Sivu 3/4

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: Pe Tammi 26, 2024 10:13 pm
Kirjoittaja Kummisetä
meitzi kirjoitti: Pe Tammi 26, 2024 10:07 pm
Kummisetä kirjoitti: Pe Tammi 26, 2024 4:01 pmTästä tapauksesta kertovan uutisen mukaan poliisia ei ole edes paikalle pyydetty resurssejaan tuhlaamaan
No kyllä kuitenkin on pyydetty. 112 lähettää mitä parhaaksi näkee. Tällä kertaa poliisin.

Jos haluaa varmistua eläimen hyvinvoinnista, niin ei soiteta 112 alunperinkään, se ei ole mikään eläintenpelastuspalvelu, vaan hoitaa sellaisiakin juttuja siinä sivussa ajan ja resurssien puitteissa. Eli esimerkiksi tässä tapauksessa ei koettu järkeväksi laittaa isoa punaista autoa ja hälyttää siihen henkilökuntaa.

Eläinpelastus toimii ihan eri verkoston varassa, ja siellä on vapaaehtoisten lisäksi ilmoittajienkin aktiivisuus hyvinkin tärkeässä asemassa. Eli ei voi toimia samoin kuin ihmisten ollessa hädässä, eli soittaa jonnekin ja odottaa että kyllä muut hoitaa ja tekee.
Yleensä ei variksen kokoisia lintuja lähdetä pelastuslaitoksen toimesta pelastamaan isolla punaisella autolla vaan sellaisella punaisella pakettiautolla tai punaisella farmariautolla ellei se iso punainen auto satu olemaan kohteen lähellä.
Eikä uhanalaisia lintuja yleensä ammuta.
Ja edelleen, ketjun aloituksessa kerrotaan että linnun löytänyt soitti pelastuslaitokselle

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: Pe Tammi 26, 2024 10:25 pm
Kirjoittaja acp
meitzi kirjoitti: Pe Tammi 26, 2024 3:17 pm Poliisi on ensisijaisesti ihmisiä varten
:lol:

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: Pe Tammi 26, 2024 11:28 pm
Kirjoittaja meitzi
Kummisetä kirjoitti: Pe Tammi 26, 2024 10:13 pmedelleen, ketjun aloituksessa kerrotaan että linnun löytänyt soitti pelastuslaitokselle
Mikäs pelastuslaitoksen numero mahtoi olla? Itse veikkaisin 112. Joka tapauksessa, eläinpelastus on ihan eri asia ja silloin ollaan yhteydessä esimerkiksi lähimpään eläinsuojeluyhdistykseen.

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: Pe Tammi 26, 2024 11:53 pm
Kirjoittaja Hank Voight
Mahtaako mitään eläinpelasuslaitoksia olla olemassakaan. Ainakaan muita kuin virka-ajalla auki olevia. Ei ainakaan täällä päin ole. Tuli tuossa viime kesänä yritettyä kun pupu synnytti satsin jälkikasvua keskelle tietä ja jätti siihen. Ja kun yritin ottaa yhteyttä tahoon joka auttaisi, niin selväksi tuli, että sellaista ei ole.

Noin muuten uskoisin, että polisit keskustelivat jonkun asiantuntijan kanssa ennen ampumista. Paino sanalla uskoisin.

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: La Tammi 27, 2024 1:32 am
Kirjoittaja Kummisetä
^ https://pelastustoimi.fi/helsinki/palve ... inpelastus
---
meitzi kirjoitti: Pe Tammi 26, 2024 11:28 pm
Kummisetä kirjoitti: Pe Tammi 26, 2024 10:13 pmedelleen, ketjun aloituksessa kerrotaan että linnun löytänyt soitti pelastuslaitokselle
Mikäs pelastuslaitoksen numero mahtoi olla? Itse veikkaisin 112. Joka tapauksessa, eläinpelastus on ihan eri asia ja silloin ollaan yhteydessä esimerkiksi lähimpään eläinsuojeluyhdistykseen.
Kyllähän pelastuslaitos pelastaa myös eläimiä aina mahdollisuuksien mukaan, oli sitten mummon kissa puussa tai sorsa jäätynyt jaloistaan lampeen tahi esim. lehmä uponnut paska-altaaseen. Eläinsuojeluyhdistys ei ole esim. yhtään jäihin uponnutta hirveä pelastanut mutta palokunta on kymmeniä ellei jopa satoja.
Ja tässä siis esim Helsingin Pelastuslaitoksen Eläinpelastus:
https://pelastustoimi.fi/helsinki/palve ... inpelastus


Sitä Joensuun pelastuslaitoksen numeroahan ei uutisessa kerrottu mutta koska olet siitä kiinnostunut niin voin sen tähän liittää, ole hyvä:

Pohjois-Karjalan Pelastuslaitos, Joensuun paloasema
Osoite: Noljakantie 4, 80140 Joensuu
Puh.: 013 3300
http://www.pkpelastuslaitos.fi/

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: La Tammi 27, 2024 2:12 am
Kirjoittaja meitzi
Hank Voight kirjoitti: Pe Tammi 26, 2024 11:53 pm Mahtaako mitään eläinpelasuslaitoksia olla olemassakaan
Ei ole, ei edes vittuilevan coppolahahmon uudelleen ja uudelleen esiin nostama tavanomainen pelastuslaitos.

Eläinsuojeluporukoita saa parhaiten kiinni faceryhmistä, jos törmää tilanteeseen jossa joku enemmän tai vähemmän dodoa muistuttava ötökkä tulee vastaan.

Voi olla että eläinten hyvinvointiin keskittyvät porukat onnistuvat houkuttelemaan tai syyllistämällä "pakottamaan" osallistumaan enemmän kuin pelkän puhelinsoiton verran, mutta hyvä niin.

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: La Tammi 27, 2024 2:33 am
Kirjoittaja paccasucco
Ivar Hortlingin kirjoittama, kustannusosakeyhtiön Otavan kirjapainon 1952 julkaisema mainio ja legendaariset mittasuhteet saavuttanut lintuharrastajien käsikirja kertoi lunnista mm. seuraavaa: nähty eksyneenä Lapissa(vuosilukua ei ollut mainittu) ja Lapualla 1949.

Muista teoksista poimittua tietoa: Maassamme satunnaisvieras, yleensä kovien myrskyjen ajamana. Syksyllä 1902 laji oli muiden ruokkilintujen tavoin tavallista runsaampi.Yhteensä lajista on tehty parisenkymmentä havaintoa, viimeksi havaittu Parkanossa 12.2.1975.

Tämä oli tilanne 1980. Sen jälkeen on luonnollisesti tehty lisää havaintoja. Muistan elävästi yhden tapauksen Pohjois-Karjalassa 1980-luvulla. Lunni oli keskellä talvea kävellyt kadulla erästä paikallista ornitologia vastaan Tohmajärven niin sanotussa keskustassa.

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: La Tammi 27, 2024 5:20 am
Kirjoittaja aivoriihi
Nyt jyrahti Birdlife:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/91b1 ... 679857e13d

Poliisi ampui Suomeen eksyneen lunnin – Nyt jyrähtää Birdlife: ”Virhearvio”
Birdlifen mukaan linnun tilan arviointi on vaikeaa ilman kokemusta.


Tuuli Tahkokorpi
Eilen klo 11:40

Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö Birdlife antaa kritiikkiä poliisille tämänviikkoisesta tapauksesta, jossa se ampui Joensuussa pihalle laskeutuneen lunnin.

– Joensuussa tehty päätös lunnin lopettamisesta on ollut ilmeinen virhearvio. Lain mukaan eläin on lopetettava, jos se on sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan. Matkallaan väsähtänyt lunni ei tällaisessa tilassa ole, Birdlifen tiedotteessa sanotaan.

Vuoden alussa voimaan tullut laki eläinten hyvinvoinnista velvoittaa, että avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Aiemmin tähän velvoitti eläinsuojelulaki.

– Linnun tilan arviointi on vaikeaa ilman kokemusta. Sen vuoksi kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen eläinsuojelujärjestöön tai lintuharrastajien yhdistykseen, Birdlife neuvoo tiedotteessa.

Ohjeita ja apua voi saada myös eläinlääkäriltä, lintuhoitoloista tai eläintarhoista.

Hätäkeskukseen tulee Birdlifen mukaan soittaa silloin, kun eläin aiheuttaa vaaraa ihmisille tai liikenteelle. Tällainen tilanne voi olla kyseeseen, jos esimerkiksi tielle laskeutunut joutsen ei ymmärrä siirtyä pois.

Karjalaisen mukaan Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin aiemmin, että Joensuussa on ollut tiistaina linnun lopetustehtävä. Tilannekeskuksen mukaan poliisi teki arvion linnun tilasta, eikä se olisi päässyt enää siivilleen.

Suomesta on viikon sisällä löytynyt jo neljä lunnia.

Birdlifen mukaan Kontiolahdelta, Kolarista ja Savukoskelta löytyneet linnut on otettu hoitoon.

Lunneja eksyy yleensä Suomeen juuri talvikuukausina. Birdlifen mukaan Suomeen eksyneet lunnit ovat yleensä väsyneitä ja nälkiintyneitä, mutta hoidettavissa kuntoon.

Kansainvälisesti uhanalaisen lunnin lähimmät pesimäpaikat sijaitsevat Norjan, Islannin ja Britteinsaarten rannikoilla. Se on Suomessa suurharvinaisuus, johon ei törmää joka vuosi, tiedotteessa kerrotaan.

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: La Tammi 27, 2024 10:13 pm
Kirjoittaja Kummisetä
meitzi kirjoitti: La Tammi 27, 2024 2:12 am
Hank Voight kirjoitti: Pe Tammi 26, 2024 11:53 pm Mahtaako mitään eläinpelasuslaitoksia olla olemassakaan
Ei ole, ei edes vittuilevan coppolahahmon uudelleen ja uudelleen esiin nostama tavanomainen pelastuslaitos.

Eläinsuojeluporukoita saa parhaiten kiinni faceryhmistä, jos törmää tilanteeseen jossa joku enemmän tai vähemmän dodoa muistuttava ötökkä tulee vastaan.

Voi olla että eläinten hyvinvointiin keskittyvät porukat onnistuvat houkuttelemaan tai syyllistämällä "pakottamaan" osallistumaan enemmän kuin pelkän puhelinsoiton verran, mutta hyvä niin.
Kyllä niitä nyt vaan on vaikka kuinka intät vastaan, esim. Helsingissä on ihan oma eläinpelastusyksikkö:
https://pelastustoimi.fi/helsinki/palve ... inpelastus
Helsingin kaupungin pelastuslaitoksella on eläinpelastusyksikkö, joka auttaa pulaan joutuneita lemmikki- ja tuotantoeläimiä Helsingin alueella. Luonnonvaraisten eläinten suhteen eläinpelastusyksikkö hoitaa tilanteet, joissa eläin aiheuttaa ihmisille vaaraa tai suurta haittaa, tai eläintä ei ole mahdollista pelastaa omin avuin ja ilman apuvälineitä.

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: La Tammi 27, 2024 10:36 pm
Kirjoittaja meitzi
Kummisetä kirjoitti: La Tammi 27, 2024 10:13 pmesim. Helsingissä on ihan oma eläinpelastusyksikkö
Vahva veikkaukseni on kuitenkin siihen suuntaan, että joensuu ei ole helsingissä.

Jos näkee luonnonkappaleen pulassa, niin ensisijaisesti kannattaa olla yhteydessä eläinten suojelemiseen keskittyneisiin tahoihin. Google auttaa ja sosiaalinen media on suorastaan väärällään aktiivisia ryhmiä, joista saa yhteystietoja ja usein joku hakee melkein mistä tahansa sijainnista ihan vaikka kotipihalta, jos on liian laiska liikkumaan itse. Tulevat toisinaan jopa etsimään, jos on liian laiska ja paska edes ottamaan talteen.

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: La Tammi 27, 2024 10:54 pm
Kirjoittaja damfin
Hieman offtopic, mutta tuohonko on 112 hälytyskeskuksen toimintakin nykyään mennyt, eli puhtaaseen "se ei kuulu meille" asenteeseen niin että jos asia ei virallisesti kuulu hätäkeskukselle tai pelastuslaitokselle, niin halukkuus ei riitä siihen että opastettaisiin ja kerrottaisiin mistä kyseiseen asiaan voi pyytää apua...?

Esimerkiksi tässä tapauksessa kun asia ei kuulunut virallisesti pelastuslaitokselle, niin vaikka pelastuslaitoksen nettisivuilta löytyy ohjeet mihin asiassa pitää ottaa yhteyttä, ei hätäkeskus vaivautunut soittajalle sitä neuvomaan, vaan lähetti paikalle poliisin jolla myöskään ei ollut käsitystä siitä mihin olisi pitänyt ottaa yhteyttä vaan päätyi omatoimisesti ampunaan linnun.

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: Su Tammi 28, 2024 12:11 am
Kirjoittaja meitzi
damfin kirjoitti: La Tammi 27, 2024 10:54 pmEsimerkiksi tässä tapauksessa kun asia ei kuulunut virallisesti pelastuslaitokselle, niin vaikka pelastuslaitoksen nettisivuilta löytyy ohjeet mihin asiassa pitää ottaa yhteyttä
Kun ilmoittaja ei ole halukas toimimaan ohjeiden mukaisesti, niin mitä käytännön keinoja pakottamiseen olisi käytössä?

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: Su Tammi 28, 2024 8:44 am
Kirjoittaja damfin
meitzi kirjoitti: Su Tammi 28, 2024 12:11 am
damfin kirjoitti: La Tammi 27, 2024 10:54 pmEsimerkiksi tässä tapauksessa kun asia ei kuulunut virallisesti pelastuslaitokselle, niin vaikka pelastuslaitoksen nettisivuilta löytyy ohjeet mihin asiassa pitää ottaa yhteyttä
Kun ilmoittaja ei ole halukas toimimaan ohjeiden mukaisesti, niin mitä käytännön keinoja pakottamiseen olisi käytössä?
Mistä tiedät että hän ei ollut halukas toimimaan ohjeiden mukaisesti, ehkä hän ei tiennyt mistä ne ohjeet löytyisi?
vaikka pelastuslaitoksen nettisivuilta löytyy ohjeet mihin asiassa pitää ottaa yhteyttä, ei hätäkeskus vaivautunut soittajalle sitä neuvomaan
Tiedätkö siis hätäkeskuksen yrittäneen neuvoa ilmoittajalle mihin hänen pitäisi soittaa?

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: Su Tammi 28, 2024 10:36 am
Kirjoittaja meitzi
damfin kirjoitti: Su Tammi 28, 2024 8:44 am Mistä tiedät että hän ei ollut halukas toimimaan ohjeiden mukaisesti
Koska homma ei ollut eläinystävien hoidossa.

Re: Lunni harhautui pihaan Joensuussa – poliisi ampui sen

Lähetetty: Su Tammi 28, 2024 10:41 am
Kirjoittaja damfin
meitzi kirjoitti: Su Tammi 28, 2024 10:36 am
damfin kirjoitti: Su Tammi 28, 2024 8:44 am Mistä tiedät että hän ei ollut halukas toimimaan ohjeiden mukaisesti
Koska homma ei ollut eläinystävien hoidossa.
Entä jos hän ei tiennyt ohjeita vaan luuli että asia hoituu soittamalla 112:een?

Minä voin myöntää että itsekkään en olisi ennen tätä tapausta tuota tiennyt vaan luullut että asia etenee ja saan toimintaohjeet soittamalla 112 numeroon.