Mies surmasi 7v. siskonpojan Helsingin Arabianrannassa 24.12.2018

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

Silli kirjoitti:Jaaah...? Kyllä minä ajattelen, ettei muita asunnossa olleita oltu tuossa vaiheessa välttämättä vielä kuultu. Koska vastikää lähiomaisensa - vieläpä pienen lapsensa/sisarensa/tms. - toisen lähiomaisensa murhaamana menettäneiden ihmisten psyykkinen tila on aivan varmasti ollut hankala heti tapahtuman jälkeen sekä sen jälkeisinä päivinä, poliisi ei voi heti halutessaan tuppautua heitä haastattelemaan. Poliisi kuitenkin yleensä tekee yhteistyötä terveyden-/sosiaalihuollon työntekijöiden kanssa niin, että tiedustelee heiltä, milloin läsnäolleita on mahdollista päästä kuulemaan poliisin toimesta. Sitä ennenkin nämä henkilöt ovat toki puhuneet monien auttajien kanssa ja ensimmäinen auttaja oli häke-päivystäjä ja sen jälkeen paikalla olleet viranomaiset, joista osa oli poliiseja. Tutkinnanjohtaja on luonnollisesti saanut näiltä viranomaisilta tietoja jo ennen kuin pääsee ensimmäistäkään kertaa läsnäolleita asianomistajia kuulemaan. Kertomukset tapahtumista saattavat tilanteen edetessä ja päivien kuluessa tarkentua ja joskus muuttua kovastikin. Siksi pidän mahdollisena, että illan tunnelmasta saatetaankin jossain myöhemmässä vaiheessa kertoa jotain muutakin kuin, että ilta oli rauhallinen.
Tästä syystä mielestäni on ihan paikallaan se, ettei poliisi mene heti tapahtumapaikalta suuna päänä laukomaan "totuuksia" tapahtumien kulusta ja sitten korjaile niitä viikko toisensa jälkeen. Se jos mikä söisi poliisin uskottavuutta.
Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

On Anoi Kaa kirjoitti:..mikä lie tämän saama palvelu?
No mikä se mielestäsi pitäisi olla ja miksi?
Inanna
Javier Pena
Viestit: 1702
Liittynyt: Ma Heinä 24, 2017 5:38 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Inanna »

Silli kirjoitti:
Inanna kirjoitti:
Silli kirjoitti: Jaaah...? Kyllä minä ajattelen, ettei muita asunnossa olleita oltu tuossa vaiheessa välttämättä vielä kuultu.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ara ... an/7220398

Tuossa nyt on uudestaan tuo video, joka mielestäni on täällä jo aiemmin ollut. Siitä voi kuunnella. Ajatella voi toki mitä tahtoo kuulemansa jälkeenkin.
maxi
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja maxi »

Villeri kirjoitti:Ensimmäinen välikohtaus ei liene ollut hirveän paha, siis sellainen joka olisi enteillyt murhaa - muuten toinen "isku" ei olisi tullut täytenä yllätyksenä ja rapusta olisi paettu vaikka alasti hankeen.
Paettu vaikka alasti hankeen...riippuen tietysti siitä missä kunnossa lapsi oli. Jos oli kannettavassa kunnossa voi olla, että paenneet eivät kyenneet kantamaan. Ilmeisesti oli paenneiden ymmärryksessä, että henki on vaarassa ellei paeta eikä lanssiakaan turhaan ehkä soitettu eli niillä tiedoilla mitä on lapsi oli jo ensimmäisestä hyökkäyksestä hoidon tarpeessa.
Elämä on laiffii
maxi
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja maxi »

Whicher kirjoitti:
Marokonsoturi kirjoitti:
Kainonsorttinen kirjoitti:Tekijän kuulemisessa oli päästy kysymään hänen harhoistaan, sanottiin jossain uutisessa. Ei varmaan tarvita raivostumista tai pedofiliaa, jos esim. Äänet päässä käskee tappamaan.
Aikamoisia harhoja tosiaan. Ensin käskevät tappamaan pikkupojan. Sen jälkeen harhat käskevät antautumaan rauhallisesti ja kertomaan poliisille harhoista.

Minulla on hieman eri käsitys harhaisista ihmisistä.
Metrokirvesmies jäi tekonsa jälkeen vaunuun istumaan ja odottamaan.
Kuopion vauvanhukuttaja soitti itse häkeen ja jäi asunnon ulkopuolelle odottamaan poliisia.

Molemmat harhaisia. Kerro toki, millainen käsitys sinulla on harhaisista ihmisistä.

Itse kuvittelisin, että kun "pirut on tapettu" niin harhatkin antavat ainakin hetkeksi rauhoittua.
Ei Tesoman puukkomieskään heti harhoista päässyt vaikka tappoi. Meni tovi ennen kuin meni ilmoittautumaan poliisille ja kuuleman mukaan uhrin omaisten kärsimysten vuoksi.
Elämä on laiffii
Iivis
Michael Knight
Viestit: 4021
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Laitetaas tämäkin talteen ennenkuin häviää Aapeli-myrskyn jalkoihin.

Arabianrannan murhasta epäilty kertoi kärsineensä harhoista – tällainen on ”perusteellisin tutkimus”, joka häntä toden­näköisesti odottaa

Julkaistu: 2.1. 6:07

Kahden kuukauden aikana mielentilatutkimuksessa selvitetään kaikki mahdollinen.
Helsingin Arabianrannassa jouluaattona tapahtuneesta 7-vuotiaan pojan murhasta epäilty 36-vuotias on myöntänyt henkirikoksen.

Tapauksen tutkinnanjohtajan Kirsi Kanthin mukaan miestä oli 28.12 kuultu toistaiseksi vain kerran, ja hän on kertonut ”harhoista, jotka olisivat voineet johtaa tähän tekoon”.

Koska epäilty on kertonut olleensa henkirikosta tehdessään harhainen, on hyvin todennäköistä, että hänen puolustuksensa vaatii mielentilatutkimusta. Hyvin todennäköistä on myös se, että tutkimus päätetään tehdä.

Näin uskoo myös Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Alo Jüriloo. Hän kertoo, että mielentilatutkimus on suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän perusteellisin tutkimus.

Pääosa näistä tutkimuksista suoritetaan Niuvanniemen sairaalassa Kuopiossa ja Vanhan Vaasan sairaalassa. Ne kestävät kaksi kuukautta, mutta poikkeustapauksessa aika voidaan jopa tuplata.
Kuva

Vanhan Vaasan sairaala, jossa Suomen vaarallisimpia ihmisiä hoidetaan. (KUVA: Rio Gandara / HS)

TUTKIMUKSESTA vastaa aina asiantuntijatiimi, joka käy läpi kaikki terveydenhuoltoasiakirjat, kuten syntymätodistuksen, mahdolliset sosiaalihuollon ja puolustusvoimien tiedot. Tutkittavan verestä tehdään kemiallisia analyysejä. Aivoista otetaan magneettikuvat ja aivosähkökäyrä käydään läpi. Henkilöä ja hänet tuntevia ihmisiä haastattelevat psykologit, lääkärit ja esimerkiksi sosiaalityöntekijä tai toimintaterapeutti.

Tutkimusten kirjo vaihtelee jonkin verran tapauskohtaisesti. Esimerkiksi 19-vuotiaan nuoren tapauksessa voidaan pyytää nuorisopsykologin tai neurologin konsultointia.

– Eräällä tutkitulla henkilöllä oli hyvin outo epileptinen oireilu. Hänen osaltaan mietin yhdessä epilepsiaan erikoistuneen professorin kanssa, että mistä tässä on kyse. Asia on kuitenkaan harvoin yksiselitteinen ja ihmisillä on monia päällekkäisiä diagnooseja, Jüriloo kertoo.

Prosessi mutkistuu silloin, kun tutkittava on peräisin jostakin muusta kulttuurista kuin Suomesta.

– Mukaan tulee esimerkiksi sellaisia kysymyksiä, kuinka tehdään testejä ihmiselle, jonka kulttuurista tulleelle ei ole testinormeja. Meillä oli esimerkiksi Liberiasta kotoisin oleva tutkittu. Sieltä ei saanut tilattua yhtään mitään taustatietoja. Kun hänelle tehtiin testejä, tulos jäi aika epämääräiseksi. Mielentilatutkimuskaan ei ole sataprosenttisen varma.

VAIKKA ei sataprosenttisen varma, suomalainen mielentilatutkimusprosessi on silti maailman paras, Alo Jüriloo kehuu.

Pitkän ajan kuluessa saadaan myös selville, yrittääkö tutkittava esittää terveempää kuin todellisuudessa on.

– Parasta siinä on, että se kestää niin pitkään. Monissa maissa käytäntö voi olla hyvin erilainen: tutkimus saattaa sisältää vaikkapa vain kaksi tai kolme vankilassa tehtyä psykologin ja lääkärin haastattelua. Pitkäkestoisessa tutkimuksessa tutkittavaa seurataan ja tarkkaillaan, jolloin tulee hyvin selväksi onko hän sairas vai ei, Jüriloo sanoo.

Pitkän ajan kuluessa saadaan myös selville, yrittääkö tutkittava esittää terveempää kuin todellisuudessa on. Jüriloon mukaan sitä tapahtuu koko ajan varsinkin sellaisilla tutkittavilla, jotka ovat tehneet väkivaltarikoksen, josta ei kuitenkaan saisi kovin pitkää vankilatuomiota.

Jüriloon mukaan esittäminen johtuu siitä, että moni istuisi mieluummin hetken vankilassa, kuin joutuisi hoitoon Niuvanniemen sairaalaan. Keskimääräinen potilasaika sairaalassa on noin yhdeksän vuotta.

– Siinä menee monta vuotta ennen kuin kotiuttamista lähdetään suunnittelemaan.

Päinvastainen taas on Jüriloon mukaan erittäin harvinaista. Hän on iloinen siitä, että Suomen vankilaolot ovat sen verran hyvät, ettei niitä yritetä välttää hullun esittämisellä.

Kuva
Niuvanniemen sairaala, Kuopio. (KUVA: Pentti Vänskä)

MIELENTILATUTKIMUS selvittää vastausta kahteen kysymykseen. Ensimmäinen niistä on se, että kykenikö ihminen ymmärtämään tekonsa. Toinen kysymys on se, kykeneekö ihminen kontrolloimaan käyttäytymistään.

Lopputuloksena ihminen diagnosoidaan joko syyntakeiseksi, alentuneesti syyntakeiseksi tai syyntakeettomaksi. Syyntakeeton voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon, jos se on lääketieteellisesti katsoen tarpeen.

Käytännössä alentuneesti syyntakeisia on vain minimi tutkituista, Jüriloo kertoo. Tähän voitaisiin päätyä esimerkiksi sellaisen henkilön kohdalla, joka ymmärtää kyllä tekojensa seuraukset, mutta kärsii impulssikontrollin puutteesta aivovamman takia.

– Linja on nykyään todella tiukka.

Kuva
Potilashuone Vanhan Vaasan sairaalan suljetulla osastolla. (KUVA: Rio Gandara / HS)

KUN mielentilatutkimus valmistuu, se menee THL:n oikeuspsykiatristen asioiden lautakunnan arvioitavaksi. Siellä kolme lääkäriä ja juristi käyvät tutkimuksen läpi, esittävät tarvittaessa lisätutkimuksia ja antavat lopulta lausunnon oikeuden käytettäväksi. Useimmiten oikeus noudattaa tätä lausuntoa.

Oikeuden linja on kiristynyt vuosien varrella, Jüriloo sanoo. Hänen mukaansa on pikku hiljaa tultu tilanteeseen, jossa mielentilatutkimuksia tehdään aivan liian vähän.

– Aiemmin niitä tehtiin noin 300 vuodessa, mutta esimerkiksi 2017 vain 75. Se on jo todella vähän. Kun vakavissa väkivaltarikoksissa ei rutiininomaisesti määrätä mielentilatutkimusta, saattaa vankiloihin päätyä ihmisiä, jotka kuuluisivat sairaalaan pakkohoitoon. Olen itsekin tavannut vankilassa joitakin sellaisia henkilöitä, mutta ei heitä paljoa ole.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005951996.html
Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Paa »

Syyntakeeton tai ei, tästä lapsenmurhaajasta tuskin koskaan tulee muuta kuin kuluja yhteiskunnalle. Kysymys lähinnä lienee missä on tällaisen ihmispaskan paikka, niin ettei kukaan joudu hänen takiaan enää kärsimään lisää. Kun tällaista tapahtuu, alan myös miettiä olisiko kuolemanrangaistus sittenkin kannatettavaa.

Sukulaispoikani on myös ekaluokkalainen. Kyllä hiljaiseksi veti kun katselin pojan leikkimistä ja mietin tämän murhatun pikkupojan viimeisiä hetkiä ja tuntemuksia :cry:
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)
Avatar
Virdon
Frank Columbo
Viestit: 9319
Liittynyt: To Maalis 05, 2009 12:03 am
Paikkakunta: Minas Tirith

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Virdon »

Tekijän onni että oli tappoharhoineen Suomessa. Näin harhaiset pitäisi pitää suljettujen ovien takana loput päivänsä, mutta meillähän ollaan vankasti aina sitä mieltä että lähestulkoon kaikista tapauksista saadaan kyllä ennemmin tai myöhemmin leivottua yhteiskuntakelpoisia kullannuppuja. Harhojensa lisäksi tämä tapaus vielä muutenkin väkivaltaan taipuvainen.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Arkkienkelinkoira
Nikke Knatterton
Viestit: 181
Liittynyt: Su Syys 18, 2011 3:17 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Arkkienkelinkoira »

Lienee riidatonta, että Ali-enon tulot ovat ainakin edellisen tuomion aikaan olleet "kelanluukuttaja" -tasoa? Myös siitä on näyttöä, että päihteet eivät ole olleet hänelle vieraita.

Tästä syystä lieee syytä olettaa, että sukulaisvierailun syy on todennäköisemmin ollut toive saada rahaa päihteisiin, eikä niinkään sukulaispojan seksuaalinen hyväksikäyttö. (Tämä ei toki sulje pois Ali-enon mahdollisia homopedofiilisia taipumuksia,sillä helpompi rahan ansaintakeino lienisi ollut "auervaarailu" naisten parissa, mutta ainuttakaan ex- tai nykyistä tyttöystävää ei ole tietääkseni ilmoittautunut Alista kertomaan)

Illan tapahtumista voisi kuvitella, että jonkin aikaa kyläiltyään Ali on kinunnut äidiltään rahaa. Tämä on kieltäytynyt antamasta (tai paikalla ollut toinen aikuinen, ehkä surmatun pojan täti/äiti/joku muu? on kieltänyt) ja tilanne on äitynyt suukovuksi. Lapset ovat heränneet meuhkeeseen. Alia on kenties verrattu siskonpoikaansa jossa hänessäkin, niin seitsenvuotias kun onkin, on enemmän "miestä" kuin luuseri-Alissa! Ehkäpä Ali eno on sitten kiihdyksissään ihan vaan läimäissyt pojan seinään niin että tämä on mennyt tajuttomaksi tai saanut haavan päähänsä? Koko poppoo on hätääntyneenä sännännyt porraskäytävään, ambulanssi on soitettu. Ali-eno on kenties ulissut "wallah mä en tarkoittanut", mutta muut huutaneet lapsenmurhaajaksi. Toisen paikalla olleista muista aikuisista lähdettyä ulko-ovelle ambulanssia vastaan, napannut pojan "mä teille lapsenmurhan näytän!"

Vaikka en usko että alunperin oli kysymys sen paremmin raiskausyrityksestä kun suunnitellusta murhastakaan (vaan rahankerjuusta), ihmettelen miksei kukaan mainitse Alin parisuhteita? Oliko niitä? Kyseessä on kuitenkin jo sen ikäinen mies, että "vanhasta kotimaasta" luulisi löytyneen vaimo, jonka sukulaiset saadessaan tyttärensä "vauraamman maailman oven rakoon" olisivat avitelleet Alia, myös taloudellisesti.

Olisi kiinnostava tietää, kenen sukunimi siellä Espoossa Alin asunnon ovessa lukee, kun ei lukemani mukaan hänen itsensä? Alin mahdollisen elämänkumppanin? Oliko tämä nais- tai miesystävä sittenkin se toinen niistä aikuisista jotka olivat Alin lisäksi paikalla Arabianrannassa murhan tapahtuessa?
"When you have eliminated the impossible, what ever remains, however improbable, must be the truth."
- Sherlock Holmes
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Silli »

Arkkienkelinkoira kirjoitti:Lienee riidatonta, että Ali-enon tulot ovat ainakin edellisen tuomion aikaan olleet "kelanluukuttaja" -tasoa? Myös siitä on näyttöä, että päihteet eivät ole olleet hänelle vieraita.
Tarkoitit varmaan verottajalle ilmoitettavia tuloja? Voihan ihmisellä olla muunkinlaisia tuloja ja päihteitä käyttävillä niitä usein onkin. Toki ne eivät poissulje, etteikö rahaa voisi sukulaisiltakin kinuta tai rankemmallakin tavalla periä.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Silli »

Inanna kirjoitti:
Silli kirjoitti: Jaaah...? Kyllä minä ajattelen, ettei muita asunnossa olleita oltu tuossa vaiheessa välttämättä vielä kuultu.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ara ... an/7220398

Tuossa nyt on uudestaan tuo video, joka mielestäni on täällä jo aiemmin ollut. Siitä voi kuunnella. Ajatella voi toki mitä tahtoo kuulemansa jälkeenkin.
Kuuntelin uudestaan. Toimittaja kysyi suoraan, onko muita paikalla olleita jo kuultu. Tutkinnanjohtaja Kanth siihen hieman vaivaantuneesti kakisteli, että heidän kuulemisensa tulee jatkumaan. Tuo ei nyt kuitenkaan vielä selvennä tilannetta millään tavalla. Nimittäin aivan varmasti jo paikalle menneet poliisit ovat tuoreeltaan kysyneet läsnäolijoilta keitä ovat ja mitä on tapahtunut. Jollain perusteellahan viranomaiset ovat senkin päätöksen tehneet, kuka pistetään koppiin ja ketkä lähetetään kriisihoidon pariin. En minä ainakaan tuosta pätkästä tarkemmin saanut selvää, oliko läsnäolleita pystytty sen enempää kuulemaan ennen tiedotustilaisuutta. Mutta koska päiviä on taas kulunut, niin uskoisin, että kuulemisia on jo tehty ja poliisi tietää näistä asioista jo paljon enemmän kuin me täällä minfossa. Perjantaina saattavat taas tiristellä lisätietoa medialle.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
dulcimer
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: To Heinä 23, 2015 7:56 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja dulcimer »

Olen kyllä aika pihalla tästä. Mies tappaa siskonsa lapsen, jonka kanssa on etäisesti vain tekemisissä. Muut perheenjäsenet eivät ole vaarassa, vaikka tulevat väliin. Tekijä vetoaa harhoihin, mutta on itse ollut viranomaisten kanssa tekemisissä vuodesta toiseen, eikä minkään valtakunnan hoitohistoriasta ole ainakaan julkisuudessa hiiskuttu.

Ihminen joka tappaa puolustuskyvyttömän lapsen yhtäkkiä tällä tavoin luulisi olevan olleen jo kauan niin sairas, että joku taho olisi ohjannut hoitoon jossain vaiheessa edes joksikin aikaa. Onko hänen kohdallaan systeemi siis pettänyt, vai onko tekijä todella syyntakeinen?

Profiilikuva tuo mieleen tietyllä tapaa tyhjän ihmisen, joka haikailee jet set -elämää. Sellainen tyhjiö täytetään usein aineilla. Huumepsykoosi voisi olla yksi selitys.
maxi
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1459
Liittynyt: La Loka 14, 2017 8:52 am
Paikkakunta: Joulupukin maa

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja maxi »

dulcimer kirjoitti:Olen kyllä aika pihalla tästä. Mies tappaa siskonsa lapsen, jonka kanssa on etäisesti vain tekemisissä. Muut perheenjäsenet eivät ole vaarassa, vaikka tulevat väliin. Tekijä vetoaa harhoihin, mutta on itse ollut viranomaisten kanssa tekemisissä vuodesta toiseen, eikä minkään valtakunnan hoitohistoriasta ole ainakaan julkisuudessa hiiskuttu.

Ihminen joka tappaa puolustuskyvyttömän lapsen yhtäkkiä tällä tavoin luulisi olevan olleen jo kauan niin sairas, että joku taho olisi ohjannut hoitoon jossain vaiheessa edes joksikin aikaa. Onko hänen kohdallaan systeemi siis pettänyt, vai onko tekijä todella syyntakeinen?

Profiilikuva tuo mieleen tietyllä tapaa tyhjän ihmisen, joka haikailee jet set -elämää. Sellainen tyhjiö täytetään usein aineilla. Huumepsykoosi voisi olla yksi selitys.
Kyllä olen samaa mieltä kanssasi. Hyvin sairas mieleltään enkä yhtään epäile etteikö olisi huumeetkin tutuksi tulleet.
Elämä on laiffii
Inanna
Javier Pena
Viestit: 1702
Liittynyt: Ma Heinä 24, 2017 5:38 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja Inanna »

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005953091.html

Kova valehtelemaan tämä lapsenmurhaaja ainakin on ollut !

Mitä voi vain ihmetellä on se, että kuinka helkkarissa on voinut toistuvasti ajella liikennettä vaarantaen (jopa poliisia karkuun kaahaten promilleissa) ja tuomiot aivan naurettavia ?

Pakistanin kansalainen. Ei suomalaista ajokorttia. Ja vaikuttaa, ettei suomen kansalaisuuttakaan. Olisi varmaan sen saanut, mutta mahdollista, ettei ole milloinkaan sitä hakenut saati halunnut. Suomessa kansalaisuuden saa hyvin nopeasti, osa 2015 aallon väestä on jo kansalaisia, kuten oulun raiskausvyyhdestä kävi ilmi.
yama99
Lauri Hanhivaara
Viestit: 130
Liittynyt: Ke Joulu 19, 2018 8:04 pm

Re: Hki Arabianranta: Miestä epäillään alaikäisen pojan murh

Viesti Kirjoittaja yama99 »

Poistettu suomalaisesta toistuvaisrattijuoposta kertova uutinen. Ei liity tähän tapaukseen, eikä toimi myöskään verrokkina tähän tapakseen.
-NILS-


Eikä sitä kansalaisuutta ihan äkkiä saa, jos jatkuvasti poliisin kansaa tekemisissä.
Vastaa Viestiin