Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2594
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Voi hyvää päivää tätä keskustelua. Ainoat järkevät asiassa näyttävät olevan Tiina ja Jukka Siintoinen. Ainoa syyllinen tapaukseen on äiti.Turha työntää naamansa julkisuuteen j syyttää bussikuskia. Laittaisi naamansa peilin eteen, siellä se syyllinen on. Omat lapseni kun ovat tehneet näitä "neitsytmatkojaan", on varmasti ollut puhelin mukna ja minä tavoitettavissa, jotta tiedä, että on osattu kulkea ja päästy perille.Äiti laittoi lapsensa matkaan liian väähällä määrällä rahaa, ilman puhelinta ja häipyi itse tavoittamattomiin. Onneksi kyytiinottaja oli kiltti ja avulias ihminen, ei esim. pedofiili. Kannattaisi jatkossa puhua tytölle myös vieraista autoista ja niihin nousemisesta.

9v ei ole enää mikään pikkulapsi, sen ikäisen luusisi osaavan jo kävellä pari kilometriä.Omani ovat kulkeneet pitemäpää koulutietä jlan paljon nuorempina ja kyllä, ensimmäisillä kerroilla olin kännykkä kädessä, jos lapselle tulee ongelmia, en korismatsissa.

No niin,nyt voitte huudella minulle välillä, niin Tiina saa levätä hetken. Toisaalta se on turha vaiva, koska minä en juurikaan välitä. Mileipiteeni on ja pysyy tällaisen ja minulla on jo lapsia. Vaikuttavat ihan tervepäisiltä. Ja ei, itse en olisi syyttänyt bussikuskia, jos en olisi antanut kakruille riittävästi rahaa bussimatkaan. Ilmaisia matkoja ei ole.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
damfin
James Bond (Pierce Brosnan)
Viestit: 13858
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja damfin »

Jotenkin tuntuu että joidenkin mielestä 9 vuotiaana tyttö on jo riittävän aikuinen huolehtimaan itsestään ja hänen oletetaan pärjäävän vallan hyvin ilman rahaa ja kännykkää bussipysäkille hylättynä, mutta jos tyttö sitten 15 vuotiaana harrastaa vapaaehtoisesti seksiä 25 vuotiaan poikaystävänsä kanssa, hän taantuu jälleen 5 vuotiaan tasolle avuttomaksi ja viattomaksi lapseksi joka ei ole kykenevä huolehtimaan itsestään... :roll:
damfin
James Bond (Pierce Brosnan)
Viestit: 13858
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja damfin »

Destiny kirjoitti:Voi hyvää päivää tätä keskustelua. Ainoat järkevät asiassa näyttävät olevan Tiina ja Jukka Siintoinen. Ainoa syyllinen tapaukseen on äiti.Turha työntää naamansa julkisuuteen j syyttää bussikuskia. Laittaisi naamansa peilin eteen, siellä se syyllinen on. Omat lapseni kun ovat tehneet näitä "neitsytmatkojaan", on varmasti ollut puhelin mukna ja minä tavoitettavissa, jotta tiedä, että on osattu kulkea ja päästy perille.Äiti laittoi lapsensa matkaan liian väähällä määrällä rahaa, ilman puhelinta ja häipyi itse tavoittamattomiin. Onneksi kyytiinottaja oli kiltti ja avulias ihminen, ei esim. pedofiili. Kannattaisi jatkossa puhua tytölle myös vieraista autoista ja niihin nousemisesta.

9v ei ole enää mikään pikkulapsi, sen ikäisen luusisi osaavan jo kävellä pari kilometriä.Omani ovat kulkeneet pitemäpää koulutietä jlan paljon nuorempina ja kyllä, ensimmäisillä kerroilla olin kännykkä kädessä, jos lapselle tulee ongelmia, en korismatsissa.

No niin,nyt voitte huudella minulle välillä, niin Tiina saa levätä hetken. Toisaalta se on turha vaiva, koska minä en juurikaan välitä. Mileipiteeni on ja pysyy tällaisen ja minulla on jo lapsia. Vaikuttavat ihan tervepäisiltä. Ja ei, itse en olisi syyttänyt bussikuskia, jos en olisi antanut kakruille riittävästi rahaa bussimatkaan. Ilmaisia matkoja ei ole.
Mielipiteesi saa ihan vapaasti olla tuo, mutta kun elämässä sattuu joskus inhimillisiä ennalta odottamattomia asioita, kuten tässä tapauksessa se että vaikka äiti oli huolehtinut siitä että tytön matkakortilla olisi ollut riittävästi rahaa lippuun, tytölle sattui sellainen inhimillinen erehdys että hän maksoi vahingossa vääränlaisen lipun, ja sen jälkeen kortilla ei sitten enää ollutkaan riittävästi rahaa uuteen lippuun.
Jos äidin kertomuksen olet lukenut, saatoit ehkä huomata että äiti oli tapahtumahetkellä valmentamassa ottelua, eikä pystynyt juuri silloin vastaamaan puhelimeen vaikka hänellä puhelin mukanaan olikin, hän kuitenkin soitti kuljettajalle takaisin heti vastaamattoman puhelun huomattuaan ottelun loputtua, mutta kuskin epä-inhimillisestä asenteesta johtuen tuolloin oli jo hieman myöhäistä, lapsi oli jo jätetty yksin pysäkille.

On toki hienoa että olet itse tuollainen superäiti jolle on mahdollista järjestää elämänsä ja työnsä niin että pystyy vastaamaan puhelimeen heti jos lapsi tarvitsee apua, ja hienoa että olet saanut omat lapsesi kasvatettua niin mallikkaasti että heiltä ei ikinä puhelin vahingossakaan unohdu, eikä satu inhimillisiä erehdyksiä lippua ostettaessa, tuollaiseen täydellisyyteen meidän kaikkien tulisi toki elämässä pyrkiä, aivan kuten tuo bussikuskikin joka ei virheisiin syyllisty eikä päästä liputtomia lapsia matkustelemaan ilmaiseksi, täydellisessä elämässä kun inhimillisyydelle ei ole tarvetta.
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2594
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Minulle lapset ovat elämässä ensisijalla, ei se sen kummempaa ole. Tämä äiti valitsi toisin, mutta ei hän siitä voi bussikuskia syyttää. 9v ei oe aikuinen, muttei vauvakaan. Tuolla päin taitaa busseissa matkustella pienempiäkin koululaisia ja eskarilaisia. Olisin jopa ymmärtänyt, jos kyseessä olisi ollut ekaluokkalainen tai alle tai jotenkin epänormaali lapsi. Tämän asia olisi voinut äitikin hoitaa monella tavalla toisin ja isä, jos sellainen on maisemissa, mutta aina on helpompi syyttää muita, kuin miettiä, oliko itsessäkin vikaa. Lasta en syytä, hän on kasvatuksensa ja vanhempiensa huolehtimisen tai vaihtoehtoisesti, huolehtimatta jätämisen, tulos. Ensi keralla sitten paremmin.

Mihin vedetään raja "lapsi"? Alle 18v? Lasten pitäisi siis saada matkustella bussilla ilmaiseksi ja bussikuski vie kotiin? Voidaan toki tehdä sellainenkin säädös. Bussikuskit, tarhantädit, opettajat, poliisi ja kaupankassat voivat hoitaa jatkossa ihmisten lapset, jotta vanhempien ei tarvitse vaivautua vastuutaan heistä kantamaan. Oikeasti, kyllä tässä asiassa on lapsen vanhemmissakin vikaa, vaikka tuntuvat mielummin syyttävän muita. Jos myöntäisivät vian myös itsessään, voisivat toimia jatkossa toisin,että lapsella olisi turvallisempi kulkea ja matkustaa.

Kyllä vanhemmat myös omilla toimillaan aiheuttivat lapselle "trauman", ei ole yksin bussikuskin vika. Ja siitä tässä on kyse. Äidin mielestä syy on bussikuskin ja itkee nyt kuskin aiheuttamia traumoja lapselle. Millää tavalla hän ei tunnu näkevän syytä itsessään. Lapsesta huolehtiminen on hänen pääasiallisin velvollisuus. Ehkä ei ollut oikea hetki tytön neitsyysmatkalle bussilla, kun äitikään ei ollut tavoitettavissa ja rahaakin oli niin niukalti, ettei mihinkään lipsahduksiin ollut varaa. En ikinä laittaisi omaa lastani tuohon tilanteeseen ja jos laittaisin, syytäisin vain itseäni. Bussikuski olisi voinut toimia toisin, mutta niin olisi vanhemmatkin, aivan turha osoitella vain bussikuskin suuntaan.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2594
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Ymmärrän varsin hyvin, että jos yhdelle antaa ilmaisen matkan, seuraavaksi sitä on vaatimassa kymmenen muuta kakaraa tai muuta liputonta. Hyvät teot kaatuvat usein juuri tälaiseen, teet hyvyyttäsi yhden poikkeuksen ja sen jälkeen ja sillä perusteella samaa tulee vaatimaan usea muu. Pitää osata nähdä asia hieman laajemmassa perspektivissä, myös tälä suunnalta. Ja tosiaan, oli bussissa muitakin matkustajia,jotka olisivat voineet auttaa lasta. Nyt vaan osoitellaan syyttävällä sormella kuskia. Ainoa täysin syytön tapahtuneeseen on lapsi ja se kuski, joka vei kotiin. Onneksi hän oli hyvä ihminen, ei mikään saalistava peto. Vanhemmat, matkustajat ja kuski voivat miettiä itsekseen, että mitenköhän meni niinkuin omasta mielestään. Heidän on aivan turha osoitella sormella muita. Tässä nyt äiti yrittää selkeästi valkopestä itseään syyttämällä muita, vaikka olisi ehkä syytä miettiä myös omaa toimintaansa.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Avatar
Samppalainen
Harjunpää
Viestit: 332
Liittynyt: To Loka 27, 2016 4:25 pm

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Samppalainen »

Rescuer kirjoitti:
Samppalainen kirjoitti: Vaikuttaa sille, että tilanne on tullut eteen heti "leimatessa". Vaikuttaa sille, että kortilla ei kertakaikkiaan ollut sitä pidempään matkaan oikeuttavaa summaa ladattuna. Oletan, että tuostakin järjestelmästä OSAAVA kuljettaja näkee mitä kortille jäi?
Ei näe, jos ei ota korttia ja lue sitä omalla päätteellään. Tyttö on noussut bussiin pysäkiltä, jonka jälkeen on vain yksi pysäkki Espoon puolella. "Leimauslaite" pitää erilaisen äänen leimattaessa seutulipun tai kaupungin sisäisen ja siitä kuljettaja on tiennyt tytön ostaneen Espoon sisäisen.

Oletko nähnyt millainen tuo laite on?
Siis tuollainen:
Kuva
...
Jos on soiteltu äippää ja 112 hätiin, niin ehkäpä on myös kurkattu se mahdollinen kortille jäänyt nimim. Rescuerin ehdottaman virheleimauksen jälkeinen summa. Perustelen väitettäni riittämättömästä summasta äidin "faktalla" ettei tyllerö muistanut veljensä kanssa tehtyjä matkoja sekä eritoten sillä, että kyllä tämä äiti olisi 100-varmasti lypsänyt kaiken ilon irti tapahtumasta, jos siellä olisi moinen summa alunperin ladattuna ollut.

Tämä osa äidin someitku-tarinaa melkein oksettaa: Tytön ensimmäinen itsenäinen bussimatka, känny unohtuu juuri sopivasti ja tämän lisäksi, kappas vitun kehveliä, kortilla ei olekaan tarpeeksi painetta, kun veljen kanssa on jossain pyöritty.
Tästä huolimatta kuningattaren mielestä se Syyllinen on totta ihmeessä a) Bussi ja sen kaikki osat b) Kanssaihmiset c) Kaikki muut paitsi hän itse.

Painotan, että pikkutyttöä en syyllistä. Jotenkin vaan haisee, että just ku se "neitsytmatka", niin näin unohtuu sopivasti puhelin(joka ilmeisesti aina mukana, kuten "kunnon lapsilla" nykyään on), eikä ole bussirahaa... Oiskohan se veli vaikka voinu aiemmin nyysiä pikkusiskon bussikortin joillekin näpistelyreissuilleen tms ja tää kuningatar-äippä sitten syyttää muita ja saattaa siinä samassa tyttärensä myrskyn silmään, koska ei meidän perheessä kukaan ikinä mokaa. Ei voi tietää.
“Ajattele miten tyhmä keskiverto ihminen on ja pidä mielessä, että puolet heistä on sitäkin tyhmempiä.”
- George Carlin
Paikalla
Avatar
Rescuer
Horatio Caine
Viestit: 6014
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Se on ihan sama paljonko siellä kortilla on ollut virheellisen leimauksen jälkeen, jos summa on ollut 0,99...2,01€. Järjestelmä kun ei anna korjata lippulajia kuin ostamalla uuden lipun täyteen hintaan.
Jos kortilla ei olisi alunperin ollut vähintään sitä 2,02€, niin bussifirma olisi asian ottanut varmasti esille...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Marskalkka
Sabrina Duncan
Viestit: 364
Liittynyt: Pe Maalis 23, 2012 8:12 am

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Marskalkka »

Oliko kyseessä henkilökohtainen vai haltijakohtainen matkakortti?
Siru83:n esittämä viidakkokusikoodi:Jos on somalin kanssa seurustellut, silloin tuntee ymmärtää, että jos somalipoika pyytää metsään, kun hän menee kuselle, niin kyseessä ei ole varmaan kusellakäynnin näytösesitys.
Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

Voiko 9-vuotiaalle muka antaa kännykän?

Eilisen susiohjelman perusteella suomalaislasten uhkana tulisi kaikkialla olla mamujengit ja aggressiiviset mamukuskit ja sitten ulosheitettyinä vielä susilaumojen armoilla.
Paikalla
Avatar
Rescuer
Horatio Caine
Viestit: 6014
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Marskalkka kirjoitti:Oliko kyseessä henkilökohtainen vai haltijakohtainen matkakortti?
Arvolla maksettaessa sillä ei ole väliä, lippu on saman hintainen. Koska tuskin kyseessä on kuitenkaan ollut aikuisten haltijakohtainen lippu...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Marskalkka
Sabrina Duncan
Viestit: 364
Liittynyt: Pe Maalis 23, 2012 8:12 am

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Marskalkka »

Rescuer kirjoitti:
Marskalkka kirjoitti:Oliko kyseessä henkilökohtainen vai haltijakohtainen matkakortti?
Arvolla maksettaessa sillä ei ole väliä, lippu on saman hintainen. Koska tuskin kyseessä on kuitenkaan ollut aikuisten haltijakohtainen lippu...
Nyt tämä pitää silti selvittää perinpohjaisesti, koska äiti päätti lähteä tälle julkisuuslinjalle.
Siru83:n esittämä viidakkokusikoodi:Jos on somalin kanssa seurustellut, silloin tuntee ymmärtää, että jos somalipoika pyytää metsään, kun hän menee kuselle, niin kyseessä ei ole varmaan kusellakäynnin näytösesitys.
Gladys
David Starsky
Viestit: 4548
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Gladys »

1. Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että jälkikasvulla on tarvittavat varustukset (liput, laput, rahat, puhelimet jne.)

2. Joskus käy niin, että kohta 1 ei syystä tai toisesta täyty. (Syitä on monia, mutta lähtökohtaisesti lapsi on näihin syihin syytön.)

3. Yhtäkään lasta ei tule poistaa bussista ja jättää kylmän ja pimeän tien varteen yksinään seisoskelemaan.
All is pretty.
- Andy Warhol
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3043
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Lassie »

^ Nimenomaan.

Lisäksi huomioitavaa, että jos bussiyhtiö sanoo kuskin toiminen vasten ohjeistuksia, silloin kuski on toiminut kiistatta väärin. Sehän ei poissulje vanhempien vastuuta. Tapauksessa ollut monta erhettä matkassa. Mutta niin voi elämässä käydä, kaikki ei mene täydellisesti. Äiti mielestäni ylireagoi rikosilmoituksen teolla, nyt ottamaan vaan opiksi pieleen menneestä tapauksesta myös omalta osaltaan (lapsen mukaan myös rahaa epäselvien lippusysteemien lisäksi ja kännykkä myös reppuun) .

On ajat muuttuneet, vuosikymmeniä sitten lapset menivät vielä vapaammin eikä turvallisuusasioista huolehdittu ihan niin tarkkaan kuin nykyään.

Jos ajattelen miten omat vanhempani olisivat toimineet ollessani lapsi, niin olisi rahaa annettu mukaan ja lippu mutta jos olisin itse tunaroinut lipun kanssa jotenkin ja rahatkin vaikka hukkuneet, sitten käynyt kuten tälle tytölle että tienlaitaan jätetty, niin vanhempani olisivat armotta syyttäneet minua "kuinka olet voinut hukata, miten nyt niin teit jne" ja olisin tämän jo pysäkillä tiennytkin enkä olisi koittanut kotoota apuja pyydellä (koska sieltä tulisi nuhteita) vaan olisin suunnistanut kotiin ja ehkä eksynyt tai sitten en (arpapeliä).
En suosittele mihinkään kotiin ns. liian spartalaista kasvatusta ja semmoista, että lapsi kokee heti liikaa syyllisyyttä ja häpeää kaikesta ja siten päätyy seilaamaan ympäri ämpäri ettei vain tulisi kotiin ilmi, että on vahingossa painellut vääriä namikoita taikka kolikot tippuneet taskuista.

Vanhempien kannattaa myös opettaa lapsille varhain suhtautumisista tuntemattomiin, ei saa liftata, ei saa mennä vieraiden mukaan, ja luoda lapsiin uskoa ja reippautta niin toimia kuin pyytää apua julkisista paikoista ja kotoakin. Jos tämä äiti nyt liikaa surkuttelee asiaa kotona ja mahdollisesti hysterisoi, semmoinen tarttuu lapseen. Reippautta ja uusin eväin liikenteeseen.
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
WalkingDisaster
Adrian Monk
Viestit: 2532
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja WalkingDisaster »

Minä ymmärrän tämän niin, että kuski on toiminut nimenomaan ohjeiden mukaan. Sen lisäksi huolehtinut lapsesta soittamalla mm. äidille ja koska ei tätä tavoittanut, niin myös häkeen. Koska häke on kutsunut paikalle poliisin, niin he eivät voi kieltää sitä, että ovat kuskille tästä kertoneet.
Lasta ei varmasti kukaan syytä, vaikka joku neropatti niin väittää tehneen. Jos syyllisiä halutaan, niin katse kohdistuu vanhempiin, jotka eivät varmista lapsen turvallista matkaa, sekä myös poliisiin, joka ei ole edes tunnissa ole ehtinyt paikalle, vaikka kyseessä on lapsi.
Sitäkin ihmettelen suuresti, että miksi äiti hakeutuu mediaan julkaisemalla kuvia itsestään, sekä lapsestaan. Eikö pienen lapsen vanhempien kuuluisi mieluumminkin suojella lapsia medialta?
Avatar
Lassie
Jessica Fletcher
Viestit: 3043
Liittynyt: Ma Syys 14, 2015 10:10 pm

Re: Bussikuski poisti lapsen yksin ulos värjöttelemään

Viesti Kirjoittaja Lassie »

Bussiyhtiön toimitusjohtaja sanoo että kuski toiminut vastoin ohjeistuksia. (Mutta ei selviä, miten asia on ohjeistukseen kirjattu ja onko ohjeistuksia opetettu kuskeille, onko kyse kuskin tietämättömyydestä, muistamattomuudesta (poikkeustilanteet), ymmärtämättömyydestä vai tahallisesta toimimisesta vastoin ohjeistuksia ). Alleviivattuna tärkeä kohta tekstin seasta.
....
Linjaa liikennöivän Nobinan toimitusjohtaja Tom Ward vahvistaa kuljettajan jättäneen tytön kyydistä arvoltaan riittämättömän matkalipun vuoksi.

– Kuski on soittanut ensin äidille ja kysynyt ohjeistusta. Kun äiti ei vastannut puhelimeen, kuljettaja on soittanut hälytyskeskukseen. Hälytyskeskus on sitten antanut ohjeet, että kannattaa jättää tyttö pysäkille, ja hälytyskeskus soittaa poliisin hakemaan tytön pysäkiltä kotiin, Ward kuvailee.

Ward on pahoillaan tapahtuneesta ja korostaa, että kuljettajan tapa toimia ei ole ollut Nobinan ohjeistuksen mukainen.

Pahoittelen tapahtunutta. Ilman muuta kuljettajan olisi pitänyt kuljettaa tyttö määränpäähän, vaikka lipussa ei ollut katetta. Meillähän ohjeistus lähtee siitä, että tällaisissa tapauksissa kuljettajan on aina katsottava matkustajan etua, Ward sanoo.

Wardin mukaan kuljettaja ei ole osannut soveltaa yrityksen ohjeita tilanteen mukaan.

– Kuljettaja ei ole osannut soveltaa näitä asiakaspalveluohjeita oikealla tavalla, vaan on ylireagoinut. Tässä tapauksessa ohjeet on tulkittu liian kirjaimellisesti. Mutta kyseessä on kuljettaja, joka ei tule suomalaisesta kulttuurista, vaan kulttuurista, jossa ohjeita on totuttu noudattamaan kirjaimellisesti, Ward sanoo.
....
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 81564.html
☀︎☾✧☄︎☙○➣❊
Y-boksista: Vain 100% ystävät. Old school heart on. Ei paskaa, fake ass toimintaa, tietojenkalastamisia, piirien pyörintää, testaamisia, huvipuistokokemuksen hakemista tai vääriä motiiveja.
Vastaa Viestiin