CSI kirjoitti:Kuolemannaakka kirjoitti:
Ja siis keskimmäisen miehen kuvaa ei Auer ollut nähnyt kuin vasta 2014, eli hän kuvasi näitä laitimmaisia murhaajan näköisiksi vuonna 2007. Sinänsä aika hyvin osui, jos itse koko homman omasta päästä keksi, koska vasta 7 vuotta myöhemmin selvisi, että keskimmäinen mies olikin se, joka ensimmäisenä surmasta oli pidätetty ja epäilty ihan ilman mitään vihjeitä ja vinkkejä ja vääriä tunnistuksia. Vain muutama päivä surman jälkeen.
Saiskos tuosta jonkun selkokielisemmän selostuksen niin että ei-aueristikin tajuaa?
Siis poliisi on ottanut kiinni tietyn kuvauksen mukaisia pottunokkia (Auerin kuvauksen perusteella) ja nyt ihastellaan sitä, että pottunokat ovat tosiaan sen mukaisia mitä Auer käski kiinniottaa? (ja tämä oli jotenkin 'nerokasta' 7 vuotta etukäteen?)
Että siis MITÄ? (wtf)
Eikun keskimmäisen poliisi oli ottanut kiinni ilman, että Auer tiesi koko miehestä, ja ulkonäön lisäksi löytyi kovasti muitakin aihetodisteita häntä epäillä. Mutta auerille ei koskaan tämän kuvaa edes näytetty. Auer oli silloin vielä sairaalassa, mieshän pidätettiin jo murhaa seuraavana päivänä ihan muista syistä kuin naamansa takia.
Auerille näytettiin myöhemmin reunimmaisten miesten kuvia ja näistä hän totesi, että naamasta näyttivät surmaajilta, tosin vasemmanpuoleisin vaikutti liian lyhyeltä.
Kun onhan nämä nyt jotenkin samantyylisiä kaikki ja sopivat siihen kuvaukseen, minkä Auer surmaajasta antoi ennen ensimmäistäkään kuvan näyttämistä. Tuskin olisi näyttelijää koskaan edes pidätetty, jos Auer olisi keskimmäisen miehen kuvan saanut nähdä ennen vuotta 2014. Ja näyttelijästähän vihjeen antoi surmatalon naapuri. Ei hänen kuvaansa muuten olisi Auerille koskaan näytettykään.
Että sitä vaan, että aika hienosti Auer keksi omasta päästään olemattoman murhaajan, jonka kuvaus sopii tarkalleen mieheen, joka pidätettiin fileerausveitsen kanssa heilumisesta kädet haavoilla murhaa seuraavana päivänä ehkä tunti pari Auerin ensimmäisen kuulemisen jälkeen. Pituuskin oli sentilleen oikein.
Ja sattumalta kyseinen mies vielä Luvatalta erotettu ja ollut murhapäivänä Turussa saman torin laidalla uhrin kanssa. Ja sattumalta oli verta auton takakontissakin. Ja märkiä jätesäkkejä. Ja harrasti kalastusta ja talvipyöräilyä. Ja oli käynyt aiemmin samana vuonna erään entisen pomonsa ovella räyhäämässä. Ja toimi talonmiehenä, jolle sorkkarauta on taatusti tutumpi kuin Auerille, joka tuskin on sellaista koskaan kädessään pitänyt.