Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
Ihan sama myydäänkö vai ei joitain tuotteita.
Niitä saa aina joko kaveripiiriltä tai sitten ihan yksinkertaisesti vain pöllimällä.
Toki silloin vika olisi myös kaupan koska eivät puuttuneet näkymättömään tapahtumaan.
Niitä saa aina joko kaveripiiriltä tai sitten ihan yksinkertaisesti vain pöllimällä.
Toki silloin vika olisi myös kaupan koska eivät puuttuneet näkymättömään tapahtumaan.
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4121
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 4:19 pm
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
No eikö huumeiden myyjä ole mielestäsi vastuussa jos joku alaikäinen kuolee?Tuomion Pasuuna kirjoitti:Älä siirrä maalitolppia. Tuossa puhutaan oikeudellisesti eri asiasta, jos nimenomaan kehotetaan tekemään jotain hengenvaarallista. Etenkin jos kehottajana on huoltaja, jolla on lähtökohtaisesti määräysvaltaa alaikäiseen.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
- ajanpatina
- Javier Pena
- Viestit: 1787
- Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
- Paikkakunta: Loimaa, Tampere
- Viesti:
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
Mitäpä arvelet, löytyisikö todistajaa, jos esim, isukki ostaa, antaa ja kehoittaa lapsukaistaan dokaan lastin viunaa, vaikkapa venhossa järvellä!? Tuskinpa löytyisi.Tuomion Pasuuna kirjoitti:Älä siirrä maalitolppia. Tuossa puhutaan oikeudellisesti eri asiasta, jos nimenomaan kehotetaan tekemään jotain hengenvaarallista. Etenkin jos kehottajana on huoltaja, jolla on lähtökohtaisesti määräysvaltaa alaikäiseen.
Aivan yhtä rikollinen on moraalisesti ihminen, joka osataa ja antaa alkoholia alaikäiselle, kuten huumeidenmyyjäkin. Se taas, ettei yhteiskunta välitä paskan vertaa, vaikka alaikäisiä kuolee alkoholiin, kertoo yhteiskunnan moraalin löysentymisestä, välinpitämättömyydestä, kuten myös kaksinaismoraalista.
Kaikella on aikansa.
- Tuomion Pasuuna
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3482
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
Huumeiden myyjä on vastuussa siitä huumeiden myynnistä, joka on säädetty rangaistavaksi ja varsinkin törkeänä tekomuotona rangaistukset on varsin kovat. Häntä ei kuitenkaan tuomita siitä, jos joku ottaa yliannoksen hänen myymäänsä huumetta ja kuolee. Vai oletko joskus kuullut, että huumekauppias olisi tuomittu henkirikoksesta tällä perustein?
Todisteiden löytyminen on sitten täysin eri asia, eikä liity tähän. Voihan sitä tehdä vaikka massamurhan konepistoolilla ampuen ja selvitä ilman rangaistusta, jos sitä ei voida todistaa.
Todisteiden löytyminen on sitten täysin eri asia, eikä liity tähän. Voihan sitä tehdä vaikka massamurhan konepistoolilla ampuen ja selvitä ilman rangaistusta, jos sitä ei voida todistaa.
- John Kimble
- Michael Knight
- Viestit: 4121
- Liittynyt: La Helmi 03, 2018 4:19 pm
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys. Toisaalta kyllä imppaaja aina impattavaa löytää esim. liimat, bensa jne. joita myydän täysin vapaasti kaupoissa ja huoltoasemilla. Tässä lienee kyse henkilön alaikäisyydestä; pitäisikö kaikille vaarallisille aineille laittaa ikäraja. Kaasujen ollessa kyseessä voisi ratkaisu olla täyttää laitteet liikkeissä eikä myydä niitä eteenpäin.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
Erittäin vittumainen tapa täyttää kaasukäyttöinen grillisytytin esimerkiksi retkellä Lapin erämaissa. Missä lienee lähin Tokmanni? Mustangin kaasusytyttimet kun ovat sitä suurta ja pitkänokkaista mallia, joka on tarkoitettu estämään sormien palaminen sellaisissa tilanteissa, joissa vaihtoehtona on tikkujen tai tupakansytyttimen kanssa nysvääminen. Sellaisia varten ne täyttöpullotkin ovat. Kaasun kulutus kun on hieman suurempi kuin Coltin sytkärissä ja kulutusta vaikeampi arvioida.John Kimble kirjoitti:Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys. Toisaalta kyllä imppaaja aina impattavaa löytää esim. liimat, bensa jne. joita myydän täysin vapaasti kaupoissa ja huoltoasemilla. Tässä lienee kyse henkilön alaikäisyydestä; pitäisikö kaikille vaarallisille aineille laittaa ikäraja. Kaasujen ollessa kyseessä voisi ratkaisu olla täyttää laitteet liikkeissä eikä myydä niitä eteenpäin.
Käsidesikin menee päähän, vaikka sitä ei ole tarkoitettu nautittavaksi. Pyydänkö kauppiasta laittamaan pari pisaraa käsiini paskalla käytyäni? Tai propaani - sitäkin voi impata, ja myyvät pirut sitä monen kilon säiliöissä. Kysynpä seuraavan kerran grillikaasua ostaessani, josko herra kauppias itse paahtaisi siankylkeni sopivan mureaksi. Ehkäpä nämä palvelut saa kotiin asti, ilman lisämaksua? Silloin kaikilla olisi turvallinen olo.
Tässä taas yritetään peitellä oman pesän tyhmyyksiä täysin typerän lain typeriin pykäliin turvautuen. Toivottavasti poika vielä toipuu ja ymmärtää, mihin eri aineet on oikeasti tarkoitettu. Rotanmyrkkyäkin kun voi syödä, eikä sen ostamiseen taida olla ikärajaa - tosin myyjä laittanee itse stopin aivan pienimpien ostoaikeille, koska paketissa lukee "ei lasten ulottuville". Sitten isä noituu, kun laittoi lapsen asialle ja meni itse perässä. Siitä saamme taas lukea iltapaskojen laatuartikkeleista, ynnä adresseja laaditaan puolesta sekä vastaan.
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
Rotanmyrkkyähän syödään ihan hevoskuormittain, mutta sen nimi on vain Marevan, verenohennuslääkkeenä. Harva varmaan söisi jos kaupattaisiin rotanmyrkyn nimellä, mutta samaa tavaraa se kuitenkin on.
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
Se ei kyllä edes auta mitään, jos sytkärit täytettäisiin kaupoissa. Samaa kaasua kun myydään erilaisessa putelissa kaasukäyttöisiin retkikeittimiin. Halvemmissa versioissa ei ole edes mukana propaania, vaan ovat pelkkää butaania ja isobutaania. Niitä saa jo viidellä eurolla ainakin puolen kilon satsin. Lisäksi kaupoissa myydään muitakin hengenvaarallisia päihteitä, joista ensimmäisenä tulevat mieleen klassikot Lasol ja Sinol sekä perinteinen bensiini, jota käytetään päihdetarkoituksissa samoin kuin kaasuja. Missään näissä ei ole mitään ikärajoja toisin kuin hengenvaarallisessa kaasussa, joka on tarkoitettu tupakoinnissa käytettävien sytyttimien täyttämiseen.
Iltapäivälehdet olisivat kyllä saaneet jättää tuon jutun kokonaan julkaisematta. Ei yhteiskunta voi suojata jokaista yksilöä typeryyden aiheuttamilta ongelmilta. Parhaat ovat vetäneet kaasun käytönkin äärimmilleen. Eräskin ajoittain Youtubessa esiintyvä eteläisessä Suomessa asuva herrasmies on jo vuosia kiskonut kitusiinsa kaasua sellaisesta 11 kilon nestekaasupullosta. Herralla on siis teräspullo mukana ja hengittelee kaasua suoraan letkusta. Meitä on moneen junaan, eikä kaikkea mahdollista voi kieltää siksi että se voi olla vaarallista. Ihmisten elämä hankaloituisi sellaisen johdosta tarpeettomasti.

"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX
- AutumnForever
- Martin Beck
- Viestit: 759
- Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
- Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
Onko kuulunut mitään uutta? Näkynyt äidin kirjoituksia FB:ssä/muualla? Onkohan lie tullut järkiinsä. Tai poika toipunut.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/2d7512 ... 5_u0.shtml
16-vuotiaan pojan sydän pysähtyi kaasun imppaamisen seurauksena - Tokmannin myyjää ei epäillä rikoksesta
Tänään klo 12:51
Tapauksen tutkinta on päättynyt.
Myydyn kaasupullon ei katsottu olevan tupakointiväline.
16-vuotiaan pojan sydän pysähtyi 15.elokuuta, kun hän oli äitinsä mukaan ostanut kaksi pulloa tupakansytyttimen täyttämiseen tarkoitettua kaasua Maskun Tokmannista ja impannut niitä.
Äidin mukaan poika oli ostanut kaasut kahden ikätoverinsa kanssa. Tupakointivälineitä ei Suomessa saa lain mukaan myydä alle 18-vuotiaille.
Pojan äiti ilmoitti vaativansa rangaistusta pullot myyneelle Tokmannin myyjälle.
Ostajana eri poika
Kuittikopioiden ja kuvatallenteiden mukaan huppariin pukeutunut mies oli ostanut 15.elokuuta Tokmannista kahdella ostokerralla yhteensä kolme Mustang-täyttökaasupulloa.Miehen ikä on tarkistettu hänen ostaessa täyttökaasun ensimmäisen kerran. Tokmannin mukaan kyseessä oli vuonna 1999 syntynyt mies, jolla on eri nimi kuin 16-vuotiaalla pojalla.
Lounais-Suomen poliisin mukaan käytettävissä olevien tietojen perusteella Tokmanni ei ole myynyt 16-vuotiaalle pojalle kaasupulloja, vaan pullot ovat päätyneet pojan haltuun muilla tavoin. Poliisin mukaan myyty pullo ei ole tupakointiväline, jota ei saa elinkeinotoiminnassa myydä tai muutoin luovuttaa alle 18-vuotiaalle henkilölle.
Poliisin mukaan asiassa ei ole tullut ilmi sellaista, jonka perusteella olisi syytä epäillä rikosta.
Poliisi ei aloita esitutkintaa tapauksesta.
SAMPPA RAUTIO

-
Calamity Jane
- Rico Tubbs
- Viestit: 1222
- Liittynyt: To Maalis 23, 2017 1:14 am
- Paikkakunta: Villi länsi
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
Kiinnostais tietää miten tuo poika on selviytynyt? Jääkö mitään vammoja?
Re: Äiti syyttää Tokmannia pojan imppausharrastuksesta
Kuten aiemmin jo on sanottu, eihän tästä olisi mitään meteliä pitänyt nostaa paitsi ehkä siinä mielessä, että muut teinit tajuaisivat ettei kaasun imppailu ole kovin fiksu harrastus. Toivotaan, että pojalla on kaikki hyvin eikä mitään pysyviä vaurioita jää! Olen tavannut elämässäni imppaajia, jotka ovat taantuneet pysyvästi eikä sellaista toivo kenellekään.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX