Mies surmattu Raision Tikanmaalla 10.7.2019

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Doctor Lecter
Agentti Mulder
Viestit: 11650
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Mies surmattu Raision Tikanmaalla 10.7.2019

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter » To Heinä 11, 2019 12:58 pm

Raisiolaisella omakotitaloalueella tapahtui henkirikos – neljä miestä otettu kiinni taposta

Tikanmaan omakotitaloalueella Raisiossa tapahtui eilen henkirikos.

Poliisi sai ilmoituksen väkivallan kohteeksi joutuneesta miehestä noin puoli yhdeksän aikaan illalla. Paikalle saapuneille poliiseille selvisi, että kyseinen mies oli joutunut teräaseella tehdyn väkivallan kohteeksi ja hänet vietiin Tyksiin. Mies menehtyi vammoihinsa sairaalassa.

Rikoskomisario Jussi Helesvirta kertoo, että paikalta otettiin kiinni kaksi epäiltyä. Myöhemmin otettiin kiinni vielä kaksi epäiltyä lisää, toinen Raisiossa ja toinen Kaarinan Kuusistossa.

Asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä tappo.

Poliisi selvittää nyt muun muassa sitä, onko omakotitalossa ollut paikalla muita ihmisiä.
– Kuulustelut ovat tällä hetkellä käynnissä ja teknistä tutkintaa suoritetaan. Niiden pohjalta aletaan koota kuvaa siitä, mitä siellä on tapahtunut, Helesvirta sanoo.

Raisiossa paljastui myös kesäkuun loppupuolella henkirikos. Helesvirran mukaan se ei liity eilen tapahtuneeseen henkirikokseen millään tavalla.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Turun Sanomat
11.7.2019 11:34 Päivitetty 12:34
Talon pihalla oli illalla Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen yksikkö sekä joukko rikostutkijoita ILTALEHTI LUKIJAN KUVA
Talon pihalla oli illalla Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen yksikkö sekä joukko rikostutkijoita ILTALEHTI LUKIJAN KUVA
Raisio_Tikanmaa.jpg (75.17 KiB) Katsottu 4678 kertaa
TS:n uutisen linkki kesäkuun surmaan on allekirjoittaneen lisäämä. Otsikko hiukan kehno, koska eihän miestä surmattu Tikanmaalla, vaan mies kuoli sairaalassa. No, olkoot.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Åke
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: To Heinä 11, 2019 11:38 am

Re: Mies surmattu Raision Tikanmaalla 10.7.2019

Viesti Kirjoittaja Åke » To Heinä 11, 2019 1:07 pm

Onko tästä lisätietoja??

Marokonsoturi
Miss Marplen perikuntaa
Viestit: 1548
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Mies surmattu Raision Tikanmaalla 10.7.2019

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi » To Heinä 11, 2019 1:43 pm

Kyllähän se mies surmattiin Tikanmaalla, mutta kuoli vasta sairaalassa. Ei niin, että tapettiin sairaalassa.

Silli
Hercule Poirot
Viestit: 2194
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Mies surmattu Raision Tikanmaalla 10.7.2019

Viesti Kirjoittaja Silli » To Heinä 11, 2019 1:53 pm

OFF TOPIC, mutta...
Marokonsoturi kirjoitti:Kyllähän se mies surmattiin Tikanmaalla, mutta kuoli vasta sairaalassa. Ei niin, että tapettiin sairaalassa.
...ei se nyt niin mahdoton ajatus ole, että suomalaisissa sairaaloissakin tapettaisiin...
Tässä tapauksessa tapahtumakulku lienee kuitenkin mennyt kuten Marokonsoturi totesi.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Avatar
NorthernDarkness
Nikke Knattertton
Viestit: 870
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Mies surmattu Raision Tikanmaalla 10.7.2019

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness » To Heinä 11, 2019 1:58 pm

Silli kirjoitti:OFF TOPIC, mutta...
Marokonsoturi kirjoitti:Kyllähän se mies surmattiin Tikanmaalla, mutta kuoli vasta sairaalassa. Ei niin, että tapettiin sairaalassa.
...ei se nyt niin mahdoton ajatus ole, että suomalaisissa sairaaloissakin tapettaisiin...
Tässä tapauksessa tapahtumakulku lienee kuitenkin mennyt kuten Marokonsoturi totesi.
Siinäpä olisikin huonoa tuuria kun selviää niukasti tapon yrityksestä niin sairaalassa on sitten heti ensimmäisenä joku myrkkyhoitaja vastassa.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.

Averell
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 212
Liittynyt: Ti Marras 29, 2016 6:02 am

Re: Mies surmattu Raision Tikanmaalla 10.7.2019

Viesti Kirjoittaja Averell » To Heinä 11, 2019 5:31 pm

Insuliini-Iina antaa saattohoitoa!

Vastaa Viestiin