Madeleinen tapaus ( Ketju 1)
TV:stä tuli viikko sitten elokuva "Koston liekki", jossa oli paljon tämän tapauksen piirteitä. Leffassakin hyvätuloisen perheen nuori tyttö kidnapattiin.
Pedofilialla ei ollut osuutta. Filmissä tyttö löytyi elossa, koska "kauppatavaraa ei pidä hävittää" sanoivat rikolliset. Näin voi olla tässäkin tapauksessa. lasta vain pidetään jemmassa ja myydään laittomille adoptiomarkkinoille (tai pedoille), kun asia alkaa unohtua.
Tapauksen selviäminen on varsin epätodennäköistä. Hotellihuoneen mylläämistä en pidä mitenkään ihmeellisenä. Normaalia toimintaahan se vain ihmisiltä on etsiä lastaan joka paikasta.
Monia ärsyttää vanhempien oleminen julkisuudessa noin paljon. Kyse on kuitenkin briteistä, joille kaikenlaisten perhedraamojen revittely julkisesti on ihan tavallista toimintaa ja jopa toivottavaa.

-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... /06/538292
Nyt mukana myös MALTA! Kolme silminnäkijähavaintoa, joiden mukaan tyttö olisi saarella. Veikkaan vesiperää, mutta kuka tietää...
Nyt mukana myös MALTA! Kolme silminnäkijähavaintoa, joiden mukaan tyttö olisi saarella. Veikkaan vesiperää, mutta kuka tietää...
-
Tampereen Tyttö
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5424
- Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm
Siinä ei ole mitään omituista, että vanhemmat ovat julkisuudessa. Juttu saa enemmän huomiota eikä sitä unohdeta jos vanhemmat esiintyvät säännöllisesti julkisuudessa. Onhan aiemminkin samanlaisissa tapauksissa vanhemmat olleet tiiviisti julkisuudessa esim. Sarah Paynen katoaminen ja murha jne.
Minä mm. tunnen yhden pienen lapsen äidin, joka ei aina lukitse ulko-oveaan, vaikka lähtisi asunnostaan kauppaan tai ihan pidemmällekin. Uskomatonta, mutta totta. Moni elää vielä jossain lintukodossa. Ehkä Maddyn vanhemmat ajattelivat samoin ja jättivät oven lukitsematta.

Loka
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5206
- Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
- Paikkakunta: On The Edge
Viranomaiset keskittivät viikonloppuna pienen Madeleinen, 4, etsinnät Maltan saarivaltioon. Poliisille oli tullut 14 vihjettä eri ihmisiltä, jotka kertoivat nähneensä Maddyn eri puolilla Maltaa.
Ensimmäinen havainto Maddya muistuttavasta vaaleahiuksisesta pikkutytöstä tehtiin Maltalla jo toukokuun lopulla, pääkaupunki Vallettassa. Vaikka viranomaiset ovat saaneet vihjeitä Maddysta myös muista Euroopan maista, Maltan silminnäkijähavaintoja pidetään luotettavina.
Kesäkuun 17. päivänä turistimatkalla Maltalla ollut brittipariskunta kertoi nähneensä Madeleinea muistuttavan tytön nousevan bussiin keski-ikäisen naisen kanssa. Pariskunta oli ehtinyt myös vaihtaa muutaman sanan tytön kanssa.
Brittituristi Ray Roberts kertoi puolestaan nähneensä Maddya muistuttavan tytön Slieman kaupungissa. Tyttö oli ollut arabialaisen miehen seurassa. Kun lapsi oli kaatunut, mies oli huutanut vihaisesti ja käskenyt tämän nousta ylös.
Tärkeä tutkinta
Maltan poliisi koordinoi tutkimuksiaan yhdessä Britannian poliisin ja Portugalin poliisin kanssa.
- Ymmärrämme, miten tärkeä tämä tutkinta on. Se on ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä. Teemme kaiken voitavamme, mutta en voi vielä paljastaa yksityiskohtia, maltalainen poliisikapteeni Mario Spiteri kertoi brittilehdille.
Madeleinen löytymiseen johtavista tiedoista on luvattu jo yhteensä yli kahden miljoonan euron palkkio.
Voi pyhä jysäys!!
Tässä taas kansalaisaktivismia parhaimmillaan. Järkyttävää, jos nuokin kermaperseet ois tehneet asialle heti jotain, saattas laps olla jo vanhempien hoivassa. :märisiö:
Ensimmäinen havainto Maddya muistuttavasta vaaleahiuksisesta pikkutytöstä tehtiin Maltalla jo toukokuun lopulla, pääkaupunki Vallettassa. Vaikka viranomaiset ovat saaneet vihjeitä Maddysta myös muista Euroopan maista, Maltan silminnäkijähavaintoja pidetään luotettavina.
Kesäkuun 17. päivänä turistimatkalla Maltalla ollut brittipariskunta kertoi nähneensä Madeleinea muistuttavan tytön nousevan bussiin keski-ikäisen naisen kanssa. Pariskunta oli ehtinyt myös vaihtaa muutaman sanan tytön kanssa.
Brittituristi Ray Roberts kertoi puolestaan nähneensä Maddya muistuttavan tytön Slieman kaupungissa. Tyttö oli ollut arabialaisen miehen seurassa. Kun lapsi oli kaatunut, mies oli huutanut vihaisesti ja käskenyt tämän nousta ylös.
Tärkeä tutkinta
Maltan poliisi koordinoi tutkimuksiaan yhdessä Britannian poliisin ja Portugalin poliisin kanssa.
- Ymmärrämme, miten tärkeä tämä tutkinta on. Se on ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä. Teemme kaiken voitavamme, mutta en voi vielä paljastaa yksityiskohtia, maltalainen poliisikapteeni Mario Spiteri kertoi brittilehdille.
Madeleinen löytymiseen johtavista tiedoista on luvattu jo yhteensä yli kahden miljoonan euron palkkio.
Voi pyhä jysäys!!
-
Urho
Yllätystodistajia piisaa kaikissa caseissa.
Jos nyt jotain toivoisi medialta, niin pientä kriittisyyttä näihin juttuihin. Väitän, että aika moni meistä kansalaisista valitsisi jatkossa mieluummin sellaisen iltapäivälehden, joka tällaisista kirjoittaessaan saman tien rikollinen ottaisi riskin kuleksimalla maailman etsityin lapsi kainalossa yleisellä kulkuneuvolla?
Jos nyt jotain toivoisi medialta, niin pientä kriittisyyttä näihin juttuihin. Väitän, että aika moni meistä kansalaisista valitsisi jatkossa mieluummin sellaisen iltapäivälehden, joka tällaisista kirjoittaessaan saman tien rikollinen ottaisi riskin kuleksimalla maailman etsityin lapsi kainalossa yleisellä kulkuneuvolla?
-
Loka
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5206
- Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
- Paikkakunta: On The Edge
Jos näin on, pitää sanoa että "silminnäkijöillä" viiraa pahasti päässä. Tuskin kukaan tervejärkinen aiheuttaa hallaa turhilla johtolangoilla. Tuossakin tapauksessa on mahdollisesti parsikunta hyvää tarkoittanut, en tosin käsitä mikseivät he ole maailman tunnetuinta tyttölasta ottaneet huostaan edes hetkeksi kysyäkseen kuka hän on.Irvikissa kirjoitti:Kuulostaa taas kyllä ihan puhtaalta paskalta nämä silminnäkijälausunnot.
Oikeastaan kaikissa tunnetuissa rikostapauksissa poliisi saa sadoittain turhia vihjeitä. Varppina ihan riesaksi asti.Loka kirjoitti:Jos näin on, pitää sanoa että "silminnäkijöillä" viiraa pahasti päässä. Tuskin kukaan tervejärkinen aiheuttaa hallaa turhilla johtolangoilla.Irvikissa kirjoitti:Kuulostaa taas kyllä ihan puhtaalta paskalta nämä silminnäkijälausunnot.
Helvetti on toiset ihmiset. (Jean-Paul Sartre)
-
Loka
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5206
- Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
- Paikkakunta: On The Edge
Niin saa, mutta että lehdistölle ilmottautuu brittipariskunta joka on jutellut maddyn (?) kanssa. Jos tää on tahallista tutkinnan harhaanjohtoa niin siitä napsahtaa sanktiot, (muistaakseni jostain näin luin) toisin kuin vihjepuhelimeen soitoista jotka voi tehdä nimettöminä.Spider kirjoitti:Oikeastaan kaikissa tunnetuissa poliisi saa sadoittain turhia vihjeitä. Varppina ihan riesaksi asti.Loka kirjoitti:Jos näin on, pitää sanoa että "silminnäkijöillä" viiraa pahasti päässä. Tuskin kukaan tervejärkinen aiheuttaa hallaa turhilla johtolangoilla.Irvikissa kirjoitti:Kuulostaa taas kyllä ihan puhtaalta paskalta nämä silminnäkijälausunnot.
-
Urho
Ei tervejärkinen, ei. Mutta maailma on väärällään kaiken maailman hulluja.Jos näin on, pitää sanoa että "silminnäkijöillä" viiraa pahasti päässä. Tuskin kukaan tervejärkinen aiheuttaa hallaa turhilla johtolangoilla.
Asiaa voi ihmetellä monelta kantilta. Esim siltä, että miksi päästivät miljoonien arvoisen löytöpalkkion käsistään?Tuossakin tapauksessa on mahdollisesti parsikunta hyvää tarkoittanut, en tosin käsitä mikseivät he ole maailman tunnetuinta tyttölasta ottaneet huostaan edes hetkeksi kysyäkseen kuka hän on.
Suma summarum: Hörhöt hörhöinä, hullut on hulluja. Näitä on aina riittänyt kaikkiin kohujuttuihin. Jos tuntee tarvetta ottaa tällaiset tosissaan, kannattaa kysyä itseltään, että miksi.
-
Kaskisaari
En ymmarra tuollaista asennetta. Madeleinen kaappaus on erittain ahdistava tapaus. On luonnollista, etta hanen nakoisiaan lapsia nahdaan joka puolella. Niita nahdaan varmasti myos Suomessa. Vertaisin ilmiota siihen, että joku laheinen henkilo on kuollut ja sen jalkeen hanen nakoisiaan ihmisia nahdaan mm. kadulla ja julkisissa liikennevalineissa. Se on yksi surutyon muoto.Urho kirjoitti: Ei tervejärkinen, ei. Mutta maailma on väärällään kaiken maailman hulluja.
Suma summarum: Hörhöt hörhöinä, hullut on hulluja. Näitä on aina riittänyt kaikkiin kohujuttuihin. Jos tuntee tarvetta ottaa tällaiset tosissaan, kannattaa kysyä itseltään, että miksi.
Se ei ole hulluutta vaan ihmisen normaalia kaytosta.
-
Tampereen Tyttö
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5424
- Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm
Jos pariskunta pystyi puhumaan tytön kanssa, niin tämä siis osasi ainakin englantia, mikä ei Maltalla ole läheskään selvää. Kuulin kahdelta tuttavalta, jotka olivat Maltalla opiskelun merkeissä.
Toisaalta mistähän he mahtoivat jutella? Lapsen luulisi innostuvan kovasti, kun joku puhuu äidinkieltä.
Käytöksen tms. luulisi olleen erikoista.

Toisaalta mistähän he mahtoivat jutella? Lapsen luulisi innostuvan kovasti, kun joku puhuu äidinkieltä.
Käytöksen tms. luulisi olleen erikoista.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!