On olemassa monta erilaista check-in -systeemiä, ja sattumalta tunnen myös sen systeemin, jota Turkish Airlines käyttää, sillä olen käyttänyt tätä ohjelmaa vuosikausia. On täysin mahdollista, että lähtöselvityksessä Turkin päässä matkustaja on ojentanut virkailijalle passinsa, joka on antanut koneeseen nimen 2-3 ensimmäistä kirjainta ja täten saanut listan sopivista nimistä, jotka tietyn aikavälin sisällä tulevat lentämään, siis ovat lennon ko.lentoyhtiöltä varanneet. Kiireessä saattaa tulla valinneeksi väärän nimen listasta ja kappas vain, Sahlin, J Mr:in sijasta Boarding Passissa lukeekin Saari, J Mr. Ei kun turvatarkastukseen ja lähtöportille. Tulli tarkastaa vain passin, sillä turvallisuusalueellehan pääsevät vain ne henkilöt, joilla on Boarding Pass. Ennen koneeseen nousemista olisi virkailijoiden tarkistettava, että passissa ja Boarding Passissa on sama nimi. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu. Mikäli nimet eivät passaa yhteen, selvitellään. Systeemistä nähdään,kuka virkailijoista kenetkin on tsekannut lennolle, yleensä matkustajalla on edes jonkinlainen lentolippu tai maksutosite jne. Turkin letkeää meininkiä tuntien saataa "oikaisu" olla puhelinsoitto portilta tiskille! Kun lento on "suljettu" , boarding passia ei portilla enää voi vaihtaa. Siksi systeemiin saattaa jäädä virhe, jonka mukaan näyttäisi siltä, että Saari J Mr on matkustanut tiistaiaamuna Lontooseen eikä,kuten piti, tiistai-iltana Helsinkiin. Tämä systeemi on sikäli huono että annetaan ensiksi nimi eikä,kuten useimmissa muissa, tietty lento, jonka jälkeen väärän nimen hakeminen on lähes mahdotonta, sillä matkustajalistat on työstetty etukäteen. Tietääkseni esim. Helsingin lentokentällä käytetään kaikille lennoille ja lentoyhtiöille samaa systeemiä, mutta tämä ei todellakaan ole käytäntö kaikilla lentokentillä. Sitäpaitsi lentokenttätyön laadullisuus Turkissa on alinta kastia. Älä milloinkaaan pakkaa arvotavaroitasi matkalaukkuusi Turkista palatessasi, muuten matkalaukkusi "katoaa"!
Lähtöselvityksessä ei milloinkaan pelata henkilötunnuksilla. Vain lentoyhtiöiden varauslistoissa ja matkatoimistoissa. Tavallisen tiskin takana virkailijalla ei ole pääsyä matkustajien varaustietoihin, nämä nähdäkseen on jo istuttava yläkerran toimistossa! Check-in-naamaa kiinnostaa vain nimi ja varausvahvistus.
Väärennetty Suomen passi?
-
Mike Manner
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3147
- Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am
Re: Väärennetty Suomen passi?
^Tulipa taas lisää sellainen fiilis, että hyvissä käsissä ollaan... 
Mahtavaa!
Ja nyt kun aiheeseen päästään, niin se on vaan hassua että turvajärjestelyihin upotetaan miljoonia ja miljoonia hiukankaan isommilla lentokentillä ja ko. turvajärjestelyt pystyy kiertämään lapsellisen helposti hiukankaan järkeään käyttäen... Lisäksi kun lennetään johonkin karvakäsienmaahan, niin länsimaasta kun lähtee, niin toisessa päässä on töissä porukka, joita ei kiinostaa yhtään mikään minkään vertaa.
Mahtavaa!
Ja nyt kun aiheeseen päästään, niin se on vaan hassua että turvajärjestelyihin upotetaan miljoonia ja miljoonia hiukankaan isommilla lentokentillä ja ko. turvajärjestelyt pystyy kiertämään lapsellisen helposti hiukankaan järkeään käyttäen... Lisäksi kun lennetään johonkin karvakäsienmaahan, niin länsimaasta kun lähtee, niin toisessa päässä on töissä porukka, joita ei kiinostaa yhtään mikään minkään vertaa.
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
-
jamppa
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1326
- Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
- Paikkakunta: Korpi pohjoisessa
Re: Väärennetty Suomen passi?
Mike Manner kirjoitti:Mietitään nyt sitten näitä tuon sinun STT:lta saamaa "faktaa" vastaan -jamppa kirjoitti:...koita nyt ymmärtää ja sulatella asiaa niin se vielä joskus sinnekkin kuuppaan uppoo.
"Ulkoministeriöstä ei osattu tuoreeltaan sanoa, miten kömmähdys on ollut ylipäätään mahdollinen.
- Se on hyvä kysymys, totesi hallinnollinen ulkoasiainsihteeri Seppo Taurén.""Finnairilta oltiin perjantaina varovaisia arvioimaan tapausta, koska asiasta ei ole yksityiskohtaisia tietoja. Esimerkiksi sen perusteella, miten lähtöselvitysjärjestelmät yleensä toimivat, sekaannus vaikuttaa varsin oudolta."..."Virhe voisi olla käytännössä mahdollinen, jos kaksi samannimistä henkilöä varaisi paikan juuri samalle lennolle, ja virkailija identifioisi väärän matkustajan."
Kipitäppä sinä vaikka lähimpään kirjastoon ja tutki lauantain lapin-kansaa niin sieltä löydät asiaan liittyvää faktaa mitä kirjoitin. Koita sitten sen jälkeen sulatella sitä ETTÄ se vitun asia meni niin. Kertauksena kaksi samannimistä toinen Hollantilainen ja toinen Suomalainen on matkustanut kyseisen lafkan koneella ja nyt lähtöselvityksessä nimen perusteella vahingossa laitettiinkin Suomalaisen tiedot vaikka kaveri olikin Hollantilainen. Näin tämä väärinkäsitys pääsi tapahtumaan vaikka et sitä pysty sulattamaan, koska sun mielestä moinen vaan ei voi olla mahdollista. Hei joku lökäpöksy notkuu kirjaston nurkalla, pamputa ja kaasuta sitä samalla kun koitat käydä lukemassa sitä lehteä.
EDIT. Kävimpä nyttten sitten ite kipittämässä sen uutisen ja kirjoitan siitä pätkän tähän. Tämä juttu on lähtöisin STT:ltä Mia peltolan Kirjoittamana. Alussa on yleistä höpinää tapahtuneesta ja sitten päästään itse asiaan " perjantaina selvisi, että sotkussa oli kyse tilanteesta, jossa onnettomuudessa mukana olleeksi arvellun Suomessa asuvan henkilön tiedot oli yhdistetty erheellisesti Hollannin kansalaisen tietoihi, joka oli matkustajana koneessa. Molemmilla on sama nimi." Hauska homma sinäänsä, että ilmeisemmin olet ohittanut tuon kohdan kokonaan, koska kaikki mitkä tuohon viestiisi kirjoitit stt:n faktana löytyvät myös tästä jutusta
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.