Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut yli 10 v ajan

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja Silli »

URSA kirjoitti:Tämä on niin suuren mittakaavan ja raakuudessa kansainvälisen tason rikoskokonaisuus, ettei ole mikään ihme, että monilla menee aikaa sulatella tietoja. Väkivaltaista lapsipornoa? Lasten raiskaamisia vuosikausia? Saatananpalvontaa? Snuff-elokuvia ei edes pitänyt olla olemassa, ja nyt uutisissa kerrotaan lapsipornoelokuvasta, jonka päätteeksi lapsi surmataan? Samaan aikaan seurakuntatoimintaa ja luontoharrastusta? Eikö pervoudella ole ollut mitään rajaa?
Siitähän tässä on juuri kyse. Kansa sulattelee kuulemaansa ja lukemaansa. Moni lienee edelleen epäuskon vallassa, eikä vähiten sen vuoksi, että mediassa on viime vuosina ollut myös valeuutisia ja muita myöhemmin ylilyönneiksi osoittautuneita juttuja. Toisaalta kaiken tämän karmeuden tapahtuminen lintukoto-Suomessa on erityisen shokeeraavaa - ja vieläpä se, että ainakin yhtenä tapahtumapaikkana on Etelä-Pohjanmaan kaltainen rauhallisena ja vauraana tunnettu maakunta, eikä mikään sosiaalisten ongelmien ja huonon maineen kanssa painiva korjausvelkainen betonilähiö.

Lisäksi esim. Oulun tapauksiin verrattuna tämä on täysi erilainen keissi. Tässä tapauksessahan esitutkinta on jo valmistunut. Oulussa kansa raivosi mm. sen vuoksi, ettei poliisi alkuvaiheessa tuntunut kunnolla edes reagoivan tapahtumiin ja niitä hyssyteltiin monin tavoin. Lisäksi paikalliset raivosivat samassa syssyssä myös muita asioita kuten esimerkiksi matu-ukkojen koulu- ja päiväkotivierailuita.

Mutta annetaan näiden Hilkka Tiirojen ja kumppaneiden vikistä. Katsotaan sitten myöhemmin, missä heidän puheenvuoronsa näyttäytyvät, kun isompi kuva on näkyvissä.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

putsari kirjoitti:Mutta ei saa sekoittaa homoja tähän, koska sateenkaari voi mennä pilven taakse.
Joo, on siinä riski että wanhat kunnon lapsiin kohdistuneet heteroraiskaukset eivät enää kuulosta niin normaaleilta tällaisten jälkeen. Kyllä se vaan niin on, että sen pienen lapsen olisi ehdottomasti oltava eri sukupuolta, niin kenellekään ei tulisi paha mieli.
barracuda
Armas Tammelin
Viestit: 86
Liittynyt: Ma Helmi 29, 2016 11:12 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja barracuda »

https://www.ilkka.fi/mielipide/yleisolt ... -1.1140462
Seurakuntaelämämme huutaa muutosta

Seurakunnalla olisi paljon annettavaa nykyihmiselle. Vallassa olevalla tehostamisen ilmapiirillä on rajansa - ja ihminen kaipaa kohtaamista, huomioiduksi tulemista ja oikeutta olla oma itsensä muiden mukana. Kaikki nämä teemat voisivat hyvinkin toteutua nimenomaan kirkon yhteydessä.

Seurakunnan tulisi kuunnella jäsentensä heikkoja signaaleja herkällä korvalla. Hyvä esimerkki tarkan seurannan kohteesta olisi seurakunnan päätapahtuma eli joka sunnuntainen jumalanpalvelus kello kymmenen.

Mielestäni se ei enää kohtaa nykyaikaisen ihmisen toimintamallia. Palveluksen alkamisaikakin on historian juonne. Kun Suomi eli vielä agraariaikaa, lypsykarjatilalliset pääsivät aamutöiltään sopivasti juuri tuolloin kirkkoon. Hyvistä pyrkimyksistä huolimatta kirkonmenojen uudistustyö on edelleen kesken.

Mielestäni muutamien virsien sanojen nykyaikaistaminen, Raamatun jakeitten lukemisen antaminen maallikoille ja muut jo tehdyt uudistukset eivät vielä riitä. Aito, vuorovaikutteinen nykyihmisen kohtaaminen jumalanpalveluksessa puuttuu. Ei ihme, että meidänkin seurakunnassamme Töysässä vain keskimäärin kaksi prosenttia väestä saapuu sunnuntaisin kuulemaan Jumalan sanaa.

Itse viihdyn esimerkiksi Tuomasmessuissa, joita täällä Pohjanmaallakin on aika ajoin pidetty. Siellä on paljon musiikkia - jopa rummuilla soitettua. Papin saarna kiteytyy muutamaan minuuttiin ja jumalanpalveluksen aikana voi kävellä sivualttareille kirjoittamaan rukouspyyntöjä. Ympärillä olevia ihmisiä saa tervehtiä oikein kädestä pitäen. Palveluksen jälkeen kokoonnutaan teen tai kahvin ääreen vaikkapa keskustelemaan koetusta. Messu antaa mahdollisuuden vastavuoroisuuteen ja liikkumiseen, mutta siellä voi myös viipyä Jumalan läsnäolossa paikallaan istuen. Parasta kuitenkin on, että Tuomasmessussa tarvitaan paljon vapaaehtoistyöntekijöitä - ja että se alkaa kello 18.

Ihmiset muuttuvat kirkonkin ympärillä. Seurakuntaelämämme huutaa muutosta. Mutta siihen ei ole vielä tarpeeksi reagoitu kirkolliskokouksessa, jossa suurista linjoista päätetään.

Visa Marttila

Töysän kirkkovaltuuston ja -neuvoston sekä lapsi- ja nuorisotyön vastuuryhmän jäsen Töysä
Just...

Harmi kun poisteli fb ja insta tilejään. Olletikkin jos muu seurue olisi olllut listoilla...
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja Silli »

Niinanna kirjoitti:
Silli kirjoitti:Ihmetyttää että tämä Visa M. sulki nyt some-tilejään tai poisti sieltä kommentointimahdollisuuksia tai mitä tahansa. Miksi ihmeessä juuri nyt? Jos hän olisi ollut nöyrää poikaa, hän olisi tehnyt sen jo tutkintavankeudesta vapautuessaan. Mutta silloin Visa vain päivitti someaan kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut ja kertoi olleensa ihmeellisellä etelän reissulla. Miksei hän jatkanut samaa linja somessaan myös nyt, kun tapaus on tullut laajemmin kansan tietoon?
Aivot niin hapantuneet ettei tajunnut, että tällaisella on iso uutisarvo ja että hänen henkilöllisyys tulee esiin noin tunnissa poliisitiedotteen jälkeen?
En oikein usko, ettei hän olisi tajunnut asian tulevan julkisuuteen joko heti tai viikkojen kuluessa. Ei kai se tilanne olisi ollut erilainen, vaikka henkilöllisyys olisi paljastunut vasta 17.7.2019? Hän olisi siihen mennessä laittanut naamakirjaan jonkun kesäisen luontokuvan ja kehunut, kuinka on kiva kesäkeli ja linnut laulaa, vai? Yritin kysyä, miksi ihmeessä hän ei sulkenut some-tilejään jo keskitalvella, kun vapautui tutkintavankeudesta. Miksei päivittänyt sinne jotain... ...hmm, en osaa sanoa mitä. Anteeksipyytävää? Tulevasta syytteestä (sellainen takuuvarmasti on tulossa) vihjailevaa? Masennuksesta tai ahdistuksesta kertovaa? Katuvaa?
Viimeksi muokannut Silli, To Maalis 28, 2019 10:09 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
lattemacchiato
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: La Helmi 10, 2018 2:55 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja lattemacchiato »

Silmiinpistävintä tässä tapauksessa on ensinnäkin keskusrikospoliisin ja median hiljaisuus siitä, että kyseessä on nimenomaan homomiesten pedofiilirinki. Aivan samaan tapaan he vaikenevat valepoliisijutuissa siitä, että tekijät ovat mustalaisia. Tässä homomiesten pedofiiliringissä yksi epäillyistä on vieläpä Jari Sillanpään kamatoimittaja. Ei tarvinne paljon arvailla, että mistä ensiksi kristallilla pojan huumannut ja sitten tätä 10 tuntia hoonannut sai huumeet. Kovimmatkin minfon panomiehet taas tietävät, että jorma ei pysy pystyssä kymmentä tuntia ilman sinisiä. Eli pääepäilty homopedofiili on ennen raiskauksia vetänyt sinisiä huuleen ja onpa saattanut vetää itse sitä metaakin, että jaksaa polkea.

Toinen silmiinpistävä seikka tapauksessa on homopedofiilien päästäminen vastaamaan vapaalta. Tätä perusteltiin kohtuuttomuudella, koska tutkinta kertomuksen mukaan venyi osin ulkomaisista virka-apupyynnöistä ja osin vaikeasta tutkinnasta johtuen pitkäksi ja näin tutkintavankeus olisi muodostunut kohtuuttoman pitkäksi. Perustelu ei ole totta. Esimerkiksi Ruandan joukkomurhasta tuomion saanut pastori François Bazaramba oli tutkintavankeudessa vuosia. Siinä koko tutkinta tapahtui pitkälti ulkomailla, mutta eipä Bazaramba päässyt homopedofiilien tavoin odottelemaan käräjiä vapaalta.(* Samassa yhteydessä kannattaa kiinnittää huomiota siihenkin, että yksi homopedofiileistä pääsi vastaamaan vapaalta myös Sillanpään huumejutussa, eikä häntä vangittu edes tuomiolta vaikka hänelle langetettiin neljän (4) vuoden vankeusrangaistus. Tämä on erittäin poikkeuksellista ja epätavallista. Kyse lienee keskusrikospoliisin tutkintataktisista liikkeistä, eikä mistään kohtuuttomuudesta. Homopedofiilit päästettiin vapaalle, mutta samalla kaikki paikat laitettiin kuunteluun ja seurantaan.

*)Bazaramban tapaukseen liittyy yksi suomalaisen rikoshistorian merkillisimmistä yksityiskohdista. Nimittäin Bazaramban jutun tutkinnasta vastannut Thomas Elfgren adoptoi tutkinnan aikana Ruandasta kuusi (6) aikuista miestä, jotka lähteiden mukaan olivat Bazaramban väitettyjen uhrien lapsia.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Silli kirjoitti:Ihmetyttää että tämä Visa M. sulki nyt some-tilejään tai poisti sieltä kommentointimahdollisuuksia tai mitä tahansa. Miksi ihmeessä juuri nyt? Jos hän olisi ollut nöyrää poikaa, hän olisi tehnyt sen jo tutkintavankeudesta vapautuessaan. Mutta silloin Visa vain päivitti someaan kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut ja kertoi olleensa ihmeellisellä etelän reissulla. Miksei hän jatkanut samaa linja somessaan myös nyt, kun tapaus on tullut laajemmin kansan tietoon?
Ei vissiin ollut tajunnut, että kuva julkaistaan ja ihmiset löytää kanavat, instassa eräs kommentoi tutulleen, että istuu kahvilassa vaaleanpunainen Gantin paita päällään.
Mallbella
Nikke Knakkertton
Viestit: 161
Liittynyt: Ti Helmi 03, 2009 8:59 pm
Paikkakunta: Itä

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja Mallbella »

Tämän päätekijän instakuvaan oli joku nuori nainen kommentoinut, että tämä hlö oli tuttu tyyppi Tuurissa. Järkkäsi hänen mukaansa bileitä nuorille, missä hänkin siskoineen oli ollut. Lisäsi vielä, että jossain tilassa (oliko sauna, suihku tms, en valitettavasti muista) oli ollut kamera kuvaamassa kundeja.
Jos tuo on totta, miksei tästä ole tehty poliisille ilmoitusta!
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 356
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Yhden videon katseltua totesin, että tuo homoseksi liittyy illuminatiin kiinteästi, joten onko täällä ko. aiheen asiantuntijoita?
Olen asiasta keskustellut, mutta siitä saa harmillisen vähän tietoa niiltä, jotka meininkeihin osallistuu. Vapaamuurarit ja illuminati kuuluvat minun näkemyksen mukaan yhteen ainakin jossakin määrin yhteen.
The group grew to that size by becoming a sort of sleeper cell within other groups — Illuminati members joined Freemason lodges to recruit members for their own competing secret society.
LÄHDE: https://www.vox.com/2015/5/19/8624675/w ... illuminati

Eteläpohjanmaalla on ollut hyvin aktiivista vapaamuurariporukkaa. Löytyy monta artikkelia googlettamalla.
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3140
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja Villeri »

annaanna kirjoitti:Tiedoksi.
Kyseessä ovat olleet verkostoituneet ihmiset. Monta suomalaismiestä, ei välttämättä huumausaineita käyttäviä luontoihmisiä ja kirkkoväärtejä kaikki.
Ei siis vain tämä yksi mies, jonka nimen nyt tiedätte ja muutaman yksityiskohdan elämästään.

Ihme kuplassa tosiaan monet väittävät eläneensä, ei me tiedetty tällaisesta :roll: .

Lukekaa minfon seksuaalirikokset osiota.

Lapsia käyttävät keski-ikäiset miehet hyväkseen, oikeesti!, juottavat känniin antavat lahjoja ja rahaa, psyykkaavat, netistä löytyy loputtomasti lapsipornoa, kymmenistä tuhansista kuvista sadat suomijorkit vissiin saavat tuomioita vuosittain, keskimäärin päivittäin kolmeen lapseen tutkintapyyntöjen mukaan kohdistuu seksuaalista hyväksikäyttöä jne.
Hyväksikäytettyjen lapsien kohtaaminen, ketä me olemme edes kouluttaneet siihen.
Lainausta lyhennetty. Asiayhteys selviää vähemmälläkin
-NILS-


Toteat suomalaista pedorinkiä käsittelevän keskustelun sivulla 13 "Toki tällä palstalla ymmärtää, ettei kantasuomalaisten tekemät seksuaalirikokset juurikaan kiinnosta, oli uhreina sitten kumpaa tahansa sukupuolta."

Miten arvioisit suoritustasi kouluarvosanoin?
Lemminkäinen kirjoitti: Pe Touko 03, 2024 4:23 pm Jos kantasuomalainen kuski, niin sairaskohtaus. Jos taas mamu, niin ajovirhe, sillä aiemmin eivät ammattiautoilijat ole tehneet ajovirheitä.
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 356
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Tämän päätekijän instakuvaan oli joku nuori nainen kommentoinut, että tämä hlö oli tuttu tyyppi Tuurissa. Järkkäsi hänen mukaansa bileitä nuorille, missä hänkin siskoineen oli ollut. Lisäsi vielä, että jossain tilassa (oliko sauna, suihku tms, en valitettavasti muista) oli ollut kamera kuvaamassa kundeja.
Jos tuo on totta, miksei tästä ole tehty poliisille ilmoitusta!
Tuurissa yksityisessä kokoustilassa vierailleena epäilen vahvasti Keskisen kuuluvan vapaamuurareihin. Silloin, kun tämän Marttilan illuminati ihannointi ja eteläpohjalaiset taustat nousivat esille sekä yhteys Keskisen Tuuriin, alkoivat hälytyskellot soida!
Gurney
Adrian Monk
Viestit: 2544
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Netissä on lista (en tiedä kuinka vanha) vapaamuurareista. Keskistä ei ollut siellä, mutta naapuri oli! Ja monta muuta silmäätekevää.

En tiedä, kuinka luotetettava on

http://salaseurat.fi/vapaamuurarit/list ... -suomessa/
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
Deckarist_3
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: To Maalis 28, 2019 7:50 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja Deckarist_3 »

Armas puolisoni oli varettanut koneeni kautta niin lapsi-, eläin- kuin snuff pornoa.

Löysin tiedostot vahingossa kun ihmettelin miksi kone oli äkkiä hitaampi kuin aiemmin. En edes tajunnut ensin mitä tappovideoilla tapahtui - kurkun auki leikkaaminen tai kuristaminen kävi vain niin nopeasti orgasmin hetkellä. Tajusin vasta muutaman kerran katsomisen jälkeen että joku kuolee oikeasti.

Puoliso on nyt ex. Ja tavallaan, nää videot sai mut itseni paljon varovaisemmaksi esim. ONSien suhteen kuin olin ikinä edes ajatellut aiemmin. Naiset olivat kaikki nättejä, nuoria ja hoikkia.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja Silli »

lattemacchiato kirjoitti:Toinen silmiinpistävä seikka tapauksessa on homopedofiilien päästäminen vastaamaan vapaalta. Tätä perusteltiin kohtuuttomuudella, koska tutkinta kertomuksen mukaan venyi osin ulkomaisista virka-apupyynnöistä ja osin vaikeasta tutkinnasta johtuen pitkäksi ja näin tutkintavankeus olisi muodostunut kohtuuttoman pitkäksi. Perustelu ei ole totta. Esimerkiksi Ruandan joukkomurhasta tuomion saanut pastori François Bazaramba oli tutkintavankeudessa vuosia. Siinä koko tutkinta tapahtui pitkälti ulkomailla, mutta eipä Bazaramba päässyt homopedofiilien tavoin odottelemaan käräjiä vapaalta.(* Samassa yhteydessä kannattaa kiinnittää huomiota siihenkin, että yksi homopedofiileistä pääsi vastaamaan vapaalta myös Sillanpään huumejutussa, eikä häntä vangittu edes tuomiolta vaikka hänelle langetettiin neljän (4) vuoden vankeusrangaistus. Tämä on erittäin poikkeuksellista ja epätavallista. Kyse lienee keskusrikospoliisin tutkintataktisista liikkeistä, eikä mistään kohtuuttomuudesta. Homopedofiilit päästettiin vapaalle, mutta samalla kaikki paikat laitettiin kuunteluun ja seurantaan.
Kiitos fiksusta kommentista. Tätä olen itsekin pohtinut ja tuleepa vertailun vuoksi mieleen myös erään Jari Aarnion pitkä tutkintavankeus.

Toisaalta vaikka epäoikeudenmukaiselta nyt tuntuu, niin jos kyse on taktisista liikkeistä, niin tarkoitus on voinut olla hyvä. Some on viime aikoina aaltoillut merkillisesti. Monet pitkän linjan supersomettajat ovat hyytyneet aivan täysin. Myös puskaradiot kuhisevat ja humisevat aivan uusia soundeja nykyään. Epäilyksiä on kyllä paljonkin siitä, mihin muutokset voisivat liittyä.
lattemacchiato kirjoitti:*)Bazaramban tapaukseen liittyy yksi suomalaisen rikoshistorian merkillisimmistä yksityiskohdista. Nimittäin Bazaramban jutun tutkinnasta vastannut Thomas Elfgren adoptoi tutkinnan aikana Ruandasta kuusi (6) aikuista miestä, jotka lähteiden mukaan olivat Bazaramban väitettyjen uhrien lapsia.
Kiitos tästäkin. Tämän Hullu-Elfgreniksikin kutsutun tyypin adoptioita on todella paljon ihmetelty. Olen muuten myös aloittanut Salaliittoteoriat-alueella ketjun lapsikauppaan liittyen, mihin myös adoptiot liittyvät. Suomessa ja monissa muissakin länsimaissa poikkeuksellisen monet julkkiset ovat adoptoineet lapsia perheisiinsä... Muistanko muuten väärin, että oliko näistä Elfgrenin adoptiolapsista kuitenkin yksi naispuolinen? Joo, tsekkasin tässä välissä nettiä ja HBL osasi kertoa nimetkin John, Morris, Benjamin, James, Mariah, & David. Käsittääkseni Benjamin & Mariah ovat muuttaneet takaisin Ruandaan, minkä lisäksi he ovat ilmeisesti pariskunta ja jälkikasvuakin kai jo on. Mielenkiintoista on muuten sekin, että Ruandan väitettiin ainakin muutamia vuosia takaperin olevan jonkinlainen afrikkalaisen huumekaupan logistinen keskus.

Sekin on hieman kiinnostava yksityiskohta, että tämän Bazaramban lakimiehenä toimi SDP:n jäsen Ville Hoikkala, joka on saanut tuomion kirjanpitorikoksesta ja tietenkin myös puuhastellut uskovaishommeleissä niinkuin myös tämä pedofiiliepäilty Visa M. Toisaalta äsken joku lehti väitti, että pääepäillyn eli ilmeisesti tämän Visa M.:n asianajajana toimisi Juha-Pekka Hippi, joka tuli tunnetuksi Aarnio-vyyhdissä nk. Malmin naisen avustajana. Hippi on saanut asianajajaliitolta varoituksen useista eri rikkomuksista. Niinikään hän komeili hiljattain lööpeissä, kun alivuokralaisensa syytti häntä salakuvauksesta. Hippi on toiminut aiemmin myös SETA:n puheenjohtajana ja etelähelsinkiläisen taloyhtiön puheenjohtajana, mistä muutamat tuntemani talon osakkaat olivat huolissaan - ja varmaan ihan hyvästä syystä.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja Silli »

phonyjoker kirjoitti:Eteläpohjanmaalla on ollut hyvin aktiivista vapaamuurariporukkaa. Löytyy monta artikkelia googlettamalla.
Seinäjoella on pojilla varsin prameat tilat: https://www.seinajoensanomat.fi/artikke ... atso-kuvat
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Prips
Susikoski
Viestit: 41
Liittynyt: Su Heinä 08, 2018 12:14 am

Re: Suomalaismiesten lapsipornorinki toiminut 10v ajan

Viesti Kirjoittaja Prips »

Löytyy myös toinen profiili FBstä nimellä Visa Miettinen.
Vastaa Viestiin