Anneli Auer medioissa

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

https://yle.fi/uutiset/3-9689788
Hovioikeus piti Anneli Auerin tietoja urkkineen poliisin tuomion ennallaan
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi poliisin viime syksynä 15 päiväsakkoon.

virkavirheet26.6.2017 klo 10:50

Helsingin hovioikeus on pitänyt ennallaan Anneli Auerin tietoja urkkineen poliisin tuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa olleen poliisin viime syksynä 15 päiväsakkoon.

Hovioikeuteen valittanut poliisi on myöntänyt etsineensä Anneli Auerin tietoja poliisien tietokannasta vuonna 2011. Poliisin mukaan hänen tekonsa oli kuitenkin vähäinen, eikä täyttänyt virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistöä. Hovioikeus katsoi, että tiedonhaulle ei ollut hyväksyttävää perustetta.

Lisäksi poliisi oli oman kertomuksensa mukaan keskustellut Auerin tietojen hakemisesta opiskelujaan varten sekä esimiehensä että syyttäjän kanssa. Hovioikeuden mukaan kertomusta ei voinut pitää uskottavana.

Käräjäoikeudessa tuomittu kymmeniä poliiseja eri puolilla Suomea

Auerin tietojen urkkimisesta koko Suomessa syytteen sai 55 poliisia. Tyypillisimmin urkinnat ajoittuivat syksyyn 2011, jolloin Aueria alettiin epäillä seksuaalirikoksista.
Poliisit olivat tehneet hakuja poliisiasiain tietojärjestelmästä Anneli Auerin nimellä. He eivät päässeet käsiksi Auerin tietoihin, sillä ne olivat salattuja.

Anneli Auerilla ei ole ollut vaatimuksia hänen tietojaan urkkineita poliiseja kohtaan.
Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin viime syksynä 13 poliisin tapauksia. Käräjäoikeus tuomitsi lokakuussa poliisit sakkorangaistuksiin.

Yksi tuomituista valitti ratkaisusta Helsingin hovioikeuteen, joka antoi ratkaisunsa tänään. Tuomittu voi hakea valitusoikeutta vielä korkeimmasta oikeudesta.
Jos jotakuta kiinnostaa lukea hovioikeuden ja käräjäoikeuden ratkaisut kokonaisuudessaan, niin niitä voi kysellä seuraavilla tiedoilla oikeuksien kirjaamoista:

Helsingin hovioikeus 26.6.2017, asianro R 16/2485
Helsingin käräjäoikeus 11.10.2016 nro 140829

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 25.8.2017
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Hesari tarjoaa tänään tilaajilleen mielenkiintoisen artikkelin luettavaksi, jossa viitataan myös Ulvilan murhatapaukseen. En olisi uskonut, miten taitavasti artikkelissa kohdistetaan negatiivista piilovihjailua syyttömään perheenäitiin ja hänen vanhimpaan tyttäreensä liittyen.

http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005297812.html
Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

Robin ja Christian saivat syyn niskoilleen leikkitoverinsa Kevinin murhasta. Suomalainen oikeuspsykologi katsoi kuulustelunauhat ja kutsui poikien kuulemista kidutukseksi.

Tilaajille

Robin (vas.) oli Kevinin murhan aikaan vuonna 1998 viisivuotias ja hänen veljensä Christian seitsemänvuotias. Kuva perhealbumista. (KUVA: SVT)
Katja Martelius
Julkaistu: 23.7. 2:00 , Päivitetty: 23.7. 7:29

Tapaus järkytti koko Ruotsia. 16. elokuuta 1998 löydettiin arvikalaisen järven rannasta kuolleena neljävuotias Kevin Hjalmarsson. Hän makasi rannan ruovikossa puisen lastauslavan päällä. Poliisi löysi lähistöltä kepin ja päätteli, että Kevin oli kuristettu painamalla sitä hänen henkitorveaan vasten.
On todella tärkeää, että tavallisille kansalaisille kerrotaan, mitä Ulvilan murhapaikalla yli kymmenen vuotta sitten tapahtui. Silloin ei ollut kyse mistään vanhempien välisestä kuolemaan johtaneesta väkivallasta, jonka havainnoitsijoita olisivat olleet Anneli Auerin lapset, vaan asuntoon tunkeutui ulkopuolinen henkilö tappamaan perheen isän. On myös tärkeää alleviivata, ettei Anneli Auerin lapsia ole hänen tai hänen entisen miesystävänsä toimesta koskaan hyväksikäytetty ja että vanhin tytär on tuonut tämän seikan johdonmukaisesti esille, kun häntä on asiasta kuultu. Nuoremmat lapset satuilivat vastaavalla tavalla, kun kävi oheisessa artikkelissa kuvatuille pikkupojille aikuisten tekemissä painostavissa ja johdattelevissa kuulusteluissa.

Hesarin artikkelissa haastateltu Julia Korkman on suomalainen oikeus­psykologian dosentti ja kovan luokan asiantuntija lasten kuulemisissa. Toivon, että hän jonain päivänä pääsee salassapidon estämättä kommentoimaan ja avaamaan Ulvilan murhan kauaskantoisia vaikutuksia Anneli Auerin lasten mieliin.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 11:10 am

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

Kirjoitin seuraavan HS keskusteluun, en tiedä julkaistaanko kun moitin toimittajaa
Toimittaja on omaksunut Josefssonin yksipuolisen TV-dokumentin. Sama mies teki yhtä yksipuolisen esityksen Thomas Quick jutussa. Ruotsissa on tapahtunut kolme ikävää tapausta oikeuslaitoksen kannalta. Yhtä paha kuin hullunmylly Ulvilan surman ympärillä. Siihen osallistui Korkman ja hänen panostaan on paras kommentoida kotikentällä.

Ongelmana ovat n.s. oikeuspsykologit. Ulvilan surmassa heitä oli kahden laisia, toiset syyttivät Anneli Aueria kaikesta ja toiset puolustivat kaikessa. Heillä oli kuitenkin sama menetelmä ja raudanluja usko siihen, että sillä voidaan saada kaksi aivan päinvastaista tuomiota oikeudessa. Mitään tieteellistä eroa en ole heidän väliltä löytänyt. Korkmania en ole edes osannut sijoittaa kumpaankaan leiriin.

Ne Ruotsin tapaukset ovat Thoma Quickin kahdeksan tuomiota murhasta, jotka purettiin kaikki. Kaj Linna elinkautinen purettiin 13 vuoden jälkeen ja nyt tapaus Kevin tuli uuteen käsittelyyn. Kaikissa kolmessa tapauksessa jyrkät kannan otot mediassa ovat vapauttaneet "murhaajat" . Mikään vääristä tuomioista ei ole niin mahdoton kuin mitä HS toimittaja nyt kertoo Kevinin tapauksesta.

Ero Suomeen on siinä, että Ulvilan surmaa ei media koskaan ottanut käsittelyyn muuten kuin merkillisillä uutisilla. Netti on tehnyt tehtävänsä kunnes lopputulokseksi tuli se aivan mahdoton tilanne, että Anneli Auer ei ole murhannut miestään mutta syyllistynyt paljon pahempaan, seksuaalisesti ahdistelut omia lapsiaan.. Nyt on siellä kirjoittelu karannut viranomaisten henkilöiden syyttämiseksi, moderointi on luovuttanut
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Kuulostaako tutulta, kun vertaa Annelin kimppuun käymistä netissä:

https://yle.fi/uutiset/3-9721659
Analyysi: Saanko toivottaa "suvakkihuoralle syöpäkuolemaa"? Poliisi ei tutki, koska veisi "useamman työpäivän"

Kuolemalla hekumointia, raiskausfantasioita – mitä kaikkea verkossa saa julkisuudessa esiintyvistä naisista julkaista ilman, että poliisi puuttuu?
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Avatar
Susku London
Theo Kojak
Viestit: 1135
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Susku London »

Pieni liekki kirjoitti:Kuulostaako tutulta, kun vertaa Annelin kimppuun käymistä netissä:

https://yle.fi/uutiset/3-9721659
Analyysi: Saanko toivottaa "suvakkihuoralle syöpäkuolemaa"? Poliisi ei tutki, koska veisi "useamman työpäivän"

Kuolemalla hekumointia, raiskausfantasioita – mitä kaikkea verkossa saa julkisuudessa esiintyvistä naisista julkaista ilman, että poliisi puuttuu?
Jutussa todetaan:

"Poliisin uusi vihapuheryhmä tutkii ennen muuta tapauksia, joissa epäillään kiihotusta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomista.

Verkossa tapahtuvia kunnianloukkauksia ja laittomia uhkauksia se tutkii vain, “jos teon vaikuttimena on ollut rotu, ihonväri, syntyperä, kansallinen tai etninen alkuperä, uskonto tai vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, vammaisuus tai muu vastaava”."


Lain pitäisi olla Suomessa kaikille sama. Tällä hetkellä se ei sitä ole.

Kukas se minulle juuri totesi, ettei poliisi tee ikinä mitään Anneli Aueriin kohdistuvaa vihapuhetta selvittääkseen? Hätkähdin tuosta kommentista, sillä kirjoittaja oli kovin varma asiastaan. Aivan, kuin hänelle olisi annettu lupa ylemmältä taholta solvausten kirjoittamiseen.
Avatar
Susku London
Theo Kojak
Viestit: 1135
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Susku London »

sisotalo kirjoitti:
Ongelmana ovat n.s. oikeuspsykologit. Ulvilan surmassa heitä oli kahden laisia, toiset syyttivät Anneli Aueria kaikesta ja toiset puolustivat kaikessa. Heillä oli kuitenkin sama menetelmä ja raudanluja usko siihen, että sillä voidaan saada kaksi aivan päinvastaista tuomiota oikeudessa. Mitään tieteellistä eroa en ole heidän väliltä löytänyt. Korkmania en ole edes osannut sijoittaa kumpaankaan leiriin.
Pieni Liekki pyysi jokin aika sitten Sisotaloa selvittämään itselleen mikä ero on psykologilla ja oikeuspsykologilla, terapeutilla jne.

Onko professori Jorma Piha Sisotalon mielestä oikeuspsykologi? Piha johti Aueria syyllistävää leiriä. Oliko heidän joukoissaan yhtään oikeuspsykologia?
Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 11:10 am

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

Keskustelu on loppunut niin, että rekisteröityjä käyttäjiä keksutelua seuraamassa ei ole lainkaan ja muita viisi. Ulvilan surman molemmissa haaroissa ovat psykologit, psykiatrit tai miten tahansa näitä santtiloita tai pihoja kutsuu, eliminoineet toisensa. Tilalle on tullut tuomarien "elämänkokemus" Tuomiota annetaan 10 vuodesta ylöspäin aivan löysällä pojalla, kun kumpikaan osapuoli ei tuo lakitupaan kouraantuntuvia näyttöjä ja sitten vielä salataan näitä tyhjänpäiväisiä lasten sanomisia.
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Mikko Niskasaari oli näemmä perehtynyt samaan Hesarin artikkeliin, josta täällä aiemmin mainitsin. Hyvin paljon löytyy poliisin toiminnassa yhtäläisyyksiä Kevinin ja Ulvilan murhatapausten käsittelyjen välillä, kun niitä pohtii tarkemmin:

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/246
Poliisi painostaa lapsia – Ruotsissa ja Suomessa
Pe, 28/07/2017 - 10:20 — mikko
 
Ruotsin poliisi painosti räikeästi 5- ja 7-vuotiaita veljeksiä tunnustamaan murhan. Ulvilan murhajutussa Suomen poliisi toimi aivan samalla tavalla.

Elokuussa 16. elokuuta 1998 löydettiin Ruotsin Arvikassa, järven rannalta kuolleena neljävuotias Kevin. ”Poliisi löysi lähistöltä kepin ja päätteli, että Kevin oli kuristettu painamalla sitä hänen henkitorveaan vasten. Näytti myös siltä, että Kevinille oli tehty seksuaalista väkivaltaa, sillä hänestä löytyi siihen viittaavia mustelmia”, kertoo Katja Martelius Helsingin Sanomissa. 1)

Poliisi otti silmätikukseen 5- ja 7-vuotiaat veljekset ja lopulta poliisi väitti poikien tunnustaneen murhan. He eivät tietenkään joutuneet oikeuteen, mutta kylläkin sosiaaliviranomaisten myllytykseen: ensimmäisenä toimena huostaanotto. Perheen elämä siis mullistui täysin.

Tapaus on avattu Ruotsissa uudelleen, ja kyseessä mitä ilmeisimmin on raskaan sarjan oikeusmurha. Näitä poliisien ja syyttäjien fiaskoja on Ruotsissa viime vuosina riittänyt. Kuuluisin lienee tapaus ”Thomas Quick”, jossa mielenterveysongelmainen mies saatiin terapeutin, poliisin ja syyttäjän yhteispelillä tunnustamaan itsensä sarjamurhaajaksi. Miehen kahdeksan murhatuomiota on sittemmin purettu. Oikeat tekijät jäivät poliisilta selvittämättä. 2)

Dagens Nyheterin aloittamissa tutkimuksissa selvisi poliisin kuulustelleen pieniä lapsia kahden kuukauden ajan 31 kertaa. Kuulustelut ovat olleet painostavia ja johdattelevia.
Poliisia ei myöskään kiinnostunut Kevinin seurassa murhapäivänä nähty 13-vuotias poika, joka osasi näyttää poliiseille mistä Kevinin kengät löytyvät. Poika ei kiinnostanut poliisia edes puolen vuoden kuluttua, kun hän jäi kiinni 3-vuotiaan pojan raiskaamisesta leikkipaikalla.
Poliisi oli mielestään jo selvittänyt Kevinin murhan. Joten poliisiaparaatti keskittyi todistelemaan, ettei poliisi voi olla väärässä.
Erittäin tuttua myös Suomessa.

Dagens Nyheterin artikkelia oli kirjoittamassa HUS:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian yksikössä työskentelevä Julia Korkman. Artikkelissa arvostellaan poliisin lapsiin käyttämiä kuulustelumenetelmiä: ”Heidän mielestään ne ovat olleet harhaanjohtavia. Erityisen raskauttavana kirjoittajat pitävät sitä, että neuvo kyseisten menetelmien käyttämiseen on tullut poliisin konsulttina toimineelta oikeus­psykologilta.” (HS).

Sama Suomessa: case Ulvila

Ulvilassa vuonna 2006 tehdyn murhan uhrin tekoaikaan 9-vuotias tytär näki asunnossa vieraan miehen. Hän kertoi siitä poliisille heti murhan jälkeen.
Kun poliisi kolme vuotta myöhemmin otti tavoitteekseen saada murhasta tuomituksi Anneli Auer, he alkoivat painostaa tyttöä.
Poliisit väittivät tytölle – todistajalle - ettei talossa voinut olla ulkopuolisia, joten tytön pitää muuttaa lausuntoaan. Esitutkintalain nimenomaisella kiellolla johdatella kuultavaa, harhauttaa väärillä ja/tai katteettomilla väitteillä tai muutoin painostaa kuultavaa ei ollut poliisille mitään väliä.
Tyttö kuitenkin vastusti urhoollisesti poliisin painostusta.
Tuoreeltaan, vuonna 2006, kuultiin myös uhrin tekohetkellä 7-vuotiasta poikaa. Hän kertoi olleensa nukkumassa, heränneensä ääniin, kuulleensa isänsä huutoa ja menneensä peloissaan peiton alle piiloon. Hän pysyi piilossa poliisien tuloon asti. 3)

Vuonna 2009 myös poika otettiin poliisin tehohaastatteluun. Kuulusteluja analysoineiden Åbo Akademin psykologian professori Pekka Santtilan ja psykologian tohtori Katariina Finnilän mukaan niissä "esiintyy noin 60 % suoria johdattelevia kysymyksiä".
Poliisin haastattelijat esittivät pojalle, että Auer oli pahoinpidellyt Jukka S. Lahtea jo pitemmän ajan ennen murhaa, samoin lapsia, ja vanhimman tyttären kertoneen murhasta veljelleen. He arvelivat pojan kuulleen murhayönä askelia ja oven avaamista.
"Merkittävää on se, että [poika] vuonna 2009 haastattelussa vastustaa johdattelua melko hyvin. Hän vastaa kielteisesti suoriin johdatteleviin kysymyksiin, eikä hän muuta kertomustaan toistettujen johdattelevien kysymysten myötä", Santtila ja Finnilä huomauttavat lausunnossaan, jonka he seksuaalirikosjutussa antoivat käräjäoikeudelle. 4)

Vaasan hovioikeus hylkäsi Auerin murhasyytteen ensimmäisen kerran toukokuussa 2011. Vähän myöhemmin poliisit ja syyttäjät alkoivat leipoa Auerista seksuaalirikollista, kun eivät saaneet häntä tuomituksi murhasta.

Vihdoin heinäkuussa 2011 poika kertoi poliisille juuri sen tarinan, jonka poliisi oli kaksi vuotta aikaisemmin hänelle tarjoillut.
Uuden kertomuksen mukaan poika heräsi murhayönä äitinsä, ja vanhimman lapsen, tuolloin siis 9-vuotiaan tytön supinaan. Poika oli noussut sängystä, raottanut huoneensa ovea, ja kuunnellut tapahtumia. Kaikki kertomuksen havainnot perustuvat kuulemiseen. "Ja sitten ne sanos että nyt", poika kertoo videolla. Poika kuuli äitinsä menevän ulko-ovesta ulos, siskon menevän keittiöön, ottavan sieltä veitsen, ja menevän makuuhuoneeseen, jossa isä kuorsasi. Tytär iski isää ensimmäisen kerran veitsellä, ja samalla äiti alkoi ulkoa päin rikkoa makuuhuoneeseen johtavan oven lasi-ikkunaa. Poika kuulee, kun takaovi avataan. Tämän jälkeen tytär ja äiti iskevät vuorotellen Jukka Lahtea veitsellä. Lopulta äiti tappaa hänet vasaralla. Vasta tämän jälkeen Anneli Auer soitti hätäpuhelun, jonka poika kertoo alkaneen välillä alusta. Hätäpuhelu olisi siis ollut etukäteen nauhoitettu. Jatkossa tarina paisuu.  Anneli Auer ja tytär olivat etukäteen harjoitelleet murhaa, useana yönä, isän kuorsatessa: "Ne --- keskusteli ja sanos, että hyvä kun me harjoitellaan".
Ja niin edelleen.

Vaasan hovioikeus ei pitänyt tätä tarinaa uskottavana, ilmeisistä syistä. Se hylkäsi 19. helmikuuta 2015 jo toistamiseen Auerin murhasyytteen. 5)

Murha- ja seksuaalirikosjutussa puolustuksen kannalta yksi keskeisiä todistajia on ollut Julia Korkman.

Ulvilan murhajutun osalta poliisin johdattelu, painostus ja suoranainen terrori ei tuottanut tulosta. Tärkeintä kuitenkin on, että ne yhä kuuluvat Suomen poliisin työkalupakkiin. Vastoin lakia.

LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Helsingin Sanomat 23.7.2017 http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005297812.html
2) Hannes Råstam: ”Kuinka tehtiin sarjamurhaaja. Thomas Quickin tapaus”. Johnny Kniga 2014. Sture Bergwall, https://fi.wikipedia.org/wiki/Sture_Bergwall
3) Tapauksesta laajemmin: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/167
4) Pekka Santtila ja Katariina Finnilä: "Asiantuntijalausunto oikeudenkäyntiä vasten koskien lasten kertomusten luotettavuutta aj merkitystä arvioitaessa epäillyn rikoksen todennäköisyyttä". 
Varsinais-Suomen käräjäoikeuden asia nro R 12/805. 
5) Vaasan HO 19.2.2015, asianro 14/232 https://oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanho ... rma_1.html

Käyttäjän mikko blogi
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Helsingin Sanomissa on ollut aikoinaan useita mielenkiintoisia artikkeleita liittyen Ulvilan murhaan.

Mistä saisi kokonaisuudessaan käsiinsä seuraavan Hesarissa lauantaina 17.4.2010 olleen Jukka Harjun työstämän jutun, jossa on kerrottu syytetyn tyttären kuultavana olosta käräjäoikeuden videolla?

Hesarin jutussa on todettu ydinpohdintana seuraavasti:
Surmakäräjien kysymys:

Uskoako pikkutyttöä vai kaikki kivet kääntänyttä rikostutkintaa?


Satakunnan käräjäoikeus sai perjantaina eteensä tuntikausia videonauhaa, jonka voi tiivistää yhteen lauseeseen:

minä näin jonkun hyppäävän ikkunasta ulos.

jne.
Minun näkemykseni on, että poliisissa olisi pitänyt uskoa Annelin vanhinta tytärtä eikä leimata tätä valehtelijaksi. Lisäksi on syytä todeta, että toisen tutkinnanjohtajan aikana ei rikostutkinta todellakaan kääntänyt kaikkia kiviä Ulvilan murha-asiassa muutoin kuin yhden epäillyn osalta - ja kirjoitti teoillaan syyttömästä ihmisestä syyllisen.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Olen jatkanut Hesarin vanhojen Ulvilan murhasta ja sen jälkiseurauksista kertovien juttujen lukemista.

Lainaan pätkän Hesarissa 17.9.2011 olleesta Irina Vähäsarjan toimittamasta jutusta:
Professori: Yksi Suomen rikoshistorian erikoisimmista jutuista

Outoudet alkoivat, kun tutkinnanjohtaja vaihdettiin kesken kaiken

Anneli Auerin tapauksesta on kehittymässä yksi Suomen erikoisimmista, arvioi rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta.

Hänen mukaansa jutun voi hyvin jo lukea samaan sarjaan Kyllikki Saaren, Tulilahden kaksoismurhan ja Bodomjärven murhien kanssa.

"Tästä ei tietysti vielä tiedä, jääkö tekijä mysteeriksi."
Eikö ole ihmeellistä, että Matti Tolvanen nimesi Anneli Auerin tapauksen jo vuonna 2011 yhdeksi Suomen rikoshistorian erikoisimmista jutuista? Entistä kummallisemmaksi tapauksen tekee, kun poliisissa ei ole edelleenkään halukkuutta tutkia Ulvilan murhaa vaikka olisi olemassa kaikki edellytykset pimeän rikoksen ratkaisemiseen.

Olen ollut alkuviikosta puhelimitse yhteydessä Lounais-Suomen poliisilaitoksella työskentelevään Erik Salonsaareen, joka käsittääkseni on vastannut Ulvilan murhatapauksen tutkinnanjohtajuudesta toisena tutkinnanjohtajana toimineen Pauli Kuusirannan jäätyä eläkkeelle 17.3.2010. Jos tulkitsen oikein Salonsaaren puhelimessa toteamia asioita, niin Ulvilan murhaa ei enää tutkita, ellei asiassa ilmene jotain uutta. Olisi kiva saada Porin poliisilta kattava selvitys kirjallisena, mitä he ovat tehneet Ulvilan murhan selvittämiseksi ajankohdan 1.8.2008 jälkeen, kun ensimmäinen tutkinnanjohtaja siirtyi/siirrettiin tehtävistä sivuun.

Lähetin nyt joka tapauksessa 8.8.2017 Lounais-Suomen poliisilaitoksen kirjaamoon sähköpostitse pyynnön toimittaa tiedoksi Anneli Auerin 24.8.2011 Satakunnan poliisilaitokselle tekemän tutkintapyynnön mm. seuraavien saatesanojen kera:

"Kävin läpi muistin virkistykseksi Anneli Auerin asianajajansa välityksellä keskusrikospoliisille 15.7.2012 toimittamaa tutkintapyyntöä, joka on mielestäni edelleen hyvin ajankohtainen. Tästä mainitsemastani asiakirjasta kävi ilmi, että Anneli Auer on tehnyt Ulvilan murhatutkintaan liittyvän tutkintapyynnön 24.8.2011 Satakunnan poliisilaitokselle/syyttäjälle. Toivoisin saavani tiedoksi tämän 24.8.2011 tehdyn tutkintapyynnön ja sen johdosta asiassa mahdollisesti tehdyn päätöksen."

Johtuiko tästä 24.8.2011 tehdystä tutkintapyynnöstä se innokkuus, jolla syyttömästä kovia kokeneesta perheenäidistä alettiin tehdä syyllistä myös tekemättömiin seksuaalirikoksiin?

Toivon, että poliisien ja syyttäjien joukosta löytyisivät viimein ne vastuunkantajat, jotka kykenevät lopettamaan syyttömien ihmisten ja heidän tukijoidensa vainoamisen. En voi ymmärtää, miksi Anneli Aueriin ja hänen entiseen miesystäväänsä sekä lapsiinsa kohdistuneista mahdollisista virkarikoksista ei käydä tällä hetkellä valtakunnan tasolla minkäänlaista keskustelua.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Tässä on linkki http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002744295.html artikkeliin, josta löytyy Helsingin Sanomien kokoama aikajana Ulvilan vuoden 2006 surmasta ja muista tapaukseen liittyvistä oikeudenkäynneistä.

Valitettavasti artikkelia eivät taida päästä lukemaan muut kuin Hesarin tilaajat. Ne, jotka kyseistä aikajanaa ja siihen liittyviä mielenkiintoisia artikkeleita pääsevät lukemaan, voisivat nostaa teksteistä esiin sopivia kohtia tarkempaan analysointiin.

Oletko Naakka päässyt vertaamaan tuota Hesarin aikajanaa omaan tekeleeseesi? On hyvä, jos päivität kokoamaasi aineistoa mahdollisilla lisäaineistoilla.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Uskomaton tämäkin iltalehden sivuilla oleva blogikirjoitus, julkaistu 20.2.2015, hovioikeuden vapauttavan tuomion jälkeen. Jälleen kerran kyseessä koomikko, jonka työtä on ihmisten pilkkaaminen.

http://blogit.iltalehti.fi/miika-petter ... -ala-auer/

Alkaa:
"Anneli Auer murhasi miehensä. Ainakin minun mielestä. Aviomiehen henkirikosta oli uskoakseni suunniteltu pitkään ja se toteutettiin harkiten. Siksi se oli murha, ei tappo."

Kirjoittaja:
Miika Pettersson

"Miika on vuonna 1969 syntynyt entinen linnakundi, nykyinen stand up koomikko, tunteiden vuoristoradan paskin jarrumies ja lemmenjoen vaskoolimies."

"Hauskaa" tässä on, että hän ei kylläkään usko lsh-juttuihin. Ja mitään perusteluja ei tietenkään mielipiteille esitetä, "poliisi vaan tutki huonosti" tällaisen "perustason murhan" eikä asioita tai tapahtumia tarvitse sen kummemmin perustella. Tapahtumat ovat mielipidekysymyksiä, ilmeisesti. Minkäänlaista tietoa kirjoittajalla ei ole esim etp-aineistosta, mutta sitä voi vain kirjoitella suuressa iltapäivälehdessä, että minun mielestäni äsken vapautettu nainen on murhaaja.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Kuolemannaakka
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 12290
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

"Yllättäen" Miika Pettersson fanittaa Juha Vuorista:

"Aivan kuten maankuulu oman onnensa seppä ja tulevan kirjani kätilö Juha Vuorinen."
http://blogit.iltalehti.fi/miika-petter ... ppien-maa/

Ulvilan aikajanasta:

19.2.2015: Vaasan hovioikeus vapauttaa Auerin murhasyytteistä, äänin 2-1.

20.2.2015: Helsingin Sanomat julkaisee analyysinsä tapauksesta, ja antaa ymmärtää, että Auer vapautettiin vain todisteiden puuttumisen vuoksi: [Tuomion)”Vivahde on Aueria epäilevä, mutta kun näyttöä ei ole, ei ole tuomiotakaan”.

20.2.2015: Iltalehden nettiblogissa ”entinen linnakundi ja nykyinen stand-up –koomikko” Miika Pettersson kirjoittaa jutun ”Oikeusmurha a’la Auer”, joka alkaa: ”Anneli Auer murhasi miehensä. Ainakin minun mielestä. Aviomiehen henkirikosta oli uskoakseni suunniteltu pitkään ja se toteutettiin harkiten. Siksi se oli murha, ei tappo.” Häntä häiritsee se, että Auerista on mediassa rakennettu pedofiili ja saatananpalvoja, vaikka rikos oli vain ”perusmallin murha”. Talous- ja muista rikoksista 8 vuotta vankilassa istunut Pettersson on kirjoittanut 2014 julkaisevansa kirjan, jonka ”kätilönä on Juha Vuorinen”, jonka saavutuksia mies kehuu. Kirja ei ole ilmeisesti vielä ilmestynyt.

26.2.2015: Juha Vuorinen kirjoittaa Iltalehden blogissa Anneli Aueria pilkkaavan huumorijutun ”Kirje Annelille”. Juttu on varustettu sellissä otetulla Auerin kuvalla, jossa lukee, että Anneli ei kuulu liivijengiin (rinnat kuultavat paidasta läpi).

27.2.2015: ”Hovimuusikko” Ilkka esittää Aueria pilkkaavan laulun Jaajo Linnanmaan Aamulypsy-radio-ohjelmassa. Juha Vuorinen on Jaajon omin sanoin hänen paras kaverinsa.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Avatar
Pieni liekki
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11891
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/auer-v ... 200345521/ :
Auer on valmis sopimaan 2,5 miljoonan euron korvausvaatimuksestaan – Mallia haetaan Bodom-jutusta

Auerin puolustus vaatii korvauksia noin 2 500 euroa päivältä. Valtiokonttori on maksanut hänelle aiemmin reilu puoli miljoonaa euroa.

Kotimaa 23.08. 14.10 Päivitetty 14.36
Inka Soveri / Alma Median arkisto
Auer ei itse ollut paikalla vahingonkorvausjutun käsittelyssä, mutta aikoo todistaa oikeudenkäynnin myöhemmissä vaiheissa.

Rami Nieminen

Anneli Auerin vahingonkorvausjutun käsittely alkoi keskiviikkona käräjäoikeudessa Turussa. Kyseessä on Suomen historian suurin ns. koppikorvausjuttu, jossa valtio joutuu maksamaan vahingonkorvauksia syyttömänä vankilassa istuneelle. Auer ei ollut itse paikalla, mutta aikoo todistaa oikeudenkäynnin myöhemmissä vaiheissa.

Keskiviikon valmisteluistunnossa selvisi, että Auer ja korvauksia laskeva Valtiokonttori ovat samaa mieltä lähinnä siitä, että Ulvilan surman saama julkisuus on ollut poikkeuksellista.
Valtiokonttori maksoi viime syksynä Auerille vuosi sitten reilun puolen miljoonan euron korvaukset. Tuossa päätöksessä yhden vankila- ja putkapäivän hinnaksi tuli 800 euroa. Auerin puolustus vaatii kuitenkin noin 2 500 euroa päivältä. Kaikkiaan Auerin kanteen mukaan valtio on velkaa vielä noin 2,5 miljoonaa euroa lisää.

Asianajaja Juha Mannerin mukaan Auer olisi valmis neuvottelemaan sovinnosta oikeussalin ulkopuolella.

–Kyllä se sovinto olisi löydettävissä jostain sieltä väliltä, Manner kertoi oikeudelle viitaten Auerin vaatimuksen ja valtion maksaman summan kokoeroon.

Asianajaja Juha Manner edustaa oikeudessa Anneli Aueria.

Valtiota oikeudessa edustavan asianajaja Kimmo Kariolan mukaan Valtiokonttori ei ole ainakaan toistaiseksi halukas sovittelemaan. Hän muistutti, että normaalikorvaus vankilapäivältä on 100-120 euroa, joten Auerin saama 800 euroa on jo poikkeuksellisen suuri.

–Tämä on jo heidän (Valtiokonttorin) sovintoratkaisunsa. Olisi hassua, jos ensin tehtäisiin ratkaisu ja sitten alettaisiin ratkaista uudelleen, Kariola totesi.

Haluaisi verrata Bodom-korvauksiin

Auer korostaa kanteessaan, että hän on joutunut vangitsemisensa myötä rankkaan julkisuusmyllyyn. Sitä pahensivat muun muassa poliisin julkaisema virheellinen tieto tunnustuksesta ja syyttäjien puheet julkisuudessa. Auerin puolustus toi keskiviikkona oikeuteen listan sosiaalisessa mediassa sekä tv- ja radio-ohjelmissa esiintyvästä pilkanteosta.

–Tämä negatiivinen kirjoittelu jatkuu yhä tänä päivänäkin, Auerin asianajaja Juha Manner sanoi oikeudessa.

Auerin puolustus haluaisi verrata korvaussummia reilun kymmenen vuoden takaisessa Bodomin murhajutussa Nils Gustafssonille maksettuihin korvauksiin.

–Meidän mielestämme korvauksen pitäisi olla enemmän kuin Bodomin tapauksessa. Rahan arvon muutoksen huomioiden Gustafsson sai isomman korvauksen, Manner kertoi Lännen Medialle valmisteluistunnon jälkeen.

Valtiota oikeudessa edustavan asianajaja Kimmo Kariolan mukaan Bodom-tapaus ei ole vertailukelpoinen, koska rahoista sovittiin oikeussalin ulkopuolella.

–Se (korvaussumma) perustui sopimiseen, ei tuomioon, Kariola totesi.

Auer ja valtio ovat eri mieltä myös siitä, pitäisikö korvauksia maksaa myös ajalta, jolloin Auer oli vankilassa seksuaalirikoksistaan. Valtion mukaan vankilassa ollessa vapaudenmenetyksestä ei voi kärsiä. Auerin leirin mukaan murhatutkinnan vuoksi Auerille ei myönnetty vankilomia ja hänen pääsynsä koevapauteen myöhästyi.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Avatar
Susku London
Theo Kojak
Viestit: 1135
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Anneli Auer medioissa

Viesti Kirjoittaja Susku London »

"Auerin puolustus toi keskiviikkona oikeuteen listan sosiaalisessa mediassa sekä tv- ja radio-ohjelmissa esiintyvästä pilkanteosta.

–Tämä negatiivinen kirjoittelu jatkuu yhä tänä päivänäkin, Auerin asianajaja Juha Manner sanoi oikeudessa."


Toivottavasti mediassa aletaan kiinnittää huomiota tähän kirjoitteluun, ja sen seurauksena poliisin on puututtava viimein asiaan. Auer on ollut useiden vuosien ajan täysin vapaata riistaa kaikenlaiselle pilkalle ja vihapuheille. Usein on jopa niin, että kirjoitusten takaa löytyvät vuosikausien ajalta samat nimimerkit/henkilöt. Näiden henkilöiden motiivit pitää selvittää.
Vastaa Viestiin