Katsoessa tapausta Keisari Aarnio TV nelosella, itselle herää monta kysymystä. Onko oikeudenkäynti nykyään oikeasti miltä se tuossa ohjelmassa näyttää? Syytetty saa pyörittää omaa showtaan eikä kukaan puutu asiaan mitenkään. Lisäksi joku syytetty pyörtää kaikki esitutkinnassa sanomansa, ja esittää oikeudessa toisenlaisen version. Oma asianajaja ristikuulustelee päämiestään?
Ennen poliisilaitoksella laitettiin kuulustelu paperille, ja kuultavan kuittaus alle ja se oli siinä. Asioiden muuttaminen ja pyörtäminen vain sekoitti tapausta, ja oli aina epäedullinen syytetylle. Pöytäkirjoja kyllä pystyi täydentämään, mutta se on jo eri asia.
Syyttäjä esitti syytöksen, puolustus vastineen ja oikeus ratkaisi tapauksen, kihlakunnan- tai raastuvanoikeus. Tuolta pohjalta sitten joko hyväksyi tuomion, tai valitti hovioikeuteen. Itse tein valituksen lähes aina. Kaksi kertaa eri asioissa eri hovioikeuksista tuli välipäätös, tämän asian vuoksi ei ole enään syytä pitää vangittuna. Joillekin kävi toisinpäin, menivät vapaalta oikeuteen, mutta tuomion luvun jälkeen olivat poliisit odottamassa, ja putkan kautta lääninvankilaan. Yksikin sanoi; käynpä käräjillä ja lähden syömään. Ei lähtenyt, vaan reilua vuotta vankeutta saaneena seuraava ruokailu oli vangittuna.
Tuona aikana syyttäjä seisten esitti syytteensä, johon puolustus seisten vastasi. Jos syytetty puhui, se oli tehtävä seisten. Tuosta käytännöstä tiedän, että on luovuttu ajat sitten. Asiat saa esittää istuen. Ennen oli parempi antaa asianajajan hoitaa puhepuoli, sillä omalla puheella vain enimmäkseen pilasi puolustusta. Eri asia jos tuomari kysyi jotain. Mainittakoon tässä vanhan ajan tuomarin ja asiasta syytetyn jo tuolloin vanhan vintiön sanailu, jossa oli tahatonta komiikkaa. Asiassa oli monta syytettyjen penkillä, ja tuomari nimiä luetellessaan teki yhden kohdalla virheen. Tuomari sanoi: Matti Johannes Virtanen, johon Virtanen vastasi; se on Mauno Johannes Virtanen. Tuomari sanoi: Siis Mauri Johannes Virtanen. Mauno Johannes ei enään alkanut korjailemaan.
Huomaan olevani kivikauden ajan vanhan kaartin miehiä. Nykyään ei hovioikeuteen saa valittaa kuten ennen. Korkeimpaan oikeuteen ennen piti olla tuomio vähintään 10 kk, tai asia ennakkotapausluontoinen.
Oikeudenkäynti vai "oikeudenkäynti"?
-
Joutsenlaulu
- Harjunpää
- Viestit: 305
- Liittynyt: Ke Marras 14, 2012 10:07 pm
Re: Oikeudenkäynti vai "oikeudenkäynti"?
Aarnio on ehkä poikkeus koska poliisina tietää miten peli toimii ja miten sitä voi sekoittaa. En ole sarjaa seurannut ja aika varmasti tapahtumia on ylidramatisoitu. Tuskin käsikirjoittajilla on edes kokemusta oikeista oikeudenkäynneistä muuten kuin pöytäkirjojen muodossa.
Salkkareissa on joskus näitä käsikirjoittajan näkemyksiä oikeudenkäynnistä joissa ei ole päätä eikä häntää. Vielä omituisempaa on salkkarikäsikirjoittajien näkemys poliisikuulustelusta tai poliisitoiminnasta ylipäätään...
Salkkareissa on joskus näitä käsikirjoittajan näkemyksiä oikeudenkäynnistä joissa ei ole päätä eikä häntää. Vielä omituisempaa on salkkarikäsikirjoittajien näkemys poliisikuulustelusta tai poliisitoiminnasta ylipäätään...