Ex-kunnanjohtaja vankilaan talousrikoksista – demarivaikuttajalla oli rahakas kaksoisrooli senioritalojen valmistamisessa
Tuomio julistettiin tunnustamisoikeudenkäynnin jälkeen.
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut entisen demarivaikuttajan ja Säynätsalon entisen kunnanjohtajan Pentti Tossavaisen kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen talousrikoksista. Tossavainen myös määrättiin viiden vuoden liiketoimintakieltoon.
Tuomio julistettiin maanantaina tunnustamisoikeudenkäynnin jälkeen.
Tossavaista, 74, syytettiin muun muassa törkeästä avustuspetoksesta, törkeästä petoksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta, väärennyksistä, törkeästä veropetoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Hän aiemmin kiisti osan syytekohdista.
Sittemmin Tossavainen suostui asian käsittelyyn tunnustamisoikeudenkäynnissä ja yhtyi syyttäjän tuomioesitykseen.
Tunnustamismenettelyn myötä syyttäjä sitoutui vaatimaan lievennettyä rangaistusta.
Kyse epäselvyyksistä kerrostalojen rakentamisessa
Tuomiosta aiemmin uutisoineen Keskisuomalaisen mukaan Tossavaisen avustaja, asianajaja Tero Lakka kertoi oikeudenkäynnissä, että paine kasvoi kevään aikana niin suureksi, että teot päätettiin pitkän harkinnan jälkeen tunnustaa.
– Asia meni jo tutkimusvaiheessa julkiseksi ja olen ollut yli kolme vuotta julkisuudessa rikollisena, Tossavainen sanoi oikeudessa Keskisuomalaisen mukaan.
Asiassa on kyse kerrostalojen rakentamisessa ilmenneistä epäselvyyksistä, joista Ylen MOT uutisoi jo vuonna 2018.
MOT:n mukaan Tossavaisella oli senioritalojen rakennushankkeessa kaksoisrooli. Hän toimi vuokrataloja rakennuttaneen Säynätsalon työväenyhdistyksen johtajana ja laskutti samalla tuntuvaa palkkiota rakennusprojektin konsultoinnista, MOT kertoi.
Tossavainen pyysi viime vuoden maaliskuussa eroa Jyväskylän kaupungin luottamustoimistaan henkilökohtaisten syiden takia. Hänet vapautettiin huhtikuussa varavaltuutetun sekä kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä.
Enemmän täällä:
mtvuutiset.fi
4.5.2021 12:25
-----------------------------------------------
Oikeus hylkäsi Jyväskylän demarivaikuttajien syytteet törkeästä avustuspetoksesta – konsultti huijasi rakennushankkeissa
Käräjäoikeuden mukaan demaritaustaiset vaikuttajat ja heidän johtamansa yhdistykset ja yritykset joutuivat rakennushankkeissaan rakennuttajakonsultin harhauttamaksi. Konsultti on tuomittiin jo aiemmin samaan vyyhtiin liittyen useista talousrikoksista.
Jyväskyläläisiin demarivaikuttajiiin kytkeytyvän talousrikosvyyhden käsittely on saatu päätökseen Keski-Suomen käräjäoikeudessa.
Oikeus hylkäsi Jyväskylän kaupunginvaltuutettujen Jari Blomin ja Ahti Ruoppilan syytteet törkeästä avustuspetoksesta yksimielisellä tuomiolla.
– Helpottava, mutta odotettu päätös. Tiesimme, että emme ole mihinkään rikolliseen syyllistyneet, ja itse teimme myös tutkintapyynnön. Olimme tässä sivujuonne, Ruoppila sanoo.
Syytteen taustalla olivat demarivetoisten yhdistysten talonrakennuspuuhat. Ylen MOT kertoi vuonna 2019, että yhdistykset ovat rakentaneet Jyväskylään kymmeniä taloja liki täysin ilman omaa rahoitusta. Hankkeiden rahoituksessa oli laajoja epäselvyyksiä ja epäilyjä tukirahoituksen väärinkäytöksistä.
Hankkeiden konsulttina toiminut Säynätsalon entinen kunnanjohtaja Pentti Tossavainen tunnusti keväällä syyllistyneensä rakentamisten yhteydessä useisiin talousrikoksiin.
Blomin ja Ruoppilan lisäksi vastaajina olivat Jyväskylän hoivapalveluyhdistys, Jyvässeudun Hoivapalvelut Oy ja Säynätsalon työväenyhdistys. Oikeus hylkäsi myös niihin kohdistuvat syytteet.
Blomin ja Ruoppilan puolustuksen mukaan he, yhdistykset ja yhtiö ovat rikoksen uhreja, eivät tekijöitä. Käräjäoikeus katsoi, että syytteen alla olleet rikokset olivat osa kokonaisuutta, josta vastuussa on jo ehdottomaan vankeuteen tuomittu Tossavainen.
– Tämä on ollut raskas puolentoista vuoden prosessi, ja mediariepottelua on ollut paljon, ja tästä on ollut paljon haittaa itselleni, läheisilleni ja erilaisille taustayhteisöille. Varmaankin osa ihmisistä on ajatellut, että olemme tehneet jotain rikollista, Ruoppila sanoo.
Oikeus perustelee syytteiden hylkäämistä osittain myös sillä, että avustuspetos edellyttää tahallisuutta, eikä sellaisesta ole Blomin tai Ruoppilan kohdalla näyttöä.
Syytettyjen oikeudenkäyntikulut ovat liki 70 000 euroa, ja ne lankeavat valtion maksettaviksi.
– Valtio maksaa kulut, mutta henkinen taakka on ollut valtava. Taloudellista vahinkoa on tullut runsaasti, eikä sitä mikään korvaa. Syyttömän asema on Suomessa kohtuullisen huono, Ruoppila sanoo.
Oikeuden päätös on valituskelpoinen, mutta erikoissyyttäjä Lassi Saarenmaa ei ole vielä tehnyt päätöstä valituksesta.
– Alustavan perehtymisen pohjalta alioikeustuomio on hyvin muotoiltu ja siinä on otettu kaikki näkökulmat huomioon. Sen pohjalta voi ajatella kynnys lähteä sitä riitauttamaan on jokseenkin korkealla, mutta en ole asiaa ehtinyt vielä loppuun asti miettiä, Saarenmaa sanoo.
Jari Blomia ei ole tavoitettu kommentoimaan asiaa.
Enemmän täällä:
YLE
9.6.2021, päivitetty 9.6.2021 13:51
Syyttömän asema on Suomessa kohtuullisen huono, Ruoppila sanoo.
No, Ruoppila on sosialidemokraatti, joten hän varmaankin on yhteydessä oman puolueensa päättäviin elimiin, jotta syyttömän asemaa saadaan kohennettua.
- Outoa, että hän ei ole aiemmin havahtunut tähän selkeään epäkohtaan ja ottanut asiaa esille Jyväskylän demareitten kokouksissa.
Hassua, että myös uhrin asema on Suomessa sangen huono; eivät useinkaan koe saaneensa oikeutta, korvaukset ovat silkkaa sanahelinää ja asioiden käsittely kestää helvetin kauan.
Syytteen taustalla olivat demarivetoisten yhdistysten talonrakennuspuuhat...
Hankkeiden rahoituksessa oli laajoja epäselvyyksiä ja epäilyjä tukirahoituksen väärinkäytöksistä.
Aivan kuin Kepulipuolueen
Nuorisosäätiön rakennusbisnekset.
- Kaikki tarkoittivat vain pelkkää hyvää ja epäilyt saati syytteet ovat väärinkäsityksiä tai jotain kummaa pahansuopaisuutta. Näin rakentuu kuvio epäillyistä uhreina. Rahat vain katosivat jonnekin.
-----------------------------------------------
Pentti Tossavainen junaili yli puoli miljoonaa euroa lähipiirilleen ennen konkurssia – nyt myös Tossavaista avustanut mies tuomittiin
Muutakin kuin pelkkä otsikko:
ksml.fi
5.8.2021 5:15