Oletko tehnyt jotakin mistä et ole hyötynyt?
Oletko tehnyt jotakin mistä et ole hyötynyt?
Olen väittänyt, että tämän päivän tunnussana on se, että ihmiset eivät tee mitään elleivät hyödy siitä. Oletko Sinä koskaan tehnyt mitään sellaista, mistä et periaatteessa ole hyötynyt? Miksi olet tehnyt?
Alethes doksa meta logu
Tähän tulee taatusti mielenkiintoista keskustelua, hyvä kysymys.
Ongelmahan on siinä, miten kukin kokee mistäkin hyötyvänsä. Esimerkiksi toisten ihminen "vilpitön" auttaminen ei aina olekaan niin altruistista, kun otetaan huomioon että auttamisesta saa hyvän mielen itselleenkin. Ja varsinkin kun ajatellaan sitä, että moni auttaa tai tekee muuten muiden hyväksi jotakin välttyäkseen tunnontuskilta.
Näistä puhuttaessa esimerkiksi otetaan usein se, miten vanhemmat pyytteettömästi haluavat auttaa lapsiaan. Tämä ei kuitenkaan sinänsä pidä paikkaansa, että lajin selviytymisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että vanhemmat pitävät lapsistaan huolta. Siinä ei siis ole kysymys niinkään hyvän tahdon nimissä tehdystä valinnasta.
Ongelmahan on siinä, miten kukin kokee mistäkin hyötyvänsä. Esimerkiksi toisten ihminen "vilpitön" auttaminen ei aina olekaan niin altruistista, kun otetaan huomioon että auttamisesta saa hyvän mielen itselleenkin. Ja varsinkin kun ajatellaan sitä, että moni auttaa tai tekee muuten muiden hyväksi jotakin välttyäkseen tunnontuskilta.
Näistä puhuttaessa esimerkiksi otetaan usein se, miten vanhemmat pyytteettömästi haluavat auttaa lapsiaan. Tämä ei kuitenkaan sinänsä pidä paikkaansa, että lajin selviytymisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että vanhemmat pitävät lapsistaan huolta. Siinä ei siis ole kysymys niinkään hyvän tahdon nimissä tehdystä valinnasta.
tulee päivittäin tehtyä asioita joista ei aineellisesti hyödy mitenkään...joskus ne on pieniä ja joskus suuria. tekemistäni jutuista en mainitse jälkeenpäin enkä vaadi "hyvitystä"
esim. rakas veljeni ei muista ikinä minun tai lasteni merkkipäiviä tai käy kovin usein eikä jaksa rasittaa aivojaan miettimällä että onko kaikki ok...siis minun kohdallani. minä kuitenkin muistan kaikki synttärit ja kissanristiäiset koska tiedän että se tuo hyvää mieltä muistetulle. Jos heiltä myös puuttuu jotain niin saatan sen järjestää vain koska mä pystyn siihen ja musta olisi tyhmää olla tekemättä niin...olen siis ostanut heille tarvitsemiaan huonekaluja, lahjoittanut paljon tavaraa kuten uuden pesukoneen ja kuivausrummun, käydessäni vienyt ruokakauppaan jne...he voivat milloin vain tulla lastensa kanssa tänne ja lähteä itse hummaamaan..minä voin katsoa lasten perään...ikinä ei ole oikeasti tullut edes kiitosta noista asioista vaikka apu on mennyt tarpeeseen ja onnellisia ovat olleet saamistaan asioista...en kuitenkaan kaipaa edes mitään kiitoksia tulisi vain kiusaantunut olo. auttelen myös muita ihmisiä ilman taka-ajatuksia. veljeni ei ole ikinä muuten pyytänyt mitään...
en kuitenkaan tee tuota saadakseni itselleni hyvän mielen vaan siksi että musta he oikeasti tarvitsevat niitä asioita..
pohjana tuolle taitaa olla se, että mun suvussa on aina laskettu että paljonko olet saanut ja keneltä ja kuinka paljon sun pitää tehdä asioita sen takia vastapalvelukseksi....eli vaikka et olis halunnut vastaanottaa keneltäkään mitään sun on pakko ja samalla jäät kiitollisuudenvelkaan ja voit odottaa että sulta pyydetään jotain vastapalvelukseksi eikä siitä voi kieltäytyä...
edellämainitusta syystä en odota keneltäkään mitään apua, olen katkaissut siteet suurimpaan osaan sukuani ja härkäpäisesti teen asiat oman mieleni mukaan...
esim. rakas veljeni ei muista ikinä minun tai lasteni merkkipäiviä tai käy kovin usein eikä jaksa rasittaa aivojaan miettimällä että onko kaikki ok...siis minun kohdallani. minä kuitenkin muistan kaikki synttärit ja kissanristiäiset koska tiedän että se tuo hyvää mieltä muistetulle. Jos heiltä myös puuttuu jotain niin saatan sen järjestää vain koska mä pystyn siihen ja musta olisi tyhmää olla tekemättä niin...olen siis ostanut heille tarvitsemiaan huonekaluja, lahjoittanut paljon tavaraa kuten uuden pesukoneen ja kuivausrummun, käydessäni vienyt ruokakauppaan jne...he voivat milloin vain tulla lastensa kanssa tänne ja lähteä itse hummaamaan..minä voin katsoa lasten perään...ikinä ei ole oikeasti tullut edes kiitosta noista asioista vaikka apu on mennyt tarpeeseen ja onnellisia ovat olleet saamistaan asioista...en kuitenkaan kaipaa edes mitään kiitoksia tulisi vain kiusaantunut olo. auttelen myös muita ihmisiä ilman taka-ajatuksia. veljeni ei ole ikinä muuten pyytänyt mitään...
en kuitenkaan tee tuota saadakseni itselleni hyvän mielen vaan siksi että musta he oikeasti tarvitsevat niitä asioita..
pohjana tuolle taitaa olla se, että mun suvussa on aina laskettu että paljonko olet saanut ja keneltä ja kuinka paljon sun pitää tehdä asioita sen takia vastapalvelukseksi....eli vaikka et olis halunnut vastaanottaa keneltäkään mitään sun on pakko ja samalla jäät kiitollisuudenvelkaan ja voit odottaa että sulta pyydetään jotain vastapalvelukseksi eikä siitä voi kieltäytyä...
edellämainitusta syystä en odota keneltäkään mitään apua, olen katkaissut siteet suurimpaan osaan sukuani ja härkäpäisesti teen asiat oman mieleni mukaan...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Kyllä olen - monta kertaa, monelle eri ystävälleni. Se vain kuuluu luonteeseeni.
Yhtenä esimerkkinä mainitakseni, teen aina ystävieni esikoisille "ensiapupakkauksen". Eli ostan vauvan vaatteita ja hyväksi havaitsemiani -tarvikkeita noin 100euron edestä ja lähetän paketin ystävälleni. Näin tein viimeksi syyskuussa. Itse saan siitä hyvän mielen, kun tiedän kuinka iso apu se paketti on vastaanottajalle. Se riittää minulle. En hyödy siitä mitenkään.
Yhtenä esimerkkinä mainitakseni, teen aina ystävieni esikoisille "ensiapupakkauksen". Eli ostan vauvan vaatteita ja hyväksi havaitsemiani -tarvikkeita noin 100euron edestä ja lähetän paketin ystävälleni. Näin tein viimeksi syyskuussa. Itse saan siitä hyvän mielen, kun tiedän kuinka iso apu se paketti on vastaanottajalle. Se riittää minulle. En hyödy siitä mitenkään.
Siru kirjoitti: Itse saan siitä hyvän mielen, kun tiedän kuinka iso apu se paketti on vastaanottajalle. Se riittää minulle. En hyödy siitä mitenkään.
Täysin pyytettömiä juttuja tulee kyl todella harvoin tehtyä, annan kyllä aina rantojen miehille muutaman euron jos pyytävät sitä suoraan Kossu-pulloon.
Töissä teen juttuja pelkästään lojaalisuudesta firmaa kohtaan, ilman että itse hyödyn niistä ainakaan mielestäni. Sekä myös kavereitani autan jos he sitä pyytävät ilman mitään varsinaista hyötyä (tai tokihan sekin lujittaa kaverisidettä, joten on siitäkin hyötyä vaikka en sitä tavoittele varsinaisesti.)
mä ymmärrän "hyötymisen" tässä yhteydessä aineellisena hyötymisenä. teen mielestäni paljonkin asioita, joista en hyödy muuta kuin hyvän omantunnon ja itseni tarpeelliseksi ja tärkeäksi kokemisen tunteen.
esmes työttömänä ollessani olen tehnyt paljon vapaaehtoistöitä erilaisille hyväntekeväisyysjärjestöille. rahaa en saanut, mutta sain hyvän fiiliksen kun sain tehdä edes jotain hyödyllistä enkä vain makoilla sohvalla.. ainakin minusta se oli ihan pelkkänä kokemuksenakin vaivan arvoinen. siitä hyötyivät muutkin kuin minä itse.
esmes työttömänä ollessani olen tehnyt paljon vapaaehtoistöitä erilaisille hyväntekeväisyysjärjestöille. rahaa en saanut, mutta sain hyvän fiiliksen kun sain tehdä edes jotain hyödyllistä enkä vain makoilla sohvalla.. ainakin minusta se oli ihan pelkkänä kokemuksenakin vaivan arvoinen. siitä hyötyivät muutkin kuin minä itse.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
niin, olishan se ikävää jos siitä hyvästä mielestä pitäisi sitten kaiken päälle potea huonoa omatuntoa..
kyllä mä uskon että ihmiset tekee edelleen hyviä juttuja vaatimatta vastapalveluksia mutta niitä ei sitten kai huomata niin hyvin...kuin niitä jotka sitä vastapalvelusta odottavat.....
kyllä mä uskon että ihmiset tekee edelleen hyviä juttuja vaatimatta vastapalveluksia mutta niitä ei sitten kai huomata niin hyvin...kuin niitä jotka sitä vastapalvelusta odottavat.....
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Hyvä kysymys, olen tätä useinkin pohtinut.
Uskoakseni nyt halutaan (kaikkien hereillä ollen tapahtuvien tekojen sijaan) hakea vastausta siihen, löytyykö ns. absoluuttista hyvää ihmisessä.
Joku tässä ehtikin jo rajata ulos omien sukulaisten/perheen jelppaamisen. Tähän lisäisin vielä ns. "heimon", pienehkön toisiinsa vaikuttavien yhteisöjen suosimisen biologisperusteisena. Samaa mieltä olen tässä kohdin. En muutenkaan ymmärrä lajisolidaarisuutta aikana, jolloin meitä on maailmassa yli puolet liikaa sen kantokykyyn nähden. Pidän myös tekopyhänä tuntemattomien ihmisten kuolemantapauksille itkemistä, aikana jolloin esim. Kiinassa kuolee 80 000 kansalaista liikenneonnettomuuksissa vuosittain. Edes näille ei taida kalenterissa riittää "hiljaisia hetkiä". Tietysti läheisen menettäminen on yksilölle eri asia.
Asiaan. Rajaan tästä vielä pois ristiriidan siitä, mikä on "hyvää". Almu köyhälle voi tarkoittaa vain lisäannosta alkoholiin tai tupakkaan ja edesauttaa tämän hankaluuksia. Lähden siis siitä olettamuksesta, että pohdin tässä kysymystä siitä, olenko valmis hyödykeen (aika, raha, kulutustarvike, laina, tieto tms.) luovuttamiseen tuntemattomalle, jolta en odota saavani mitään takaisin. Ystäviähän nimittäin autetaan siihen pisteeseen saakka, jolloin muodostuvat taakaksi, eli auttajalle käy selväksi se, että toinen pyrkii vain hyötymään. Enemmän tai vähemmän lyhytaikaisia yksisuuntaisia ystävyyssuhteita löytyy. Monasti aineellisen tarvikkeen antaja hyötyykin toisessa mielessä. Hän joko lunastaa itselleen "vakuutuksen", jolla odottaa saavansa itse tulevaisuudessa tarvittaessa jeesinkiä, tai saa/odottaa saavansa vastapalvelukseksi kuuntelijaa/seksiä/suhteita tms. Joko heti tai tulevaisuudessa.
Kuten eräs entinen nopea-aikainen seuralaiseni minua luonnehti: "Sinulla on etelä-italialainen arvomaailma. Perheen ja ystävien eteen teet vaikka mitä, mutta tuntemattomat saavat puolestasi kuolla nälkään missä vaan." Luulen, että hän osui oikeaan. Annan toki kadulla kerjäläiselle useinkin lantin, tai jeesaan vielä kerran asunnotonta ystävääni, mutta näissäkin tapauksissa taitaa todellinen motiivini muualla. Tunnen oloni kiusaantuneemmaksi, jos kieltäydyn avusta. Pienellä aneella pidän mielenrauhani. Jossain aivojeni sopukassa pulpahtelee lisäksi aina välillä jonkinnäköinen taikausko, joka ikään kuin panee minut tilivelvolliseksi "jollekin joka näkee kaiken". Vaikken näin uskokaan, pelurin luonteellani sijoitan muutaman lantin kerjäläiselle ja saan vastalahjaksi "pienen laupiaan samarialaisen" mielen.
Tähän kaikkeen päälle vielä deterministinen arvomaailmani. Kiemurtelujen ja kaartelujen jälkeen vastaukseni on nihilistinen. En usko pyyteettömän hyvän olemassaoloon.
Uskoakseni nyt halutaan (kaikkien hereillä ollen tapahtuvien tekojen sijaan) hakea vastausta siihen, löytyykö ns. absoluuttista hyvää ihmisessä.
Joku tässä ehtikin jo rajata ulos omien sukulaisten/perheen jelppaamisen. Tähän lisäisin vielä ns. "heimon", pienehkön toisiinsa vaikuttavien yhteisöjen suosimisen biologisperusteisena. Samaa mieltä olen tässä kohdin. En muutenkaan ymmärrä lajisolidaarisuutta aikana, jolloin meitä on maailmassa yli puolet liikaa sen kantokykyyn nähden. Pidän myös tekopyhänä tuntemattomien ihmisten kuolemantapauksille itkemistä, aikana jolloin esim. Kiinassa kuolee 80 000 kansalaista liikenneonnettomuuksissa vuosittain. Edes näille ei taida kalenterissa riittää "hiljaisia hetkiä". Tietysti läheisen menettäminen on yksilölle eri asia.
Asiaan. Rajaan tästä vielä pois ristiriidan siitä, mikä on "hyvää". Almu köyhälle voi tarkoittaa vain lisäannosta alkoholiin tai tupakkaan ja edesauttaa tämän hankaluuksia. Lähden siis siitä olettamuksesta, että pohdin tässä kysymystä siitä, olenko valmis hyödykeen (aika, raha, kulutustarvike, laina, tieto tms.) luovuttamiseen tuntemattomalle, jolta en odota saavani mitään takaisin. Ystäviähän nimittäin autetaan siihen pisteeseen saakka, jolloin muodostuvat taakaksi, eli auttajalle käy selväksi se, että toinen pyrkii vain hyötymään. Enemmän tai vähemmän lyhytaikaisia yksisuuntaisia ystävyyssuhteita löytyy. Monasti aineellisen tarvikkeen antaja hyötyykin toisessa mielessä. Hän joko lunastaa itselleen "vakuutuksen", jolla odottaa saavansa itse tulevaisuudessa tarvittaessa jeesinkiä, tai saa/odottaa saavansa vastapalvelukseksi kuuntelijaa/seksiä/suhteita tms. Joko heti tai tulevaisuudessa.
Kuten eräs entinen nopea-aikainen seuralaiseni minua luonnehti: "Sinulla on etelä-italialainen arvomaailma. Perheen ja ystävien eteen teet vaikka mitä, mutta tuntemattomat saavat puolestasi kuolla nälkään missä vaan." Luulen, että hän osui oikeaan. Annan toki kadulla kerjäläiselle useinkin lantin, tai jeesaan vielä kerran asunnotonta ystävääni, mutta näissäkin tapauksissa taitaa todellinen motiivini muualla. Tunnen oloni kiusaantuneemmaksi, jos kieltäydyn avusta. Pienellä aneella pidän mielenrauhani. Jossain aivojeni sopukassa pulpahtelee lisäksi aina välillä jonkinnäköinen taikausko, joka ikään kuin panee minut tilivelvolliseksi "jollekin joka näkee kaiken". Vaikken näin uskokaan, pelurin luonteellani sijoitan muutaman lantin kerjäläiselle ja saan vastalahjaksi "pienen laupiaan samarialaisen" mielen.
Tähän kaikkeen päälle vielä deterministinen arvomaailmani. Kiemurtelujen ja kaartelujen jälkeen vastaukseni on nihilistinen. En usko pyyteettömän hyvän olemassaoloon.
JR kertoo edellä, ettei hän usko pyyteettömään hyvyyteen tai absoluuttiseen hyvyyteen, oletan ettei hän usko myöskään absoluuttiseen pahuuteen, vaan näkee kaiken lähtökohtana olevan henkilön oman tyydytyksen ja mielihyvän hakemisen. Hän kertoo hyvin näistä kompromisesseista, joita joutuu tekemään valitessaan hyvän ja pahan välillä miettiessään hyvää tekoa mielihyväperiaatteella.
Kun ajattelen niitä kaikkia harkittuja kamaluuksia (Jerseyn juttu esim.), joissa tätä mielihyvää haetaan sairaallakin tavalla, olen viskannut romukoppaan ajat sitten jo käsitteen "tekisin jotakin sen vuoksi, että minulle tulisi hyvä mieli", joka tietenkin on täysin ymmärrettävä lähtökohta. Fakta on kuitenkin se, että tässä ajattelussa niin pahan kuin hyvänkin lähtökohta on sama.
Niinpä pyrin neutraaliin lähestymistapaan moraalin kautta, ja koitan tehdä sen minkä koen oikeudenmukaiseksi. Usein siitä saa paskat silmille, eikä tule hyvä mieli, mutta lopputulos saattaa olla pysyvämpi kuin vain hyvä mieli - puolin ja toisin.
Uskon siis neutraaliin hyvyyteen.
Otan esimerkin: työpaikalla viisi naista käyttää suurimman osan päivästä Maijan arvosteluun ja kaluamiseen, varsinkin kun hän itse ei ole paikalla. Totta kai Maija tietää olevansa työpaikkakiusattu, hän kuulee, huomaa ja näkee sen. Puutun asiaan ja sanon, että mielestäni tuollainen menettely ei ole oikein ja perusteltua, ja yritän puolustaa Maijaa.Todennäköisesti saan viisi kanaa silmilleni, menetän kahvituntijuttuseurani - jään yksin, ja olen seuraava kaluttava. Minut hyväksyy vain Maija.
Millä kohdin tässä tarinassa olisin voinut saada mielihyvää? Kuitenkin katsoisin toimineeni oikein ja oikeudenmukaisesti. Toiminko siis ollenkaan hyvin?
Tekopyhyys hyvän käsitteen yhteydessä on eräs minua eniten ärsyttävä juttu, jokainen meistä on valmis takomaan rintakehäänsä ja kehumaan kuinka hyvä itse on, mutta kun tulee tosi paikka, niin kauniit puheet unohtuvat.
Kun ajattelen niitä kaikkia harkittuja kamaluuksia (Jerseyn juttu esim.), joissa tätä mielihyvää haetaan sairaallakin tavalla, olen viskannut romukoppaan ajat sitten jo käsitteen "tekisin jotakin sen vuoksi, että minulle tulisi hyvä mieli", joka tietenkin on täysin ymmärrettävä lähtökohta. Fakta on kuitenkin se, että tässä ajattelussa niin pahan kuin hyvänkin lähtökohta on sama.
Niinpä pyrin neutraaliin lähestymistapaan moraalin kautta, ja koitan tehdä sen minkä koen oikeudenmukaiseksi. Usein siitä saa paskat silmille, eikä tule hyvä mieli, mutta lopputulos saattaa olla pysyvämpi kuin vain hyvä mieli - puolin ja toisin.
Uskon siis neutraaliin hyvyyteen.
Otan esimerkin: työpaikalla viisi naista käyttää suurimman osan päivästä Maijan arvosteluun ja kaluamiseen, varsinkin kun hän itse ei ole paikalla. Totta kai Maija tietää olevansa työpaikkakiusattu, hän kuulee, huomaa ja näkee sen. Puutun asiaan ja sanon, että mielestäni tuollainen menettely ei ole oikein ja perusteltua, ja yritän puolustaa Maijaa.Todennäköisesti saan viisi kanaa silmilleni, menetän kahvituntijuttuseurani - jään yksin, ja olen seuraava kaluttava. Minut hyväksyy vain Maija.
Millä kohdin tässä tarinassa olisin voinut saada mielihyvää? Kuitenkin katsoisin toimineeni oikein ja oikeudenmukaisesti. Toiminko siis ollenkaan hyvin?
Tekopyhyys hyvän käsitteen yhteydessä on eräs minua eniten ärsyttävä juttu, jokainen meistä on valmis takomaan rintakehäänsä ja kehumaan kuinka hyvä itse on, mutta kun tulee tosi paikka, niin kauniit puheet unohtuvat.
Alethes doksa meta logu
Millainen olo sulle olisi jäänyt/tullut, jos et olisi puolustanut Maijaa?Sirpa kirjoitti: Otan esimerkin: työpaikalla viisi naista käyttää suurimman osan päivästä Maijan arvosteluun ja kaluamiseen, varsinkin kun hän itse ei ole paikalla. Totta kai Maija tietää olevansa työpaikkakiusattu, hän kuulee, huomaa ja näkee sen. Puutun asiaan ja sanon, että mielestäni tuollainen menettely ei ole oikein ja perusteltua, ja yritän puolustaa Maijaa.Todennäköisesti saan viisi kanaa silmilleni, menetän kahvituntijuttuseurani - jään yksin, ja olen seuraava kaluttava. Minut hyväksyy vain Maija.
Millä kohdin tässä tarinassa olisin voinut saada mielihyvää?
Erittäin hyvä kysymys, jota myös itse olen miettinyt, ja tähän on todella vaikea vasta. Sanotaanko näin, että suorastaan mahdoton, koska jos vastauksen pukisi sanoiksi - toisin sanoen symbolisiin merkkeihin, joilla on oma merkitysvarauksensa, sitä ei enää olisi olemassa. (Vrt. hahmopsykologian teoriat, joissa hahmo muodostuu suuremmaksi kuin sen osien summa: lause syntyy sanoista, mutta sisältää sanoja suuremman ajatuksen.)
Ehkä kaikkein lähimpänä totuutta olisi vastaus: ei minkäänlainen, kyse on valinnasta, jonka ihminen itse tekee. Oletan, että jos minulle syntyisi tunteita auttamalla tai olemalla auttamatta, en menettelisi edellä mainitulla tavalla.
Ehkä kaikkein lähimpänä totuutta olisi vastaus: ei minkäänlainen, kyse on valinnasta, jonka ihminen itse tekee. Oletan, että jos minulle syntyisi tunteita auttamalla tai olemalla auttamatta, en menettelisi edellä mainitulla tavalla.
Alethes doksa meta logu
-
Loka
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5206
- Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
- Paikkakunta: On The Edge
Tuohon työpaikkakiusaamiseen vielä... Olen elämäni aikana puolustanut paria työpaikkakiusattua, selän takan nälvimistä ja suoraan päin naamaakin kiusaamista. Jokaisessa tapauksessa olen puolustanut "Maijaa" ja avannut suuni -yhdessäkään tapauksessa en ole jäänyt sen jälkeen yksin. Asiat voi esittää niin monella tavalla, joskus siihen hommaan tarvitaan tietty auktoriteetti ja kunnioitus jonka saa usein juuri ko. tavalla. En voisi työskennellä työpaikassa jossa olisin vailla kunnioitusta ja arvoa joten en toivo sitä muillekaan "Maijoille".