Jari Sillanpää
-
MohammedMohammed
- Axel Foley
- Viestit: 2322
- Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
Kylläpäs Jaria kiusataan ja vainotaan, tuollaisen alle gramman käyttöannoksen löytäminen sitä jo vaatii. Sellaisia menee liikelennoilla tullin ohi useita tuntiin.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
Lentopelon piikkiin kaikki ja kohti uusia pettymyksiä.
Vainoltahan tuo lähinnä vaikuttaa ja sen mukaan syyttäjä sen myös käsittelee aikanaan
.
Sakot ja ehdonalainen ja taas saatiin fyrkkaa koneistolle.
Vainoltahan tuo lähinnä vaikuttaa ja sen mukaan syyttäjä sen myös käsittelee aikanaan
Sakot ja ehdonalainen ja taas saatiin fyrkkaa koneistolle.
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
Aika hurja määrä toi 110g kun ajattelee että jo yhdestä grammasta saa jopa 30 käyttökertaa. Eli tuolla 110 grammalla pääsee jo reilusti 3000 kertaa syleilemään taivasta. Sen kun jakaa kolmella vuodella, niin saahan siinä jo tarjoilla ystävilleenkin, että saa tuollaisen määrän kulumaan..
Iltapäivälehtien lööpit näyttivät olevan uutisankkoja, kun väitettiin että Siltsua epäillään kuuluvan johonkin huumeita levittävään rinkiin. Pelkästä huumausainerikoksestahan tuota epäillään, kuten edellisestä viestistä käy ilmi.
Iltapäivälehtien lööpit näyttivät olevan uutisankkoja, kun väitettiin että Siltsua epäillään kuuluvan johonkin huumeita levittävään rinkiin. Pelkästä huumausainerikoksestahan tuota epäillään, kuten edellisestä viestistä käy ilmi.
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
Siis kuinka tyhmä Siltsun pitää olla, että tuo huumeita Thaimaasta, Qatarin kautta. Suomessa suunnilleen paapotaan huumeidenkäyttäjiä verrattuna noihin maihin.
Olispa jäänyt kiinni Thaimaassa.
Olispa jäänyt kiinni Thaimaassa.
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
Tietysti siltsun asianajaja kertoo asiat parhainpäin asiakkaan eduksi. Voi hyvinkin olla että nyt vain menee pelkällä huumausainerikoksen tutkinnalla. Uskoisin kyllä että poliisi syynää siltsun rahankäyttöä tarkemmin koska miehellä sitä riittää ja ilmeisen paha riippuvuus, ei nyt olisi uutta että myyjäpuoli hyödyntäisi varakkaan riippuvuutta omiin investointeihin.Mr. Big kirjoitti:Aika hurja määrä toi 110g kun ajattelee että jo yhdestä grammasta saa jopa 30 käyttökertaa. Eli tuolla 110 grammalla pääsee jo reilusti 3000 kertaa syleilemään taivasta. Sen kun jakaa kolmella vuodella, niin saahan siinä jo tarjoilla ystävilleenkin, että saa tuollaisen määrän kulumaan..
Iltapäivälehtien lööpit näyttivät olevan uutisankkoja, kun väitettiin että Siltsua epäillään kuuluvan johonkin huumeita levittävään rinkiin. Pelkästä huumausainerikoksestahan tuota epäillään, kuten edellisestä viestistä käy ilmi.
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
Tuskin Jari sen tyhmempi on kuin tavallinen pulliainenkaan, mutta ulkoiset paineet on taatusti paljon suuremmat kuin tavallisella tallaajalla, kun huomioi hänen sukupuolisen suuntautumisen lisäksi hänen julkisuuskuvansa. Aina on suurennuslasin alla, liikkui sitten missä tahansa. Lisäksi taiteellinen ja herkkä luonne luo jo itsessään rankat, omaan itseensä, kohdistuvat paineet. En toki puolustele huumeiden tms. käyttöä, mutta en nyt menisi kovin jyrkästi Jaria tuomitsemaankaan tähän asti saadun infon perusteella.
Verrataan vaikka Antti Hulkkoon, sehän on vuosien myötä ollut jos jonkinlaisissa ohjelmissa yms. riekkumassa kuinka vedettiin sitä ja tätä vuositolkulla ja mielestäni sitä pidettiin yleisesti täysin normaalina ja Antti oli lisäksi snobi, kun joka välissä piti tuoda esiin että on kolkyt donaa aina taskussa.Lähes saman ikäisiä nämä veijarit.

TuskaistaTietoa
- Axel Foley
- Viestit: 2321
- Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
Eikö se ole myöntänyt jo ajat sitten, että sen kaksi salaisuutta ovat olleet homous ja huumeidenkäyttö? Molemmista halunnut puhuakin avoimesti, mutta ympärillä olevat rahantakojat eivät ole tykänneet ajatuksista. Toki homous tuli sitten julki jo paljon aiemmin jokatapauksessa.
Ihan turhaa vetää jotain paineita tähän. Jari Sillanpäällä on paljon keskivertoduunaria vähemmän paineita. Luritellut vuosikymmeniä, eikä niitä keikkoja nyt niin hirveän usein ole.
Jollain nuorella taiteilijalla ainakin ennen on varmaan ollutkin hurja paikka, kun yhtäkkiä pyrstymetsästä nousee edes Suomen tason julkkikseksi ja saa kaiken haluamansa koko ajan.

ktaina
- Adrian Monk
- Viestit: 2872
- Liittynyt: To Helmi 05, 2015 9:52 am
- Paikkakunta: Rannikolla tuulee
Re: Jari Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksesta
Todennäköisesti
Epätodennäköistä että olisi hoitoon hakeutunut 
-
Hippie Supremacist
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 275
- Liittynyt: Ti Tammi 19, 2016 11:38 am
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
No niitäpä nimenomaan ne ovat nämä iltapäivälehtien kaikki muutkin jutut. Vai että yhdestä grammasta 30 käyttökertaa.. Ehkä tämä menee sitten samalla logiikalla kuin se, että yhdestä kaljalaatikosta saa 24 käyttöannosta - ja yhdellä kaljalla taas pääsee jurriin ja syleilemään humaljumalia?Mr. Big kirjoitti:Aika hurja määrä toi 110g kun ajattelee että jo yhdestä grammasta saa jopa 30 käyttökertaa. Eli tuolla 110 grammalla pääsee jo reilusti 3000 kertaa syleilemään taivasta. Sen kun jakaa kolmella vuodella, niin saahan siinä jo tarjoilla ystävilleenkin, että saa tuollaisen määrän kulumaan..
Iltapäivälehtien lööpit näyttivät olevan uutisankkoja.
Etenkin toleranssin kasvaessa tuollainen 0.03g metamfetamiiniannos ei tunnu juuri missään. Muutenkin käyttöannos on vähän typerä termi siinä mielessä, että varmasti viihteellä ja tosiaan "käyttäessä" niitä annoksia menee useampi samassa illassa. Yhden illan metamfetamiinikäyttö voi siis varmasti sisältää useamman "käyttöannoksen", aivan samalla tavalla kuin baari-ilta usein sisältää useammankin oluen.
En myöskään ollenkaan epäile sitä, etteikö Sillanpää olisi myös kavereilleen tarjonnut. Olen itse päihteiden viihdekäyttäjä ja ihan näissä meidänkin piireissä on varsin yleistä tarjota myös kaverille silloin kun iltaa lähdetään yhdessä viettämään. Omat määräni ei toki liiku edes vuosia yhteenlaskemalla Sillanpään määrissä, mutta ei se silti ollenkaan tavatonta ole, että jollain on pari grammaa vauhtia ja siitä tarjotaan viivat kaikille porukassa.
Sillanpäällä sitten vielä kun sitä rahaa on ja kavereitakin (tai vähintään hännystelijöitä) löytyy, niin ei ole ollenkaan vaikea kuvitella tilannetta missä Siltsu ostaa vaikka viisi grammaa metaa illanviettoon ja päätyy käyttämään niistä itse vain murto-osan. Ihmettelisin itse asiassa paljon enemmän, jos Sillanpää ei tosiaan koskaan olisi kenellekkään tarjonnut.
En missään nimessä yritä puolustella Sillanpäätä, maalata häntä pyhimykseksi tai mitään muutakaan vastaavaa. Lähinnä vain naurattaa taas tämä valtamedian päihdekampanja, missä yhä kekseliäämmin yritetään tuoda esille tämänkin huumeen vaarallisuutta ja tuhoisuutta. Sillanpäältä löytyi yli 2200 käyttöannosta. Sillanpää käyttää metamfetamiinia, joka voi laukaista parkinsonin taudin. Sillanpään käyttömääristä riittää reilu annos joka päivälle, kuuden vuoden ajan. Voimakasta riippuvuutta aiheuttava aine. Monta kertaa tavallista amfetamiinia vahvempaa. Jne, jaada jaada.
Koitan siis vain tuoda tähän keskusteluun vähän realistisempaa näkökulmaa, kun olen itse näitäkin touhuja läheltä seurannut. Toki Sillanpää on päihteiden väärinkäyttäjä, toki hän on rikkonut Suomen lakia, toki hän on tehnyt yleisesti ottaen väärin. Mutta toivoisin silti jotain rajaa taas tähän väärän informaation ja pelon lietsontaan. Sillanpää on kuitenkin ihan todistetusti hoitanut aina työnsä hyvin, tienannut elantonsa, maksanut laskunsa. Puolillakaan tästä asiasta vinkuvilla kukkahatuilla ei olisi edes mitään tietoa Sillanpään päihteidenkäytöstä, ellei se olisi levinnyt ympäri lööppejä. Jos artisti jota fanitat vetää hyvän keikan kovalla vireellä, niin missä on se ongelma? Ai niin, Iltalehdessä luki, että parkinsonin tauti on tulossa ja muutenkin yksi maailman vaarallisimmista aineista. Huhhuh. Hyi Sillanpää. En fanita.
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
^Metamfetamiinin vaikutus on sen verran pitkä, että aika pitkä "ilta" saa olla kyseessä jos useamman annoksen illan aikana ottaa...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
Jopa 24h kestää yhden käyttöannoksen vaikutus. Tiedä sitten onko sekin Iltapäivälehtien juttuja.
Sillanpää on jojka tapauksessa todistanut että kristallia voi käytellä vuosikausia, ja olla silti yhteiskuntakelpoinen kansalainen. Jos ei olisi kärähtänyt, niin kukaan tuskin tietäisi että kaveri on narkki.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005620533.html

Tiina
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7233
- Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
- Paikkakunta: Suomessa ollaan.
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
Jep, jep. Tässä juttu vuodelta 2015.khl kirjoitti:Jari kyllä laihtui ja oli timmissä kunnossa kun stadionkeikan veti mutta sen jälkeen on kyllä lähinnä turvonnut ja pöhöttynyt, mitä lie vetää rinnalla kun ei ainakaan häneen kristalli vaikuta laihduttavalla tavalla, vai eikö kuitenkaan vedä tarpeeksi, noh eiköhän kohta saada tuoretta kuvaa seiskaan
http://www.iltalehti.fi/pinnalla/201412 ... 7_iq.shtml
Jari Sillanpää kertoo harvinaisesta sairaudestaan: Järkyttävä kipu vei polvilleen
Perjantai 2.1.2015 klo 08.14 (päivitetty klo 10.32)
Jari Sillanpään hoikistunut ulkomuoto kerää kehuja. Miehen salaisuus ei ole kuitenkaan ihmedieetti. Jarilla todettiin kesällä sairaus, jonka vuoksi hän on jättänyt alkoholin lähes kokonaan.
LUE MYÖS
Hoikistunut Jari Sillanpää: Minua nimiteltiin lihapullaksi
Laulaja Jari Sillanpää innostuu ajatuksesta, että hänestä otettaisiin samantyylinen valokuva, jollaisessa paidaton David Beckham poseerasi hiljan. Jarin vartalolla nimittäin voisi hyvin venytellä kuin tiikeri peiton alta uuteen päivään.
Kaikki Jarin Ho! Ho! Ho! -pikkujoulukiertueen nähneet tietävät taiteilijan olevan timmissä kunnossa. Tangokuninkaalla ei ole jenkkakahvoja.
- Laihdutin rööki-kahvidieetillä. Se vei nälän. Suosittelen, Siltsu tokaisee muka vakavissaan.
Todellinen syy laihtumiseen on kaukana vitsistä. Jarilla diagnosoitiin viime kesänä Hortonin neuralgia.
- Tämä sarjoittainen päänsärky on migreenin serkku, mutta neurologien mukaan kivussaan paljon lamaannuttavampi.
Jari koki kivun oikean silmän takana ensimmäisen kerran viitisen vuotta sitten. Diagnoosi oli silloin kolmoishermosärky.
- Kesällä järkyttävä kipukohtaus iski taas. Olin polvillani parvekkeen oven edessä. Hengitin, kärsin ja tuskailin. Odotin, että kohtaus menisi ohitse.
Vaikka Jarin mielessä kävi kipuhelvetin keskellä aivokasvain, hän meni jomotuksen tasaannuttua hammaslääkäriin.
- Minulta poistettiin hammaskiveä, sillä muuta vikaa ei ollut.
Yksikin olut voi aiheuttaa kohtauksen
Koska Jarilta oli leikattu molemmat silmät kesäkuussa, hän arveli seuraavaksi, että silmäleikkaus oli aiheuttanut jonkinlaisen komplikaation.
- Silmälääkäri lähetti minut taksilla neurologille.
Neurologi diagnosoi rutiininomaisesti Hortonin neuralgian. Jari laitettiin välittömästi hengittämään happea kymmeneksi minuutiksi. Se auttoi.
- Särky johtuu verisuonista, jotka jostain syystä paisuvat niin paljon, että painavat aivokalvojen hermoja. Lääkkeeksi sain Imigran-migreenilääkettä. Otin sitä pahimmillaan kaksi kertaa vuorokaudessa. Imigran pistoksena lihakseen on tehokas.
Viime heinäkuussa Seinäjoen Tangomarkkinoiden aikana Jarin oikea silmä painui miltei kiinni ja molemmat pupillit supistuivat pieniksi pisteiksi. Kipu tuntui silmän takana.
- Parin viikon kuluttua tästä otin keikan jälkeen yhden oluen. Seurauksena ei ollut rentoutuminen vaan hirveä Horton. Ymmärsin, että jokainen alkoholiannos voi aiheuttaa kohtauksen, jonka aikana tekisi mieli sahata pää poikki.
Siltsu on syntynyt veijariksi, joten hän ei sure sairauttaan. Kuulostaa kliseeltä, mutta hän on jopa kääntänyt tappion voitokseen. Hän on jättänyt lähes kokonaan ruokaviinit ja saunakaljat.
- Vähäkin viina pöhöttää. Näen sen nyt peilistä. Olen timmimpi kuin keväällä. Mielestäni en ole muuten muuttanut ruokailutottumuksiani.
****
Nyt kannattaisi ottaa "vedin huumeita kipuun ja piste"-kortti esiin.
-
Armanjakki
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 62
- Liittynyt: Su Heinä 23, 2017 8:33 pm
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
Toivottavasti joku kertoo Siltsulle että psilosybiini on oivallinen ja toimiva (liekö ainoa?) lääke Hortonin taudin hoidossa. Eikä tartte syyä kun pikkurillin kynnen kokoinen pala kerran 3-6kk. Laillista se tietenkään ei ole.
Hurja huume kyllä vetää päivittäin, on mahtanut olla itku kurkussa herätessä.
Hurja huume kyllä vetää päivittäin, on mahtanut olla itku kurkussa herätessä.
Re: Jari Sillanpää - uusi huumerikosepäily?
Kuten toisessakin ketjussa aiemmin kirjoitin, Sillanpään on turha vetää hortonia siihen, että on narkkari. Jos hänellä on rahaa ostaa huumeita, hänellä on rahaa hankkia itselleen hoito hortonin neuralgiaan, esim. happipullo kotiin. Neurologi kirjoittaa varmasti reseptin siihen, jos hänellä vaikea sairaus on. Itsellenikin on luvattu tuo hoito, mutta en ole sitä vielä ottanut, koska se on aika kallista ja itselläni kohtauksia on lähes joka päivä, joten sitä kuluisi melkoisesti.
Happipullo on pieni, joten Sillanpää voi hyvin kuljettaa sitä mukanaan.
Sillanpää on myös kertonut, että Imigran-pistos auttaa kohtaukseen. Miksi hänen huumeiden käyttöönsä sitten vedetään hortonin päänsärky mukaan, jos hän on jo avun sairauteensa saanut? Itselleni Imigran ei apua tuonut, ei myöskään läheiselleni, joka myös sairastaa ko. sairautta. Muutama lääkäri on itselleni todennut, ettei Imigran autakaan yhtään mitään, mutta jos Sillanpäälle auttaa, hyvä niin.
Enpä ole vielä Armanjakin suosittelemaa psilosybiiniä kokeillutkaan.
Ehkä jätänkin väliin.

Jari on varmasti rehellisesti kertonut hankkimansa ja käyttämänsä määrät, niinhän epäillyillä kuulusteluissa on tapana.