Uralin perhonen (Mannerheim korsettiin pukeutuvana homona)
Onhan tässä kohussa varmaan siitäkin kyse, ettei kolmeen sukupolveen ole voitu puhua asioista. Ja lopulta, kun voidaan, kun tulee revisionistisen historiankirjoituksen aika, niin kommunismi onkin jo yleisesti kaatunut ja tuomittu. Ei ole enää kontekstia, julman sääty-yhteiskunnan ja maaorjuuden loppuminen työväen nousun kautta ei riitä enää perusteeksi. Nähdään vaan suuri väärässä oleminen, elämää suurempi. Valkoisten julmuudet voidaan nähdä jopa jopa tarpeellisina toimenpiteenä, Suomen pelastamisena, eikä toinen osapuoli saa enää ymmärrystä.
Pitkä puhumattomuus ja Mannerheimin kanonisointi Jumalasta seuraavaksi pakottavat yhdessä vihdoin ottamaan kantaa. Mutta kun kannanotto on tässä muodossa, jossa taiteellinen vapaus menee vanhojen fobioiden alueelle ja henkilökohtaisuuksien käsittelyyn, seuraa spontaani vastareaktio.
Kannattaa pitää mielessä, että kyseessä on fiktio, satiirinen animaatio, joka on yksi esittävän taiteen laji. Toki tietoisesti kohteena on profeetta ja tabu, mutta niin kait niissä on ennekin ollut. Ja vaikka se onkin samalla kannanotto, niin eihän sitäkään voida kieltää - hamaan ikuisuuteen?

Human interest:
Mannerheim kiinnostui 19 v. seppeleensitojattarestayliopistolla kansalaissotaa seuranneena vuonna, ja ryhtyi flirttailemaan tämän kanssa. Tieto on peräisin kenraali Hägglundin äidiltä, joka oli tämä seppleelensitojatar.
Ehkä Pispalan maankuulu tuote ilman yliopistotaustaa ei ollutkaan Mannerheimin mieleen Tampereen valloituksen yhteydessä edellisenä vuonna. Siitäkö on peräisin katkeruus: se on varmasti homo! Entä jos Mannerheim ei käyttänyt Billnäsin kirvestäkään? Olisiko se ollut syynä epäilyyn epäsuomalaisuudesta?
Kevennys vaan. Kansalaissota on mitä vakavin aihe, ja tapahtumat pitäisi käydä kunnolla läpi.

Mielestäni kannattaisi käyttää noista 1918 tapahtumista kaikkein korrekteinta/objektiivisinta nimitystä.teemu kirjoitti: ...Kevennys vaan. Kansalaissota on mitä vakavin aihe, ja tapahtumat pitäisi käydä kunnolla läpi.
Tuo oikea nimitys on tietysti sisällissota.
Sisällissota nimitystähän käyttävät mm. kaikki historijoitsijat, sillä se ei sisällä mitään kannanottoa(kuten punaisten kansalaissota ja valkoisten vapaussota) sodan osapuoliin.
Mitä ihmettä? Mä oon näiltä sivuilta lukenut, että vain muslimit ylireagoivat näin pahasti. Onko mulle siis valehdeltu täällä?ABC kirjoitti:Nythän tämä dokkarin tekijä on jo saanut runsaasti tappouhkauksia.
http://ylex.yle.fi/pinnalla/pop-uutiset ... ouhkauksia
En voi sanoa, että olisin kovin surullinen hänen puolestaan... Olisi eri asia, jos joku olisi tehnyt tutkimuksen, jossa lähteitä käyttäen osoitetaan Marskin homoilleen, mutta herjaavan dokkarin tekoa oman maineen pönkittämiseksi en oikein suvaitse.
U2 kirjoitti: Suomalaiset ovat suuresti hyötyneet hänen kyvyistään ja halustaan auttaa tätä kansaa.
Hieno homma että sinäkin katupoika olet tajunnut asian ytimen.katupoika kirjoitti:ABC kirjoitti:U2 kirjoitti: Suomalaiset ovat suuresti hyötyneet hänen kyvyistään ja halustaan auttaa tätä kansaa.
On tosiaan syytä olla iloinen(jopa nauraa ilosta
Nauruterapialla yhteisymmärrykseen.
Kun aikanaan puhuin vanhojen, ne tapahtumat eläneiden kanssa noista ajoista, niin he kertoivat, että kansalaissota-nimitystä käytettiin molemmilla puolilla silloin kun tuo Suomen sisällissota vuonna 1918 oli menossa. Siten itse en ole oppinut yhdistämään arvoa enkä väriä kansalaissota-nimitykseen. Olen ongelmitta käyttänyt kansalaissota- nimeä keskusteluissa sekä valkoisella että punaisella puolella olleiden perheiden kanssa. En ole historioitsija.Elias kirjoitti: Mielestäni kannattaisi käyttää noista 1918 tapahtumista kaikkein korrekteinta/objektiivisinta nimitystä.
Tuo oikea nimitys on tietysti sisällissota.
Sisällissota nimitystähän käyttävät mm. kaikki historijoitsijat, sillä se ei sisällä mitään kannanottoa(kuten punaisten kansalaissota ja valkoisten vapaussota) sodan osapuoliin.
Toki sotaa voidaan kutsua monella tavalla, riippuen siitäkin mihin tarkoitukseen kirjoitus on aiottu. Tuossa edellä tuli jo mainittua yksi neutraali ja täsmällisesti tiettyyn sotaan viittaava nimi. Mm. Wikissä nimiä on lisää.
Niiden on pakko olla muslimeja. Samoin kuin Amerikassa aborttiklinikoiden henkilökuntaa ahdistelevat kristityiksi naamioituneet hyypiöt ovat oikeasti myös muslimeja. Muut kuin muslimit eivät ylireagoi.katupoika kirjoitti:
Mitä ihmettä? Mä oon näiltä sivuilta lukenut, että vain muslimit ylireagoivat näin pahasti. Onko mulle siis valehdeltu täällä?
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Olihan se lentolehtinenkin vielä esillä.
"Tampereen asukkaille ja joukoille!
Vastustus on toivoton. Nostakaa valkoinen lippu ja antautukaa. Kylliksi on kansalaisverta vuodatettu. Me emme tapa niinkuin punaiset vankejamme. Lähettäkää edustajanne valkoisen lipun kanssa.
MANNERHEIM."
Sodassa on vain häviäjiä.

Kun etsii toisen parasta, löytää omansa.
- Platon -
- Platon -
olen nähnyt siitä osia sekä seurasin tekijän haastattelua, niinkuin sanoin sensaationhakuisen taiteilijan turha tekele...Marsalkka kirjoitti:Itse kun en ole nähnyt, niin en uskalla arvioida tarkemmin. Sinä et näköjään pitänyt näkemästäsi? Entä tuttusi? Vai olitko yksin katsomassa?cicero kirjoitti:
ihan turha animaatio sinällään, taiteellisestikin ajateltuna mitäänsanomaton
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Silviisii... Semmonen arvio...cicero kirjoitti:olen nähnyt siitä osiaMarsalkka kirjoitti:Itse kun en ole nähnyt, niin en uskalla arvioida tarkemmin. Sinä et näköjään pitänyt näkemästäsi? Entä tuttusi? Vai olitko yksin katsomassa?cicero kirjoitti:
ihan turha animaatio sinällään, taiteellisestikin ajateltuna mitäänsanomaton
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Kokeneelle taiteen tuntijalle varmaan...cicero kirjoitti:joskus riittää pienikin osa.