Koira tappoi lapsen Elimäellä
ihmiset eivät vietä tarpeeksi aikaa hankkimiensa lemmikkien kanssa. oletetaan että niillä on asiat hyvin kun annetaan safkaa, opetetaan istumaan ja annetaan hillua ulkona....No jotta koira tottuu lapsiin ja perheeseen se vaatii paljon huomiota...harvemmin kuulee tai näkee ihmisten oikeasti tekevän mitään koiriensa kanssa..kaipa tuolainne iso aktiivinne koira sitten turhautuu sen lisäksi että sillä ei ole täysin hanskassa se miten lauma toimii ja kuuluuko se siihen vai ei...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Ihanko totta? Itse taas olen huomannut, että koirien kanssa harrastetaan todella paljon ja monipuolisesti ja moni osaa ottaa hirveän hyvin koiran yksilölliset (=rotusidonnaiset) tarpeetkin huomioon; lintukoira pääsee metsälle vaikkei omistaja metsästämisestä pitäisikään ja niin edelleen.cicero kirjoitti:harvemmin kuulee tai näkee ihmisten oikeasti tekevän mitään koiriensa kanssa...
Tietysti luku sinänsä ovat seurakoirat, jotka otetaan sööteiksi koristeiksi istumaan sohvan nurkalle. Jos lähipiirissäsi on lähinnä tällaisia koiria, ei siitä kyllä voi vetää johtopäätöstä että harvemmin kukaan tekisi mitään koiriensa kanssa.
Noh, tapansa kullakin. En minäkään väittele koskaan siksi, että olisin valmis muuttamaan mielipidettäni.Citizen kirjoitti: En lähde väittelemään asiasta sen enempää, koska olen oikeassa
ai niin meillä on aina ollut isoja koiria, just niitä kaikkien mummujen kauhuja eli saksanpaimenkoiria ja sitten niitä kultsuja myös. saksanpaimenkoirista osa sai koulutusta niinisalossa ennenkuin kotiutuivat eikä niistä kuitenkaan tullut verenhimoisia tappajia vaan ihan kilttejä kotikoiria, toki kaipasivat ehkä normaalia enemmän rutiineja ja toimintaa mutta siksi ne olivatkin meille hyviä lemmikeitä. myöskään kultsut eivät tappaneet ketään vaikka ne kouluttautuivat vaan ihan kotosalla ja lapset tulivat myöhemmin kuvioihin mukaan. Kumpikin rotu kuitenkin oli tappanut pikku mäyriksen jos olisi annettu juosta perään...sen verran näyttää riistalta tuollaisen ison koiran silmiin kun ei oo pieniin koiriin tottuneet. meidän leonberg onkin sitten oikea lässykkä ja suurin siis kooltaan. Joka ilta se makasi pari minuuttia kummankin pojan sängyllä kun ne meni nukkumaan ja sen jälkeen hyppäs sitten sohvalle mun viereen katsomaan telkkua...sekin kyllä hyökkäisi pikku koiran kimppuun jos päästäisi kun ei ole tottunut ja tämä yksilö pelastettiin eläinsuojelusta...entinen omistaja oli juoppo eläinlääkäri
koira oli kuitenkin alle vuoden ikäinen kun muutti meille, se oli aluksi säikky ja pelokas....meillä on siis ollut isoja koiria, kilttejä ja lutuisia, toki se tappajan luonne on jokaisella nähty just niiden pikkukoirien kohdalla mutta ei ne väen väkisin niitäkään käy tappamaan..
mun isoisä muuten toi sivubisneksenä vuosia sitten rotikoita virosta (ne sai sitten paperit jonkun ajan päästä myös suomessa jos oikein muistan..mutta eivät nekään ole kenenkään kimppuun koskaan hyökänneet, omistajat niille haettiin ajalla ja vaivalla....siitä on nyt jo niin kauan aikaa että ovat kaikki jo mullan alla (siis koirat)
mun isoisä muuten toi sivubisneksenä vuosia sitten rotikoita virosta (ne sai sitten paperit jonkun ajan päästä myös suomessa jos oikein muistan..mutta eivät nekään ole kenenkään kimppuun koskaan hyökänneet, omistajat niille haettiin ajalla ja vaivalla....siitä on nyt jo niin kauan aikaa että ovat kaikki jo mullan alla (siis koirat)
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Koira tappajana
okei,ehkä hiukan ohi tämän foorumin,mutta kysyisin, että kuinka monta kertaa koira on käynyt suomessa tappavasti ihmisen kimppuun?
muistelisin että 3 kertaa,olenko väärässä? kerran bullmastiffi,kerran joku (??en muista rotua) ja nyt tämä viimeisin lapsen tappo elimäellä rotikan hampailla
muistelisin että 3 kertaa,olenko väärässä? kerran bullmastiffi,kerran joku (??en muista rotua) ja nyt tämä viimeisin lapsen tappo elimäellä rotikan hampailla
Heikot itkevät
Vahvat nauravat
Viisaat hymyilevät
Vahvat nauravat
Viisaat hymyilevät
-
Mother_North
- Roger Murtaugh
- Viestit: 898
- Liittynyt: La Huhti 28, 2007 1:13 pm
Aiheesta on jo maininta Elimäen keskustelussa
*edit* Olin väärässä, tarkistin eli siis 2 tätä ennen yhteensä 3
Kennelliiton tiedossa on vain kaksi muuta Suomessa sattunutta tapausta, joissa koira on aiheuttanut ihmisen kuoleman. Vuonna 1994 korisängyssä nukkunut kaksiviikkoinen poikalapsi sai surmansa Espoossa, kun perheen koira hyökkäsi sen kimppuun. Koira oli rodultaan rottweileria selvästi pienempi staffordshirenbullterrieri. (Lähde Suomen Kennelliitto)

niin mun mielestä se ei ole koiralle hyväksi että se on monta tuntia yksikseen kotona kun isännät ovat töissä ja sitten päivän kohokohdat ovat kaksi kahden kilometrin lenkkiä isännän poltellessa samalla röökiä ja puhuessa puhelimessa...koirilta on pääsy kielletty olohuoneeseen joten se ei voi myöskään noin viettää aikaa perheen kanssa ja keittiössä sen täytyy istua nurkassa kun perhe on ruokailemassa (siis tietenkään koiran ei kuulu ruokailla saman ruokapöydän ääressä)
tässä meidän talon edessä menee suosittu koirien lenkkipolku (iso puisto) ja aamusta iltaan voi seurata miten se ulkoilu sujuu ja kuinka paljon huomiota koira siinä vaiheessa saa huomiota...ainoastaan pari koiraa pääsee juoksemaan pallon perään tai näyttää siltä että omistaja onkeskittynyt nimenomaan koiran ulkoiluun (yksi huvittava naisihminen tässä käy koiran kanssa, sillä käy suu kokoajan..eisinne eitänne koiran nimi kiljuttuna 10 kertaa jne...koira näyttää siltä että anna mun kaikki kestää
meno on aika katkonaista, siitä sais hyvän filmin vaikka hauskoihin kotivideoihin)
tässä meidän talon edessä menee suosittu koirien lenkkipolku (iso puisto) ja aamusta iltaan voi seurata miten se ulkoilu sujuu ja kuinka paljon huomiota koira siinä vaiheessa saa huomiota...ainoastaan pari koiraa pääsee juoksemaan pallon perään tai näyttää siltä että omistaja onkeskittynyt nimenomaan koiran ulkoiluun (yksi huvittava naisihminen tässä käy koiran kanssa, sillä käy suu kokoajan..eisinne eitänne koiran nimi kiljuttuna 10 kertaa jne...koira näyttää siltä että anna mun kaikki kestää
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Oma kokemukseni rottiksista ja dobermanneista on ihan hirveitä:
-rottis hyökkäsi oman emäntänsä kimppuun kun hän antoi sille ruokaa, pohkeeseen lääkäri ompeli 21 tikkiä
-doberman puri perheen lapsen käden poikki kun 2-vuotias halusi silittää koiraa, käsivarsi jouduttiin amputoimaan kuolion takia
Siltikin pidän myös näistä isoista ja voimakkaista koirista, niiden kanssa vaan on oltava johdonmukainen kuri ja oikeanlainen koulutus.

Etsimpä tuon sitten. Oon näemmä hieman sokea:)
Hirveä polemiikki taas siitä, että suunnilleen jokainen molossityyppinen koira pitäisi kieltää, tai ainakin ne, joilla on vähääkään menneisyyttä koiratappeluissa. Siltikin koirien aiheuttamien vammojen, saatikka kuolemien osuus on aika nihkeä verrattaen vaikkapa rattijuoppojen aiheuttamiin VUOSITTAISIIN ongelmiin.
Hirveä polemiikki taas siitä, että suunnilleen jokainen molossityyppinen koira pitäisi kieltää, tai ainakin ne, joilla on vähääkään menneisyyttä koiratappeluissa. Siltikin koirien aiheuttamien vammojen, saatikka kuolemien osuus on aika nihkeä verrattaen vaikkapa rattijuoppojen aiheuttamiin VUOSITTAISIIN ongelmiin.
Heikot itkevät
Vahvat nauravat
Viisaat hymyilevät
Vahvat nauravat
Viisaat hymyilevät
Hmm..
Kalevasta juuri aamulla luin, että kuolettavia hyökkäyksiä ennen tätä on ollut kaksi kappaletta...
"Vuonna 1994 kaksiviikkoinen poikavauva sai surmansa Espoossa, kun perheen koira huökkäsi hänen kimppuun. Koira oli rodultaan staffordshirenbullterrieri.
Cuonna 2001 suurikokoista bullmastiffiaan ulkoiluttanut 22-vuotias nainen kuoli Tampereella, kun koira puri naista".
*EDIT: Täytyy opetella kirjoittamaan nopeammin...

jamppa
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1326
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
- Paikkakunta: Korpi pohjoisessa
Epäilempä cicero pikkaisen tota sun kommenttias että olisivat tappaneet mäyriksen
Voimpa kuule kertoa sinulle aivan henkilökohtaisen tapauksen jossa erittäin koulutettu saksanpaimenkoira (palveluskoirakin kaiken lisäksi) luikki pientä mäyräkoira narttua häntä koipien välissä karkuun ja monet isotkin koirat pelkäsivät kyseistä narttua. Muuten koira oli aivan valioyksilö ja palkittukkin sellainen ja erittäin hyvä käytöksinen, mutta rouva otti paikkansa koirien keskuudessa laumasta kuin laumasta ja se oli sen johtaja. osasi myös seistä aivan tyynesti kilpailuissa muitten koirien kanssa niihin sen kummemmin huomiota kiinnittämättä. Vapaalla homma olikin sitten aivan muuta.
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
Mä en ihan suorilta allekirjoita tuota. Tässä on nimittäin yksi syy koiraongelmiin tässä maassa. Mulla itsellä on seisojia, jotka ovat täysiverisiä metsästyskoiria. Silti saan useammin kuin monesti kyselyitä, että miten nämä soveltuisi seurakoiriksi kun ne on niin lutuisen näköisiä karvanaamoja. Ja että sopisko ne meidän tytölle agilityyn tai ehkä terapiakoiraksi. Ja joka ikinen kerta olen sanonut, että ei sovellu. Kyllähän niiden kanssa voi metsästyksen ohessa harrastaa vaikka pitsinnypläystä jos haluaa, mutta ensisijaisesti ne on metsästyskoiria. Ja vaikka minulla on näistä koirista vuosien kokemus, silti väitetään vastaan, että kyllä kai niitä voi muutenkin aktivoida ja "mutkunmähaluun!!". Monet näkee meillä rauhallisia, olohuoneen lattialla kölliviä rekkuja, mutta eivät ymmärrä että 3 tunnin metsälenkki on niille suht kevyttä liikuntaa. Ja on oikeastaan melko pelottavaa, miten paljon koiria valitaan ulkonäön perusteella viis veisaamatta sen rotuominaisuuksista tai alkuperästä, siitä mihin käyttöön juuri se rotu on jalostettu. Ja miten paljon ihminen on jalostuksella pilannut koirien luonteita. Enne rohkeasta ja pelottomasta koirarodusta on tullut arvaamaton, arka ja alleen kuseva rotu.joey kirjoitti:Ihanko totta? Itse taas olen huomannut, että koirien kanssa harrastetaan todella paljon ja monipuolisesti ja moni osaa ottaa hirveän hyvin koiran yksilölliset (=rotusidonnaiset) tarpeetkin huomioon; lintukoira pääsee metsälle vaikkei omistaja metsästämisestä pitäisikään ja niin edelleen.cicero kirjoitti:harvemmin kuulee tai näkee ihmisten oikeasti tekevän mitään koiriensa kanssa...
Tietysti luku sinänsä ovat seurakoirat, jotka otetaan sööteiksi koristeiksi istumaan sohvan nurkalle. Jos lähipiirissäsi on lähinnä tällaisia koiria, ei siitä kyllä voi vetää johtopäätöstä että harvemmin kukaan tekisi mitään koiriensa kanssa.
Todella ikävä uutinen..mitenkähän mahdollista olisi edes ajatella koiran"ajo"korttia?
Pieni prosentti on oikeasti mielenvikaisia näistä tapauksista missä vahinko on käynyt.
Koira otetaan lasten iloksi ja kiusattavaksi,surullista:( ei käsitetä, että sillekin on annettava oma rauhansa ja arvonsa, vaikka tietenkin sen pitää arvoasteikossa olla ihmistä matalemmalla. Koulutuksella on suuri merkitys tässä ja sen takia en hyväksy näitä omakotitalo,2lasta,farkku ja kultsu -yhdistelmiä,ihan mukisematta,jos kokemusta koirista ei ole.
Kovemmat koirat kuitenkin saattavat pyrkiä johtajuuteen, varsinkin jos niiden mielestä oma emäntä ei ole tarpeeksi johdonmukainen ja vahva johtaja,niissä tapauksissa joissa koira on päässyt pomoksi,se saattaa ojentaa omistajaansakin puremalla.
toivottavasti täällä suomessa oltaisiin viisaampia, eikä ryhdyttäisi syyllistämään ja kieltämään tiettyjä koirarotuja.
Ihminen tappaa ja vahingoittaa kuitenkin monin verroin enemmän, kuin koirat vuosittain.

Sullahan on hyvä asenneCitizen kirjoitti:Kyllä on ollut omia koiria. Kultainen noutaja, karkeakarvainen saksanseisoja ja bullterrieri. Aivan lähipiiristä löytyy bullterrieri, bullmastiffi ja saksan paimenkoira.joey kirjoitti:En allekirjoita väitettä ja meillä on kaksi koiraa, joista toinen on isokokoinen työkoira. Ollaanko nyt kaikki tuhoon tuomittuja?Citizen kirjoitti: Koirassa on aina se alkukantainen peto siellä "jossain sisällä".
Jotka eivät tätä allekirjoita älköön koskaan hankkiko omaa hauvelia.
Koiria pystyy kouluttamaan pitkälle lähtökohdasta. Meidän isompi koira tuli huonoista oloista eikä antanut pentuna esimerkiksi koskea itseään, nykyään nukkuu vieressä. Kun koiran kanssa tekee töitä ja sitä kohtelee johdonmukaisesti, ei koira käy koskaan ihmisen päälle ellei sillä ole päässä vikaa. Ja nämä päältään vialliset ovat todella harvassa. Tietysti koira on aina luontokappale, eikä siltä voi odottaa sellaista käytöstä kuin ihmiseltä. Siltikään en menisi sanomaan, että kaikissa koirissa olisi joku mystinen, verenhimoinen peto siellä "jossain sisällä".
Onko sulla omia koiria?
En lähde väittelemään asiasta sen enempää, koska olen oikeassa ja näin ollen pysyn kannassani edelleen.
Olet Samarina kyllä oikeassa ja voin vaan kuvitella miten paljon sua raivostuttaa nuo kyselyt. Meillä kun on siperianhusky ja se on kaikille niin tuttu rotu, että itse törmään enemmän päivittelyyn siitä, että "miten te jaksatte juosta ton kanssa!" (eri asia onkin sitten se, kuinka typeränä pidän sitä että joku oikeasti kuvittelee että huskyn pystyy tai että sitä kannattaa väsyttää juoksemalla...). Sen kohdalla kaikki koirattomatkin tajuaa, ettei kyse ole todellakaan mistään sohvaperunasta.
Mutta noin yleisestiottaen antaisin alueeni koiranomistajille kymmenen pistettä ja papukaijan merkin koirien kohtelusta. Meillä päin ei hirveästi tule vastaan niitä koriste-fifejä, vaan lenkillä voi oikeasti puhua muiden omistajien kanssa asiaa koirista, ja rotujen kirjo on lähinnä sieltä kookkaammasta päästä.
Ja hirveä tuo ciceron kuvaus.. Harmittaa kun tuollaisesta ei oikein eläinsuojeluunkaan voi ilmoittaa
Ja leonbergit on upeita koiria 

No siinä mielessä pystyn allekirjoittamaan tuon koiran sisäisen pedon,että onhan koira lihansyöjä,mutta ei se hullua siitä tee että se käyttäytyy kuin koira.Se myös tarpeentullen puolustaa itseään ja reviiriään. Ihmiset joiden mielestä koiralla ei ole oikeutta puolustaa itseään,vaikka luultavasti jokainen koira tarpeentullen sen tekee, ei pitäisi tosiaan koiraa ottaa.
Heikot itkevät
Vahvat nauravat
Viisaat hymyilevät
Vahvat nauravat
Viisaat hymyilevät