Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Hyperion
Neuvoja-Jack
Viestit: 512
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 3:08 am

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Hyperion »

ReissuLasse kirjoitti:Tällaisissa tapauksissa olisi mielenkiintoista kuulla mikä tuossa tilanteessa on oikeuden mukaan oikea menettely. Mitä olisi uhrin pitänyt tehdä jotta hän olisi selvinnyt mahdollisimman vähin vammoin, torjunut hyökkäyksen sekä selvinnyt ilman tuomioita?
Suoraa vastausta siihen ei tyypillisesti anneta, vaikkakin tuomioissa punnitaan joskus vaihtoehtoisia menettelytapoja. Esim. ns. Kouvolan kirvespalkkamurhaajan tapauksessa Hovioikeus arvioi perheenisän mahdollisuutta paeta karkuun omasta kodistaan, mutta hylkäsi sen koska tämän alle 10-vuotias poika ja naisystävä olisivat silloin jääneet ilman puolustajaa. Tässä Hyvinkään tapauksessa käräjäoikeus on myös antanut merkitystä sille, ettei kerrostaloasunnosta ollut pakotietä. Näistä voidaan juridiikassa sovellettavalla ns. vastakohtaispäättelyllä todeta, että vääryyslaitoksen mielestä oikea ratkaisu on pötkiä pakoon omasta kodistaan, jos asuu 1. kerroksessa ja voi jostain takaovesta tai ikkunasta pakoon päästä.

Oikeusvaltiossa pakenemisvelvoitetta ei ole ja se on yksiselitteisesti todettu laissa, jolloin oikeuslaitoksella ei ole mahdollista tuomita pakenematta jättämisestä. Yhdysvalloissa tälle oikeussuojalle on nimi Castle Doctrine, eli kotini on linnani -periaate, kun pakenemisvelvoite on poistettu omasta kodista (ja autosta, työpaikasta jne.). Jos pakenemisvelvoite on poistettu kaikkialta, nimitys on Stand Your Ground, eli pidä pintasi -periaate. Poikkeuksena sille on paikat joissa ei ole oikeutta oleskella, eli murtovaras ei voi toisen kotona saada hätävarjelusuojaa asukasta kohtaan, koska on siellä oikeudetta.

Tässä tapauksessa Hyvinkään KO ja Helsingin HO kiinnittävät suurta huomiota vammojen epäsuhtaan. Hyökkääjät saivat vakavia jopa hengenvaarallisia vammoja, puolustautuja selvisi lievällä aivovammalla, naarmuilla, hampaiden menetyksellä jne.

Tästä voidaan siis päätellä, että puolustautua voi tehottomasti. Puukottaa saisi, jos huitoo paniikissa saamatta muuta kuin pieniä nirhaumia aikaan. Tällöin kolme yhtä vastaan tilanteessa seurauksena on tietenkin yleensä puolustautujan kuolema.

Minusta vammoihin ei pidä kiinnittää huomiota, vaan väkivallan vaarallisuuteen. Vaikka pesäpallomailalla päähän lyöminen ei tässä tapauksessa onnistunut kiduttamaan uhria kuolemaan saakka, pitäisi huomioida, että yleensä kymmenet iskut pesäpallomailalla päähän johtavat kuolemaan ja vieläpä erittäin raakaan ja julmaan sellaiseen, kuoliaaksi kiduttamiseen. Uhri ei voi tähtiä nähdessään ja aivovamman saadessaan tietää kummasta hyökkäyksestä on kyse, juuri ja juuri epäonnistuvasta tai kesken jäävästä, vaiko loppuun asti saattavasta surmasta.

Sama asia pistoolin kanssa. Yleensä kun pistoolilla ryhdytään ampumaan ilman pesäpallomailalla kuoliaaksi hakkaamistakin, se on hengenvaarallista. Yhdistettynä pesäpallomailalla kiduttamiseen, pistoolilla uhkaamisen tarkoitukseksi yleenä käsitetään, että uhrin pyrkimys päästä kiduttajilta karkuun tai puolustautua, johtaa seuraavaksi pistoolilla ampumiseen.

Taas se, että tässä tapauksessa pistooli on lauennut lattiaan ja että sillä ampuja ei ole osannut sitä käyttää, ei ole osoitus vaarattomuudesta. Uhri ei voi tietää ennakolta, tuleeko hän ihmeen kaupalla säästymään ampumiselta luodin osuessa läheltä lattiaan, vai saako hän siitä välittömästi surmansa.

Tapauksen tarkastelu vammojen kautta on tyypillistä väkivaltamonolin kautta asiaa lähestymistä. Siinä ei anneta mitään merkitystä sille, että asukas on uhri ja puolustautuja. Hän ei tunkeutunut kenenkään kotiin aloittamaan tappelua. Kun poliisi sakottaa kolarin kumpaakin osapuolta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta selvittämättä kumpi oli viaton uhri ja kumpi syyllinen tieliikennelain rikkoja, oikeusmurhan suuruus jää pienemmäksi. Kun oikeus tulkitsee kotiin murtautuneet hyökkääjät osallisiksi molemminpuoliseen tappeluun ja rankaisee kumpaakin osapuolta ottamatta huomioon hyökkääjää ja puolustautujaa, kyse on paljon suuremmasta oikeusmurhasta, vaikka periaate on täysin sama. Valtion pitää päästä haaskalle ja turvata väkivallan monopoli.

Oikeusvaltiossa yhdenkin oikeudettomasti hyökkäävän pesäpallomailalla päähän lyöjän tai yhdenkin ampum-aseella uhkaavan saa hätävarjeluna tappaa niille sijoilleen, vaikka ei itse ehtisi saada mitään vammoja. Nyt tilanteessa 3 vastaan 1 lasketaan ja ynnätään osapuolten tikkejä ja kuinka monta liikettä puukolla väänsi haavassa!
Hyvinkään KO 16/129162 kirjoitti:Kun A on lyönyt D:tä veitsellä, C, D ja B ovat
kaikki olleet edelleen A:n asunnossa kahdella pesäpallomailalla ja ampuma-
aseella varustautuneina. A on tässä tilanteessa voinut perustellusti
olla siinä käsityksessä, että C:n, D:n ja B:n häneen kohdistama
oikeudeton väkivaltainen hyökkäys jatkuu edelleen ja että puolustautumistoimet
ovat tarpeen. A on siten toiminut hätävarjelutilanteessa ollen
oikeutettu puolustamaan itseään. A:han kohdistunut väkivalta ja sen jatkumisen
uhka ovat olleet siinä määrin vakavia, että hänellä on ollut oikeus
puolustautua väkivallan jatkumista vastaan myös veistä käyttämällä. Hänen on
tällöin kuitenkin tullut ottaa huomioon veitsensä isokokoisuus ja vaarallisuus
sekä suhteuttaa toimensa siten, etteivät ne ylitä lievimmän tarpeellisen väkivallan
käytön rajoja. D:n vamman laadusta voidaan päätellä, että häneen on
kohdistunut voimakas, syvälle tärkeiden sisäelinten alueelle ulottunut veitsenisku.
Vamma ei laadultaan viittaa pelko- tai paniikkitilassa tehtyyn summittaiseen
veitsellä huitomiseen tai viiltämiseen
eikä se ole voinut aiheutua A:n
huomaamatta.
Iskun jälkeinen ”koukkaus” viittaa tietoiseen tekoon ja
sen voidaan katsoa osoittavan pikemminkin kostamis- ja vahingoittamistarkoitusta
kuin puolustautumistarkoitusta. Koukkaus on ollut omiaan olennaisesti
pahentamaan sisäelinten alueelle aiheutuvia vaurioita.

Käräjäoikeus katsoo, että A:n edellä kerrottu puolustusteko on selvästi
ylittänyt sen, mitä kysymyksessä olevassa tilanteessa on voitu pitää puolustettavana.
A on siten puolustautuessaan ylittänyt sallitun hätävarjelun
rajat. Häneltä olisi kohtuudella voitu edellyttää muunlaista suhtautumista. Kysymyksessä
ei näin ollen ole sellainen anteeksiantoperuste, jonka perusteella
A olisi rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla rangaistusvastuusta
vapaa.
Käräjäoikeus katsoi B:n ja C:n selkiin osuneet puukoniskut suoraan tapon yrityksiksi ilman hätävarjelua ollenkaan lieventävänä tekijänä, perusteena että hyökkäys olisi silloin B:n ja C:n mukaan jo loppunut. Hovioikeus kumosi sen ja uskoi A:ta ja eteisessä ollut E:tä, joiden mukaan ketään ei lyöty selkään poistumisen yhteydessä.

Hovioikeuden tuomiossa ei ole selostettu käräjäoikeuden tuomiota vastaavalla tavalla, miten tarkasti ottaen puukolla pitäisi pistoolimiestä ja toista samanaikaisesti pesäpallomailalla huitovaa tuikkia tai viiltää, ettei kyse olisi hätävarjelun liioittelusta. Ilmeisesti niin, ettei itselleen tulevia vakavempia vammoja aiheudu.
Paikalla
Avatar
Kaizer Sose
Jane Marple
Viestit: 1032
Liittynyt: To Elo 11, 2011 12:05 am

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Kaizer Sose »

Tässä keississä haisee pahasti. Pakko on tuolla asunnonhaltialla olla jotain vanhoja kupruja eli joku vanha venkula tai muuten viranomaisten tuttu koska muuten tuo tuomio on aivan käsittämätön. Taitaa koko tuomittu sakki olla elämämkoululaisia tms. Ei silti. Jos mun kämppään tullaan kutsumatta astaloin ym niin todnäk noutaja tulee jollekkin osapuolelle eli puolustan koskemattomuutta omassa kodissani linnareissunkin uhalla.
Tuokaa minulle Alfredo Carcian pää ja hillosipuleita niin ette näe enää koskaan nälkää.
Avatar
Hyperion
Neuvoja-Jack
Viestit: 512
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 3:08 am

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Hyperion »

Kaizer Sose kirjoitti:Tässä keississä haisee pahasti. Pakko on tuolla asunnonhaltialla olla jotain vanhoja kupruja eli joku vanha venkula tai muuten viranomaisten tuttu koska muuten tuo tuomio on aivan käsittämätön. Taitaa koko tuomittu sakki olla elämämkoululaisia tms.
Tästä on toki kysymys. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä hätävarjelun kannalta. B:n tuomioksi tuli ehdoton aiempien juttujen takia, mutta yleensähän Atariporukkaa palvellaan Suomessa mm. paljousalennuksilla. Paljousalennuksen takia taparikollinen saa yksittäisestä rikoksesta aina murto-osan tuomion verrattuna kerran hairahtuneeseen kansalaiseen.

C luonnehti A:ta KO:ssa kuultuna seuraavasti:
Hyvinkään KO 16/129162 kirjoitti:C, B ja D olivat ainoastaan halunneet varautua samanlaisella varustuksella
kuin A:llakin heidän käsityksensä mukaan oli. Tiedossa oli
ollut, että A:n asunnossa käytetään amfetamiinia ja että siellä voi olla
aseita ja sekavassa tilassa olevia muita henkilöitä.
Lisäksi eri osapuolten mukaan B oli ollut ”lääkkeissä”, C ja D ”sekaisin”, E ”päihtynyt” ja A ”lievästi päihtynyt”.

Ns. normikansalaisena voi itsekseen pohtia sitä tilannetta, että tämmöinen sekaisin, lääkkeissä ja päihtynyt lauma tulee taskupistoolien, puukkojen ja pesäpallomeilojen kanssa vierailulle juuri sinun kotiisi, tajuamatta tai uskomatta että heillä on väärä osoite. Itsellenikin kävi näin entisessä asuinpaikassani, joskin tulijoita oli yksi ja uskoi kättä pidemmällä uhkaamalla, ilman että kenellekään tuli pipi.
Viimeksi muokannut Hyperion, Ti Huhti 11, 2017 8:52 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Porin

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Porin »

Tuon ymmärrän, että kun puukottaa asunnosta poistuvia selkään, niin se ei enää ole itsepuolustusta vaan välitöntä kostoa. Muuten tuomio on hanurista.
Avatar
Hyperion
Neuvoja-Jack
Viestit: 512
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 3:08 am

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Hyperion »

Porin kirjoitti:Tuon ymmärrän, että kun puukottaa asunnosta poistuvia selkään, niin se ei enää ole itsepuolustusta vaan välitöntä kostoa. Muuten tuomio on hanurista.
Väite eteisessä karkuun menijöitä selkään puukotamisesta hylättiin toteen näyttämättömänä hovioikeudessa. Siltä osin hovioikeus arvioi henkilötodistelua toisin kuin käräjäoikeus.

Pelkästään puukonisku selässä (yhteensä hyökkääjissä oli puukkohaavoja ainakin 5 eri puolilla kehoa) ei osoita, että se olisi tehty kostotarkoituksessa. Teknistä näyttöä ei ole analysoitu kummassakaan tuomiossa, jolloin jää kuultavien todistusten arviointi paitsi sisällön myös esim. kertojan sijoittumisen kannalta. Millään selkäänpuukotustapauksella ei ollut muita näkijöitä ja eteisessä ollut houkutti E olisi varmasti nähnyt, jos se olisi tapahtunut eteisessä pakoon lähtemisen yhteydessä.

Selkään puukottaminen pitää katsoa sallituksi puolustusteoksi täysin tahallisenakin, jos hyökkääjä ei luovu aseestaan tai mene toimintakyvyttömäksi. Jos useampi käy samanaikaisesti kimppuun, puolustajalle käy surkeasti jos ei hyödynnä jokaista mahdollisuutta iskeä takaisin. Hetkellisesti karkuun lähtijä palaa herkästi iskusta toivuttuaan takaisin, kuten tässäkin tapauksessa C on palannut A:n luota keittiöstä poistuttuaan ja ensimmäisen kerran puukosta saatuaan takaisin A:n kimppuun. Samoin B on hyökännyt uudestaan A:n kimppuun heti kun siihen on tullut tilaisuus. Keittiöön peräännyttyään A:n kimppuun mahtui vain C ja D, joista A puukotti D:n vatsan puhki ja C:n käteen vekin.

A on toiminut aivan oikein jos on jatkanut puukottamista kunnes koko roistojengi on pötkinyt pakoon häntä koipien välissä (ilmeisen helposti ohjailtava E jäi tosin nuolemaan A:n haavoja ja piilottamaan tämän veistä, häntä ei lopulta tuomittu mistään KO:n alkuperäisessä tuomiossa ja hänen asiansa ratkaistiin näemmä eri jutussa yhdyskuntapalvelun soveltuvuusselvityksen valmistumisen jälkeen).
Totuuden Puolesta
Olivia Benson
Viestit: 705
Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Totuuden Puolesta »

Hyperion kirjoitti:Olennaisimmat kohdat hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomioista, lihavoinnit minun:
Helsingin HO 17/114836 kirjoitti:Asianosaisten kertomusten perusteella asiassa on riidatonta, että B, C, E ja D olivat menneet yhdessä A:n asuntoon. Edelleen riidatonta on, että asunnossa oli heti B:n, C:n, E:n ja D:n saavuttua paikalle alkanut A:han kohdistunut pahoinpitely, ja A puolestaan oli aiheuttanut veitsellä B:lle, C:lle ja D:lle vammoja. Tilanne oli ollut nopea ja kestänyt vain joitakin minuutteja.
Missä nämä tuomiot ovat luettavissa? Onko noissa lapuissa hyökkääjien b, c, d ja e nimet vai onko ne jostain syystä salattu. Tietääkseni mitään estettä ei nimien julkaisuun ole kun itse uhrin nimi on julkaistu.

Vaikuttaa kyllä melkoiselta oikeusmurhalta tämä tuomio jos asiassa ei ole jotain mitä ei ole kerrottu suurelle yleisölle.
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.

The Religion of Peace
loikkari

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja loikkari »

Tuomiothan on saatavilla Helsingin Hovioikeudesta numerolla 17/114836 ilmeisesti Hyperion on ne sieltä ostanut?

Kiitos siitä hänelle, että viitsii nähdä vaivaa laittaa ne tänne luettavaksi, selventää hiukan asiaa muttei selitä minulle miksi uhri sai kovimman tuomion. Kyllä kotiaan pitäisi saada puolustaa ja varsinkin kun hyökkääjät ovat varustautuneet tappavilla aseilla, kuten pistooli ja pesäpallomaila. Lisäksi puukotukset on tapahtuneet asunnon sisällä, jos ne olis tapahtunut esim pihalla ulkopuolella jotenkin voisin hiukan olla myöntyväinen liialliseen voimankäyttöön mutta asunnossa sisällä.
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2322
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

disposal kirjoitti: Tuo lausemuoto on jännä, A syyllistyy rikoksiin, mutta ampuminen ja mailoin kotiin hyökkääminen on vain moitittavaa menettelyä
Jep. Ampuma-aserikos, Törkeä pahoinpitely, 3 x 1 hyökkäysylivoima. Nämä olivat HO:n mukaan vain moitittavaa menettelyä.

Uhrin omassa kodissa.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
Totuuden Puolesta
Olivia Benson
Viestit: 705
Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Totuuden Puolesta »

loikkari kirjoitti:Tuomiothan on saatavilla Helsingin Hovioikeudesta numerolla 17/114836 ilmeisesti Hyperion on ne sieltä ostanut?
No, miksei voi laittaa nimien kanssa? Miksi pitää sensuroida B, C, D E jne.? Täällä ei päde lehdistön käytännöt.
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.

The Religion of Peace
Avatar
Hyperion
Neuvoja-Jack
Viestit: 512
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 3:08 am

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Hyperion »

Totuuden Puolesta kirjoitti:
loikkari kirjoitti:Tuomiothan on saatavilla Helsingin Hovioikeudesta numerolla 17/114836 ilmeisesti Hyperion on ne sieltä ostanut?
No, miksei voi laittaa nimien kanssa? Miksi pitää sensuroida B, C, D E jne.? Täällä ei päde lehdistön käytännöt.
Lähteenä on tämä. Kyseisellä kotisivulla kerrotaan syyksi osapuolten pseudonyymien käyttöön erilaisia perusteita, joista yleisin on ettei tuomio ole lainvoimainen. Ts. kyse ei ole lopullisesta ratkaisusta, syylliseksi tuomittu voi vielä osoittautua ylemmässä oikeusasteessa Suomessa tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa syyttömäksi.

Kun oikeusistuin Suomessa julkaisee ennakkopäätöksen, eli ratkaisun tai tuomion jolla on tarkoitus olla oikeuskäytäntöä muodostava vaikutus, tapana on myös käyttää kirjainpseudonyymejä. En ole perehtynyt tarkemmin, mihin tämä tapa perustuu. Joissakin tapauksissa esim. ampuma-aselupia koskevissa hakemusasioissa hakijan ja valittajan nimi on lain mukaan salassa pidettävä, eli sitä ei saa julkaista vaikka jutun muuten voi julkaista.

Olennaista on myös huomata, että Suomessa voi saada tuomion sananvapausrikoksesta (RL 24:8), jos julkaisee Internetissä rikoksesta tuomitun nimen. Lehdistö pyrkii välttymään tältä JSN:n journalistin ohjeilla, joiden 31 kohtaa koskevaksi tulkinnaksi on muodostunut, että ehdolliseen tuomitun nimeä ei julkaista, mutta ehdottomaan rangaistukseen tuomitun nimen voisi julkaista (yleensä 2 vuotta vankeutta on ehdottoman ja ehdollisen raja, mutta tästä on monia poikkeuksia).

Kuitenkin KKO on tulkinnut lakia siten, ettei tuomion pituudella ole asiassa ratkaisevaa merkitystä, vaan että tuomitun nimen julkaisemisen rangaistavuus voi riippua hyvin monista epämääräisistä ja täysin ennakoimattomista tekijöistä. Näin ollen minkä tahansa tuomion saaneen nimen julkaiseminen missä tahansa vaiheessa (lainvoimainen tai lainvoimaa vailla oleva tuomio) on melko riskaabelia.

Käsitykseni mukaan KKO:n tarkoituksena on ollut korostaa lehdistön valtaa ja kansanvalistus- ja suodatustehtävää, eli että yksittäisellä kansalaisella ei olisi oikeutta tai ainakaan käytännön mahdollisuutta julkaista rikosasioita, vaan että sen voisi tehdä vain lehtitalon juristien ja JSN:n suojista, koska KKO:n epämääräisten ja laajojen oikeuttamisperusteiden arviointi yksittäistapauksessa on mahdotonta maallikolle.

Taas kun peilataan oikeusvaltioon, siellä rikokseen syyllistyminen ei ole yksityisasia eikä muutoinkaan nauti mitään yksityisyyden suojaa. Oikeusvaltiossa siis ei rikokseen syyllistyneen nimen julkaisemisesta voi tuomita ketään mistään. Joissain paikoin mennään vielä pidemmälle ja valtio itse julkaisee tuomittujen nimien lisäksi pärstäkuvia ja jopa osoitteita lain perusteella (seksuaalirikolliset, perusteena heidän vaarallisuutensa vankilan ulkopuolellakin).

Minusta riittäisi, että lainvoimainen rikostuomio olisi täysin julkinen asia. Vaatisi taas lakimuutoksen rikoslakiin, jossa lisättäisiin RL 24:8 2 momenttiin poikkeukseksi rikokseen syyllistyminen.
KKO:2006:136 kirjoitti:13. Rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden paljastamisen sallittavuus riippuu rikoksen laadusta ja sitä koskevan oikeudenkäynnin luonteesta sekä asian saamasta muusta julkisuudesta kuin myös rikoksentekijän omasta henkilöstä ja yhteiskunnallisesta asemasta sekä hänen lähiympäristönsä olosuhteista. Merkitystä voi olla myös rikoksesta ja sitä koskevasta oikeudenkäynnistä kuluneella ajalla. Tärkeänä näkökohtana on otettava huomioon rikoksen uhrien samoin kuin todistajien ja muiden sivullisten henkilöiden suojaaminen. Rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden paljastamista on yleensä syytä välttää, jos tämän tiedon julkistaminen olisi omiaan aiheuttamaan rikoksen uhrille lisäkärsimystä. Toisaalta rikoksentekijän nimen ja henkilöllisyyden paljastamiseen saattaa olla erityistä aihetta, jos tällä tavalla voidaan suojata sivullisia henkilöitä aiheettomilta epäluuloilta. Tiedon julkaisijan on tällöin punnittava vastakkain yhtäältä sananvapauden ja siihen liittyvän tiedonjulkistamisen intressiä, toisaalta taas asianosaisten ja heidän läheistensä samoin kuin sivullisten henkilöiden perusoikeutena turvattua oikeutta kunnian ja yksityiselämän suojaan. Joissakin tapauksissa myös yhteiskunnan turvallisuus ja tarve ehkäistä ennalta uusia rikoksia voi puoltaa sitä, että rikoksentekijän nimeä ja henkilöllisyyttä koskeva tieto julkaistaan.
- -
19. Rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden paljastamisen sallittavuutta arvioitaessa on huomiota kiinnitettävä paitsi lehtikirjoituksen sisältöön ja sanomaan myös sen yleiseen sävyyn sekä otsikointiin ja kuvitukseen. Yksityiselämän loukkaamiskynnyksen ylittyminen on todennäköisempää silloin, jos rikoksentekijän nimen tai henkilöllisyyden julkaisemisen yhteyteen liittyy muita yksityiselämän piiriin puuttuvia paljastuksia tai jos koko kirjoituksen ja siihen liittyvän kuvituksen katsotaan tapahtuneen sellaisessa epäasiallisessa "häirinnän ilmapiirissä", jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi leimaa-antavaksi esimerkiksi tuomiossaan von Hannover v. Saksa (kohta 59).
Tuo uhrien henkilöllisyyden suojaaminen perusteena on erittäin ongelmallinen, koska sillä perusteella Suomessa pidetään jatkuvasti ja laajasti täysin salaisia oikeudenkäyntejä. Tämäkin on täysin poikkeuksellinen tapa maailman mittakaavassa ja oikeusvaltiossa sekin asia on järjestetty toisin.

Käytännössä esim. lapsiin kohdistuvan seksuaalirikoksen tekijän nimen salaaminen jo oikeuskäsittelyn aikana ja jatkuen tuomion jälkeenkin, osoittaa käytännössä suoraan sen, että uhrit olivat tekijän omia lapsia. Mitään hyötyä salaamisesta ei ollut, mutta kansalaisilta voidaan piilottaa esim. todistelu, jossa ääriuskovainen hihhuli ja tietynlaista politiikkaa ajava immenkalvon takaisin kasvamiseen ja vain UV-valossa näkyviin arpiin uskova lääkäri on johdattelevin kysymyksin tutkimalla todistanut seksuaalirikoksen tapahtumisesta.
Totuuden Puolesta
Olivia Benson
Viestit: 705
Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Totuuden Puolesta »

Hyperion kirjoitti:
Totuuden Puolesta kirjoitti:
loikkari kirjoitti:Tuomiothan on saatavilla Helsingin Hovioikeudesta numerolla 17/114836 ilmeisesti Hyperion on ne sieltä ostanut?
No, miksei voi laittaa nimien kanssa? Miksi pitää sensuroida B, C, D E jne.? Täällä ei päde lehdistön käytännöt.
Lähteenä on tämä. Kyseisellä kotisivulla kerrotaan syyksi osapuolten pseudonyymien käyttöön erilaisia perusteita, joista yleisin on ettei tuomio ole lainvoimainen. Ts. kyse ei ole lopullisesta ratkaisusta, syylliseksi tuomittu voi vielä osoittautua ylemmässä oikeusasteessa Suomessa tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa syyttömäksi.
Muuten hyvä teoria, mutta ketjun ensimmäisessä viestissä kerrotaan uhrin/tuomitun "A" koko nimi. Joten vetoaminen tuomion lainvoimaisuuteen ei toiminut hänelle. Miksei siis muiden nimiä voi kertoa?

Jotain hämärää tässä on jos yhden nimi annetaan julkisuuteen kun taas neljän muun väkivaltaisen kriminaalin nimet salataan ja muutenkin tuomio vaikuttaa farssilta.
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.

The Religion of Peace
disposal
Jane Marple
Viestit: 1019
Liittynyt: Ke Loka 09, 2013 10:51 pm

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja disposal »

Totuuden Puolesta kirjoitti: Muuten hyvä teoria, mutta ketjun ensimmäisessä viestissä kerrotaan uhrin/tuomitun "A" koko nimi. Joten vetoaminen tuomion lainvoimaisuuteen ei toiminut hänelle. Miksei siis muiden nimiä voi kertoa?

Jotain hämärää tässä on jos yhden nimi annetaan julkisuuteen kun taas neljän muun väkivaltaisen kriminaalin nimet salataan ja muutenkin tuomio vaikuttaa farssilta.
Syy miksi jutun alussa olleessa iltalehden uutisessa mainittiin vain hyökkäyksen uhrin nimi, niin se johtuu ainakin iltalehden omasta linjauksesta ettei alle 2v tuomioissa julkaista tuomitun nimeä. Nythänhyökkäyksen uhri oli ainoa joka sai yli 2v tuomion.
Totuuden Puolesta
Olivia Benson
Viestit: 705
Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Totuuden Puolesta »

disposal kirjoitti:
Totuuden Puolesta kirjoitti: Muuten hyvä teoria, mutta ketjun ensimmäisessä viestissä kerrotaan uhrin/tuomitun "A" koko nimi. Joten vetoaminen tuomion lainvoimaisuuteen ei toiminut hänelle. Miksei siis muiden nimiä voi kertoa?

Jotain hämärää tässä on jos yhden nimi annetaan julkisuuteen kun taas neljän muun väkivaltaisen kriminaalin nimet salataan ja muutenkin tuomio vaikuttaa farssilta.
Syy miksi jutun alussa olleessa iltalehden uutisessa mainittiin vain hyökkäyksen uhrin nimi, niin se johtuu ainakin iltalehden omasta linjauksesta ettei alle 2v tuomioissa julkaista tuomitun nimeä. Nythänhyökkäyksen uhri oli ainoa joka sai yli 2v tuomion.
Kuten sanoin jo pari viestiä aikaisemmin täällä eivät päde lehdistön "säännöt." Kysehän on pelkästään valtamedian omasta sovitusta tavasta toimia, laillista estettä nimien julkaisuun ei ole. Yksi hyökkääjistä sai myös ehdottoman tuomion vaikka nippa nappa alle 2 vuotta olikin, johtuen aikaisemmasta väkivaltarikostaustastaan.
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.

The Religion of Peace
Ilpo Larha
Harjunpää
Viestit: 331
Liittynyt: Pe Elo 28, 2009 1:35 pm

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Ilpo Larha »

En ihan lauseelleen ketjua lukenut.

Tuo on kyllä jännä, että noihin erilaisiin välineisiin löytyy oikein oikeuden linjaukset esineen vaarallisuudesta. Muistaakseni nykyään teleskooppipamppua ei katsota erityisen vaaralliseksi.
Avatar
Hyperion
Neuvoja-Jack
Viestit: 512
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 3:08 am

Re: Puolustautui aseelliselta hyökkäykseltä - kovin tuomio!

Viesti Kirjoittaja Hyperion »

Totuuden Puolesta kirjoitti:Kuten sanoin jo pari viestiä aikaisemmin täällä eivät päde lehdistön "säännöt." Kysehän on pelkästään valtamedian omasta sovitusta tavasta toimia, laillista estettä nimien julkaisuun ei ole.
Laillinen este on se, että rikoksen yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen tunnusmerkistöstä ei ole suljettu pois rikokseen syyllistymistä ja edelleen, että korkein oikeus ratkaisukäytännössään on mm. edellä mainitussa 7 vs. 4 -äänestyspäätöksessään asettanut kyseisen rikoksen tunnusmerkistön tulkitsemiselle tavallisen nettikirjoittelijan kannalta ylivoimaiset vaatimukset.

Jos johonkin rikokseen tuomitun nimi olisikin tiedossasi ja haluaisit sen netissä julkaista, et voi tietää täyttyvätkö KKO:n kriteerit sen julkaisemiselle, koska KKO eli maan kokeneimmat tuomaritkin ovat tulkinnasta lähes fifty/sixty erimielisiä. Täysin eri asia on se, että pääosin asianomistajarikoksen (pl. erittäin tärkeä yleinen etu -peruste) ollessa kyseessä suurinta osaa noista mahdollisesti laittomista rötöstelijöiden nimien julkaisuista ei koskaan viedä käräjille. Ellet tunne henkilökohtaisesti ja hyvin asianosaisia, et voi tehokkaasti ennakoida sitäkään, pitävätkö uuden jutun nostamista ja nimensä saamista entistä enemmän julkisuuteen sen väärtinä, että saavat kenties muutaman satkun jotain kärsimyskorvauksia ja sinulle tuomion.
Vastaa Viestiin