The Hill kysyy onko Luigi Mangione uudenlainen "yksinäinen susi".
Artikkelissa viitataan "yksinäiseen suteen" terminä, joka nivoo yhteen Mangionen ja "Unabomberin" eli Ted Kaczynskin.
Whereas religious or political ideology motivates most lone wolves, Mangione allegedly directed his ire at a single industry.
That distinction has led many experts to compare him to university and airline bomber, or Unabomber, Ted Kaczynski, who killed three people and injured 23 in a 17-year terrorism spree.
Lisäksi artikkeli viittaa "ammattilaisiin" heitä nimeämättä todeten, että Mangionella olisi epäilty paranoidista skitsofreniaa:
Experts diagnosed Kaczynski with paranoid schizophrenia, and his bizarre anti-technology agenda garnered no support with the general public.
Mangione, on the other hand, shows no signs of mental illness, and to some, his alleged crime turned him into an instant folk hero on social media.
Artikkeli myös pohtii tulevaisuuden rikollisuutta:
The support that this alleged killer has received suggests his crime may not be an isolated incident, but the harbinger of things to come. He may be the first of a new type of lone wolf.
At the turn of the 20th century, police described criminals working by themselves rather than in gangs as “lone wolves.”
-
Katsoakseni sen mediasta saadun tiedon perusteella, mikä tähän saakka on ollut mahdollista kerätä, on paranoidinen skitsofrenia hyvin pitkälle viety olettamus. Tulkitsen olevan ilmeistä, että Mangionen toiminnassa on psykottisia piirteitä, mutta skitsofrenia on psykooseja ja matkalla sinne yhtäältä psykoottisuutta ja hyvin erilaisia ja eri asteisia oireita aiheuttava sairaus, minkä toteamiseen vaaditaan paitsi yksilön tuntemusta ja käytöksen seuraamista nykyhetkessä myös tietämystä hänen menneisyydestää ja suvustaan, mikäli vain mahdollista.
Voidaan kuitenkin pitää ilmeisenä, että luonteeltaan kyse on psykoottisesta toiminnasta ja asian selvittäminen on seikka, mihin puolustus turvautunee ellei katso mielen sairauden olevan syyntakeisuutta haitallisempi vaihtoehto.
Rajaa terveen ja sairaan välille piirrettäessä ja puhuttaessa psykoottisuudesta, mikä siis terminä on käytännössä kaikkea normatiivisesta poikkeavaa, on huomioitava tuo yksinäisen suden aspekti: jos Mangione on halunnut muutosta siihen, mikä nykyään on normatiivista, niin miten hän voisi sitä ajaa tavalla, mikä on normatiivista?
Olisiko rehellistä sellainen ajattelu, että nornatiivisuudesta poikkeavaan pyrkiminen olisi pyrkimistä johonkin, mikä on sairasta?
Tästä kuvakulmasta tarkastellen on tulkintani mukaan lähestyttävä aihetta niin, että tarkastellaan Mangionen menneisyyttä ja siellä hänen itselleen asettamiaan päämääriä, sekä käytöstä menneisyydessä sen päämäärän toteuduttua - mikäli todetaan syylliseksi.
Syyntakeinen tappaja tietää tappaneensa. Kun verrokkina on Ted Kaczynski, voitaisiin esimerkiksi tutkia sitä, kuinka hän tulkitsi tekemiään asioita jäätyään kiinni. Kaczynski eli aikakaudella kun tarvikkeet eivät olleet internetin päässä, mutta tuosta huolimatta hän surmasi ihmisiä huolellisesti ja jälkiään peittäen - Mangione selasi nettiä McDonaldsissa. Vastaavasti Kaczynski pitäytyi roolissaan myös saadessaan tuomion, mutta Mangione ainakin alustavasti teon kiistää. Miten sukupolvien ero näyttäytyy tavassa kantaa vastuuta ja miten Kaczynskin pitkällinen työ näyttäytyy Mangionen (mahdollista) yhtä henkirikosta vasten.
Kuinka rehellisen kuvan Mangionen mielentilasta saa, jos kuvausryhmä seuraa ja erilaiset haastattelut alkavat jo ennen tuomiota?
https://thehill.com/opinion/national-se ... terrorism/