Kuten aikaisemmin takuuvarmasti huvittavienkin kommentieni seassa totesin, kuka helvetti kritisoi lapsipornoa tulostamalla teltallisen täyteen kuvia ja iskemällä sen sitten näytteille julkiseen tilaan? Kykenisin ehkä jollain tasolla ymmärtämään menettelyn, jos esimerkiksi kuvissa esiintyvien henkilöiden kasvot olisi sumennettu. Mutta ei ollut.Harriet Makepeace kirjoitti:Taitelijan mukaan teos kritisoi lapsipornoa. En ole nähnyt Karttusen teosta Neitsythuorakirkko, joten en pysty sanomaan omaa mielipidettäni, kuten jo aikaisemmin olen todennut.
Taide ei ole yksiselitteistä. Eli taiteilija voi ilmaista itsensä monella eri tavalla.
Tällä palstalla on paljon niitä jotka ottavat kantaa asioihin joista heillä ei ole mitään hajua. Jos asia menee yli ymmärryksen niin mielestäni kannattaisi ollaa hiljaa. Jotkut viestit ovat kaikessa yksinkertaisuudessa jopa huvittavia.
Olen sitä mieltä, että jos taiteilijan teoksen sensurointi edesauttoi edes yhden lapsen pelastumista hyväksikäytöltä niin poliisi on tehnyt työnsä kiitettävästi. Olen kuitenkin skeptikko - ikävä ja kiusallinen aihe siivotaan pois näkyvistä ja luodaan vaikutelma ettei sellaista ole olemassakaan.
Jos "ikävää ja kiusallista" aihetta ei mielestäsi pitäisi "siivota pois näkyvistä", onko sinulla kenties ehdottaa jotakin tästä eriävää systeemiä? Aletaan näyttää kouluissa lapsipornoa huume- ja seksivalistusten yhteydessä, että oikein päästään ottamaan aiheeseen kantaa ja nostamaan kissoja pöydälle?
Jos joku tällä palstalla ottaa kantaa siihen, että virtsaa, verta ja spermaa vatkataan taiteen nimissä tehosekoittimissa, ei mielestäni ole todellakaan kyse siitä ettei kirjoittaja tietäisi mistä puhuu. Juu, taide ei ole yksiselitteistä, mutta millä asteikolla nämä ripuliseos"taiteilijat" ylipäätään ovat taiteilijoita? Ah, kokeellisia menetelmiä..