Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
-
Morgan Kane
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 143
- Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 8:33 pm
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Kaiken diipadaapan sisältä on löydettävissä epäilys, että tekijä on 24-vuotias Jani Riihikoski.
Oletettu tekijä on ladannut Skid Rown kappaleen "18 and life" twitteriin ennen ilmoittautumistaan poliisille. Kappalehan kertoo nuorena saadusta elinkautisesta.
Tekijän somessa on ollut esillä tekovälineen kaltainen veitsi.
Oletettu tekijä on ladannut Skid Rown kappaleen "18 and life" twitteriin ennen ilmoittautumistaan poliisille. Kappalehan kertoo nuorena saadusta elinkautisesta.
Tekijän somessa on ollut esillä tekovälineen kaltainen veitsi.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Jos tekijän vanhemmat olisivat muuttaneet pois niin kundin ei olis välttämättä tarvinnut koskaan tunnustaa tekoaan.
Kytät olivat täysin kujalla tekijästä.
Sinne missä jamppa nyt asui ei olisi koskaan tehty pistokokeita.
Näin tämä olisi jäänyt ikuiseksi mysteeriksi vaikka kundi levitteli somessa tekovälinettäänkin.
Ei pisteitä poliiseille!
Kytät olivat täysin kujalla tekijästä.
Sinne missä jamppa nyt asui ei olisi koskaan tehty pistokokeita.
Näin tämä olisi jäänyt ikuiseksi mysteeriksi vaikka kundi levitteli somessa tekovälinettäänkin.
Ei pisteitä poliiseille!
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Onko tuo somejuttu varmaa? Missä, miten kauan tekoväline on ollut esillä? Kenen kaikkien nähtävissä?Morgan Kane kirjoitti:Kaiken diipadaapan sisältä on löydettävissä epäilys, että tekijä on 24-vuotias Jani Riihikoski.
Oletettu tekijä on ladannut Skid Rown kappaleen "18 and life" twitteriin ennen ilmoittautumistaan poliisille. Kappalehan kertoo nuorena saadusta elinkautisesta.
Tekijän somessa on ollut esillä tekovälineen kaltainen veitsi.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Tiedetään varmaksi, että teko on painanut nyt kiinniotettua miespuolista henkilöä pitkään. Asiaa tarpeeksi kauan päässään vatvottuaan hän päätti hoitaa asian pois tunnoltaan soittamalla hätäkeskukseen. "Pakithan" sieltä tuli, sekä ohjeet kävellä poliisiauton luokse saman asian kanssa. Auton luokse päästyään epäilty koputtaa ikkunaan ja pyytää saada jutella tutkinnanjohtaja Kinnusen kanssa toivoen, että Kinnunen vastaisi hänen tanssiinkutsuunsa.
Ensimmäisissä kuulusteluissa epäilty on kertonut, että on miettinyt asiaa pitkään, monelta kantilta ja haluaa asian pois tunnoltaan. Hän on kertonut katuvansa tekoaan ja ilmaissut halunsa sovittaa sen. Tätä taustaa vasten en näe mitenkään erityisen poikkeavana, että hän tai joku hänen persoonistaan olisi kirjoitellut internetin syövereihin asioita, jotta tekijän jäljille päästäisiin ja "oikea" syyllinen saataisiin vastuuseen teostaan.
Tutkinnanjohtaja Kinnunen on vihjannut, että epäilty ei kuuluisi vankilaan lainkaan. Melkoinen statement, kun kyseessä on kuitenkin raaka henkirikos. Lisäksi eräässä haastattelussa tuli ilmi, että epäilty on poliisivankilassa (tai vastaavassa) ja hänen lääkkeensä ovat kotona. Ei tarvitse olla suuri matemaatikko laskeakseen 1+1. En jaksa millään uskoa, että hyväkäytöksiset ja kohteliaat henkirikoksen tekijät eivät kuuluisi tutkinnanjohtajan mielestä vankilaan.
Sen sijaan itseäni kiinnostaa tämä tulipalo Tammelan kaupunginosassa, (itään Tesomalta). Ilmeisesti hän asui samassa rapussa menehtyneen henkilön kanssa, mutta asuiko jopa (seinä)naapurissa? Miksi poliisi halusi puhutella tämän Tesoman tapauksen vuoksi nyt kiinniotettua henkilöä, vai puhuteltiinko siinä kaikki naapurit, jotka oven avasivat?
Ja vielä. Poliisilla oli lista, jossa näkyi Tesomalta poismuuttaneet henkilöt ja jotka tultaisiin ennemmin tai myöhemmin testaamaan dna:n osalta. Henkirikoksen nyt tunnustanut mies oli tuolla listalla, hän sopi profiiliin kaikin puolin. Nyt kuitenkin sanotaan, että poliisilla olisi mennyt vielä mahdollisesti kolmekin vuotta, ennen kuin epäilty oltaisiin tikutettu tai ainakin vastaukset olisivat laboratoriosta tulleet.
Miksi poliisit eivät olleet dna-näytetikkujen kanssa epäillyn oven takana helmikuussa 2018 Tammelan kaupunginosassa? Eikö se näyte olisi voitu ottaa sen puhuttelun yhteydessä, kun kerran henkirikoksesta epäiltyjen listalla oltiin?

Mikäli epäilty käytti Kinnusen nimeä tuossa tilanteessa, viestii se siitä, että tapausta on tullut seurattua medioista ja palstoilla enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa. Kun tapausta seuraa tiiviisti, tekee ehkä mieli itsekin jossain välissä kommentoida.....noin 24-vuotias mies käveli torstaina Hämeenkadulla pysähtyneenä olleen poliisiauton luo, koputti ikkunaan ja sanoi, että haluaa puhua Kinnusen kanssa. - https://www.aamulehti.fi/uutiset/uutta- ... 200848900/
(Ellei sitten hätäkeskuspäivystäjä ohjeistanut käyttämään tuota nimeä poliisipartion luona, tai kyseessä voisi olla myös toimittajan omatulkinta.)
Katsoin tuon videopätkän Aamulehden sivulta ja kyllä siinä tutkinnanjohtaja itse kertoo, että epäilty on poliisipartiolle sanonut: "..et Kinnuselle olis asiaa." Itse rikoksen kannalta tietysti vähemmän merkityksellinen juttu.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Tekijän somessa ei ole ollut minkäänlaista puukkoa esillä. Tässä ketjussa esiintyi trollaajia harhaisine juttuineen ja muutamat kirjoittajat uskoivat heitä.taotao kirjoitti:Onko tuo somejuttu varmaa? Missä, miten kauan tekoväline on ollut esillä? Kenen kaikkien nähtävissä?Morgan Kane kirjoitti:Kaiken diipadaapan sisältä on löydettävissä epäilys, että tekijä on 24-vuotias Jani Riihikoski.
Oletettu tekijä on ladannut Skid Rown kappaleen "18 and life" twitteriin ennen ilmoittautumistaan poliisille. Kappalehan kertoo nuorena saadusta elinkautisesta.
Tekijän somessa on ollut esillä tekovälineen kaltainen veitsi.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Kyllä Kinnunen on suht. tuttu tutkinnanjohtaja tamperelaisille, nimeen törmää tuon tuosta vaikka juttua ei seuraisi erityisen tarkasti.Petu kirjoitti:Mikäli epäilty käytti Kinnusen nimeä tuossa tilanteessa, viestii se siitä, että tapausta on tullut seurattua medioista ja palstoilla enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa. Kun tapausta seuraa tiiviisti, tekee ehkä mieli itsekin jossain välissä kommentoida.....noin 24-vuotias mies käveli torstaina Hämeenkadulla pysähtyneenä olleen poliisiauton luo, koputti ikkunaan ja sanoi, että haluaa puhua Kinnusen kanssa. - https://www.aamulehti.fi/uutiset/uutta- ... 200848900/
(Ellei sitten hätäkeskuspäivystäjä ohjeistanut käyttämään tuota nimeä poliisipartion luona, tai kyseessä voisi olla myös toimittajan omatulkinta.)
Katsoin tuon videopätkän Aamulehden sivulta ja kyllä siinä tutkinnanjohtaja itse kertoo, että epäilty on poliisipartiolle sanonut: "..et Kinnuselle olis asiaa." Itse rikoksen kannalta tietysti vähemmän merkityksellinen juttu.
- Tabula Rasa
- Sofia Karppi
- Viestit: 414
- Liittynyt: To Syys 24, 2015 8:51 am
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Joitain sivuja takaperin tämän nim. sniffaajan juttuja jostain Rankaisijat Ry:stä ja ne ovat täyttä paskaa, joita nettipoliisi Fobba on aiemmin selvittänyt.lech kirjoitti:Tekijän somessa ei ole ollut minkäänlaista puukkoa esillä. Tässä ketjussa esiintyi trollaajia harhaisine juttuineen ja muutamat kirjoittajat uskoivat heitä.taotao kirjoitti:Onko tuo somejuttu varmaa? Missä, miten kauan tekoväline on ollut esillä? Kenen kaikkien nähtävissä?Morgan Kane kirjoitti:Kaiken diipadaapan sisältä on löydettävissä epäilys, että tekijä on 24-vuotias Jani Riihikoski.
Oletettu tekijä on ladannut Skid Rown kappaleen "18 and life" twitteriin ennen ilmoittautumistaan poliisille. Kappalehan kertoo nuorena saadusta elinkautisesta.
Tekijän somessa on ollut esillä tekovälineen kaltainen veitsi.
Jotain peräkammarin poikia, ovat olleet useine nickeineen aiemminkin bannissa, joten älkää niihin viesteihin uskoko.
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe
Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe
-
annaanna
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
MTV on jutun julkaisija
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.GPZjhzI
Ne näytteet hävitetään, että ei syytä huoleen. Näyte on pakko antaa, kun sitä laillisin perustein vaaditaan. Tutkinnanjohtaja on niitä lausunut dna-tutkinnasta. Ei niitä tikuttamatta jääneitä noin tuhannen tikutetun joukosta ole jäänyt kuin kymmeniä, eli alle sata. Tämäkin tunnustaja muuttanut Tampereen keskustaan eli mikään vaativa operatsiooni, KUN MASSATESTAUKSESSA EI MITÄÄN JÄRKEÄ, JOS EI NIITÄ MUUTAMAA KYMMENTÄKIN TIKUTETA.
Pätkin lyhyemmäksi juttua.
Poikkeuksellinen tutkinta
Tuhannen syyttömän dna tutkittiin Tesoman murhan takia – nyt tiedot tuhotaan
....
Poliisi keräsi kolmen ja puolen vuoden aikana noin 1000 dna-näytettä surmapaikan lähellä asuvilta ja henkirikoksen jälkeen alueelta pois muuttaneilta miehiltä.
Massiivinen keräysoperaatio aloitettiin, kun poliisi löysi tekovälineeksi epäillyn puukon verityön tapahtumapaikan läheltä ja onnistui taltioimaan siitä näytteen tuntemattoman miehen dna:sta.
Suomessa dna-näytteitä kerätään tässä mittakaavassa äärimmäisen harvoin.
Edellisen kerran massatestauksia on tehty Ulvilan surman tutkinnassa. Tuolloinkaan näytteitä ei tosin kertynyt yhtä paljoa kuin Tesoman tapauksessa.
– Onhan tällainen (massatestaaminen) varsin poikkeuksellista. Tätä menetelmää on kuitenkin maailmalla käytetty menestyksekkäästi, rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta kertoo.
Testistä ei voi kieltäytyä
Poikkeuksellinen menetelmä vaatii poikkeukselliset olosuhteet.
Pakkokeinolain mukaan dna-testi voidaan tehdä ihmiselle, jota ei epäillä rikoksesta, jos tutkittavana on vakava rikos, joka jäisi muuten todennäköisesti ratkaisematta. Edellytyksenä on, että tutkittavana olevasta rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta.
Näin dna-testeistä määrätään pakkokeinolain 8. luvun 32 §:ssä:
Jos on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, saadaan DNA-tunnisteen määrittämiseksi tai ruutisavunäytteen ottamiseksi taikka muun vastaavan tutkimuksen suorittamiseksi tarpeellinen henkilönkatsastus tehdä ilman hänen suostumustaankin henkilölle, jota ei epäillä kyseisestä rikoksesta.
Edellytyksenä tällaiselle henkilönkatsastukselle on, että tutkimuksella on erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle sen vuoksi, että rikoksen selvittäminen olisi mahdotonta tai olennaisesti vaikeampaa käyttämällä tutkinnan kohteen oikeuksiin vähemmän puuttuvia keinoja. DNA-tunnisteet ja vastaavat tutkintatulokset on hävitettävä ja säilytetyt näytteet tuhottava, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä.
– Käytännössä se tarkoittaa lähinnä henkirikoksia ja törkeitä pahoinpitelyitä, koska meillä ei ole Suomessa kovin montaa rikosta, josta olisi määrätty noin kova rangaistus, Tolvanen kertoo.
– Olennaista on myös, että tässä on korkea kynnys. Laissa vaaditaan, että rikoksen selvittäminen olisi muuten mahdotonta tai olennaisesti vaikeampaa, hän jatkaa.
Jos poliisi saapuu ovelle vaatimaan sylkinäytettä esimerkiksi murhan selvittämiseksi, testistä ei voi lain mukaan kieltäytyä.
Kaikkia testattavia poliisi ei välttämättä kuitenkaan tavoita.
Epäiltyä ei testattu
Tesoman tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista kertoi Ylen haastattelussa viime viikolla, että tiedossa on kymmeniä ihmisiä, joilta on ollut tarkoitus ottaa näyte, mutta joilta sitä ei kuitenkaan ole onnistuttu saamaan.
Näytettä ei ehditty saada myöskään nyt henkirikoksesta epäillyltä, vuonna 1994 syntyneeltä tamperelaismieheltä, joka ilmoittautui poliisille itse – siitäkään huolimatta, että mies asui surman aikaan tapahtumapaikan lähistöllä.
Tutkinnanjohtaja Kinnunen on kertonut, että mies olisi ollut seuraavaksi testattavien listalla. Hänen mukaansa poliisi oli juuri aikeissa ryhtyä testaamaan alueelta pois muuttaneita. Epäilty muutti Tesomalta puoli vuotta henkirikoksen jälkeen.
Mieheltä on sittemmin otettu dna-näyte, joka on täsmännyt surma-aseena käytetystä puukosta löytyneeseen dna-jälkeen.
...
Noin 1000:a Tesomalla kerättyä dna-näytettä ei voida jatkossa käyttää muiden rikosten selvittelyssä. Lain mukaan näytteet on tuhottava, kun tapaus on saanut lainvoimaisen ratkaisun tai se jätetään sillensä.
_________________________
Kinnusen kertomana on julkaistu kahta tietoa. A.) Dna-näytekeräys olisi seuraavaksi ulotettu Tesomalla alueelle, jos tunnustaja asui tekoaikaan, mutta myös B.) tätä tietoa, että kuului niihin kymmeniin eli alle sataan, joita ei ole tutkittu vielä kolmen vuoden päästä.

Ihan bullshittiä että olisi seuraavaksi testattu kuten sekin että näytteet tuhotaan.
Tietty ne tuhotaan mutta kerätyt tiedot taltioidaan.
Ihan simppeliä.
Tietty ne tuhotaan mutta kerätyt tiedot taltioidaan.
Ihan simppeliä.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Mikä on näyte, pumpulipuikko? Tottakai ne hävitetään mutta tulokset viedään tietokantaan, olen samaa mieltä. Ja hyvä niin. Sanoohan nyt järkikin, että vaivalla kerättyä dataa ei heitetä pois tuosta vaan.tötterö kirjoitti:Ihan bullshittiä että olisi seuraavaksi testattu kuten sekin että näytteet tuhotaan.
Tietty ne tuhotaan mutta kerätyt tiedot taltioidaan.
Ihan simppeliä.
Teoriat siitä, mikä näytteiden keräämisessä meni pieleen ja miksi, jätän suosiolla kotidekkareiden selvitettäväksi. Sillä ei ole tässä vaiheessa tämän casen kanssa mitään tekemistä. Tämä juttu olisi pysynyt pimeänä ainakin seuraavat kolme vuotta ilman tunnustusta.
Kinnusen epäonnistuminen liittyy pitkälti väärään profilointiin ja itsepäiseen kolmikon hakuun. Voisi jopa väittää, että Kinnusen julkisuuteen antamat lausunnot kolmikosta johtivat ihmisiä harhaan.
- dazu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4761
- Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
- Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Olen aikaisemmin kirjoittanut tänne poikakolmikosta, jonka itse kohtasin Tesomalla ilta-aikaan. Kyseessä oli siis se kolmikko, josta yhdellä oli tämä Spede-kalju.
Nyt, kun tekijän naama on julkaistu, niin voin sanoa, että tämä tekijä ei tuossa Spede-kaljun porukassa ollut mukana.
En kuitenkaan välttämättä vielä poissulkisi, etteikö tämä tekijä olisi ollut osana kolmen nuoren seuruetta ennen tekoa. Tekijähän on kuvaillut, että kohtasi uhrin siinä erään tunnetun penkin luona ja poltti siinä savukkeet uhrin kanssa ennen, kuin lähtivät kävelemään jäähallin suuntaan.
Meillähän on tiedossa, että ohi ajanut autoilija oli nähnyt penkin luona kolmen, tai neljän nuoren miehen seurueen juuri teon aikoihin. Lisäksi on vain 10 minuuttia aikaisemmin tapahtunut havainto kolmesta nuoresta kävelemässä Tesoman liikekeskustan suunnasta tämän penkin suuntaan ja vielä lisäksi on valvontakamerahavainto liikekeskustalta.
Mielestäni on siis edelleen mahdollista, että tekijä olisi ollut yksi kolmen nuoren seurueesta. Tämä voi olla myös päällimmäinen syy ulostuloon ja tunnustukseen, mikäli henkilö on ajatellut tällä jollain tavalla suojelevansa kavereitaan. Siellä voi olla ollut pinnan alla pelkoa, että kavereiden, tai jonkun muun DNA on puukossa ja syytön henkilö voi jäädä kiinni ennen tekijää... Tekijä on sitten halunnut eliminoida tämän mahdollisuuden.
Tässä on jo uutisoitu, että tekijällä oli kotonaan, vanhempiensa luona kokoelma erilaisia puukkoja ja, että tekijällä oli kiinnostusta puukkoja kohtaan. Tämä antaisi viitteitä siitä, että tekijän vanhempien on täytynyt tietää teosta, tai ainakin osata arvella poikaansa tekijäksi.
Väärintulkintoja tapahtuu, mutta väärintulkinnan kanssa yhdessä ei kulje aggressiivisuutta. Toisaalta 99% aspergereihin liittyvästä väärintulkinnasta tapahtuu sen toisen henkilön toimesta, eli sen ei-asperger henkilön toimesta, joka on asperger-henkilön kanssa vuorovaikutuksessa.
Asperger-henkilöitä ei myöskään ole vankiloissa kovin paljoa. Rikosalttius on samaa luokkaa, kuin normaaleilla henkilöillä, joilla ei ole persoonallisuushäiriötä.
Tuo kuvaamasi väärinymmärtäminen+aggressiivisuus-kombo on paranoidisen persoonallisuushäiriön tunnusomainen piirre. Paranoidinen usein ymmärtää vähän tahallaankin toisia ihmisiä väärin ja ymmärtää sellaisia asioita loukkaaviksi, joita ei ole tarkoitettu loukkaaviksi ja sitten hän saattaa kaiken huipuksi vetää puukon tupesta.
Jos asperger-henkilö ja paranoidinen ovat vuorovaikutuksessa keskenään, paranoidinen kääntää ja vääntää kaiken as-henkilön sanoman häntä kohtaan loukkaavaksi ja saattaa yltyä väkivaltaiseksi as-henkilöä kohtaan.
Tuo diagnoosin saaminen lienee humpuukia, joko itse keksimääsi paskaa, tai sitten siellä on ollut diagnosoimassa joku sinun kaltainen ihminen, jonka tiedot aspergerista on hankittu iltapäivälehdistä.
Toivottavasti peltipoliisi fobba on kuitenkin tehnyt tämän trollin touhujen selvittämisen omalla ajallaan ja omalla rahallaan, eikä veronmaksajien rahoilla. Tämä kokoomuslainen sankari, kun ei pystynyt sanomaan yhtään mitään, kun pyysin miestä puuttumaan suomi24:ssa liikkuvaan sarjaraiskaajaan, joka herjasi uhrejaan ja kehuskeli raiskauksillaan keskustelupalstalla. Oli vain no can do.

Tuon jutun olet kyllä keksinyt omasta päästäsi. Aspergerin kommunikaatiovaikeudet eivät ole sinun kuvaamasi kaltaisia, eikä kuvaamasi piirre liity aspergeriin. Kommunikaatiovaikeudet ovat enemmänkin sellaisia, että henkilö puhuu monotonisesti jostain yhdestä ja ainoasta häntä kiinnostavasta asiasta ja pakottaa muutkin kuuntelemaan tästä asiasta. Ei ole usein kiinnostunut toisten asioista.Scarlett kirjoitti:Varmaan edellinen sitten tuntee enemmän aspergereita kuin minä. Aspergerit todellakin voivat olla väkivaltaisia, eräs sai diagnoosin juuri lyötyään "aseella" ikätoveriaan, koska kimpaantui asiasta, joka ei oikeasti ollut mitään kiusaamista. Aspergereita on joka lähtöön ja kirjoon mahtuu yhtä ja toista tarpojaa, mutta sosiaalinen tilannetaju on heikko ja se on yhdistävä tekijä. Se taas johtaa joskus ja joidenkin kohdalla konflikteihin. Siksi asseja on mm. vankiloissa aika paljon.
Väärintulkintoja tapahtuu, mutta väärintulkinnan kanssa yhdessä ei kulje aggressiivisuutta. Toisaalta 99% aspergereihin liittyvästä väärintulkinnasta tapahtuu sen toisen henkilön toimesta, eli sen ei-asperger henkilön toimesta, joka on asperger-henkilön kanssa vuorovaikutuksessa.
Asperger-henkilöitä ei myöskään ole vankiloissa kovin paljoa. Rikosalttius on samaa luokkaa, kuin normaaleilla henkilöillä, joilla ei ole persoonallisuushäiriötä.
Tuo kuvaamasi väärinymmärtäminen+aggressiivisuus-kombo on paranoidisen persoonallisuushäiriön tunnusomainen piirre. Paranoidinen usein ymmärtää vähän tahallaankin toisia ihmisiä väärin ja ymmärtää sellaisia asioita loukkaaviksi, joita ei ole tarkoitettu loukkaaviksi ja sitten hän saattaa kaiken huipuksi vetää puukon tupesta.
Jos asperger-henkilö ja paranoidinen ovat vuorovaikutuksessa keskenään, paranoidinen kääntää ja vääntää kaiken as-henkilön sanoman häntä kohtaan loukkaavaksi ja saattaa yltyä väkivaltaiseksi as-henkilöä kohtaan.
Tuo diagnoosin saaminen lienee humpuukia, joko itse keksimääsi paskaa, tai sitten siellä on ollut diagnosoimassa joku sinun kaltainen ihminen, jonka tiedot aspergerista on hankittu iltapäivälehdistä.
Palstalla on ollut useita trollipellejä multinikkeineen. Näiden kanssa pitää vain yrittää pysyä hereillä.Tabula Rasa kirjoitti:Joitain sivuja takaperin tämän nim. sniffaajan juttuja jostain Rankaisijat Ry:stä ja ne ovat täyttä paskaa, joita nettipoliisi Fobba on aiemmin selvittänyt.
Jotain peräkammarin poikia, ovat olleet useine nickeineen aiemminkin bannissa, joten älkää niihin viesteihin uskoko.
Toivottavasti peltipoliisi fobba on kuitenkin tehnyt tämän trollin touhujen selvittämisen omalla ajallaan ja omalla rahallaan, eikä veronmaksajien rahoilla. Tämä kokoomuslainen sankari, kun ei pystynyt sanomaan yhtään mitään, kun pyysin miestä puuttumaan suomi24:ssa liikkuvaan sarjaraiskaajaan, joka herjasi uhrejaan ja kehuskeli raiskauksillaan keskustelupalstalla. Oli vain no can do.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Lievää ihmisten harhaanjohtamista kun syyttämistä kerätyt Dnat taltioidaan pysyvästi vaikka julkisuuteen annetaan kuva että näytteet hävitetään.lech kirjoitti:Mikä on näyte, pumpulipuikko? Tottakai ne hävitetään mutta tulokset viedään tietokantaan, olen samaa mieltä. Ja hyvä niin. Sanoohan nyt järkikin, että vaivalla kerättyä dataa ei heitetä pois tuosta vaan.tötterö kirjoitti:Ihan bullshittiä että olisi seuraavaksi testattu kuten sekin että näytteet tuhotaan.
Tietty ne tuhotaan mutta kerätyt tiedot taltioidaan.
Ihan simppeliä.
Teoriat siitä, mikä näytteiden keräämisessä meni pieleen ja miksi, jätän suosiolla kotidekkareiden selvitettäväksi. Sillä ei ole tässä vaiheessa tämän casen kanssa mitään tekemistä. Tämä juttu olisi pysynyt pimeänä ainakin seuraavat kolme vuotta ilman tunnustusta.
Kinnusen epäonnistuminen liittyy pitkälti väärään profilointiin ja itsepäiseen kolmikon hakuun. Voisi jopa väittää, että Kinnusen julkisuuteen antamat lausunnot kolmikosta johtivat ihmisiä harhaan.
Jos se susta on ok niin minusta ei.
Ehkä olen aivan yksin
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Dna-näytteiden taltiointi rikkoo yksityisyyden suojaa, sanotaan. Jos saatava hyöty on selkeästi suurempi kuin haitta, niin kannatan nykyistä laajemman dna-rekisterin ylläpitoa. Passia uusiessa joutuu antamaan sormenjälkitunnisteen, mutta ei tästä ole ollut suurta porua.tötterö kirjoitti:Lievää ihmisten harhaanjohtamista kun syyttämistä kerätyt Dnat taltioidaan pysyvästi vaikka julkisuuteen annetaan kuva että näytteet hävitetään.lech kirjoitti:Mikä on näyte, pumpulipuikko? Tottakai ne hävitetään mutta tulokset viedään tietokantaan, olen samaa mieltä. Ja hyvä niin. Sanoohan nyt järkikin, että vaivalla kerättyä dataa ei heitetä pois tuosta vaan.tötterö kirjoitti:Ihan bullshittiä että olisi seuraavaksi testattu kuten sekin että näytteet tuhotaan.
Tietty ne tuhotaan mutta kerätyt tiedot taltioidaan.
Ihan simppeliä.
Teoriat siitä, mikä näytteiden keräämisessä meni pieleen ja miksi, jätän suosiolla kotidekkareiden selvitettäväksi. Sillä ei ole tässä vaiheessa tämän casen kanssa mitään tekemistä. Tämä juttu olisi pysynyt pimeänä ainakin seuraavat kolme vuotta ilman tunnustusta.
Kinnusen epäonnistuminen liittyy pitkälti väärään profilointiin ja itsepäiseen kolmikon hakuun. Voisi jopa väittää, että Kinnusen julkisuuteen antamat lausunnot kolmikosta johtivat ihmisiä harhaan.
Jos se susta on ok niin minusta ei.
Ehkä olen aivan yksin.
Esim. jokaiselta maahanmuuttajalta pitäisi ottaa dna-näyte, vaikka olisi kuinka ihmistä syrjivää. Helpottaisi ja nopeuttaisi rikostutkintaa.
Re: Petri Salosen surma Tampereen Tesomalla 2014
Elä huoli.
Meihin pistetään sirut jotka taltioi tulevaiduudessa kaiken.
Olemme 24/7 verkossa ja jos olemme peittoalueen ulkopuolella niin siru tallentaa liikkeet yms ja peittoon saapuessa siirtää ne automaattisesti pilveen.
Dna rekisterikin tulee pakolliseksi koska se todellakin helpottaa rikistutkintaa halusimme tai emme.
Nyt kun ei ole sallittua niin se on kiellettyä ja kyttien tulisi tuhota kaikki näytteet ja tallenteet niistä.
Piste!