http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/5 ... t-autoonsaVäkivaltainen miesjoukko iski kahteen nuoreen Järvenpäässä: kaappasi nuoret autoonsa ja ryösti heidän kotinsa
Neljän miehen joukko pakotti kaksi nuorta mustan maastoauton kyytiin viikonloppuna Järvenpään Pöytäalhossa. Autossa tekijät kiristivät väkivalloin nuorilta kotiosoitteen ja sinne päästyään he veivät kodista kaikki arvokkaat elektroniikkalaitteet sekä myös passit ja verkkopankkitunnukset ja olivat pakottaa nuoret ottamaan pikavippejä, mutta tämä ei onnistunut. Tekijät poistuivat asunnosta saatuaan tavarat.
Tekijät olivat varustautuneet pesäpallomailalla ja puukoilla. Väkivallanteko alkoi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello neljän aikaan Kartanontiellä Star Pizzan läheisyydessä.
– Olemme todella järkyttyneitä, että näin tapahtui, ihan kotinurkilla valoisassa Suomen kesäyössä, kertoo toisen uhrin äiti.
Pojan ja tämän tyttöystävän mukaan neljästä noin kolmikymppisestä miehestä kolme olisi ulkomaalaistaustaisia.
Asiasta on tehty rikosilmoitus Itä-Uudenmaan poliisille, joka on vaitonainen tapauksesta. Tutkinnanjohtaja Timo Luoto totesi lehdelle, että poliisilla ei ole tässä vaiheessa tiedotettavaa.
Otsikkoa muutettu. Kyseessä nuoret. Ei lapset.
-NILS-