyt mitään epäilyttävää.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200711 ... 7_ul.shtml
"Pohjimmiltaan hän oli lempeä, miellyttävä ja jopa älykäs. Taitavasti sen kätki hän kaikilta meiltä..." (Miksei täällä humppa soi? Eläkeläiset)
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5424
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Kaksi viikkoa aiemmin ei ollut hätää, sitten onkin aliravittu ja kuolee siihen?
Eikö asunnossa ollut edes juotavaa? Naapureita?
5-vuotias osaa pyytää ruokaa nälkäänsä, oliko heidät lukittu asuntoon niin etteivät päässeet ulos?
Vanhempien täytynee olla narkkareita, muuten ei voi olla tottta... :shock:
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Nyt jos koskaan olisi paikallaan se kemiallinen kastraatio. Molemmille vanhemmille. Toki ja tietysti sen elinkautisen lisäksi.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

pahaa tekee kun tuollaista lukee mutta tuollaisia "vähältäpiti" tilanteita on Suomessakin vuosittain eikä kyse ole aina edes narkkareista, lapset otetaan huostaan tai perhe tarkkailuun mutta julkisuuteen ja lehtiin tapaukset siltikin harvemmin päätyvät.

Täytyy sanoa että kaikenmaailman pipipäät lapsia saavat tähän maailmaan tehdä...joskus näkee, että lapsia on tehty vaan siksi että katto pysyy pään päällä ja tuet rullaavat..kun yksi lapsista lakkaa nauttimasta lapsilisää niin ulos oman kämpän hankintaan ja uutta tilalle... :evil:
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Kalessin
Adrian Monk
Viestit: 2941
Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet

Viesti Kirjoittaja Kalessin »

Doctor Lecter kirjoitti:Nyt jos koskaan olisi paikallaan se kemiallinen kastraatio. Molemmille vanhemmille. Toki ja tietysti sen elinkautisen lisäksi.
näin on... mutta ne amerikassa lapsensa hengiltä näännyttäneet vegaanit kuuluu ihan samaan kastiin näiden hörhöjen kanssa. Ei paljon järki päätä pakota.
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
Tuulitukka84
Poliisikoira Rex
Viestit: 265
Liittynyt: Pe Tammi 18, 2008 8:11 pm
Paikkakunta: In the middle of nowhere

Viesti Kirjoittaja Tuulitukka84 »

Kuolikohan tuo vauvakin?
otus
Axel Foley
Viestit: 2330
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 6:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Viesti Kirjoittaja otus »

toisen maailmansodan saksassahan tämä nälkiinnyttäminen oli tiettyjen ihmisten suhteen aivan normaali käytäntö, mutta että nyky päivänä..

Sääliksi käy kovasti nuo lapset..

Toivottavasti saavat vanhemmat oikein "mukavia" kavereita sitten linnassa..
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Näyttää siltä, että huumeista ei ollut kyse. Pikkutytön äidin vanhemmat olivat kahdesti ottaneet yhteyttä viranomaisiin ja pyytäneet apua tyttärelleen, joka ei kuulemma selviytynyt lapsensa kasvatuksesta. Lapsi oli syntynyt 7 kk.keskosena ja hänen painoaan oli aluksi tarkkailtu tiuhaan.

Ajan mittaan tyttö oli isovanhempienkin mielestä alkanut näyttää hauraalta ja keventynyt 13 kilosta reiluun 7 kiloon muutamassa kuukaudessa. Siis 5-vuotiaana. Tytön äidin uusi raskaus oli vielä vähentänyt äidin "innostusta" tytön huoltamiseen.

Naapureilta oli tullut myös ilmiantoja viranomaisille, ja vanhemmat oli kutsuttu miitinkiin. Heillä oli vauva mukana. Isosiskon kerrottiin jääneen jonkun tuttavaperheen luo. Vauva oli sillä kertaa vaikuttanut olevan kunnossa. Isovanhemmat olivat yrittäneet vieläkin saada viranomaisten huomiota pikkutytön kohtaloon, mutta lapsen äiti oli valehdellut saaneensa lapsen lastentarhaan hoitoon. Samalla suhteet isovanhempiin olivat viilenneet riitojen takia, ja vanhukset eivät enää tavanneet Lea-Sophiaa kuukausiin ennen tämän kuolemaa.

Vanhukset olivat jopa kierrelleet eri lastentarhojen ympäristöjä yrittäen löytää Lea-Sophien leikkimässä jollakin tarhapihalla, turhaan tietenkin.

He sanovat, että haluavat edes vähän puhdistaa tyttärensä mainetta sillä perusteella, että siinä perheessä toimittiin aina isän ehdoilla. Heidän tyttärellään ei ollut "mahdollisuutta vaikuttaa" asioihin vastoin miehen tahtoa. Molemmat vanhemmat olivat ainakin osan aikaa töissä.

Isovanhemmat ovat erityisen järkyttyneitä siitä, että keskoslapsi taisteli hengestään niin kovasti jo syntyessään niin pienenä, ja joutui menettämään henkensä lopulta nestehukan ja ravinnonpuutteen takia. Ilmeisesti vauva veli selvisi hengissä.

Yritän katsella lisää kunhan ehdin...
Nothing is quite what it seems
Sue-Ellen
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: Pe Tammi 18, 2008 1:26 pm

Viesti Kirjoittaja Sue-Ellen »

Äitihän on saattanut kärsiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta eikä sen takia ole jaksanut/pystynyt huolehtimaan lapsistaan.

Mutta mikäs mies tuo isä mahtaa olla, jos kerran perheessä elettiin hänen ehdoillaan" eikä hänkän ole lasten hoiton puuttunut. :evil:
I am what you made me
anneli1
Olivia Benson
Viestit: 731
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 11:30 am

Viesti Kirjoittaja anneli1 »

Patrialkaalinen järjestys perheessä viittaisi tiettyyn uskontosuuntaan, onko näin? Muslimeja? Katolilaisia? Protestantteja?

Olen usein mettinyt, että miksi kuka tahansa, vaikkapa idiootin tasolla oleva häirikkönarkkaripariskunta saa lisääntyä, mutta kun joku kunnollinen pari haluaa adoptoida, nin kyllä syyni astuu kehiiin sosiaalitanttojen muodossa.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

anneli1 kirjoitti:Patrialkaalinen järjestys perheessä viittaisi tiettyyn uskontosuuntaan, onko näin? Muslimeja? Katolilaisia? Protestantteja?

...?
Monessahan kodissa sanoo mies viimeisen sanan, vaikka ei kuuluttaisi kirkkoon ollenkaan. Olisiko nyt pientä ylitulkintaa kenties kehissä?
Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

Onko jollain uskontokunnalla tapana näännyttää lapsiansa nälkään?

Isovanhemmat sanovat nyt tietysti paljonkin tyttärensä puolustamiseksi, mutta kyllähän se vastuu on ollut yhtälailla äidillä ja isällä.
Vikaahan näiden vanhempien päässä on, vaikka muille jakaa, selvästikin!
Miten sinisilmäisiä sossuja siellä oikein on?
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Sossut on olleet sinisilmäisiä, sillä mitä hyötyä on perustaa ja ylläpitää lastensuojeluyksikköjä ja muita sossuviranomaisia, joiden pitäisi olla nimenomaan koulutettuja lasten asioita varten, jos ovat noin helposti huiputettavissa.

Varsinkin kun lapsen oma isoisä on useammasti pyytänyt apua omalle tyttärelleen. Ilmeisesti lapsen isän äitikin on ollut tietoinen siitä, että jotain vikaa on ollut hommassa, mutta ei ole uskaltanut puuttua.

Siinä on taas vakka kantensa valinnut. Vaikka isä olisi kuin pelottava tyyppi, niin luulisi normaalin äidinvaiston jo sanovan jotain. Sen sijaan on katkaistu välit niihin ainoisiin ihmisiin (isovanhempiin), jotka ovat ajaneet lapsen asiaa.

En vielä löytänyt mitään viitettä mistään uskontokunnasta, mutta se mahdollisuus ei selitä oman lapsen näännyttämistä nälkään. Se kuitenkin saattaisi selittää äidin alisteisen aseman ainakin osittain.
Nothing is quite what it seems
Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

Tuo minun laittama kysymys, viitaten uskontokuntaan, oli ihan sarkasmia, jos jollekin jäi epäselväksi.
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

patriarkaalinne järjestys ei nyt ole mitenkään niin uskonnollinen ilmaus vaan tarkoittaa sitä että perheessä on mies se joka määrää...esim. italiassa usein tilanne on eri eli siellä perheen asioista usein päättää "äiti" jolloin tilanne on päinvastainen matriarkaalinen..käytännössä se tarkoittaa silloin sitä että äidin tahto ja sana on ylitse muiden voimakkaasti...

näitä sanoja käytetään enemmän ulkomailla kuin meillä suomessa ihan normaalikielessäkin...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Vastaa Viestiin