minulle kertonut Arska on ollut alusta alkaen potentiaalinen surmaajaehdokas.
Hypnoosikuvasta hänet tunnistaa edelleen. DNA tutkintaan ja tulos lienee selvä.
Mutta rikas neuvosisänsä piti pojan kaukana maailmalla, kunnes häly hälveni.
Mistä se Gustafssonin valumaveri tuli sinne telttaan sisälle? Tai siis miksei sitä löytynyt muualta kuin yhdestä nurkasta, hänen makuupaikaltaan, jos hän naama Sepon potkusta verisenä taisteli elämästä ja kuolemasta teltassa?Tanhuetsivä kirjoitti:
Nils ottaa teltan sisällä olevan astalon (joka on otettu telttaan sisälle ”Tulilahden murhaajan varalta”) ja kajauttaa raivossaan sillä vastustelevaa Irmeliä muutaman kerran niin että Irmeli hiljenee. Iskut ovat niin rajuja että Irmelin hampaat irtoavat. Tässä vaiheessa Seppo on juossut teltalle takaisin ja tietää että nyt on Nils saatava ulos teltasta. Seppo jättää nahkatakkinsa teltan ulkopuolelle ja viiltää puukollansa aukon teltan seinään. Hän näkee teltan aukosta Nilsin pään ja potkaisee tätä heti rajusti leukaan. (Nils kuvaa tämän episodin hypnoosissa ja todellisuudessa hän kuvailee Sepon kasvot hypnotisoijalle) Nils pökertyy hetkeksi Sepon potkusta (Tästä syntyy Nilsille hetken ”muistikatko”). Seppo menee telttaan tulleesta aukosta sisälle Irmelin luo. Irmeli löytyy teltasta housut kintuissa ja naama hakattuna rikki. Nils on sisällä ilman paitaa (Tästä syystä hänen vaatteena ovat tapahtuman jälkeen suhteellisen hyvässä kunnossa) Seppo jättää puukkonsa viereensä ja alkaa tutkia Irmelin kuntoa. Nils tokenee Sepon antamasta potkusta ja alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta Sepon kanssa. Seppo saa oikealla kädellä painijan otteellansa Nilsin kaulasta otteen ja alkaa kuristaa Nilsiä minkä jaksaa (Tästä jää Nilsille ”länget” kaulaan). Tällä välin Mäki ottaa puukon ja tekee toisen aukon telttaan, jotta Irmeli saadaan teltasta ulos. Teltan sisällä Nils saa käsiinsä Sepon puukon ja tempaisee Seppoa kaulaan kaksi kertaa ja Sepon ote kirpoaa. Nils tainnuttaa astalolla Sepon lopullisesti. Teltan ulkopuolella oleva rippikouluikäinen Mäki on shokissa tapahtuneesta. Murhaaja Nils kömpii teltasta ulos ja tappaa heiveröisen ja avuttoman Mäen kahdella astalon iskulla. Mäki laittaa turhaan kätensä suojaksi Gustafssonin iskuja vastaan. Tästä roiskuu Mäen verta Nilsin kengille ja teltan ulkopinnalle. Sepon yksinäinen nahkatakki löytyy teltan ulkopuolelta.
Vammat osoissa tätä on puitu ja minä en ole löytänyt asiakirjoista Gustafssonilla olleen mitään sellaista vammaa mikä osoittaisi kykenemättömyyden toimia. Noilla vammoilla mitä Gustafssonilla on todettu ja mistä on fakta näyttö, ihminen on toimintakykyinen.Kuolemannaakka kirjoitti: Kaikkihan tämä edellyttää sitä, etteivät Gustafssonin vammat haitanneet toimintaa. Käsittääkseni oikeus päätyi toiseen kantaan.
Miksi jaksat jankata siitä arskasta vuositolkulla mutta et viitsi todistaa epäilyäsi vaikka pystyisit niin tehdä.Wagner kirjoitti:Käräjäoikeus katsoi kokonaisuuden osoittavan, ettei Gustafsson ollut
sellainen vimmainen vammainen, joka olisi syyllistynyt tappoihin.
Läsnäolonsa muiden uhrien luona ja mahdollinen toimintakykynsä
eivät riitä luomaan mielikuvaa siitä, että hän olisi ollut surmaaja.
Ulkopuolista tekijää tai tekijöitä osoittivat monet asian faktat.
Vastaukseni ovat tosia asioita eli tosiasioita, eivät puutaheinää.Julperi kirjoitti:<blaba>Ja wagnerilta kun alkaa kyselemään, niin vastaukset on ihan puutaheinää<blabla>
En ole tuollaista väitettä tehnyt.Rautakallo kirjoitti:
<blabla>Äläkä nyt jankuta että olet sen Krp:lle lähettänyt ja
arskan isä on maksanut krp:n hiljaiseksi<blabla>.
Mitä merkitystä tällä muka on? Asiantuntija Hannu Lauerma on todistanut, että hypnoosikuvan mies oli suurella todennäköisyydellä mielikuvituksen tuotetta.Wagner kirjoitti:Hahhah...B3M-asiassa on käyty keskustelua jo 17 vuotta ja surmat yksityiskohtineen
minulle kertonut Arska on ollut alusta alkaen potentiaalinen surmaajaehdokas.
Hypnoosikuvasta hänet tunnistaa edelleen. DNA tutkintaan ja tulos lienee selvä.
Mutta rikas neuvosisänsä piti pojan kaukana maailmalla, kunnes häly hälveni.
Rikos-lehti 1994/8 piti sisällään jutun Oulunkylän Arskasta.Pharnamoh kirjoitti:Oulunkylän Arskasta, josta oli Wagnerin mukaan näköisensä piirroskuvakin Rikoslehdessä ei ole saatu esiin mitään faktaa.<blabla>
Eikö kellään olisi tuota lehteä, että voisi tänne skannata tai kirjoitella?Wagner kirjoitti:Rikos-lehti 1994/8 piti sisällään jutun Oulunkylän Arskasta.Pharnamoh kirjoitti:Oulunkylän Arskasta, josta oli Wagnerin mukaan näköisensä piirroskuvakin Rikoslehdessä ei ole saatu esiin mitään faktaa.<blabla>
Totesin Arskan asuneen Espoossa ja että hänet tunnistaa tuosta hypnoosikuvasta,
joka oli lehden kansisivulla tekstein "Bodomin kolmoissurma selviää, surmaaja Arska".
Aiemmin olikin keskustelua eri palstoilla kahdesta eri Arskasta.
![]()
M.O.T





