Ainakaan lehti ei kyennyt todistamaan väitteitään, jolloin voimme olettaa, että heillä ei ollut kovin hyviä perusteita väitteilleen. Sinä varmaan uskot väitteet silti. Sinun mielestäsihän oli hyviä perusteita uskoa, että McCannit kieltäytyivät kaksosten verikokeista. Sellaista medialukutaitoa sinulla.MissHolmes kirjoitti:
Tämä ei kuulu tähän ketjuun, mutta missä on todistettu, että niin ei olisi käynyt?
Jos lehti sanoo niin, sillä ei ole mitään arvoa.
Se osoittaa ainoastaan sen, että kukaan ei julkisesti nimellä suostunut todistamaan sitä väitettä, josta koko juttu on lähtenyt liikkeelle.
Eli se minusta siitä.
Kuten olemme jo moneen kertaan, varsinkin sinun suullasi todenneet, siihen mitä lehdissä lukee, ei ole paljon arvoa.
Ai niin. Olet myöntänyt, ettet ole perehtynyt Eltonin tapaukseen...
Luotan muuten Guardianiin hieman enemmän kuin vaikkapa Daily Expressiin tai Reisin blogiin...
Syy miksi tätä aihetta haluan tässä käsitellä on, että se tuo oivallisesti esille hatarat tietosi asioista joita kirjoitat. Tällä tavallahan sinä tuot esille asioita myös Mc Canneistä. Heität jotain heille epäsuotuisaa ja esität sen faktana. Totuus onkin jotain aivan muuta. Minun mielestäsi tyylisi on hyvin halpamainen ja antaa sinusta kyllä melko yksinkertaisen kuvan. Tässä ensimmäinen viestisi koskien herra Johnia:
Pelkkää virheellistä tietoa sanasta "samainen" lähtien.MissHolmes kirjoitti:Kyllä, lehdet ovat maksaneet korvauksia: samainen lehti maksoi korvauksia myös Elton Johnille siitä, että kirjoitti herran olevan homo.
Haluaisin vielä tietää, että valehteletko sinä tietoisesti vai johtuuko asia jostain muusta hieman kiusallisemmasta syystä (heikko medialukutaito, yksinkertaisuus...)?