Suoraa vastausta siihen ei tyypillisesti anneta, vaikkakin tuomioissa punnitaan joskus vaihtoehtoisia menettelytapoja. Esim. ns. Kouvolan kirvespalkkamurhaajan tapauksessa Hovioikeus arvioi perheenisän mahdollisuutta paeta karkuun omasta kodistaan, mutta hylkäsi sen koska tämän alle 10-vuotias poika ja naisystävä olisivat silloin jääneet ilman puolustajaa. Tässä Hyvinkään tapauksessa käräjäoikeus on myös antanut merkitystä sille, ettei kerrostaloasunnosta ollut pakotietä. Näistä voidaan juridiikassa sovellettavalla ns. vastakohtaispäättelyllä todeta, että vääryyslaitoksen mielestä oikea ratkaisu on pötkiä pakoon omasta kodistaan, jos asuu 1. kerroksessa ja voi jostain takaovesta tai ikkunasta pakoon päästä.ReissuLasse kirjoitti:Tällaisissa tapauksissa olisi mielenkiintoista kuulla mikä tuossa tilanteessa on oikeuden mukaan oikea menettely. Mitä olisi uhrin pitänyt tehdä jotta hän olisi selvinnyt mahdollisimman vähin vammoin, torjunut hyökkäyksen sekä selvinnyt ilman tuomioita?
Oikeusvaltiossa pakenemisvelvoitetta ei ole ja se on yksiselitteisesti todettu laissa, jolloin oikeuslaitoksella ei ole mahdollista tuomita pakenematta jättämisestä. Yhdysvalloissa tälle oikeussuojalle on nimi Castle Doctrine, eli kotini on linnani -periaate, kun pakenemisvelvoite on poistettu omasta kodista (ja autosta, työpaikasta jne.). Jos pakenemisvelvoite on poistettu kaikkialta, nimitys on Stand Your Ground, eli pidä pintasi -periaate. Poikkeuksena sille on paikat joissa ei ole oikeutta oleskella, eli murtovaras ei voi toisen kotona saada hätävarjelusuojaa asukasta kohtaan, koska on siellä oikeudetta.
Tässä tapauksessa Hyvinkään KO ja Helsingin HO kiinnittävät suurta huomiota vammojen epäsuhtaan. Hyökkääjät saivat vakavia jopa hengenvaarallisia vammoja, puolustautuja selvisi lievällä aivovammalla, naarmuilla, hampaiden menetyksellä jne.
Tästä voidaan siis päätellä, että puolustautua voi tehottomasti. Puukottaa saisi, jos huitoo paniikissa saamatta muuta kuin pieniä nirhaumia aikaan. Tällöin kolme yhtä vastaan tilanteessa seurauksena on tietenkin yleensä puolustautujan kuolema.
Minusta vammoihin ei pidä kiinnittää huomiota, vaan väkivallan vaarallisuuteen. Vaikka pesäpallomailalla päähän lyöminen ei tässä tapauksessa onnistunut kiduttamaan uhria kuolemaan saakka, pitäisi huomioida, että yleensä kymmenet iskut pesäpallomailalla päähän johtavat kuolemaan ja vieläpä erittäin raakaan ja julmaan sellaiseen, kuoliaaksi kiduttamiseen. Uhri ei voi tähtiä nähdessään ja aivovamman saadessaan tietää kummasta hyökkäyksestä on kyse, juuri ja juuri epäonnistuvasta tai kesken jäävästä, vaiko loppuun asti saattavasta surmasta.
Sama asia pistoolin kanssa. Yleensä kun pistoolilla ryhdytään ampumaan ilman pesäpallomailalla kuoliaaksi hakkaamistakin, se on hengenvaarallista. Yhdistettynä pesäpallomailalla kiduttamiseen, pistoolilla uhkaamisen tarkoitukseksi yleenä käsitetään, että uhrin pyrkimys päästä kiduttajilta karkuun tai puolustautua, johtaa seuraavaksi pistoolilla ampumiseen.
Taas se, että tässä tapauksessa pistooli on lauennut lattiaan ja että sillä ampuja ei ole osannut sitä käyttää, ei ole osoitus vaarattomuudesta. Uhri ei voi tietää ennakolta, tuleeko hän ihmeen kaupalla säästymään ampumiselta luodin osuessa läheltä lattiaan, vai saako hän siitä välittömästi surmansa.
Tapauksen tarkastelu vammojen kautta on tyypillistä väkivaltamonolin kautta asiaa lähestymistä. Siinä ei anneta mitään merkitystä sille, että asukas on uhri ja puolustautuja. Hän ei tunkeutunut kenenkään kotiin aloittamaan tappelua. Kun poliisi sakottaa kolarin kumpaakin osapuolta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta selvittämättä kumpi oli viaton uhri ja kumpi syyllinen tieliikennelain rikkoja, oikeusmurhan suuruus jää pienemmäksi. Kun oikeus tulkitsee kotiin murtautuneet hyökkääjät osallisiksi molemminpuoliseen tappeluun ja rankaisee kumpaakin osapuolta ottamatta huomioon hyökkääjää ja puolustautujaa, kyse on paljon suuremmasta oikeusmurhasta, vaikka periaate on täysin sama. Valtion pitää päästä haaskalle ja turvata väkivallan monopoli.
Oikeusvaltiossa yhdenkin oikeudettomasti hyökkäävän pesäpallomailalla päähän lyöjän tai yhdenkin ampum-aseella uhkaavan saa hätävarjeluna tappaa niille sijoilleen, vaikka ei itse ehtisi saada mitään vammoja. Nyt tilanteessa 3 vastaan 1 lasketaan ja ynnätään osapuolten tikkejä ja kuinka monta liikettä puukolla väänsi haavassa!
Käräjäoikeus katsoi B:n ja C:n selkiin osuneet puukoniskut suoraan tapon yrityksiksi ilman hätävarjelua ollenkaan lieventävänä tekijänä, perusteena että hyökkäys olisi silloin B:n ja C:n mukaan jo loppunut. Hovioikeus kumosi sen ja uskoi A:ta ja eteisessä ollut E:tä, joiden mukaan ketään ei lyöty selkään poistumisen yhteydessä.Hyvinkään KO 16/129162 kirjoitti:Kun A on lyönyt D:tä veitsellä, C, D ja B ovat
kaikki olleet edelleen A:n asunnossa kahdella pesäpallomailalla ja ampuma-
aseella varustautuneina. A on tässä tilanteessa voinut perustellusti
olla siinä käsityksessä, että C:n, D:n ja B:n häneen kohdistama
oikeudeton väkivaltainen hyökkäys jatkuu edelleen ja että puolustautumistoimet
ovat tarpeen. A on siten toiminut hätävarjelutilanteessa ollen
oikeutettu puolustamaan itseään. A:han kohdistunut väkivalta ja sen jatkumisen
uhka ovat olleet siinä määrin vakavia, että hänellä on ollut oikeus
puolustautua väkivallan jatkumista vastaan myös veistä käyttämällä. Hänen on
tällöin kuitenkin tullut ottaa huomioon veitsensä isokokoisuus ja vaarallisuus
sekä suhteuttaa toimensa siten, etteivät ne ylitä lievimmän tarpeellisen väkivallan
käytön rajoja. D:n vamman laadusta voidaan päätellä, että häneen on
kohdistunut voimakas, syvälle tärkeiden sisäelinten alueelle ulottunut veitsenisku.
Vamma ei laadultaan viittaa pelko- tai paniikkitilassa tehtyyn summittaiseen
veitsellä huitomiseen tai viiltämiseen eikä se ole voinut aiheutua A:n
huomaamatta. Iskun jälkeinen ”koukkaus” viittaa tietoiseen tekoon ja
sen voidaan katsoa osoittavan pikemminkin kostamis- ja vahingoittamistarkoitusta
kuin puolustautumistarkoitusta. Koukkaus on ollut omiaan olennaisesti
pahentamaan sisäelinten alueelle aiheutuvia vaurioita.
Käräjäoikeus katsoo, että A:n edellä kerrottu puolustusteko on selvästi
ylittänyt sen, mitä kysymyksessä olevassa tilanteessa on voitu pitää puolustettavana.
A on siten puolustautuessaan ylittänyt sallitun hätävarjelun
rajat. Häneltä olisi kohtuudella voitu edellyttää muunlaista suhtautumista. Kysymyksessä
ei näin ollen ole sellainen anteeksiantoperuste, jonka perusteella
A olisi rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla rangaistusvastuusta
vapaa.
Hovioikeuden tuomiossa ei ole selostettu käräjäoikeuden tuomiota vastaavalla tavalla, miten tarkasti ottaen puukolla pitäisi pistoolimiestä ja toista samanaikaisesti pesäpallomailalla huitovaa tuikkia tai viiltää, ettei kyse olisi hätävarjelun liioittelusta. Ilmeisesti niin, ettei itselleen tulevia vakavempia vammoja aiheudu.