Jos ei ymmärrä, mitä sanotaan, ei kannata vastaillakaan. Silminnäkijä, joka soitti apua, kun näki palavan auton, näki Riinan ja miehen paikan päällä. Hän kävi soittamassa apua, jonka jälkeen poliisit tulivat paikalle. Paikan päällä ei siis mies ole voinut tehdä Riinalle yhtään mitään. Miehellä ei ole ollut tuolloin enää kulkuneuvoa, joten ei ole voinut kadonnutta mihinkään sieltä kuljettaakaan. Ja kuitenkin tuona päivänä sukulaisten yhteys kadonneeseen on katkennut.damfin kirjoitti: Ihme skeidaa... poliisihan tavoitti miehen vasta seuraavana päivänä, eli melkoista höpötystä on väittää ettei hänellä olisi ollut aikaa tehdä mitään ennen poliisin tuloa, ja motiiviksi on monissa tapauksissa ennenkin riittänyt esimerkiksi se että että tyttö on saanut kaverin touhuista tarpeekseen ja uhonnut menevänsä poliisin puheille.
Ja etteikö mikään puhu sen puolesta että miehellä olisi katoamisen kanssa mitään tekemistä, no jos nyt katsotaan vaikkapa tilastoja niin hyvin usein sillä kuka kadonneen on viimeksi elossa nähnyt on ollut katoamisen kanssa jotain tekemistä.
Mutta joo, syytönhän mies on, kun hän on kerta ihan itse poliisille kertonut että Riina lähti kävelemään eri suuntaan eikä hän sen jälkeen ole Riinaa nähnyt, eihän noin rehti ja reipas mies nyt poliisille valehdella voisi![]()
Ihan vaan sellainen tuli mieleeni, että jos mies lähti kävelemään palopaikalta johonkin suuntaan josta paikalle tulleet poliisit eivät häntä heti tavanneet, niin mikä oli se suunta johon Riina lähti... oletetaan siis että palopaikalta oli mahdollista tuota metsätietä pitkin poistua kahteen suuntaan, sinne mistä poliisit tulivat ja sitten sinne päinvastaiseen suuntaan.
Miksi Riina olisi sanonut ilmoittavansa miehestä poliisille, kun häntä olisi itseäänkin voinut pitää osallisena? Ei yhtään mitään järkeä näissä teidän mielikuvituksellisista tarinoissa.
Todennäköisimmin kadonneella on ollut itsetuhoisia taipumuksia ja sukulaiset kieltäytyvät ajattelemasta sitä vaihtoehtoa, kuten usein näissä tapauksissa ja syyttävät mielummin miestä, jolla ei katoamisen kanssa ole mitään tekemistä.
Vain hyvin harvaan katoamiseen liittyy henkirikos. Suurin osa on vapaaehtoisia katoamisia, itsemurhia tai tapaturmia. Kadonneen viimeksi nähneellä henkilöllä ei siis yleensä ole katoamisen kanssa mitään tekemistä, toisin kuin väität.