Mikä havainto tukee Bodomilla olleen ulkopuolisen murhaajan

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
Jukka
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 1:06 pm

Re: Mikä havainto tukee Bodomillaa olleen ulkopulisen murhaa

Viesti Kirjoittaja Jukka »

:o) kirjoitti:
:o) kirjoitti:
awa kirjoitti:
Silminnäkijähavainnoista yksi on näin vankka:

"
Olavi Kivilahden piti murha-aamuna lähteä kaverinsa kanssa veneellä järvelle ongelle, mutta kaveria ei kuulunut ja Olavi jäi odottelemaan häntä niemelle.

Olavi Kivilahti oli huononäköinen. Siitäkin on monta teoriaa vaikuttiko tämä havaintoon.
Vaikka Kivilahden lausunto todettaisiin epäluotettavaksi, jäävät silti voimaan lintubongareiden todistukset vuodelta 1960.Niissä kuvattiin tapahtumien kulku käytännössä samanlaisena (yksi henkilö voi erehtyä, kahden hankilön haksahtaminen samalla tavalla on epätodennäköisempää).

Salonen ja Haapalainen näkivät samaan aikaan hahmon laukkaavaan telttapaikan takaa piiloon ja tummahousuisen miehen makaamassa teltan päällä. Jopa syyttäjä laski Boismanin ja Mäen pois makaajavaihtoehtojen joukosta. Irmelillä taas olivat vaaleat farkut, joten ainoa mahdollinen makaaja oli Gustafsson. Koska hän ei voinut samaan aikaan köllötellä teltan päällä ja juosta pakoon teltan takaa, on ulkopuolisen läsnäolo murhapaikalla näytetty toteen.
groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Viesti Kirjoittaja groot »

Todellakin.Jos teltan päällä makasi herra G ja rantaan poistui herra J?
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6796
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

Jukka - kun silminnäkijät ei nähneet teltan päällä ketään.

Uhrit oli ilmeisesti peitelty telttakankaan alle ja vain yhdet jalat näkyivät.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Miksi bongarit luulivat nähneensä auringonottajan?
awa
Angus MacGyver
Viestit: 6796
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Viesti Kirjoittaja awa »

Urho kirjoitti:Miksi bongarit luulivat nähneensä auringonottajan?
Joo - elämänkokemuseni tietää myös sen mitä kaikkea se voi olla kun 12 - vuotias kertoo näkemäänsä.

Niin - jos näkee pelkät jalat voi hyvin ajatella että siellä vielä nukutaan - tosin harva ottaa aurinkoa noihin aikoihin aamulla.

Niin mutta sinä Urho et tuoa auringon ottamisen ajankohtaa jostain syystä yhtään ihmettele :D - vääristelyjen tehtailija :D

Ai joku ottaa aurinkoa - joo kuolleen jalat - teltatakankaan alta muuta ei nähneet - kun mitään muuta ei ollut nähtävissä..

Ei edes sitä päälimmäisenä uikuttavaa polvia koukistelevaa kuolonkouristavaa - vaalearuskeatukkaista - vaaleapaitaista - muistinsa menettänyttä - aikanmieskalastajista kertovaa - ja y-haaraisesen oksan muistavaa - hieman livemmin loukkaantunutta uhria.
Totuus on faktojen tunnustamista.

http://www.youtube.com/watch?v=v4YNI-1bw6I

http://www.youtube.com/watch?v=5mFSOqKMaJA

http://www.youtube.com/watch?v=aXMM9CHrxlw

"kalanpää minun, minun pää pirun, minä pirun, kala minun"
konsta
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4610
Liittynyt: Ma Huhti 02, 2007 1:09 am

Viesti Kirjoittaja konsta »

awa kirjoitti:Jukka - kun silminnäkijät ei nähneet teltan päällä ketään.

Uhrit oli ilmeisesti peitelty telttakankaan alle ja vain yhdet jalat näkyivät.
Jaahas, mitäs tällä kertaa oikeastaan yritätä sanoa?
Jukka
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 1:06 pm

Auringonottajat

Viesti Kirjoittaja Jukka »

Urho kirjoitti:Miksi bongarit luulivat nähneensä auringonottajan?
Useampi seikka puhuu sen puolesta, että bongarit eivät nähneet alastonta henkilöä (Irmeli) teltan päällä:

1. Bongarit eivät ole lausunnoissaan puhuneet alastoman henkilön näkemisestä. Salonen ei maininnut asiaa edes 2000-luvulla, vaikka hän muuten täydensi kertomustaan.

2. Ensimmäisten silminnäkijöiden kuvaukset uhrien asennoista ja vaatetuksesta ovat epävarmoja, mikä tukisi sitä käsitystä, että uhrit ovat olleet aamupäivällä osittain teltanriekaleiden peittämiä.

3. Syyttäjä luki loppuraportissaan pois sen vaihtoehdon, että Salonen olisi nähnyt Irmelin. Tietääkseni tutkijat rekonstruoivat rikospaikan melko tarkasti vuonna 2003, ja jopa Salonen itse asetettiin tutkimuksia varten siihen paikkaan, josta hän väitti telttapaikan nähneensä.

Todennäköisesti vaikutelma auringonottajista on syntynyt Gustafssonin paljaista jaloista ja hänen tummista housunlahkeistaan, jotka pilkottivat telttapaikan luota.
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

Olisiko sellainen mahdollista, että prätkien läpi pilkotti paljasta ihoa? Kiihkoilematta asiasta mihinkään suuntaan, totean vain, että todella surkeata 60-luvun kuulustelijalta jättää kysymättä tästä asiasta. Tätä lausunnon osaa ihmeteltiin porukalla jo joskus 2003.

Aika mielenkiintoinen ajatus, että Nissellä olikin paljaat jalat. Laittoiko siis sukat jalkaan vasta bongareiten lähdettyä? Salosen todistukseen kengät ilmaantuivat 45 vuoden miettimisen jälkeen.

Tänne on ilmaantunut asiallisia keskustelijoita, mikä antaa tilaisuude jatkossa kunnollisiin keskusteluihin. awa:n ja hymiön juttuihin en enää pistele mitään. Ylläpito lienee perillä ko. henkilön mielen laadun ja -ilmaisujen tasosta, ja ottaa siihen tarvittaessa kantaa.
Jukka
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 1:06 pm

Korjaus omaan tekstiin

Viesti Kirjoittaja Jukka »

Urho kirjoitti:Olisiko sellainen mahdollista, että prätkien läpi pilkotti paljasta ihoa? Kiihkoilematta asiasta mihinkään suuntaan, totean vain, että todella surkeata 60-luvun kuulustelijalta jättää kysymättä tästä asiasta. Tätä lausunnon osaa ihmeteltiin porukalla jo joskus 2003.

Aika mielenkiintoinen ajatus, että Nissellä olikin paljaat jalat. Laittoiko siis sukat jalkaan vasta bongareiten lähdettyä?
Nyt täytyy korjata omaa tekstiä sen verran, että Salonen ja Haapalainen eivät puhuneet vuonna 1960 paljaista jaloista mitään - ainakaan esitutkintapöytäkirjan johdannon mukaan. He näkivät tummahousuisen miehen vyötäröstä alaspäin. Kengät ilmestyivät miehen jalkaan Salosen täydentävässä todistuksessa 2005.

Tosin jos lintubongarit puhuvat auringonottajista, niin silloin heidän on täytynyt nähdä rikospaikalla jotakin rantaelämään viittaavaa. Aurinkoa harvemmin otetaan syylinki jalassa. Lintubongarit eivät kuitenkaan puhu alastomasta hahmosta mitään, ja vaikutelma auringonotosta on voinut syntyä myös esimerkiksi näkyvillä olleista uimapuvuista tai maisemaa hallitsevista järvinäkymistä.

Kuulustelukysymyksissä on todellakin parantamisen varaa. Miksi esimerkiksi Ruth Kolilta ei kysytty konkreettisesti, olivatko kärpäset Gustafssonin naamassa kiinni vai lentelivätkö ne tämän ja muiden uhrien ympärillä. Esitutkintapöytäkirja on kirjoitettu huonolla ja epätäsmällisellä suomen kielellä.
groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Viesti Kirjoittaja groot »

Urho kirjoitti: Aika mielenkiintoinen ajatus, että Nissellä olikin paljaat jalat. Laittoiko siis sukat jalkaan vasta bongareiten lähdettyä? Salosen todistukseen kengät ilmaantuivat 45 vuoden miettimisen jälkeen.

.
Samaten Gustafssonille ilmestyi kaksi kalastajaa - nimien kera 45 miettimisen jälkeen. :roll: :lol:

Tämä nyt vain kevennyksenä.Gustafssonin kyseenalaisiin lausuntoihin suhtaudutaan ymmärtäväisesti, onhan kulunut aikaa ja sai iskunkin ja kaikkien muiden lapsuksista hirveä haloo.
Jukka
Harjunpää
Viestit: 315
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 1:06 pm

Kalastajalausunto

Viesti Kirjoittaja Jukka »

groot kirjoitti:
Urho kirjoitti: Aika mielenkiintoinen ajatus, että Nissellä olikin paljaat jalat. Laittoiko siis sukat jalkaan vasta bongareiten lähdettyä? Salosen todistukseen kengät ilmaantuivat 45 vuoden miettimisen jälkeen.

.
Samaten Gustafssonille ilmestyi kaksi kalastajaa - nimien kera 45 miettimisen jälkeen. :roll: :lol:

Tämä nyt vain kevennyksenä.Gustafssonin kyseenalaisiin lausuntoihin suhtaudutaan ymmärtäväisesti, onhan kulunut aikaa ja sai iskunkin ja kaikkien muiden lapsuksista hirveä haloo.
Gustafssonin kalastajalausunnolla ei ole merkitystä rikoksen ratkeamisen kannalta, eikä se murenna hänen aikaisempien lausuntojensa uskottavuutta millään lailla. Kalastajalausuntoa ei voida osoittaa vääräksi, kun taas esimerkiksi Marjatan todistuksen osalta niin voidaan tehdä.

Gustafssonin sanomisilla ei ole suurtakaan merkitystä niin kauan kuin ns. kovat faktat puhuvat vapauttavan päätöksen puolesta:

1) Ulkopuolisen läsnäolo rikospaikalla rikoksentekoaikoihin on näytetty toteen.

2) Verijälkitutkimus osoittaa, että murhat on tehty teltan ulkopuolelta ja Gustafsson on ollut hyökkäyksen alkaessa teltan sisäpuolella.
:o)

Re: Kalastajalausunto

Viesti Kirjoittaja :o) »

Jukka kirjoitti:

Ei se nyt ihan noin ole. Gustafssonin "lausunnot" olivat rikoksesta epäillyn ja todennäköisin syin vangitun kuulusteluja, ja ilmiselvästi valehtelua.
Mutta kuten Leppiniemi totesi: syytetyn ei ole pakko puhua totta! Sen ei sentään tarvitse sitä merkitä, että kun nyt sattui syytetyksi todella patologinen valehtelija, että ne luritukset pitäisi niellä karvoineen kynsineen... kuten jotkut näyttävät mielihyvin tekevän, omista syistään tietenkin. :lol:
Ulkopuolisen rikospaikallaoloa ei ole näytetty toteen, ja eiköhän Gustafsson kuitenkin ollut murhien tapahtuessa ulkopuolella... :lol:
Viimeksi muokannut :o), Ma Huhti 23, 2007 2:55 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
groot
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1494
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 11:18 pm
Paikkakunta: Dublin Ireland the funny country

Viesti Kirjoittaja groot »

Periaatteessa Gustafssonin kohdalla asiat ovat siten,että sanoi hän mitä hyvänsä, niin vaikea niitä sanomisia on todistaa vääräksi tai oikeaksi. Hän kun sattui olemaan ainoa, joka jäi henkiin.Selvää on samalla se,että kun jotakuta syytetään kolmoismurhasta niin todistajien lausunnot pitää syynätä tarkkaan.
Mitä tulee taas Gustafssonin verijälkiin teltan sisällä, niin ne selittyisivät Jäppis-teorialla tai oikeammin sadulla. Vaikka se teoria hienolta kuulostaan niin samojen satujen joukkoon se menee Assmann-sadun kanssa.
:o)

Viesti Kirjoittaja :o) »

groot kirjoitti:Periaatteessa Gustafssonin kohdalla asiat ovat siten,että sanoi hän mitä hyvänsä, niin vaikea niitä sanomisia on todistaa vääräksi tai oikeaksi. Hän kun sattui olemaan ainoa, joka jäi henkiin.
Siinäpä se, hänen on niin helppo luritella mitä tahansa, koska ei ole ketään, joka puheensa valheiksi osoittaisi. Ketään ulkopuolista ei paikalla ollut, ja kuolleet eivät puhu.

Hän tietää sen itsekin, ja on käyttänyt sitä härskisti hyväkseen. Vaan mölöttipä kuitenkin liikaa, ja tuli paljastaneeksi itsensä - kiinnittäneeksi tutkijoiden huomion itseensä, ja sillä sipuli... :lol:
Syyllinenhän se äijä on, ilman muuta.
Urho

Viesti Kirjoittaja Urho »

[quote="groot"]

Samaten Gustafssonille ilmestyi kaksi kalastajaa - nimien kera 45 miettimisen jälkeen. :roll: :lol:

Tämä nyt vain kevennyksenä.Gustafssonin kyseenalaisiin lausuntoihin suhtaudutaan ymmärtäväisesti, onhan kulunut aikaa ja sai iskunkin ja kaikkien muiden lapsuksista hirveä haloo.[/quote]

Nissen juttuun ei ilmestynyt nimiä 45 vuoden jälkeen. Muutoinkin olen jo tuon asian käynyt läpi, joten olkoon.

Omasta mielestäni olen nimenomaan korostanut tässä asiassa ajan kulumista kaikkien kannalta, niin Nissen kuin todistajienkin. Joka ainut aikalainen aloittaa, että "kun aikaa on kulunut niiiiin hirveästi".

Groot vertasi Jäppis-satua Assmann-satuun. Kannaotto tuokin, mutta mielestäni enemmän kuin ontuva:
- Jäppis-satu on mielikuvitustarina, jonka joku satusetä kirjoitti kiusallaan/satuilun tarpeeseensa nettiin v. 2006
- Asianosaiset ihmiset kiistävät tarinan perustellusti
- Hans Assmann on todellinen epäity, jota kuulusteltiin asian tiimoilta
- HA "tunnusti" teot kuolinvuoteellaan. Olen todistanut ison joukon kuolinvuodepuheita palturiksi, joten tämän asian mainitsemisesta on turha pilastua minulle.
- HA:ta on poliisin piirissä pidetty mahdollisena tekijänä vielä vuoden 1963 kuulustelujen jälkeenkin.

Huomaatko, Groot? Hansista ja Bodomista voi kirjoittaa ihan asiallisesti ilman viittauksia KGB:hen, keskitysleireihin tai Tiitisen listaan.
Vastaa Viestiin