Vegaanipariskunta näännytti lapsensa kuoliaaksi

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

sorsake kirjoitti:Yksi B-vitamiineista on sellainen, etta sita ei ole luonnostaan kasvikunnan tuotteissa. (oliko B12, en ole ihan varma.) Vegaanit ovat aina joutuneet ottamaan tabletteja saadakseen kyseista vitamiinia (jos haluavat sailya terveina). Ennen aikaan tuo tablettien vitamiini oli eristetty elainkunnan tuotteista, joten ei ollut mahdollista olla puhdas vegaani siina mielessa.
Juu, näin se taisi olla.

Minusta tuo sinällään kertoo jo ihan tarpeeksi itse asiasta: Ihminen ON sekaravinnonsyöjä. Ei kasvissyöjä. Piste ja aamen. Ihan sama mitä joku jeesustelee tai siunaa tai haluaa. Faktat eivät muutu mihinkään. Luonto ei ole tarkoittanut ihmistä kasvissyöjäksi, me olemme ja tulemme olemaan sekaravinnon syöjiä.

Aivan yhtä naurettavaa kuin päättää olla vegaani olisi "päättää", että "tasalämpöisyys on väärin" ja että "valitsin että olen vaihtolämpöinen". Siinä sitten vaan jäähdyttämään itseään ja lämmittämään ja koettamaan pysyä hengissä samalla. Voi jessus sentään...

Juujuu, ovat kaikki karvaiset ja pienet eläimet valtavan suloisia ja itse eläinrakkaana pidän niistä hirveästi. Aivan ihania. Joku possukin röhisemässä tai lehmä löntystelemässä, lampaista tai kananpojista nyt puhumattakaan. Ei mulla silti ole mitään sitä vastaan että esimerkiksi Koreassa ja Kiinassa jengi syö koiria. Voisin itsekin kyllä maistaa, vaikka veikkaan että tuohon lehmän- ja sianlihaan tottuneena maku ei välttämättä vastaisi odotuksia. Kunhan elikkoa kohdellaan asiallisesti ettei sille aiheuteta tarpeetonta kärsimystä niin mikäs siinä, pataan vaan porisemaan...
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4409
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

Tampereen Tyttö kirjoitti:muistaakseni juuri B12:sta olen piikittänyt sellaiselle ihmiselle, jolla tuo vitamiini ei jostakin syystä oikein imeydy...*muistelio*
Olenko väärässä kun muistelen, että tämä liittyy ns. pernisiöösiin anemiaan? Raudan imeytymisenhän kanssa voi myös joillain olla ongelmia, mutta sitten liittyy aina "tavalliseen" anemiaan?
Every ship must sail a world.
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3332
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

ABC kirjoitti:
Tampereen Tyttö kirjoitti:muistaakseni juuri B12:sta olen piikittänyt sellaiselle ihmiselle, jolla tuo vitamiini ei jostakin syystä oikein imeydy...*muistelio*
Olenko väärässä kun muistelen, että tämä liittyy ns. pernisiöösiin anemiaan? Raudan imeytymisenhän kanssa voi myös joillain olla ongelmia, mutta sitten liittyy aina "tavalliseen" anemiaan?
Olenko minä taasen väärässä, kun muistelen, että tämä liittyy alkoholin liikakäyttöön? Pelkistetysti: tupakan poltto tuhoaa c-vitamiinin ja alkoholi tietyt b-vitamiinit. Minulla on lisäksi mielikuva, että Berocca lähes ainoana multivitamiinina tarjoaa kaikki b-vitamiinit, onko näin. Kuulemma noista halvoista puuttuu järjestäen juuri ne tärkeimmät (ja kalleimmat) b-vitamiinit, joista puutostiloja sitten saattaa "alan miehelle" tulla...? Ainakin rappioalkoholisteja hoidetaan noilla b-vitamiiniruiskeilla.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5425
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Juu, kyllä alkoholistit voivat saada B-vitamiinien puutteita.
Mutta on kyllä synnynnäinenkin muoto B-vitamiinin imeytymishäiriöistä.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1168
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

markja kirjoitti:
Minusta tuo sinällään kertoo jo ihan tarpeeksi itse asiasta: Ihminen ON sekaravinnonsyöjä. Ei kasvissyöjä. Piste ja aamen. Ihan sama mitä joku jeesustelee tai siunaa tai haluaa. Faktat eivät muutu mihinkään. Luonto ei ole tarkoittanut ihmistä kasvissyöjäksi, me olemme ja tulemme olemaan sekaravinnon syöjiä.
Totta. Ihminen on sekaravinnonsyöjä. Mutta pointti on siinä, että ihminen pärjää aivan mainiosti ilman lihatuotteita. Ja Einsteinin sanoin: "Parasta mitä ihminen voi tehdä tämän planeetan hyväksi, on luopua lihansyönnistä".
markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

katupoika kirjoitti:Ihminen on sekaravinnonsyöjä. Mutta pointti on siinä, että ihminen pärjää aivan mainiosti ilman lihatuotteita.
Samaan tapaan kuin ihminen "pärjää aivan mainiosti vaihtolämpöisenä". Hohhoijaa.
Ja Einsteinin sanoin: "Parasta mitä ihminen voi tehdä tämän planeetan hyväksi, on luopua lihansyönnistä".
1) Onpas ylevää keskustelua. Ihan sama jos mulla on varaa lihaan niin syön sitä. So what. Jos jollakin muulla ei ole, huono juttu, mutta ei mun vikani.
2) Jos leikitään viherhippihörhöämaailmanparantajaa, niin juu, olisi tietysti hyvä että ihmiset eivät söisi NIIN PALJON lihaa ja kalaa kuin nykyään. Ei joka aterialla tarvitsisi olla liharuokaa kasapäin. Lihaa voisi syödä vaikka kerran viikossa, se riittäisi jos myös kerran viikossa söisi vaikkapa kalaa tai kanaa.
3) Olisihan sekin kiva jos ihmiset eivät omistaisi ja käyttäisi autoja, antibiootteja, tietokoneita ja muuta kaikkea. Kyllä maailmanparannus etenisi taas pirusti. So what? Faktat. Elintaso. Hyvinvointi.

Tällä ei sitten ole tietenkään mitään tekemistä edelleenkään sen kanssa, että ihmisen kuuluu syödä lihaa aivan kuten ihmisen kuuluu pitää itseään lämpimänä kylmällä ilmalla koska olemme tasalämpöinen.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1168
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

markja kirjoitti:
katupoika kirjoitti:Ihminen on sekaravinnonsyöjä. Mutta pointti on siinä, että ihminen pärjää aivan mainiosti ilman lihatuotteita.
Samaan tapaan kuin ihminen "pärjää aivan mainiosti vaihtolämpöisenä". Hohhoijaa.
Öööh, toihan on ihan eri asia. Ihminen pärjää ilman lihaa, mutta vaihtolämpöisenä eläminen ei taas mitenkään päin ole edes mahdollista ihmiselle.
Samarina
Martin Beck
Viestit: 800
Liittynyt: Ti Touko 22, 2007 6:19 pm
Paikkakunta: Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja Samarina »

katupoika kirjoitti:
markja kirjoitti:
katupoika kirjoitti:Ihminen on sekaravinnonsyöjä. Mutta pointti on siinä, että ihminen pärjää aivan mainiosti ilman lihatuotteita.
Samaan tapaan kuin ihminen "pärjää aivan mainiosti vaihtolämpöisenä". Hohhoijaa.
Öööh, toihan on ihan eri asia. Ihminen pärjää ilman lihaa, mutta vaihtolämpöisenä eläminen ei taas mitenkään päin ole edes mahdollista ihmiselle.
Mistä vegaanit saavat näitä puuttuvia vitamiineja ja kivennäisaineita? B12, D, kalsium, rauta? Ja onko lihaa mahdollista "korvata" millään muulla kuin soijalla? Joskus teini-aikoina mietin ihan tosissani vagaaniksi ryhtymistä, mutta se töksähti noihin. Ja kun tarkemmin alkoi laskeskelemaan, niin tuo riista, luonnonantimet ja oma kasvimaa taitaa olla se luonnon kannalta ekologisin vaihtoehto.
Viimeksi muokannut Samarina, To Syys 06, 2007 8:03 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1168
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Samarina kirjoitti: Mistä vegaanit saavat näitä puuttuvia vitamiineja ja kivennäisaineita? B12, D, kalsium, rauta? Ja onko lihaa mahdollista "korvata" millään muulla kuin soijalla? Joskus teini-aikoina mietin ihan tosissani vagaaniksi ryhtymistä, mutta se töksähti noihin. Ja kun tarkemmin alkoi laskeskelemaan, niin ei tuo riista, luonnonantimet ja oma kasvimaa taitaa olla se luonnon kannalta ekologisin vaihtoehto.
B12 tulee pillereistä; D-vitamiinia saa halutessaan muutamista sienistä, mutta pääasiassahan D-vitamiini kertyy ihmiselle auringonvalosta eikä ruoasta; kalsiumia saa paljon mm. vihreistä lehtivihanneksista ja palkokasveista; rautaa myös vihreistä lehtivihanneksista, palkokasveista ja täysjyväviljasta. Ja B12 valmistetaan bakteeriviljelmällä, joten sen vetäminen on ok.

Voiko lihaa korvata? En tiedä ihan tarkkaan mitä tolla tarkoitat, mutta lihan voi siis jättää ruokavaliosta pois. Lihasta saa lähinnä proteiinia ja huonoja rasvoja. Proteiinia taas saa vaikka mistä, mm. soijasta.

Riista on munkin mielestä periaatteessa ihan ok tapa ruokkia itsensä, vaikka en ite lihaa syökään.
Samarina
Martin Beck
Viestit: 800
Liittynyt: Ti Touko 22, 2007 6:19 pm
Paikkakunta: Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja Samarina »

katupoika kirjoitti:B12 tulee pillereistä; D-vitamiinia saa halutessaan muutamista sienistä, mutta pääasiassahan D-vitamiini kertyy ihmiselle auringonvalosta eikä ruoasta; kalsiumia saa paljon mm. vihreistä lehtivihanneksista ja palkokasveista; rautaa myös vihreistä lehtivihanneksista, palkokasveista ja täysjyväviljasta. Ja B12 valmistetaan bakteeriviljelmällä, joten sen vetäminen on ok.

Voiko lihaa korvata? En tiedä ihan tarkkaan mitä tolla tarkoitat, mutta lihan voi siis jättää ruokavaliosta pois. Lihasta saa lähinnä proteiinia ja huonoja rasvoja. Proteiinia taas saa vaikka mistä, mm. soijasta.

Riista on munkin mielestä periaatteessa ihan ok tapa ruokkia itsensä, vaikka en ite lihaa syökään.
Tuolla lihan korvaamisella tarkoitin vähän niin kun itsensä huijaamista. Olen kuullut, että vegaanit käyttää aika paljon soijarouhetta "lihan korvikkeena" mm. pizzazza jauhelihan sijasta. Jatketaanhan soijarouheella kaupassa myytäviä jauhelihatuotteitakin. Allekirjoittanut vain on allerginen palkokasveille eli myös soijalle, joten siitä tämä kysymys kun soija tuntuu olevan erittäin suosittu vegaanien keskuudessa. Tuotetaanko soijaa muuten Suomessa? Vai tuodaanko ne ulkomailta? Tuleeko tuossa pieni ristiriita ekologisuuteen nähden; maa- ja laivaliikennehän saastuttaa luontoa/vesistöjä. Ja eikö puutarhojen valaistus/lämmitys talvisin kuluta älyttömästi energiaa?

Itse olen jo reilu viisi vuotta käyttänyt ruokana vain riistaa, lähinnä hirveä ja riistalintuja. Jäniskin kelpaisi, jos joku sen pyytää; meillä kun ei ole koiraa siihen. Kieltämättä lihaa on oppinut arvostamaan ihan eri tavalla kun sen eteen joutuu näkemään vaivaa ja jalostaman itse "metsästä asti". Koirien osalta joudun vähän tinkimään tästä aatteesta, vaikka nekin hirven luita ja teurasjätteitä syökin. Samoin jos olen vierailemassa jossain, työpaikkaruokalassa tm. vastaavassa syön ihan samaa ruokaa kuin muutkin.
markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

katupoika kirjoitti:Öööh, toihan on ihan eri asia. Ihminen pärjää ilman lihaa
Ei pärjää, kun jää tarpeelliset vitamiinit ja rasvahapot saamatta.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Kylli
Perry Mason
Viestit: 3542
Liittynyt: Ti Maalis 27, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kylli »

Minkälaisia eroja on punaisen ja valkoisen lihan välillä noitten eri pitoisuuksien suhteen? Miten usein pitää lihaa syödä jotta saa nuo kaikki tarvittavat ainesosat ilman lisäravinteitten tarvista? Onko kasvissyöjän pakko ottaa ylimääräisiä vitamiini- tms. valmisteita?
Tämä menee OT joten jos siltä tuntuu niin laittakaa tietäjät yv.
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5425
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Miksi jotkut kuitenkin kaikesta huolimatta näyttäisivät pärjäävän ilman lihaa?

Jotkuthan käyttävät kalaa ja kananmunia, sekä maitotuotteita, mutta eivät lihaa. Ainakaan näillä ei näytä olevan hätäpäivää.
Kaksikymmentä vuotta olen sellaista seurannut sivusta. Hyvin voi. 8)
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
katupoika
Theo Kojak
Viestit: 1168
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Viesti Kirjoittaja katupoika »

Kylli kirjoitti:Minkälaisia eroja on punaisen ja valkoisen lihan välillä noitten eri pitoisuuksien suhteen? Miten usein pitää lihaa syödä jotta saa nuo kaikki tarvittavat ainesosat ilman lisäravinteitten tarvista? Onko kasvissyöjän pakko ottaa ylimääräisiä vitamiini- tms. valmisteita?
Tämä menee OT joten jos siltä tuntuu niin laittakaa tietäjät yv.
En osaa muuhun vastata kuin siihen, että kasvissyöjän täytyy ottaa vain ja ainoastaan B12-vitamiini pillerinä. Muita vitamiineja ja mineraaleja saa helpostikin ihan riittävästi.

Ja kasvissyönnillä tosiaan pärjää hyvin. Moni tunnettu urheilijakin on kasvissyöjä ihan painonnostajista ja nyrkkeilijöistä yleisurheilijoihin. Carl Lewis, Bruce Lee ja Paavo Nurmi ehkä tunnetuimpina.
Kalessin
Adrian Monk
Viestit: 2941
Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet

Viesti Kirjoittaja Kalessin »

mutta suhteutetaan tämä keskustelu nyt siihen viitekehykseen, että markja on aina oikeassa ja me väärässä, kaiken suhteen.

alkon käyttäjillä b-vitamiinia annetaan wernicken enkefalopatiaa silmällä pitäen. kyseessä on B1-vitamiinin(tiamiini) puutos, joka aiheutuu alkoholin käytöstä. K.o tauti on hengenvaarallinen ja johtaa aivorungon, pikkuaivojen, isoaivojen ohimolohkojen harmaan aineen tuhoutumisen kautta jopa kuolemaan, vähimmillään ilman lääkitystä aiheuttaa sekavuutta, silmien liikehäiriöitä, haparointia yms. Usein wernicken ohella esiintyy myös korsakoffin oireyhtymä jonka ominaispiirteitä on täydellinen kyvyttömyys painaa mieleen asioita (lähimuistin tuhoutuminen), tämä onkin merkittävä dementian syy alkoholisteilla. Jopa 20% kuolee edellä mainittuun sairauteen, vaikka se onkin helposti hoidettavissa ja usein ajoissa aloitettu lääkitys korjaa oireet kokonaan.
Tiamiini annostellaan suonensisäisesti tai lihakseen.
(duodecim)
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
Vastaa Viestiin