Höpsis pöpsis. Oikeudenkäynti alkoi kesäkuussa 2015. Syyskuussa plussapisteasiaa käsiteltäessä Aarnion oli pakko myöntää, että hänellä on ollut satoja tuhansia käteistä. Vasta 4. marraskuuta hän esitti sepitteensä, mikä olisi ollut käteisen alkuperä.Nicht schuldig kirjoitti: Melko alkuvaiheessa oikeudenkäyntiä Aarnio heitti pommin oikeussaliin, hän tunnusti ottaneensa rahaa vastaan, jonka alkuperä ei ollut palkkatulo.
Eli kyse ei ollut oikeudenkäynnin "melko alkuvaiheesta". Käteinen tunnustettiin vasta kun oli pakko. Tarina siitä esitettiin vasta hänen pääkuulemisessaan. Senkin hän yritti venkoilla salaiseksi. Pommi laukesi Aarnion omaan syliin siitä, että oikeus ei nähnyt salailuun mitään syytä ja äänite salaisesti kuullusta osuudesta tuli julkiseksi. Sen jälkeen kukaan ei voinut olla enää niin naiivi, että olisi kuvitellut kyseessä olevan rehellinen poliisi. Et sinäkään oikeasti niin luule.
Aarnion tarinassa esittämä sekaantuminen törkeisiin rikoksiin ei ole "yksi tapahtuma" eikä oikeus ottanut sitä edes todesta. Ei tässä "yhdellä tapahtumalla" selitetä myöhempää rikosta.Nicht schuldig kirjoitti:Et voi yhdellä tapahtumalla ihmisen elämässä selittää rikosta, joka tapahtuu myöhemmin.
Jos unohdetaan, että kyseessä on rikos, niin kyseessä ei ole rikos. Just.Nicht schuldig kirjoitti:Nyt jos unohdetaan kaikki vero ym. seuraamukset, niin ei ole rikos vastaanottaa rahaa.
Nicht schuldig kirjoitti: Voiko tästä kuitenkaan vetää sellaista johtopäätöstä, että kaikki nämä selittämätöntä varallisuutta omaavat henkilöt osallistuvat myöhemmin huumekauppaan tai muihin rikoksiin?
Miksi teet tällaisen päätelmän? Vai yritätkö väittää, että joku muu päättelee näin?
Nicht schuldig kirjoitti: Melkein tilanne voisi olla jopa päinvastainen, kerran selittämätöntä varallisuutta haltuunsa saaneet henkilöt eivät tarvitse sitä rikoksella hankittua hyötyä, koska heillä on jo varallisuutta.
Tarkoitatko uskovasi, että jos Aarnion tarina hänen sotkeutumisestaan paritukseen olisi ollut totta, hän ei koskaan olisi sekaantunut huumekauppaan, lahjontaan, virkarikoksiin ja vastaaviin, koska ei olisi ollut tarvetta?