NS ja PL ovat oikeilla jäljillä. Tässä on menossa suunnaton läpimurto, jonka tavoitteena on monopolisoida raiskausksesta epäiltyjen ihmisten syyllistäminen. Se onnistui pahaa ennustavalla tavalla. Seri-jutuissa täysin kokematon puolustaja veti juttua ja tukeutui kahteen akateemiseen psykologiin.
Se oikea tapa olisi ollut lähteä siitä kuinka kolmen lapsen Seri-valheet syntyivät. Äidin syyllisyyden todistaminen ei kolmelta lapselta onnistunut ja he siirtyivät näihin Seri-valheisiin. Vastassa oli oikeastaan vain Amanda. Hänestä tuli ensimmäisenä muiden lasten vihan kohde. Hänet karkoitettiin yhteisöstä kesällä 2010 samalla kun Äidin tuomio syntyi KOssa. Vasta kesällä 2011 alkoivat lapsten Seri-valheet kun Äidin syyttäminen murhaajaksi ei onnistunut.
Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
-
Nicht schuldig
- Adrian Monk
- Viestit: 2535
- Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Lainaan tähän vähän näytettä siitä millaisia nämä lasten kertomukset oikeasti ovat. Tässä otteita Montessori-prosessin oikeudenkäynneissä ilmi tulleista kertomuksista.sisotalo kirjoitti:NS ja PL ovat oikeilla jäljillä. Tässä on menossa suunnaton läpimurto, jonka tavoitteena on monopolisoida raiskausksesta epäiltyjen ihmisten syyllistäminen. Se onnistui pahaa ennustavalla tavalla. Seri-jutuissa täysin kokematon puolustaja veti juttua ja tukeutui kahteen akateemiseen psykologiin.
Se oikea tapa olisi ollut lähteä siitä kuinka kolmen lapsen Seri-valheet syntyivät. Äidin syyllisyyden todistaminen ei kolmelta lapselta onnistunut ja he siirtyivät näihin Seri-valheisiin. Vastassa oli oikeastaan vain Amanda. Hänestä tuli ensimmäisenä muiden lasten vihan kohde. Hänet karkoitettiin yhteisöstä kesällä 2010 samalla kun Äidin tuomio syntyi KOssa. Vasta kesällä 2011 alkoivat lapsten Seri-valheet kun Äidin syyttäminen murhaajaksi ei onnistunut.
Dabei galt es, seitens des Therapeuten, für die Kinder eine "explizit sexuelle Sprache zur Benennung der Mißhandlungsfakten zu finden ... die Fakten der sexuellen Mißhandlung zu verbalisieren und damit die sexuelle Mißhandlung als Fakt zu etablieren und zu konstruieren" (Familiendynamik, Juli 1993).
”Terapeutin tarkoitus oli saada esille ”explisiittisesti seksuaalinen kieli, jolla voidaan etsiä ja nimittää hyväksikäyttöfaktoja, ja näin etabloida seksuaalinen hyväksikäyttö ja konstruoida se.” (Perhedynamiikka 1993).”
http://www.spiegel.de/spiegel/print/d-9184337.html
Wie ein Flächenbrand breiteten sich die Vorwürfe aus. Auch andere Erzieherinnen und Erzieher, Zivildienstleistende und Reinigungskräfte, sogar die Taxifahrer, die die Kinder zum Kindergarten gefahren hatten, wurden schließlich beschuldigt. Von einer "Mafia-Organisation" war die Rede, die mit den Kindern Pornos gedreht und damit schwunghaften Handel getrieben haben sollte.
"Kuin tulipalo levittäytyivät syyttelyt. Myös muita opettajia ja kollegoita, sekä siviilipalveluksessa lastentarhassa olleita ja siivoojia syytettiin, sekä taksikuskeja, jotka olivat
ajaneet lapsia lastentarhaan. Puhuttiin mafiaorganisaatiosta, joka teki lapsilla pornografiaa ja levitti sitä."
Er hat gedroht, "die Soldaten des Bundeskanzlers würden den Kindern den Kopf abschlagen", "er werde die Eltern totzaubern" und "er werde die Kinder aus dem 20. Stock werfen"
"Rainer Möller olisi syytekirjelmän mukaan uhannut lapsia vaikenemaan kertomalla, että liittokanslerin sotilaat katkaisisivat heidän kaulansa, Möller taikoisi vanhemmat kuoliaaksi, hän heittäisi lapset 20 kerroksesta alas."
Jedem so ungefähr alles Greifbare in die unteren Körperöffnungen gesteckt: Zahnbürste in den Anus und Zahnpasta hinterdrein; Löffel in die Scheide von kleinen Mädchen; Penis in den Anus eines Kindes, das wiederum den Penis eines anderen Kindes im Mund hatte. Ein Kind sagte, Möllers habe "den eigenen Penis selbst in den Mund" genommen.
Penis in einer Kokosnuß, Spielzeugauto im Anus, auch Seife, Bleistift in der Scheide - es kommt alles vor. "Im Keller onanierte der Angeschuldigte vor . . ., legte eine Stange quer auf seinen erregten Penis und balancierte."
"Syytteen mukaan takamukseen työnnettiin kaikki mahdollinen käsillä ollut, hammasharja ja perään hammastahnaa, penis laitettiin yhden lapsen anukseen, samaan aikaan kuin lapsen suussa oli toisen lapsen penis. Eräs lapsi kertoi, että Möller oli ottanut oman peniksensä suuhunsa. Penis oli sivelty kookospähkinällä, takapuoleen oli työnnetty leikkiauto, saippuaa, lyijykynä. Kellarissa onanoi syytetty, hän laittoi sauvan erektiossa olevan peniksensä päälle ja tasapainotteli sillä."
Außerdem steckte er durch die Unterhose eine Nadel, Pinzette oder ein Teil von einem Taschenmesser und stach damit in den Penis des Kindes. . . . hatte große Schmerzen, und der Penis blutete. Diese Handlungsweise wiederholte der Angeschuldigte mindestens zweimal.
“Sitten hän työnsi alushousujen lävitse neulan, pinsetin tai osan taskuveitsestä ja pisti sillä lapsen penistä… kauhea kipu, ja penis vuosi verta. Tämän teon syytetty toisti vähintään kerran."
Penisse wurden nach Überzeugung der Staatsanwaltschaft mit Nutella, Erdbeermarmelade, Zahnpasta, Kot und Sperma bestrichen oder mit Bonbons belegt und abgeleckt. Es wurde auf Teller und Köpfe gekotet, in Becher, Münder, Scheiden uriniert. Möllers' Penis mußte einmal mit Wasserfarbe bemalt werden.
"Syyttäjän käsityksen mukaan penikset voideltiin suklaatahnalla, mansikkamarmeladilla, hammastahnalla, ulosteella ja spermalla ja niiden päälle laitettiin karamelleja ja sitten niitä imettiin. Lautasille ja pään päälle ulostettiin, mukeihin virtsattiin. Kerran Möllerin penis maalattiin vesiväreillä."
An anderen Tagen ejakulierte der Erzieher Kindern ins Gesicht, urinierte und kotete vor den Kindern auf Matten, zwang sie, sein Sperma zu schlucken, steckte spitze Stifte in die Scheide, bis sie stark blutete, bestrich seinen oder der Kinder Kot mit Ketchup, zwang Kinder, seine Exkremente aus der Toilettenschüssel zu essen.
Er würgte angeblich Kinder, schlug ihre Köpfe auf den Betonboden, riß an Penissen, ließ sich am Penis und am After lecken. Und so fort.
"Eräinä päivinä opettaja ejakuloi suoraan lasten kasvoihin, virtsasi ja ulosti lasten edessä kaislamatoille, pakotti heitä nielemään spermaa, laittoi teroitettuja lyijykyniä lasten vaginaan, kunnes ne vuosivat verta, ja siveli omaansa tai lasten ulostetta ketsupilla, pakotti lapsia syömään hänen eritteitään vessanpöntöstä. Hän kuristi lapsia, löi heidän päitään betonilattiaan, repi heidän peniksiään, antoi heidän nuolla penistäään ja takapuoltaan. Jne."
Hat es in diesem Kinderhaus nicht gestunken wie in einem Saustall? Haben die Kinder nicht geschrien vor Schmerzen, wenn sie mißhandelt und vergewaltigt wurden? Fiel den Kolleginnen nicht der Erzieher Rainer auf, der, folgt man der Staatsanwaltschaft, offenbar ständig mit entblößtem, erigiertem Penis stöhnend und ejakulierend zugange war?
"Eikö tässä talossa pitäisi haista kuin sikalassa tämän jälkeen? Eivätkö lapset kirkuneet kivusta, kun heitä piestiin ja raiskattiin. Eivätkö Rainerin työtoverit huomanneet mitään, kun syyttäjän mukaan syytetty ejakuloi käytävällä alastomana penis erektiossa?"
Kamen die Kinder nicht mit blutigen Unterhosen nach Hause, wenn ihnen im Kindergarten doch der Penis durchstochen worden war? Haben die Mütter nichts gemerkt?
"Tulivatko lapset verisissä alushousuissa kotiin, jos kerran heidän penikseensä oli päiväkodissa pistetty? Eivätkö äidit huomanneet mitään?"
Gehen Kinder wirklich allmorgendlich fröhlich in den Kindergarten - wenn sie dort Kot auf dem Eßteller, Urin im Trinkbecher und ein rasendes, gewalttätiges Sexmonster erwarten?
"Menevätkö lapset aamuisin iloisina lastentarhaan, jos heitä odottaa siellä lautasella ulostetta, virtsaa mukissa ja villi väkivaltainen seksihirviö?"
Kinder erzählten von einer Fallgrube in der Turnhalle, die sich auf Knopfdruck öffnen lasse und in der sich Särge und Fledermäuse befänden.
Man brach den Turnhallenboden auf: nichts. Ein vom Montessori-Verein zusätzlich beauftragter Anwalt prüfte, ob nicht doch Bilder und Filme sexuell mißbrauchter Kinder aus dem Kinderhaus zu finden wären: nichts. Das weiße Haus, in dem Frauen geschlachtet würden, zu dem die Kinder in Taxis fuhren: Es war das Getränkeverkaufshäuschen einer Freilichtbühne.
"Lapset kertoivat voimistelusalin alla olevasta kuopasta, joka saadaan avattua napinpainalluksella ja siellä on arkkuja ja lepakoita.
Lattia purettiin, mitään ei löytynyt. Valokuvia ja filmejä etsittiin, mitään ei löytynyt. Valkoinen talo, jossa naiset oli mestattu, johon lapset vietiin takseilla: se paljastui kesäteatterin juomia myyväksi liikkeeksi."
Tatorte überall: Während einer Ferienfreizeit im Haus Marienfried in Meschede-Olpe soll der Angeklagte einen Fünfjährigen ausgezogen, mit einer Pistole bedroht, ihm den "Pimmel in den Po" gesteckt und, als sich Schritte dem nicht verschlossenen Raum näherten, das Kind für Stunden in einen Bodenschrank gesperrt haben. Das Gelände rund um Haus Marienfried ist voller Verstecke, doch Rainer Möllers soll das Kind mitten im Haus am hellichten Vormittag attackiert haben.
"Rikospaikkoja joka puolella. Erään loman aikana M. nimisessä talossa, syytetty olisi riisunut viisivuotiaan, uhannut pistoolilla ja laittanut ”kikkelin peppuun”, kun lapsi otti askelia päästäkseen ulos suljetusta huoneesta, hänet suljettiin kaappiin tunneiksi. Tosin lomapaikan alueella oli paljon piilopaikkoja, mutta nyt Rainer Möllerin olisi täytynyt hyökätä lapsen kimppuun keskellä päivää talon sisällä."
"So kamen die Kinder ins Reden. Immer mehr Kinder redeten, immer neue, immer schwerere Beschuldigungen kamen auf, die Zahl der "Täter" wuchs, schließlich kamen auch noch "Täterinnen" dazu. In vier Fällen ist heute über die Zulassung einer Anklage noch nicht entschieden. Gegen mehr als 15 Beschuldigte laufen Ermittlungsverfahren. Die Hauptverhandlung gegen Rainer Möllers ist ein "Pilotprozeß". Lediglich die "Außerirdischen", die in den Kinderaussagen auch auftreten, entziehen sich der Verfolgung."
Kun lapset pääsivät puhumaan, he puhuivat ja he puhuivat. He keksivät aina lisää ja aina karmeampia kertomuksia, lopulta syytettyjä oli yhteensä 15 henkilöä ja Rainer Möller olisi oikeudessa vain ”pilottiprojekti” ennen kuin muut syytetyt saadaan oikeuteen. Ainoastaan lasten kertomuksissa esiintyneet avaruusolennot pääsivät pälkähästä.
-
Nicht schuldig
- Adrian Monk
- Viestit: 2535
- Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Lainaan nimimerkki ZEM:n viestiä ketjusta seksuaalirikotuomion purkaminen lyhenneltynä, koska ilmeisesti olemme tässä samoilla apajilla.
[/b]”Lisäyksenä edelliseen postaukseen voisi vielä kiinnittää tarkemmin huomiota siihen, kuinka
Päivi Hirvelän kanta - yhtenä KKO:n päätöksentekijöistä, ja ehkä keskeisenä
asiantuntemuksensa johdosta - muuttuu.
Väitöksessä hän siis katsoi, että
lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa todistusharkinta kiteytyy ennen kaikkea lapsen kertomuksen luotettavuuden arviointiin. (Hirvelä, Rikosprosessi lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa, s. 498, vahvennus ja alleviiv. Zem.)
Luotettavuusarvio on siis todistusharkinnassa keskeisellä sijalla. Sitten KKO:n päätös:
Käräjäoikeudella ja hovioikeudella on ollut käytettävissään myös Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikön lausuntoja sekä oikeuspsykologisia asiantuntijalausuntoja. Korkein oikeus toteaa, että nämä ovat olleet asiassa tärkeitä todisteita, mutta kuitenkin vain apukeinoja asianomistajien kertomusten luotettavuutta arvioitaessa. (KKO:n ratkaisu, alleviiv. + ital. Zem.)
Mutta Hirvelän takinkäännöstä nimenomaan tässä kohdassa voi pitää opportunistisena - tästä löytyi kätevä keino diskata Auerin tuomionpurkuhakemuksen yksi peruste (pojan kertomuksen epäluotettavuus), mitä kuitenkin esim. Jyrki Virolainen pitää blogissaan "uutena todisteena.”
________________________________________________________________________________
Korkeimman oikeuden päätöksessä 2016 jättää seksuaalirikostuomio voimaan kiinnitin huomiota yhteen lauseeseen, joka mielestäni kiteyttää yllä esitetyn:
Purkuhakemuksessa tarkoitetussa asiassa keskeisin näyttö rikoksista ovat olleet somaattisten löydösten ohella asianomistajien videoidut kertomukset tapahtuneesta.
Huomaatteko kehityksen?
Mutta kuitenkin vielä vuonna 2013 hovioikeus sentään on todennut, että ”lasten kertomusten luotettavuuden arviointi on ollut asian ratkaisemisessa keskeistä.” Ja sitten se on todennut, että osa näistä kertomuksista on epäluotettavaa ja päätynyt siihen, että oikeus voi itse erotella luotettavat ja epäluotettavat osat. ”Kertomusten niitä osia, joihin syyksi lukeminen on perustunut, on voitu pitää luotettavina seuraavin perusteluin.”
Eli tässä on hovioikeudessa 2013 kuitenkin ollut vielä se ajatus mukana, että nämä luotettavuuslausunnot ovat olleet keskeistä materiaalia, mutta mitä ilmeisemmin on sitten itse hylännyt nämä lausunnot liian ristiriitaisina.
Nyt korkein oikeus ei ole edes ajatuksellisesti samaa mieltä. Lääkärinlausunnolla ja videoilla asia voidaan ratkaista.
Jatkossa nämä muut lausunnot olisivat sitten vain apufunktioita varsinkin, jos ne ovat ristiriidassa keskenään. Kritisoin jo aikoinani sitä, että hovioikeus 2013 julkisessa selosteessaan antoi ymmärtää, että se suorittaa itse videointien tai muitten lasten kertomisten luotettavuuden arvioinnin loppupeleissä kuitenkin. Olisiko hovioikeus ollut silloin jo hyvää vauhtia matkalla kohti uudistuksia?
Nyt tuli lisää kylmää kyytiä. Korkein oikeus meni vielä pidemmälle. Jatkossa nämä luotettavuusarviot ovat osa sitä mekanismia, millä asian tekninen puoli olisi sitten hoidettu.
Minä veikkaan, että tämä ei ole sattumaa vaan tässä tulkinnassa on oikeasti jokin muuttunut muutaman viimeisen vuoden aikana. Minä uskon, että ajatus kulkee siten, että se lapsen kertoma kuten alla kuvaillaan (myöskin siis lääkäreille kerrottuna) siitä tulee näyttöä syyllisyyden puolesta.
Näin todettiin hovioikeudessa jo 2013:
”Asianomistajien B:n C:n ja D:n heitä haastatelleille psykologeille ja heidät tutkineille lääkäreille on esitetty välittömänä näyttönä Jens Kukan ja Anneli Auerin syyllisyydestä.”
Niinhän se yllä on kuvailtu ”asianomistajien videoidut kertomukset tapahtuneesta.” Aikoinaan täälläkin käytiin keskustelua siitä, mikä on välitön todiste ja mikä on välillinen todiste. Tässä on jotain samanlaista. Tällä välittömällä näytöllä tarkoitetaan siis lasten itsensä kertomaa ja sitten tämä esim. luotettavuuslausunto olisi välillistä näyttöä eli apufunktio. Tällainen kikkailu ei tuo kuitenkaan lasten kertomusten osalta mitään järjellistä uutta ajatteluun.
Tämä Päivi Hirvelän takinkääntö sopii kuvaan kuin pläkki päähän. Eli ihminen kirjoittaa omassa väitöskirjassaan toisin kuin sitten käytännössä asian tulee esittämään tai suorittamaan. Hänhän esittää väitöskirjassaan, että se lapsen kertoma ja siihen kohdistuva tutkimus sen uskottavuudesta on aivan keskeistä. Sekin on linjassa tämän uuden ajattelun kanssa.
Samoin Uusitalon väitöskirja tukee tätä ajatusta kuten Zem kuvaili.
Itse asiassa tämä purkuhakemuksen hylkäämisperustelut vastaavat sitä, mitä nyt ollaan tämän lastenasiaintalon suhteen tekemässä. Eli koko ajatuksen keskiössä on lääkäri (tai myös psykiatrin rooli voi korostua), joka tutkii lapsen käytännössä ainoana siitä ryhmästä, joka kokoontuu tosiasiallisesti päättämään tapauksista ja niiden kohtalosta. Tässä ryhmässä ei ole laisinkaan mitään edustusta esim. vanhempien osalta eikä siinä ole myöskään esim. psykologeja, jotka olisivat perusperiaatteista millään tavalla eri mieltä eikä paikalla ole myöskään ketään seksologiaan perehtynyttä ihmistä. Se on tiettyjen ihmisten piiri. Sellaisten ihmisten, jotka täyttävät vaadittavat kriteerit.
Tällä tavalla lapsen kertomasta muodostuu myös osa sitä lääkärin tekemää somaattista diagnoosia, jota ei muutoin olisi ehkä olemassakaan. Se on se näyttö, jota on ollut niin vaikea saada seksuaali- ja vanhojen pahoinpitely vammojen osalta. Sen takia ja juuri sen takia tämä lapsiasiaintalo -hanke korostaa lääkärin merkitystä asiassa.
Uskon, että tapaus Anneli Auer ja Jens Kukka asian käsittelyssä on ollut kaikki klassisen virheratkaisun elementit koossa:
1) Seistään jonkin suuren muutoksen edessä. Jotain, joka ei ole vielä muotoutunut, jotain josta tietoa on vain toisella osapuolella, toinen ei osaa reagoida eikä tuoda esille sitä, koska ei tiedä asiaa – yksipuolinen tieto.
2) Kun jotain suurta on tapahtumassa mukaudutaan siihen jo etukäteen. Toinen osapuoli jatkaa vanhalla linjalla olettaen aiempien pelisääntöjen olevan voimassa.
3) Vahva yhdenmukaistamistaho uudistusta tehtäessä.
4) Yhdenmukaistamistahdosta seuraa väkisin vahva tahto jäsennellä asioita, tuoda asioita eri tavalla esille, koska niiden tosiasiallinen painotus on muuttumassa.
5) Tieto uudesta läpimurrosta tutkimuksessa, ei kuitenkaan tarkkaa käsitystä asiasta, jolloin asialle laitetaan paljon enemmän painoarvoa kuin se todellisuudessa tulee edes olemaan. Sitä voidaan myös tulkita siihen omaan näkemykseen sopivaksi. Tieto voi olla vain toisen osapuolen tiedossa, jolloin syntyy salaisuus.
6) Suuren tragedian jälkitila. Ihminen herkistyy suurille yhteisöä koskettaville tragedioille. Muutosvalmius on suurta.
7) Muodostumassa olevat taustavoimat. Vahvojen persoonallisuuksien toiminta, jota toinen osapuoli ei voi tunnistaa eikä ottaa huomioon omassa maailmassaan.
8 ) Pioneerien halukkuus ja motiivi toimia. Yleensä esiin astuu joku henkilö, joka ottaa
vastuuta, se helpottaa asian eteenpäin viemistä.
9) Vahva tietous mukana olleiden palkitsemisesta. Jo pelkästään tietous siitä, että palkinto on mahdollinen missä muodossa ikinä lisää halukkuutta olla tapahtumassa mukana. Syntyy ajatus ”tässä kannattaa olla mukana.”
10) Aatteen jalous. On oltava jokin itseä suurempi päämäärä, joka antaa motiivin yhteiselle toiminnalle. Toinen osapuoli ei voi kiistää jaloja tarkoitusperiä, eikä voi myöskään tuoda niitä esille, koska toinen kiistää muiden motiivien olemassa olon ja parhaassa tapauksessa vielä korostaa tämän jalon päämäärään saavuttamisen vaikeutta ja omaa altruistista osaansa siinä.
[/b]”Lisäyksenä edelliseen postaukseen voisi vielä kiinnittää tarkemmin huomiota siihen, kuinka
Päivi Hirvelän kanta - yhtenä KKO:n päätöksentekijöistä, ja ehkä keskeisenä
asiantuntemuksensa johdosta - muuttuu.
Väitöksessä hän siis katsoi, että
lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa todistusharkinta kiteytyy ennen kaikkea lapsen kertomuksen luotettavuuden arviointiin. (Hirvelä, Rikosprosessi lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa, s. 498, vahvennus ja alleviiv. Zem.)
Luotettavuusarvio on siis todistusharkinnassa keskeisellä sijalla. Sitten KKO:n päätös:
Käräjäoikeudella ja hovioikeudella on ollut käytettävissään myös Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikön lausuntoja sekä oikeuspsykologisia asiantuntijalausuntoja. Korkein oikeus toteaa, että nämä ovat olleet asiassa tärkeitä todisteita, mutta kuitenkin vain apukeinoja asianomistajien kertomusten luotettavuutta arvioitaessa. (KKO:n ratkaisu, alleviiv. + ital. Zem.)
Mutta Hirvelän takinkäännöstä nimenomaan tässä kohdassa voi pitää opportunistisena - tästä löytyi kätevä keino diskata Auerin tuomionpurkuhakemuksen yksi peruste (pojan kertomuksen epäluotettavuus), mitä kuitenkin esim. Jyrki Virolainen pitää blogissaan "uutena todisteena.”
________________________________________________________________________________
Korkeimman oikeuden päätöksessä 2016 jättää seksuaalirikostuomio voimaan kiinnitin huomiota yhteen lauseeseen, joka mielestäni kiteyttää yllä esitetyn:
Purkuhakemuksessa tarkoitetussa asiassa keskeisin näyttö rikoksista ovat olleet somaattisten löydösten ohella asianomistajien videoidut kertomukset tapahtuneesta.
Huomaatteko kehityksen?
Mutta kuitenkin vielä vuonna 2013 hovioikeus sentään on todennut, että ”lasten kertomusten luotettavuuden arviointi on ollut asian ratkaisemisessa keskeistä.” Ja sitten se on todennut, että osa näistä kertomuksista on epäluotettavaa ja päätynyt siihen, että oikeus voi itse erotella luotettavat ja epäluotettavat osat. ”Kertomusten niitä osia, joihin syyksi lukeminen on perustunut, on voitu pitää luotettavina seuraavin perusteluin.”
Eli tässä on hovioikeudessa 2013 kuitenkin ollut vielä se ajatus mukana, että nämä luotettavuuslausunnot ovat olleet keskeistä materiaalia, mutta mitä ilmeisemmin on sitten itse hylännyt nämä lausunnot liian ristiriitaisina.
Nyt korkein oikeus ei ole edes ajatuksellisesti samaa mieltä. Lääkärinlausunnolla ja videoilla asia voidaan ratkaista.
Jatkossa nämä muut lausunnot olisivat sitten vain apufunktioita varsinkin, jos ne ovat ristiriidassa keskenään. Kritisoin jo aikoinani sitä, että hovioikeus 2013 julkisessa selosteessaan antoi ymmärtää, että se suorittaa itse videointien tai muitten lasten kertomisten luotettavuuden arvioinnin loppupeleissä kuitenkin. Olisiko hovioikeus ollut silloin jo hyvää vauhtia matkalla kohti uudistuksia?
Nyt tuli lisää kylmää kyytiä. Korkein oikeus meni vielä pidemmälle. Jatkossa nämä luotettavuusarviot ovat osa sitä mekanismia, millä asian tekninen puoli olisi sitten hoidettu.
Minä veikkaan, että tämä ei ole sattumaa vaan tässä tulkinnassa on oikeasti jokin muuttunut muutaman viimeisen vuoden aikana. Minä uskon, että ajatus kulkee siten, että se lapsen kertoma kuten alla kuvaillaan (myöskin siis lääkäreille kerrottuna) siitä tulee näyttöä syyllisyyden puolesta.
Näin todettiin hovioikeudessa jo 2013:
”Asianomistajien B:n C:n ja D:n heitä haastatelleille psykologeille ja heidät tutkineille lääkäreille on esitetty välittömänä näyttönä Jens Kukan ja Anneli Auerin syyllisyydestä.”
Niinhän se yllä on kuvailtu ”asianomistajien videoidut kertomukset tapahtuneesta.” Aikoinaan täälläkin käytiin keskustelua siitä, mikä on välitön todiste ja mikä on välillinen todiste. Tässä on jotain samanlaista. Tällä välittömällä näytöllä tarkoitetaan siis lasten itsensä kertomaa ja sitten tämä esim. luotettavuuslausunto olisi välillistä näyttöä eli apufunktio. Tällainen kikkailu ei tuo kuitenkaan lasten kertomusten osalta mitään järjellistä uutta ajatteluun.
Tämä Päivi Hirvelän takinkääntö sopii kuvaan kuin pläkki päähän. Eli ihminen kirjoittaa omassa väitöskirjassaan toisin kuin sitten käytännössä asian tulee esittämään tai suorittamaan. Hänhän esittää väitöskirjassaan, että se lapsen kertoma ja siihen kohdistuva tutkimus sen uskottavuudesta on aivan keskeistä. Sekin on linjassa tämän uuden ajattelun kanssa.
Samoin Uusitalon väitöskirja tukee tätä ajatusta kuten Zem kuvaili.
Itse asiassa tämä purkuhakemuksen hylkäämisperustelut vastaavat sitä, mitä nyt ollaan tämän lastenasiaintalon suhteen tekemässä. Eli koko ajatuksen keskiössä on lääkäri (tai myös psykiatrin rooli voi korostua), joka tutkii lapsen käytännössä ainoana siitä ryhmästä, joka kokoontuu tosiasiallisesti päättämään tapauksista ja niiden kohtalosta. Tässä ryhmässä ei ole laisinkaan mitään edustusta esim. vanhempien osalta eikä siinä ole myöskään esim. psykologeja, jotka olisivat perusperiaatteista millään tavalla eri mieltä eikä paikalla ole myöskään ketään seksologiaan perehtynyttä ihmistä. Se on tiettyjen ihmisten piiri. Sellaisten ihmisten, jotka täyttävät vaadittavat kriteerit.
Tällä tavalla lapsen kertomasta muodostuu myös osa sitä lääkärin tekemää somaattista diagnoosia, jota ei muutoin olisi ehkä olemassakaan. Se on se näyttö, jota on ollut niin vaikea saada seksuaali- ja vanhojen pahoinpitely vammojen osalta. Sen takia ja juuri sen takia tämä lapsiasiaintalo -hanke korostaa lääkärin merkitystä asiassa.
Uskon, että tapaus Anneli Auer ja Jens Kukka asian käsittelyssä on ollut kaikki klassisen virheratkaisun elementit koossa:
1) Seistään jonkin suuren muutoksen edessä. Jotain, joka ei ole vielä muotoutunut, jotain josta tietoa on vain toisella osapuolella, toinen ei osaa reagoida eikä tuoda esille sitä, koska ei tiedä asiaa – yksipuolinen tieto.
2) Kun jotain suurta on tapahtumassa mukaudutaan siihen jo etukäteen. Toinen osapuoli jatkaa vanhalla linjalla olettaen aiempien pelisääntöjen olevan voimassa.
3) Vahva yhdenmukaistamistaho uudistusta tehtäessä.
4) Yhdenmukaistamistahdosta seuraa väkisin vahva tahto jäsennellä asioita, tuoda asioita eri tavalla esille, koska niiden tosiasiallinen painotus on muuttumassa.
5) Tieto uudesta läpimurrosta tutkimuksessa, ei kuitenkaan tarkkaa käsitystä asiasta, jolloin asialle laitetaan paljon enemmän painoarvoa kuin se todellisuudessa tulee edes olemaan. Sitä voidaan myös tulkita siihen omaan näkemykseen sopivaksi. Tieto voi olla vain toisen osapuolen tiedossa, jolloin syntyy salaisuus.
6) Suuren tragedian jälkitila. Ihminen herkistyy suurille yhteisöä koskettaville tragedioille. Muutosvalmius on suurta.
7) Muodostumassa olevat taustavoimat. Vahvojen persoonallisuuksien toiminta, jota toinen osapuoli ei voi tunnistaa eikä ottaa huomioon omassa maailmassaan.
8 ) Pioneerien halukkuus ja motiivi toimia. Yleensä esiin astuu joku henkilö, joka ottaa
vastuuta, se helpottaa asian eteenpäin viemistä.
9) Vahva tietous mukana olleiden palkitsemisesta. Jo pelkästään tietous siitä, että palkinto on mahdollinen missä muodossa ikinä lisää halukkuutta olla tapahtumassa mukana. Syntyy ajatus ”tässä kannattaa olla mukana.”
10) Aatteen jalous. On oltava jokin itseä suurempi päämäärä, joka antaa motiivin yhteiselle toiminnalle. Toinen osapuoli ei voi kiistää jaloja tarkoitusperiä, eikä voi myöskään tuoda niitä esille, koska toinen kiistää muiden motiivien olemassa olon ja parhaassa tapauksessa vielä korostaa tämän jalon päämäärään saavuttamisen vaikeutta ja omaa altruistista osaansa siinä.
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Kirjoitan nyt tähän ketjuun, koska otsikkoon sisältyy "lapsille tehdyt tutkimukset":
Kyseessä on lasten kertomusten tutkiminen murha-asiassa, mutta henkilöt näyttävät
olevan samat kuin lsh-asiassa. Eli ote syyttäjän todistajista:
murha-asiassa todistaneet lasten kertomusten luotettavuuden puolesta ja tulivat edelleen
todistamaan 2014.
Vaasan hovioikeus hylkäsi Auerin murhasyytteen 19. helmikuuta 2015. Tällöin todettiin:
Eli Sanna-Kaija Nuotio, Anja Seppälä, Markus Heinimaa ja Minna Joki-Erkkilä olivat tehneet virheelliset luotettavuusarviot murha-asiassa.
Herää tietysti kysymys, missä määrin näin karkeasti erehtyneiden henkilöiden tai
viraomaisten lausuntoja ja kannanottoja voidaan pitää päätöksenteon perustana missään muussakaan ihmisten elämänkohtaloihin ratkaisevasti vaikuttavassa asiassa.
Esimerkiksi jos lapsille on annettu terapiaa lähtökohtana se, että näiden äiti on
murhaaja, lähestymistapa on varmasti vahingollinen, mikäli äiti tosiasiassa on yksi teon uhreista.
Samalla tavalla jos lasten terapian lähtökohtana se, että nämä ovat lsh-rikoksen uhreja,
terapia on suurella varmuudella vahingollista, mikäli lapseen ei tällaista rikosta ole
kohdistunut.
Itse asiassa kyseessä ei ole KKO:nkaan osalta enää lasten kertomusten luotettavuus,
vaan viranomaisten ja lausunnonantajien luotettavuus - tämä on murentunut Auerin
murha-asian ja lsh-asian tapauksissa Hovioikeuden murha-asiassa antaman vapauttavan
tuomion jälkeen 2015.
Lisäksi huomio kiinnittyy lsh-tapauksessa tiettyyn yksipuolisuuteen hyväksikäytön puolesta
todistaneiden lausunnoissa. Ote Jasmin Kauniston Psykologian syventävien opintojen
tutkielmasta vuodelta 2012 nimeltä "Kun se teki sulle niin":
Joka tapauksessa tätä "selvimmin lsh-rikokseen" viittaavaa käyttäytymistä ei ole ainakaan
tuomioissa (Käräjät, Hovi, KKO) mainittu, puhumattakaan "peitepoliisin" raportista.
Eikä tämänsuuntaisia merkkejä ole myöskään lapsen/lasten piirrustuksissa. Jollei huomioida seuraavaa Long Playn artikkelissa mainittua:
Kyseessä on lasten kertomusten tutkiminen murha-asiassa, mutta henkilöt näyttävät
olevan samat kuin lsh-asiassa. Eli ote syyttäjän todistajista:
Siis Sanna-Kaija Nuotio, Anja Seppälä, Markus Heinimaa ja Minna Joki-Erkkilä olivatVAASAN HOVI OIKEUDELLE OSITTAIN SALASSA PIDETTÄVÄ VASTAUS, SAAPUNUT HOVIOIKEUTEEN 10. 04. 2014
- -
17.Todistaja, psykologi Sanna-Kaija Nuotio Teema: Alexander Auerin kertomusten luotettavuudesta annettujen 15 lausuntojen tarkempi selvittäminen.
18.Todistaja, psykologi Anja Seppälä Teema: Alexandra Auerin kertomusten luotettavuudesta annettujen lausuntojen tarkempi selvittäminen.
19.Todistaja, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Markus Heinimaa Teema: Lasten tapaamisissa ilmi tulleet seikat liittyen lasten henkiseen tilaan, heidän keskinäisiin suhteisiinsa ja heidän kertomustensa luotettavuuteen.
20.Todistaja, erikoislääkäri Minna Joki-Erkkilä Teema: lasten kertomusten luotettavuutta osoittavat havainnot.
21.Todistaja, lastenpsykiatrian professori Jorma Piha Teema: Lasten kertomusten luotettavuuden arviointi yleensä ja tässä tapauksessa"
murha-asiassa todistaneet lasten kertomusten luotettavuuden puolesta ja tulivat edelleen
todistamaan 2014.
Vaasan hovioikeus hylkäsi Auerin murhasyytteen 19. helmikuuta 2015. Tällöin todettiin:
.Kun otetaan huomioon kertomusten luotettavuuteen liittyvät epävarmuustekijät ja kertomusten ristiriita teknisen rikostutkinnan tulosten kanssa, B:n kertomukset eivät tue miltään osin Anneli Aueria vastaan ajettua syytettä (Hovin päätös).
Eli Sanna-Kaija Nuotio, Anja Seppälä, Markus Heinimaa ja Minna Joki-Erkkilä olivat tehneet virheelliset luotettavuusarviot murha-asiassa.
Herää tietysti kysymys, missä määrin näin karkeasti erehtyneiden henkilöiden tai
viraomaisten lausuntoja ja kannanottoja voidaan pitää päätöksenteon perustana missään muussakaan ihmisten elämänkohtaloihin ratkaisevasti vaikuttavassa asiassa.
Esimerkiksi jos lapsille on annettu terapiaa lähtökohtana se, että näiden äiti on
murhaaja, lähestymistapa on varmasti vahingollinen, mikäli äiti tosiasiassa on yksi teon uhreista.
Samalla tavalla jos lasten terapian lähtökohtana se, että nämä ovat lsh-rikoksen uhreja,
terapia on suurella varmuudella vahingollista, mikäli lapseen ei tällaista rikosta ole
kohdistunut.
Itse asiassa kyseessä ei ole KKO:nkaan osalta enää lasten kertomusten luotettavuus,
vaan viranomaisten ja lausunnonantajien luotettavuus - tämä on murentunut Auerin
murha-asian ja lsh-asian tapauksissa Hovioikeuden murha-asiassa antaman vapauttavan
tuomion jälkeen 2015.
Lisäksi huomio kiinnittyy lsh-tapauksessa tiettyyn yksipuolisuuteen hyväksikäytön puolesta
todistaneiden lausunnoissa. Ote Jasmin Kauniston Psykologian syventävien opintojen
tutkielmasta vuodelta 2012 nimeltä "Kun se teki sulle niin":
En tiedä, missä määrin lauseessa "Selvimmin seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä käyttäytymispiirre on lapsen yliseksualisoitunut käyttäytyminen" on kyse Hirvelän väitöksen tekstistä (väitös liian kallis hankittavaksi, verkossa se on salauksen takana).Välittömät seuraukset seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat hyvin samankaltaiset kuin reagointi muihinkin elämänvaikeuksiin. Näin ollen pelkästään lapsen oireiden perusteella ei voida tehdä suoraa johtopäätöstä seksuaalisen hyväksikäytön tapahtumisesta. Epäilyn aihetta saattavat kuitenkin antaa muun muassa lapsen seksuaalinen latautuneisuus, viettelevä käyttäytyminen aikuisia kohtaan, käsiksi käyminen muiden ihmisten sukupuolielimiin, pakonomainen ja julkinen masturbointi, lapsen pelko jompaakumpaa vanhempaa kohtaan ja kosketuksen kavahtaminen, jatkuva levottomuus ja ylikiihottuneisuus, jatkuva masentuneisuus ja pelokkuus aikuisia kohtaan tai lapsen äkillinen kehitystaantuma, esimerkiksi kastelun alkaminen uudelleen.
Hyväksikäyttö voi siis aiheuttaa monenlaisia oireita. Varsin pulmalliseksi johtopäätösten vetämisen tekee se, että edellä 10 esiteltyjä oireita voi aiheutua myös muistakin syistä, kuin seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Selvimmin seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä käyttäytymispiirre on lapsen yliseksualisoitunut käyttäytyminen. Tällainen käytös on kuitenkin mahdollista myös ei-hyväksikäytetyillä lapsilla. Lapsen hyväksikäyttöä selkeästi osoittavaa oirekokonaisuutta ei siis ole olemassa. Tästä huolimatta lapsen käytösoireet ovat asianmukainen peruste epäilyn syntymiselle ja syy asian tarkempaan selvittelyyn. (Hirvelä, 2006.) http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn ... 130256.pdf
Joka tapauksessa tätä "selvimmin lsh-rikokseen" viittaavaa käyttäytymistä ei ole ainakaan
tuomioissa (Käräjät, Hovi, KKO) mainittu, puhumattakaan "peitepoliisin" raportista.
Eikä tämänsuuntaisia merkkejä ole myöskään lapsen/lasten piirrustuksissa. Jollei huomioida seuraavaa Long Playn artikkelissa mainittua:
Siitähän se sitten lähtee purkautumaan...ELOKUUN LOPULLA 2011 sijaisperhe matkaili Salossa. Hotellissa
lasten järkyttävät kertomukset saivat jatkoa. Sijaisvanhempien
mukaan yksi lapsista kaiveli hotellihuoneessa takamustaan. Hän oli
tehnyt niin aiemminkin, ja sijaisvanhemmat sanoivat, että tapa olisi
syytä lopettaa. Silloin murhayön tapahtumistakin ensimmäisenä
kertonut poika sanoi pikkusiskonsa joskus työntäneen ”leluja
pyllyyn”. Sijaisvanhemmat kysyivät, miksi tämä oli tehnyt niin. Poika
sanoi, että vanhin lapsi oli käskenyt
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Erinomaisia havaintoja murhajutun osalta. Siis nämä neljä ihmistä vetivät vesiperän siinä jutussa. Seri rikoksessa he eivät voi sitä tehdä kun heillä on salaiset tiedot ja monopoli niiden tulkitsemiseen. Mutta juuri Auerin kohdalla aukeaa mahdollisuus verrata lasten kertomuksia molemmissa jutuissa itse elokuun aikana 2011. Tässä täytyy psykologi porukan pystyä selitämään kuinka lapset ryhdistäytyvät. Seri jutussa kertomaan totta vaikka he murhasta valehetlevat saadakseen äidin linnaanzem kirjoitti: Herää tietysti kysymys, missä määrin näin karkeasti erehtyneiden henkilöiden tai
viraomaisten lausuntoja ja kannanottoja voidaan pitää päätöksenteon perustana missään muussakaan ihmisten elämänkohtaloihin ratkaisevasti vaikuttavassa asiassa.
Esimerkiksi jos lapsille on annettu terapiaa lähtökohtana se, että näiden äiti on
murhaaja, lähestymistapa on varmasti vahingollinen, mikäli äiti tosiasiassa on yksi teon uhreista.
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Obelux CR9 on täällä arvioitu epäluotettavaksi... En ole alan asiantuntija.
Luin tätäkin ketjua vaikka olen aikaisemmin arvioinut tämän osion liian vaikeaksi ymmärtää. Olen sentään lukenut hovioikeuden päätöksestä näiden lasten kertomuksia murhaoikeudenkäyntiin liittyen. Sekä B että C kertovat aivan karmeita juttuja hovioikeuden tekstin mukaan. Kyllä siitä heti käy ilmi, että nämä ovat täysin keksittyjä mielikuvitustarinoita. Ei siinä ole muuta tulkintamahdollisuutta. Hovioikeus toteaakin B:n ja C:n kertomukset ja kuvaukset mielikuvituksen tuotteiksi ja C:n saaneen vaikutteita B:ltä. Oma arvio on, että lähinnä B on näiden keksimisessä ollut se keskeinen henkilö ja C on omaksunut näitä juttuja omiksi kokemuksiksensa vaikka niin ei ole todellisuudessa tapahtunut. On hyvin omituista, jos näiden samojen lasten kertomuksia on siinä toisessa jutussa otettu vakavissaan. Myös siinä samat motiivit ovat olemassa. Toisaalta olen lukenut sieltä, että nimenomaan nämä lasten kertomukset ovat sitä tärkeintä todistusaineistoa. Kumma juttu.
Fyysiset havainnot oletettujen uhrien vammoista tai hyväksikäytön jäljistä vaikuttavat olevan epäluotettavia nekin. Miten nekin naapurin kolme lasta, jotka väitteiden mukaan olivat myös seksuaalisesti hyväksikäytettyjä, ovat kieltäneet koko väitteen, että heitä olisi seksuaalisesti hyväksi käytetty. Ja perheen vanhin lapsi on myös kieltänyt seksuaalisen hyväksikäytön kokonaan. Hänen lausuntonsa pitäisi ottaa vakavammin kuin noiden nuorempien lasten satumaiset kertomukset, jotka on todettu lievästi sanottuna epäluotettaviksi siinä murhajutussa. Kumma juttu.
Yhä ilkeämmäksi tapaus muuttuu, kun tulee mieleen, että ehkä näitä nuorempia lapsia on ohjattu kertomaan sovittuja asioita riippumatta siitä ovatko ne totta. Olisiko niin, että lapset ovat aivan itsenäisesti keksineet ne mielikuvitustarinat ilman ohjailua. Vai onko neuvottu, mitä pitää kertoa. Se on selvää, että nuo lasten kertomukset ovat epäluotettavia samoin kuin siinä murhajutussa. Tapaus on erittäin ikävä, jos se näin on mennyt. Riittäviä faktatietoja ei ole saataviila, jotta voisi olla aivan varma suuntaan tai toiseen. Kyllä tämä juttu vähän haisee kun näitä kuvauksia lukee. Lukekaa nyt vaikka Vaasan Hovioikeuden päätös v. 2015 huolellisesti läpi. Miksi käräjäoikeudessa ei ole havaitu samoja asioita kuin hovioikeudessa, vaikka lain pitäisi olla molemmissa sama, ja tulkinta sama.
En kuitenkaan voi väittää mitään aivan varmasti. Tietoja tästä seri-jutusta on niukasti. Nyt voi vain seurailla mitä tapahtuu jatkossa - vai tapahtuuko mitään. Vaikka ei tapahtuisi mitään, niin sekin on merkittävä tapahtumien kulku. Se voisi olla pahimmassa tapauksessa "maton alle lakaisemista". Kumman sitkeästi tämä Ulvila-juttu on pysynyt pinnalla jo vuosien ajan. Kaiken kaikkiaan - omituinen rikosjuttu. Ketä kaikkia on syyllistynyt rikokseen? Ja median käytös - se on ollut syyttäjän oikea käsi, olipa syyttäjä mitä mieltä tahansa.
Luin tätäkin ketjua vaikka olen aikaisemmin arvioinut tämän osion liian vaikeaksi ymmärtää. Olen sentään lukenut hovioikeuden päätöksestä näiden lasten kertomuksia murhaoikeudenkäyntiin liittyen. Sekä B että C kertovat aivan karmeita juttuja hovioikeuden tekstin mukaan. Kyllä siitä heti käy ilmi, että nämä ovat täysin keksittyjä mielikuvitustarinoita. Ei siinä ole muuta tulkintamahdollisuutta. Hovioikeus toteaakin B:n ja C:n kertomukset ja kuvaukset mielikuvituksen tuotteiksi ja C:n saaneen vaikutteita B:ltä. Oma arvio on, että lähinnä B on näiden keksimisessä ollut se keskeinen henkilö ja C on omaksunut näitä juttuja omiksi kokemuksiksensa vaikka niin ei ole todellisuudessa tapahtunut. On hyvin omituista, jos näiden samojen lasten kertomuksia on siinä toisessa jutussa otettu vakavissaan. Myös siinä samat motiivit ovat olemassa. Toisaalta olen lukenut sieltä, että nimenomaan nämä lasten kertomukset ovat sitä tärkeintä todistusaineistoa. Kumma juttu.
Fyysiset havainnot oletettujen uhrien vammoista tai hyväksikäytön jäljistä vaikuttavat olevan epäluotettavia nekin. Miten nekin naapurin kolme lasta, jotka väitteiden mukaan olivat myös seksuaalisesti hyväksikäytettyjä, ovat kieltäneet koko väitteen, että heitä olisi seksuaalisesti hyväksi käytetty. Ja perheen vanhin lapsi on myös kieltänyt seksuaalisen hyväksikäytön kokonaan. Hänen lausuntonsa pitäisi ottaa vakavammin kuin noiden nuorempien lasten satumaiset kertomukset, jotka on todettu lievästi sanottuna epäluotettaviksi siinä murhajutussa. Kumma juttu.
Yhä ilkeämmäksi tapaus muuttuu, kun tulee mieleen, että ehkä näitä nuorempia lapsia on ohjattu kertomaan sovittuja asioita riippumatta siitä ovatko ne totta. Olisiko niin, että lapset ovat aivan itsenäisesti keksineet ne mielikuvitustarinat ilman ohjailua. Vai onko neuvottu, mitä pitää kertoa. Se on selvää, että nuo lasten kertomukset ovat epäluotettavia samoin kuin siinä murhajutussa. Tapaus on erittäin ikävä, jos se näin on mennyt. Riittäviä faktatietoja ei ole saataviila, jotta voisi olla aivan varma suuntaan tai toiseen. Kyllä tämä juttu vähän haisee kun näitä kuvauksia lukee. Lukekaa nyt vaikka Vaasan Hovioikeuden päätös v. 2015 huolellisesti läpi. Miksi käräjäoikeudessa ei ole havaitu samoja asioita kuin hovioikeudessa, vaikka lain pitäisi olla molemmissa sama, ja tulkinta sama.
En kuitenkaan voi väittää mitään aivan varmasti. Tietoja tästä seri-jutusta on niukasti. Nyt voi vain seurailla mitä tapahtuu jatkossa - vai tapahtuuko mitään. Vaikka ei tapahtuisi mitään, niin sekin on merkittävä tapahtumien kulku. Se voisi olla pahimmassa tapauksessa "maton alle lakaisemista". Kumman sitkeästi tämä Ulvila-juttu on pysynyt pinnalla jo vuosien ajan. Kaiken kaikkiaan - omituinen rikosjuttu. Ketä kaikkia on syyllistynyt rikokseen? Ja median käytös - se on ollut syyttäjän oikea käsi, olipa syyttäjä mitä mieltä tahansa.
-
Nicht schuldig
- Adrian Monk
- Viestit: 2535
- Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Vaasan vastauksesta otteesta 10.4.2014:zem kirjoitti:Kirjoitan nyt tähän ketjuun, koska otsikkoon sisältyy "lapsille tehdyt tutkimukset":
Kyseessä on lasten kertomusten tutkiminen murha-asiassa, mutta henkilöt näyttävät
olevan samat kuin lsh-asiassa. Eli ote syyttäjän todistajista:Siis Sanna-Kaija Nuotio, Anja Seppälä, Markus Heinimaa ja Minna Joki-Erkkilä olivatVAASAN HOVI OIKEUDELLE OSITTAIN SALASSA PIDETTÄVÄ VASTAUS, SAAPUNUT HOVIOIKEUTEEN 10. 04. 2014
- -
17.Todistaja, psykologi Sanna-Kaija Nuotio Teema: Alexander Auerin kertomusten luotettavuudesta annettujen 15 lausuntojen tarkempi selvittäminen.
18.Todistaja, psykologi Anja Seppälä Teema: Alexandra Auerin kertomusten luotettavuudesta annettujen lausuntojen tarkempi selvittäminen.
19.Todistaja, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Markus Heinimaa Teema: Lasten tapaamisissa ilmi tulleet seikat liittyen lasten henkiseen tilaan, heidän keskinäisiin suhteisiinsa ja heidän kertomustensa luotettavuuteen.
20.Todistaja, erikoislääkäri Minna Joki-Erkkilä Teema: lasten kertomusten luotettavuutta osoittavat havainnot.
21.Todistaja, lastenpsykiatrian professori Jorma Piha Teema: Lasten kertomusten luotettavuuden arviointi yleensä ja tässä tapauksessa"
murha-asiassa todistaneet lasten kertomusten luotettavuuden puolesta ja tulivat edelleen
todistamaan 2014.
Esimerkiksi jos lapsille on annettu terapiaa lähtökohtana se, että näiden äiti on
murhaaja, lähestymistapa on varmasti vahingollinen, mikäli äiti tosiasiassa on yksi teon uhreista.
Itse asiassa kyseessä ei ole KKO:nkaan osalta enää lasten kertomusten luotettavuus,
vaan viranomaisten ja lausunnonantajien luotettavuus -
19. Todistaja, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Markus Heinimaa
Teema:
Lasten tapaamisissa ilmi tulleet seikat liittyen lasten henkiseen tilaan, heidän keskinäisiin suhteisiinsa ja heidän kertomustensa luotettavuuteen.
sivulla 12 todetaan:
”Alexander ja Alexandra Auerin kertomusten yksi merkittävä yhteinen tekijä on se, että molemmat lapset ovat yhdenmukaisesti kertoneet kuinka he ovat tulleet tämän teon jälkeen tietämään, että Anneli Auer on tappanut Jukka Lahden, joko kuulemalla sen Anneli Auerin ja Amanda Lahden välisistä keskusteluista tai siten, että se on kerrottu heille. Lapset ovat kertoneet näin jo ennen vuonna 2011 elo-marraskuussa antamiaan tallennettuja kertomuksia muun muassa Ari ja Minna Auerille ja todistaja Heinimaan kuullen.”
Markus Heinimaa on lastenpsykiatri, jonka väitöskirjan teema on psykoosi ja hän antaa myös jotain pariterapiaa. Hän on jo vuodesta 1995 ollut ennakkoperintärekisteristä omalla toiminimellään. Tyksissä Markus Heinimaa on opettajana ja näyttäisi siltä, että 50 % normaalista opettajan toimesta.
Hänellä on oma yritys Turussa ja hänen tulonsa ovat olleet vuonna 2014 yhteensä 143 000 euroa, joista hieman yli 6 000 euroa on pääomatuloa?
Nyt ajatellaanpa hieman, noin 50 % työajasta opettajana ei varmaankaan merkitse palkkatuloja enempää kuin noin 30 000 -40 000 euroa (oma arvio) ja siis nämä loput 100 000 euroa veronalaista tuloa tulevat siis yritystoiminnasta. Anneli Auerin lasten terapoiminen tai diagnoosin tekeminen ei kuulu opettajan toimintaan, joten kaiken järjen mukaan hän on toiminut yrittäjänä näitä terapiatunteja ja lausuntoja antaessaan.
Eli Anneli Auerin lapset ovat olleet todennäköisesti asiakkaita psykiatrin omassa yrityksessä?
Jos verotettava tulo on näinkin korkea toiminimellä toimivasta yrityksestä, niin liikevaihtoa voi olla huomattavastikin enemmän.
Jos sitten ajatellaan sitä mitä syyttäjä sanoi puolustuksen todistajista Santtila/Finnilä, ettei heitä käytännössä tarvittaisi, koska asiantuntijalausunnot on jo tehty neutraalista näkökulmasta viranomaisten itsensä tuottamina, niin herättäähän tämä tietenkin hieman ihmetystä.
En ymmärrä mitä eroa on näissä asiantuntijalausunnoissa, jos syyttäjä kuitenkin käyttää jotain henkilöä, jolla on esim. elanto riippuvaista asiakkaista, joista varmasti kohtuullinen osa tulee sitten Tyksin tai muuta viranomaistahoa käyttäen?
Sen lisäksi näyttää siltä, että psykoosin hoitoon ja perheterapiaan keskittynyt psykiatri on antanut terapiatunteja lapsille ja sitten myöhemmin esiintynyt oikeudessa kertomassa mitä näissä istunnoissa keskusteltiin.
Mielenkiintoista on myös nimimerkki Pienen Liekin esille tuoma ajatus:
”Mutta, kun monen trauman läpikäyneen lapsen psyyke yrittää pysyä tasapainossa (mikä on tiedostamaton piilotajunnan prosessi), asia ei nouse lapsella tietoisuuden tasolle. Olen ymmärtänyt, että PTSR (post-traumaattinen stressireaktio) voi synnyttää juuri sellaisia valemuistoja, joihin lapsi vakaasti uskoo. Ei niitä juuri tarvitse ulkomaailman syöttää lapsen mieleen.”
”Annelin ja Jukan lasten tapaus poikkeaa jyrkästi tavallisista hyväksikäyttötapauksista, missä PTSR-tila syntyy, koska niissä on todella tapahtunut seksuaalista väkivaltaa.”
Jos ajatellaan tilannetta, että hyväksikäyttöä ei olisikaan tapahtunut ja kuitenkin olisi hoidettu sellaisena tapauksena, on yhtä hyvin mahdollista, että nämä muistot ovat sitten tulleet esille vasta tässä terapiassa ja lasten kanssa tekemisissä olleiden muiden henkilöiden kautta. Tässä tietenkin ensimmäisellä sijalla ovat lapsen sijaisvanhemmat. Tosin muitakin mahdollisuuksia on riittävästi.
Ei kannata nauraa.
Saksassa tapaus Montessorissa oli lapsia yhteensä 63 kappaletta kahdesta eri koulusta. Kaikki lapset eivät olleet tavanneet koskaan, heidän vanhempansa eivät tunteneet toisiaan. Silloin ei ollut internettiä nykyisessä muodossaan, mikä on tämäkin tärkeä asia huomioida. Ei ollut facebookia, eikä todennäköisesti sähköposti tai faksikaan muodostanut mitään suurta tekijää tässä tapauksessa.
Silloin toimittiin lankapuhelimilla ja ihmisiä kokoontui keskustelemaan ja he kävivät vierailuilla toistensa luona.
Pieni pähkinä?
Miten on mahdollista, että 63 eri ikäistä ja osittain toisilleen tuntematonta lasta kehittää käytännössä lähes yhdenmukaisia kertomuksia ilman internettiä, osa ilman lukutaitoa, osa ei olisi osannut soittaa puhelimella ilman vanhemman avustusta?
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Valemuistot on kiintoisa tutkimuskohde. Asiasta on netissä melko hyvääkin tietoa. Aloittaa voi vaikkapa osoitteesta (False Memory Syndrom Foundation) <http://www.fmsfonline.org/index.php> mikä sivusto on kiinnostava ja informatiivinen.
Näillä palstoilla on niitä (toivottomia optimisteja), jotka ovat sitä mieltä, että lapset valehtelevat. Kun lapset vain lopettaisivat valehtelun, niin asiat selviäisivät.
Fakta on: valemuistot ovat lapselle yhtä totta kuin muutkin muistot. Millään keinolla ei voida erottaa näitä kahta lapsen kokemusmaailmassa.
Lasten oirehdinta ja muistot seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat pääsääntöisesti tosia. Seuraava poikkeus on kuitenkin tärkeä. Muista syistä traumatisoituneilla lapsilla ne edustavat yleistä psykodynaamista sopeutumista ristiriitatilanteeseen. Tällaisessa tilanteessa ne eivät kerro todellisista tapahtumista vaan ovat psyyken puolustusprosesseja.
Tämä lienee syy, miksi asiantuntijat pitävät niitä valemuistoina ilman totuuspohjaa Ulvilan tapauksessa. Vaatimattomamman koulutuksen ja tutkimustiedon omaavien sosiaalipuolen henkilöiden (ml terapeutit) mielestä terapiassa esiin tulleet asiat ovat tosiasioita (mikä ei suinkaan aina pidä paikkaansa). Nyt valemuistot ovat johtaneet päättelemään rikoksen, jota ei tosiasiassa ole olemassa.
Lasten osalta pitää vielä toistaa: lapsen valemuisto on hänelle sama kuin tapahtunut tosiasia.
Näillä palstoilla on niitä (toivottomia optimisteja), jotka ovat sitä mieltä, että lapset valehtelevat. Kun lapset vain lopettaisivat valehtelun, niin asiat selviäisivät.
Fakta on: valemuistot ovat lapselle yhtä totta kuin muutkin muistot. Millään keinolla ei voida erottaa näitä kahta lapsen kokemusmaailmassa.
Lasten oirehdinta ja muistot seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat pääsääntöisesti tosia. Seuraava poikkeus on kuitenkin tärkeä. Muista syistä traumatisoituneilla lapsilla ne edustavat yleistä psykodynaamista sopeutumista ristiriitatilanteeseen. Tällaisessa tilanteessa ne eivät kerro todellisista tapahtumista vaan ovat psyyken puolustusprosesseja.
Tämä lienee syy, miksi asiantuntijat pitävät niitä valemuistoina ilman totuuspohjaa Ulvilan tapauksessa. Vaatimattomamman koulutuksen ja tutkimustiedon omaavien sosiaalipuolen henkilöiden (ml terapeutit) mielestä terapiassa esiin tulleet asiat ovat tosiasioita (mikä ei suinkaan aina pidä paikkaansa). Nyt valemuistot ovat johtaneet päättelemään rikoksen, jota ei tosiasiassa ole olemassa.
Lasten osalta pitää vielä toistaa: lapsen valemuisto on hänelle sama kuin tapahtunut tosiasia.
-
Kuolemannaakka
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 10920
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Esimerkiksi pojan murhakertomus ei mitenkään voi olla valemuisto, vaan "miettimällä" keksitty selvitys jokaiseen mediassa ja Auerin kuulusteluissa käsiteltyyn asiaan. Siinä tehdään kertomus, jossa ihmeellisesti kuullaan jokainen tapahtumaan liittynyt arvoitus juuri siten, kuin niitä on mediassakin mietitty. Poika on aivan varmasti lukenut Auerin kuulustelut, koska yksityiskohdittain edetään sen mukaan.Old.Timer kirjoitti:Lasten osalta pitää vielä toistaa: lapsen valemuisto on hänelle sama kuin tapahtunut tosiasia.
Kuullaan, että pakastimen ovea avataan, kuullaan päähänlyömiset ja veitsen ottamiset. Kun ikkunasta kerran joku tuli, eikä se ollut huppumies, niin Annelinhan on pakko kiertää talo, ja tulla huppumiehenä sisään. Kuullaan nauhurit ja muut. Itse puhelusta taas ei kuulla yhtään mitään, eikä osata kertoa sanaakaan siitä, mitä Auer tai tyttö puhelimeen kiljuivat, koska todellisuudessa ei muisteta koko yöstä mitään. Puhelun sisällöstä ei poika voi kertoa mitään, koska hän ei ole sitä kuullut ja tietää, että se voidaan tarkistaa. Siksi puhelun sisällöstä ei ole ainuttakaan "valemuistoa", vaan mielikuvat ja muistot tyssäävät oitis, kun puhelu alkaa nauhottua. Sitä ennen ja sen jälkeen kyllä naksuu ja hiippaillaan ja kuiskaillaan.
Se, ettei poika suostu sanomaan sanaakaan puhelun sisällöstä, kertoo minusta juuri sen, että kyse on harkitusta tarinasta. Hän ei halua kertoa mitään, mikä voitaisiin oitis osoittaa valheeksi, eikä ole myöskään valmistautunut puhelun sisällön ruotimiseen, kun ei siitä mitään tiedä. Poika kysyttäessäkin kuittaa asian vaan että "jotain se hätäsesti selitti", eikä ole millään lailla tietoinen edes siitä, että tyttökin kiljui puhelimessa, vaikka puhelin nyt sentään on 10 metriä pojan huonetta lähempänä kuin takkahuone.
Ja kaiken tämän kuullun, ja sinänsä pojalle oikeasti tapahtuneen (hänhän kuuli ääniä kun oli ainakin osan aikaa hereillä murhayönä) LISÄKSI aletaan keksimään aikaisemmin ruskeista pyyhkeistä kasattujen kilpien askarteluja ja yöllisiä harjoitteluja ja murhan jälkeen (ja sitä ennen) jatkuvasti Annelin ja tytön kehuskelua murhalla joko "salassa" tai suoraan pojalle.
Miten väite siitä, että poika olisi nähnyt Annelin ja tytön rakentavan "niistä kamalista ruskeista pyyhkeistä, joista jäi karvoja käsiin" kilpeä, voisi olla valemuisto? Mistä se muisto tulee, kun ainoa lähde asialle on mediassa toistellut ruskean kankaan kuidut ja ihmettely, miten Auerilla ei ollut veriroiskeita päällään. Poikahan on tätä miettinyt ja ratkaissut "hejaccimaisesti" arvoituksen: no, anneli teki suojakilven ja juuri siitä ruskeasta kankaasta, jonka "karvoja" löytyi ja meillähän oli varmaan semmoiset ruskeat pyyhkeet. Tietenkään niitä pyyhkeitä ei mistään löydy, kun Anneli on ne hävittänyt, joten siitä ei tarvitse kantaa huolta.
Toki voi olla, että aikansa sitä toisteltuaan ja kaikkialta hyväksyvää hyminää osakseen saadessaan, hän lopulta siihen jo uskoi, muttei se nyt itsestään miksikään valemuistoksi voinut syntyä, kun ei sellaista ollut tapahtunut. Kai valemuiston synnyttäminen tarvitsee jonkun, joka asiaa toistaa? En voi uskoa, että joku psykologi ehdottaisi ruskeista pyyhkeistä tehtyä kilpeä. Ehkä Ari Auer olisi voinut tuollaisia pohtia, korkeintaan...
Ja nämä nyt sentään jotenkin liittyvät todellisiin tapahtumiin ja olivat kertomahetkellä 3 vuotta vanhoja, mutta äärimmäisen yksityiskohtaiset selitykset jostain hiirien kiduttamisesta ruokapöydässä pari vuotta sitten: eihän ne nyt mitään valemuistoja ole, vaan valeita. Ei ole kyse jostain nelivuotiaasta joka ei ymmärrä vaikka pehmolelun ja elävän eläimen eroa vaan esimurrosikäisestä pojasta, joka väittää näitä asioita tapahtuneen pari vuotta sitten.
Toki lapsi on traumatisoitunut ja sekaisin, mutta vaikea on uskoa, että jutut olisivat hänelle oikeasti totta. Niitä on niin paljon, niin laajoja kokonaisuuksia ja pitkille ajanjaksoille asettuvaa äärimmäistä toimintaa ja kuvastoa, että taatusti tietää, ettei sellaista oikeasti tapahtunut.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
-
inner circle
- Harjunpää
- Viestit: 296
- Liittynyt: Su Joulu 28, 2014 5:13 pm
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Auer vastasi blogissaan, että Santtila ja Finnilä pitivät asiantuntijalausunnossaan lasten tarinoista osaa tietoisena valehteluna ja osaa valemuistoina.
Poika täyttää 18 ensi vuoden kesäkuussa. Toivottavasti juttu lähtisi purkautumaan jollain tavalla, jos sukulaiset saisivat täysi-ikäiseen otettua paremmin yhteyttä. Sossu ei voi enää silloin päättää yhteydenpitokiellosta.
Poika täyttää 18 ensi vuoden kesäkuussa. Toivottavasti juttu lähtisi purkautumaan jollain tavalla, jos sukulaiset saisivat täysi-ikäiseen otettua paremmin yhteyttä. Sossu ei voi enää silloin päättää yhteydenpitokiellosta.
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Täällä on tarjottu kahta selitystä Auerin pojan valheille, valemuistoja ja traumatisointia. Ei niihin ole mitään perusteluja kun poika valehtelee saadakseen äidin vankilaan. Tämä näkyy myöskin siitä, että poikaa kuulusteltaessa 2009 olivat hänen muistonsa osittain fantastisia, mutta eivät suunnitelmallisia. Sen kuulustelun teki poliisi. V. 2011 valheet kirjasi psykologi Nuotio. Tässä malliesimerkki siitä kuinka tämä psykologi porukka tekee syyttömistä rikollisia. Poliisi yrittää puristaa tietoja pojasta, jolla niitä ei oikeastaan ole lainkaan. V. 2009 hän koki isän surman vielä traumaattisesti, mutta sen jälkeen ovat sijaisvanhemmat ja terapeutit tehneet kovaa työtä. Pojasta on tulut valehtelija, jota puolustus ei pystynyt kumoamaan.Kuolemannaakka kirjoitti: Toki lapsi on traumatisoitunut ja sekaisin, mutta vaikea on uskoa, että jutut olisivat hänelle oikeasti totta. Niitä on niin paljon, niin laajoja kokonaisuuksia ja pitkille ajanjaksoille asettuvaa äärimmäistä toimintaa ja kuvastoa, että taatusti tietää, ettei sellaista oikeasti tapahtunut.
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Lapselle valemuistosta tulee totuus. Prosessi tilasta 2009 tilaan 2011 on vähittäinen
psykodynaamisena tapahtumasarja. Fiktiosta tulee lapsen totuus vähitellen. Ympäristön merkittävillä henkilöillä on asiaan tietenkin suuri merkitys - ellei ratkaiseva. Heidän totuutensa tarttuu lapseen, ja hänen (tietoinen) muistinsa sopeutuu tähän totuuteen tuottaen totuutta tukevaa uutta fiktiota. Myös jatkuvat psyyken kolhut (= traumatisoituminen) mahdollistavat prosessin "fiktiosta totuudeksi". Kyseessä voi olla aivan yksinkertainen konstruktivistinen prosessi - psyyke (mielikuvitus) täyttää tyhjät paikat.
Eräässä lehdessä oli pari päivää sitten juttu, missä äiti kertoi lapsensa saaneen johdatusta dildojen maailmaan. Lapsella ei ollut tietokonetta tai älykännykkää. Häntä oli yritetty suojella netin pimeydeltä. Koulun pihamaalla vanhemmat oppilaat opastivat häntä tässä asiassa. Lapsi oli toisella luokalla peruskoulussa.
On vaikea uskoa todeksi sitä naiivia asennetta, mitä yleistä elämänkokemusta painottanut Turun hovioikeus edustaa totuuden tulkitsijoina. Psykologien joukkoharha kunnioitetun emeritusprofessorin turvallisessa huomassa on myös aika merkillinen ilmiö. Mutta tuohon aikaanhan kaikki pitivät kohdehenkilöä murhaajana. Kylmältä tappajalta tällainen hirviömäinen käyttäytyminen oli ihan odotettavissa oleva juttu. Kyllä siihen kyytiin voi haksahtaa ammattilainenkin. Nyt on lumous kumminkin haihtunut. Onko keisarilla vaatteita? Haloo - herätys psykologit/psykiatri/gynegologi -tiimi. Elitte tuossa illuusiossa. Hiukan reflektiota ja tieteen edellyttämää itsensä korjaavuutta!
psykodynaamisena tapahtumasarja. Fiktiosta tulee lapsen totuus vähitellen. Ympäristön merkittävillä henkilöillä on asiaan tietenkin suuri merkitys - ellei ratkaiseva. Heidän totuutensa tarttuu lapseen, ja hänen (tietoinen) muistinsa sopeutuu tähän totuuteen tuottaen totuutta tukevaa uutta fiktiota. Myös jatkuvat psyyken kolhut (= traumatisoituminen) mahdollistavat prosessin "fiktiosta totuudeksi". Kyseessä voi olla aivan yksinkertainen konstruktivistinen prosessi - psyyke (mielikuvitus) täyttää tyhjät paikat.
Eräässä lehdessä oli pari päivää sitten juttu, missä äiti kertoi lapsensa saaneen johdatusta dildojen maailmaan. Lapsella ei ollut tietokonetta tai älykännykkää. Häntä oli yritetty suojella netin pimeydeltä. Koulun pihamaalla vanhemmat oppilaat opastivat häntä tässä asiassa. Lapsi oli toisella luokalla peruskoulussa.
On vaikea uskoa todeksi sitä naiivia asennetta, mitä yleistä elämänkokemusta painottanut Turun hovioikeus edustaa totuuden tulkitsijoina. Psykologien joukkoharha kunnioitetun emeritusprofessorin turvallisessa huomassa on myös aika merkillinen ilmiö. Mutta tuohon aikaanhan kaikki pitivät kohdehenkilöä murhaajana. Kylmältä tappajalta tällainen hirviömäinen käyttäytyminen oli ihan odotettavissa oleva juttu. Kyllä siihen kyytiin voi haksahtaa ammattilainenkin. Nyt on lumous kumminkin haihtunut. Onko keisarilla vaatteita? Haloo - herätys psykologit/psykiatri/gynegologi -tiimi. Elitte tuossa illuusiossa. Hiukan reflektiota ja tieteen edellyttämää itsensä korjaavuutta!
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Luettuani Vaasan Hovioikeuden tuomiosta hitaasti ja huolellisesti B:n ja C:n kertomukset tapahtumista, sain sen vaikutelman, että nämä ovat aivan harkitusti keksittyjä mielikuvitustarinoita. Siltä ne vaikuttavatkin aivan suoralta kädeltä. Mahdollisesti C nuorempana on enemmän hyväksynyt myös B:n hänelle kertomia mielikuvitusjuttuja, mutta ainakin minä saan sen käsityksen, että B on kertonut aivan tietoisesti näitä mielikuvitustarinoita. On vaikea uskoa, että ainakaan B edes itse uskoo kertovansa tosiasioita. Vielä suurempi ihme on se, että joku aikuinen pitää näitä mielikuvitustarinoita totena, ja vielä sitäkin suurempi ihme on, että oikeus pitää tuollaisia tarinoita uskottavina ja vakavasti otettavina perusteluina jollekin. Tilannehan on sama siinä toisessakin jutussa. Samat lapset, sama perustilanne. Ja onhan vielä sen vanhimman lapsen vastakkaiset todistukset. Hovioikeus oli pitänyt niitä luotettavina - mutta toinen hovioikeus ehkä ei pitänyt niitä luotettavina. Erittäin kumma juttu!
-
Nicht schuldig
- Adrian Monk
- Viestit: 2535
- Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
Mielenkiintoinen pätkä tapaus Montessorista, joka kertoo siitä miten tapahtuma eteni:
http://de.wikimannia.org/Montessori-Prozess
Die Erzieher trafen sich mit den Eltern, die Eltern tauschten untereinander die neuesten "Informationen" aus.
Die Eltern machten sich, angeleitet durch die "Professionellen" von Zartbitter, zu "Hilfspolizisten". Sie fertigten Protokolle an, schrieben Tagebücher, hielten die Gespräche mit ihren Kindern auf Tonband fest und interpretierten Zeichnungen. Die "Missbrauchs"-Informationen wurden auch an den Montessori-Kindergarten ins benachbarte Borken weitergeleitet, wo Rainer Möllers gearbeitet hatte, bevor er nach Coesfeld empfohlen worden war. Inzwischen hatte man Strafanzeige bei der Polizei erstattet, diese wiederum Fragebögen zu den "Vorfällen" an alle Eltern verschickt. Professor Dr. Tilmann Fürniss, Leiter der Kinder- und Jugendpsychiatrie der Uniklinik Münster, reiste an, um den Eltern "professionelle" Hilfe zu geben.
Er empfahl die Fragestellung: "Was könnte der Rainer gemacht haben?" und begann später damit, Kinder und Eltern zu therapieren - mit einer von ihm selbst entwickelten Methode, die er Traumaarbeit nennt.
"Vanhemmat tapasivat päiväkodin henkilökuntaa ja jakoivat keskenään “uusimmat” tiedot.
Vanhemmat alkoivat toimia ”apupoliiseina” lastensuojelujärjestöjen ”ammattilaisten” kehotuksesta. He kirjoittivat pöytäkirjoja, pitivät päiväkirjaa ja tallensivat lastensa ja itsensä välisiä keskusteluita ääninauhoille sekä tulkitsivat lasten piirustuksia. ”Hyväksikäyttö” – informaatio levitettiin miehen edelliseen työpaikkaan. Tällä välin oli tehty ilmoitus poliisille, joka lähetti kaikille vanhemmille kyselykaavakkeen näihin tapahtumiin liittyen. Paikalle matkusti Muensterin lasten ja nuorten psykiatrin yliopistoklinikan johtaja professori Tilmann Fuernissa antamaan ”ammattiapua” vanhemmille.
Hän suositteli kysymyksen asettelua: ”Mitä Rainer olisi voinut tehdä?”
Myöhemmin hän alkoi terapoida sekä lapsia että vanhempia itse kehittämällään menetelmällä, jota hän kutsui trauma työskentelyksi."
Tästä käännösestä käy ilmi se, että oikeastaan melkein kaikki asiaan liittyneet henkilöt tekivät jotain kummallista.
Lasten- ja naistensuojeluun keskittyneet järjestöt (meillä ehkä lastensuojelu) neuvoivat vanhempia ryhtymään salapoliiseiksi. Eräässä videonpätkässä näytettiin yhtä näistä naisneuvojista, kun hän selitti silmät suurina ja tukka sekaisin lähes euforisena kuinka nämä tarinat aivan ”pursusivat” lapsista ulos. Jännää on myöskin se, että mistä normaalit keskivertoperheet 90-luvun alussa saivat käsiinsä nauhoituslaitteita. On ilmiselvää, että niitä lainailtiin toinen toiselle. Mutta mistä ne tulivat? Olen melko varma siitä, että poliisi oli lainannut tarkoitusta varten omia laitteitaan järjestöjen käyttöön ja he lainasivat ne edelleen perheille.
Seuraava virhe oli se, että nämä saadut materiaalit yhdessä päiväkodissa siirrettiin seuraavaan laitokseen, jotka vastaanottivat tiedot faktoina.
Seuraava lähes koominen asia on se, että poliisi ei suinkaan ryhtynyt selvittämään itse asiaa, vaan sekin laittoi jälleen kerran kyselykaavakkeineen perheet itse asialle paljastamaan ja kertomaan lisää.
Paikalla ollut auktoriteetti eli tunnettu ja arvostettu psykiatri loi omalta osalta kuvan siitä, että tässä toimitaan tieteellisesti ja oikein. Sen sijaan, että psykiatri olisi hillinnyt vanhempia, hän ryhtyi siis terapoimaan myös vanhempia itseään ja täten valmisteli heitä toisaalta ”kuulustelijan” rooliin ja samalla värväämään muita vanhempia mukaan tähän.
Käytännössä kaikki osalliset oli valjastettu tiedon hankkimiseen ja tallentamiseen ja tekojen paljastamiseen niin, ettei oikeastaan yksikään taho tutkinut sitä, että onko jotain tapahtunut.
Jos ajatellaan tätä Anneli Auerin lasten tapausta, niin tiettyä yhtäläisyyttä on havaittavissa.
Sijaisvanhemmat toimivat myös ”apupoliiseina.” He videoivat lasten kertomuksia ja pitivät varmasti myös päiväkirjaa kerrotuista asioista. On varsin todennäköistä, että sijaisvanhemmat eivät toimineet yksin, vaan saivat ohjeet ja neuvot muilta tahoilta miten toimia. Mielenkiintoista on myöskin näiden videointilaitteiden alkuperä?
On varsin todennäköistä, että sijaisperheen sisällä aikuisten lisäksi oli myös yksi ”etsivä” lisää, nimittäin poika itse. Luulen, että alun perin ajatus saattoi lähteä kehittymään hyvinkin pienestä asiasta. Poika ujuttautui aikuisten maailmaan tällä tavalla, eli avautumalla aina lisää ja lisää. Sijaisvanhemmat palkitsivat tietenkin tätä ”mestarietsivää” utelemalla, keskustelemalla ja tekemällä hänestä ”liittolaisen” itselleen. Alun perin kysymys oli arvoituksen ratkaisemisesta eli murhasta. Tässä joukossa Amanda oli sitten liikaa, koska hän ei lähtenyt mukaan.
Kyvyttömät lastensuojeluviranomaiset tuskin puuttuivat asiaan, näyttihän pojalla nyt menevän hyvin. Euforisessa tunteessa näyttää aina hyvältä.
Sijaisperheen ympärillä pyöri mittava joukko psykologeja, psykiatreja sekä lääkäreitä, joista kouliutui enemmän tai vähemmän tämän "etsiväjoukon" keräämän materiaalin tallentajia. Vammoja pyrittiin löytämään, jopa poika itsekin yritti esittää missä niitä voisi olla. Pojalta kysyttiin aina lisää ja lisää, henkilöitä ja ihmisiä oli useita, joita hän tapasi. Hän oli viimeinkin se mitä hän halusi olla, suojella pienimpiä lapsia paholaisilta, kertoa jännittäviä tarinoita, saada muut hämmästymään, olla osa aikuisten maailmaa ja johtaa omaa joukkoaan.
Ajatusta pohjustettiin varmasti huolellisesti mahdollisen ”tapaturman” varalle, että oikea äiti palaisikin takaisin. Sitten tapahtui se mikä oikeastaan ei ehkä olisi voinut jäädäkään tapahtumatta. Joku keksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Todennäköisesti sekin lähti jostain pienestä asiasta liikkeelle ja sai liikkeelle valtavan masiinan lisää kysymyksiä ja lisää tutkimuksia.
Nimimerkki Kuolemannaakka ihmetteli sitä, että mistä ”ne kamalat ruskeat pyyhkeet” ja ne ”karvat” tulivat, koska niiden lähde voi olla vain kuulustelupöytäkirjoissa tai julkisuudessa kerrotut ruskeat kuidut. Yhtä hyvä kysymys on se, mihin Matti Mäkinen oikeudessa vastasi tästä kilvestä. Hänen käsityksensä mukaan kilpi keksittiin hänen tekemästään ikkunasuojuksesta, johon käytettiin jotain puutavaraa varastosta.
Periaatteessa se on aika hyvä kysymys, että voiko valemuisto olla jotain sellaista, jolla on ”lähde” jossain reaalisessa tapahtumassa, jota on sitten vain ajateltu eteenpäin ja yhdistetty johonkin omaan kertomukseen?
http://de.wikimannia.org/Montessori-Prozess
Die Erzieher trafen sich mit den Eltern, die Eltern tauschten untereinander die neuesten "Informationen" aus.
Die Eltern machten sich, angeleitet durch die "Professionellen" von Zartbitter, zu "Hilfspolizisten". Sie fertigten Protokolle an, schrieben Tagebücher, hielten die Gespräche mit ihren Kindern auf Tonband fest und interpretierten Zeichnungen. Die "Missbrauchs"-Informationen wurden auch an den Montessori-Kindergarten ins benachbarte Borken weitergeleitet, wo Rainer Möllers gearbeitet hatte, bevor er nach Coesfeld empfohlen worden war. Inzwischen hatte man Strafanzeige bei der Polizei erstattet, diese wiederum Fragebögen zu den "Vorfällen" an alle Eltern verschickt. Professor Dr. Tilmann Fürniss, Leiter der Kinder- und Jugendpsychiatrie der Uniklinik Münster, reiste an, um den Eltern "professionelle" Hilfe zu geben.
Er empfahl die Fragestellung: "Was könnte der Rainer gemacht haben?" und begann später damit, Kinder und Eltern zu therapieren - mit einer von ihm selbst entwickelten Methode, die er Traumaarbeit nennt.
"Vanhemmat tapasivat päiväkodin henkilökuntaa ja jakoivat keskenään “uusimmat” tiedot.
Vanhemmat alkoivat toimia ”apupoliiseina” lastensuojelujärjestöjen ”ammattilaisten” kehotuksesta. He kirjoittivat pöytäkirjoja, pitivät päiväkirjaa ja tallensivat lastensa ja itsensä välisiä keskusteluita ääninauhoille sekä tulkitsivat lasten piirustuksia. ”Hyväksikäyttö” – informaatio levitettiin miehen edelliseen työpaikkaan. Tällä välin oli tehty ilmoitus poliisille, joka lähetti kaikille vanhemmille kyselykaavakkeen näihin tapahtumiin liittyen. Paikalle matkusti Muensterin lasten ja nuorten psykiatrin yliopistoklinikan johtaja professori Tilmann Fuernissa antamaan ”ammattiapua” vanhemmille.
Hän suositteli kysymyksen asettelua: ”Mitä Rainer olisi voinut tehdä?”
Myöhemmin hän alkoi terapoida sekä lapsia että vanhempia itse kehittämällään menetelmällä, jota hän kutsui trauma työskentelyksi."
Tästä käännösestä käy ilmi se, että oikeastaan melkein kaikki asiaan liittyneet henkilöt tekivät jotain kummallista.
Lasten- ja naistensuojeluun keskittyneet järjestöt (meillä ehkä lastensuojelu) neuvoivat vanhempia ryhtymään salapoliiseiksi. Eräässä videonpätkässä näytettiin yhtä näistä naisneuvojista, kun hän selitti silmät suurina ja tukka sekaisin lähes euforisena kuinka nämä tarinat aivan ”pursusivat” lapsista ulos. Jännää on myöskin se, että mistä normaalit keskivertoperheet 90-luvun alussa saivat käsiinsä nauhoituslaitteita. On ilmiselvää, että niitä lainailtiin toinen toiselle. Mutta mistä ne tulivat? Olen melko varma siitä, että poliisi oli lainannut tarkoitusta varten omia laitteitaan järjestöjen käyttöön ja he lainasivat ne edelleen perheille.
Seuraava virhe oli se, että nämä saadut materiaalit yhdessä päiväkodissa siirrettiin seuraavaan laitokseen, jotka vastaanottivat tiedot faktoina.
Seuraava lähes koominen asia on se, että poliisi ei suinkaan ryhtynyt selvittämään itse asiaa, vaan sekin laittoi jälleen kerran kyselykaavakkeineen perheet itse asialle paljastamaan ja kertomaan lisää.
Paikalla ollut auktoriteetti eli tunnettu ja arvostettu psykiatri loi omalta osalta kuvan siitä, että tässä toimitaan tieteellisesti ja oikein. Sen sijaan, että psykiatri olisi hillinnyt vanhempia, hän ryhtyi siis terapoimaan myös vanhempia itseään ja täten valmisteli heitä toisaalta ”kuulustelijan” rooliin ja samalla värväämään muita vanhempia mukaan tähän.
Käytännössä kaikki osalliset oli valjastettu tiedon hankkimiseen ja tallentamiseen ja tekojen paljastamiseen niin, ettei oikeastaan yksikään taho tutkinut sitä, että onko jotain tapahtunut.
Jos ajatellaan tätä Anneli Auerin lasten tapausta, niin tiettyä yhtäläisyyttä on havaittavissa.
Sijaisvanhemmat toimivat myös ”apupoliiseina.” He videoivat lasten kertomuksia ja pitivät varmasti myös päiväkirjaa kerrotuista asioista. On varsin todennäköistä, että sijaisvanhemmat eivät toimineet yksin, vaan saivat ohjeet ja neuvot muilta tahoilta miten toimia. Mielenkiintoista on myöskin näiden videointilaitteiden alkuperä?
On varsin todennäköistä, että sijaisperheen sisällä aikuisten lisäksi oli myös yksi ”etsivä” lisää, nimittäin poika itse. Luulen, että alun perin ajatus saattoi lähteä kehittymään hyvinkin pienestä asiasta. Poika ujuttautui aikuisten maailmaan tällä tavalla, eli avautumalla aina lisää ja lisää. Sijaisvanhemmat palkitsivat tietenkin tätä ”mestarietsivää” utelemalla, keskustelemalla ja tekemällä hänestä ”liittolaisen” itselleen. Alun perin kysymys oli arvoituksen ratkaisemisesta eli murhasta. Tässä joukossa Amanda oli sitten liikaa, koska hän ei lähtenyt mukaan.
Kyvyttömät lastensuojeluviranomaiset tuskin puuttuivat asiaan, näyttihän pojalla nyt menevän hyvin. Euforisessa tunteessa näyttää aina hyvältä.
Sijaisperheen ympärillä pyöri mittava joukko psykologeja, psykiatreja sekä lääkäreitä, joista kouliutui enemmän tai vähemmän tämän "etsiväjoukon" keräämän materiaalin tallentajia. Vammoja pyrittiin löytämään, jopa poika itsekin yritti esittää missä niitä voisi olla. Pojalta kysyttiin aina lisää ja lisää, henkilöitä ja ihmisiä oli useita, joita hän tapasi. Hän oli viimeinkin se mitä hän halusi olla, suojella pienimpiä lapsia paholaisilta, kertoa jännittäviä tarinoita, saada muut hämmästymään, olla osa aikuisten maailmaa ja johtaa omaa joukkoaan.
Ajatusta pohjustettiin varmasti huolellisesti mahdollisen ”tapaturman” varalle, että oikea äiti palaisikin takaisin. Sitten tapahtui se mikä oikeastaan ei ehkä olisi voinut jäädäkään tapahtumatta. Joku keksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Todennäköisesti sekin lähti jostain pienestä asiasta liikkeelle ja sai liikkeelle valtavan masiinan lisää kysymyksiä ja lisää tutkimuksia.
Nimimerkki Kuolemannaakka ihmetteli sitä, että mistä ”ne kamalat ruskeat pyyhkeet” ja ne ”karvat” tulivat, koska niiden lähde voi olla vain kuulustelupöytäkirjoissa tai julkisuudessa kerrotut ruskeat kuidut. Yhtä hyvä kysymys on se, mihin Matti Mäkinen oikeudessa vastasi tästä kilvestä. Hänen käsityksensä mukaan kilpi keksittiin hänen tekemästään ikkunasuojuksesta, johon käytettiin jotain puutavaraa varastosta.
Periaatteessa se on aika hyvä kysymys, että voiko valemuisto olla jotain sellaista, jolla on ”lähde” jossain reaalisessa tapahtumassa, jota on sitten vain ajateltu eteenpäin ja yhdistetty johonkin omaan kertomukseen?
Re: Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset
NS antaa liikaa tilaa pohdinnoille. Ulvilan surmasta on niin paljon faktaa, että perustelut tapahtumille saadaan esille. Auerin pojan jutut syntyivät terapiassa johon kolme lasta osallistuivat kevään 2011. Yleistillanne oli, että odotettiin hovioikeuden vahvistavan elinkautisen tuomion. Lapsia valmennettiin siihen, että äiti oli raa'asti surmannut isän.Nicht schuldig kirjoitti: Ajatusta pohjustettiin varmasti huolellisesti mahdollisen ”tapaturman” varalle, että oikea äiti palaisikin takaisin.
Toukokuussa Anneli vapautettiin ja ja korttitalo luhistui. Siinä meni myös lasten turvattu elämä sijaisvanhemmille maksettavien suurten korvausten turvin. Vastareaktio oli, että syyttömyys ei voinut olla totta ja syyllinen oli Amanda. Yhdessä Minna ja Arin kanssa alettiin pohtia kuinka voitaisiin auttaa syyttäjää. Psykologeista ei tässä vaiheessa ollut apua.
Asiassa oli mentävä dokumentointiin, jotta karkeat valheet eivät olisi paljastuneet kun lapsia alettiin kuulla. Syyttäjä hoiti asian niin, että poliisia ei päästetty lähellekään lapsia vaan kaksi psykologia, Piha ja Nutio tekivät arvion, että lapset puhuivat totta. Näitä puheita Nuotio lähti vahvistamaan kuuntelulla, jotka olemme saaneet lukea.
Samalla tavalla on tapahtumaketju Seriin saakka rakennettavissa varsinkin jos Anneli suostuisi kertomaan mitä hän näistä tapahtumisa tietää.