Nämä viestit tulivat vastaan Suomi 24 keskustelussa. Ne ovat toukokuulta 2009. Jaoin ensimmäisen viestin useampaan kappaleeseen, jotta se on helpompi lukea.
Katsoin tänään Kadonneet-ohjelman televisiosta ja kuulin ensimmäistä kertaa tästä Piikkiöläisestä tytöstä, joka on kadonnut joskus 80-luvulla. Tapaus järkytti erityisesti, koska olen itsekin Turusta ja Piikkiö sijaitsee ihan vieressä. Googlasin mielenkiinnosta lisää tapauksesta ja törmäsin siihen, että jokin valkoinen auto olisi yhdistetty tähän tapaukseen. Hälytyskellot alkoivat soida päässäni, koska minulla itselläni on liiankin hyvin muistissa eräs valkoiseen autoon liittynyt tapaus. Oli alkusyksy 2001 ja olin viettämässä ystävieni kanssa baari-iltaa Turun keskustassa. Törmäsin torin kulmalla erääseen puolituttuun, joka oli menossa ns. pimeään taksiin ja tarvitsi tulkkia, sillä hän ei puhunut suomea. Lähdin mukaan tulkiksi, että tuttu saisi kyydin ja niin hän sitten saikin kyydin ja sanoi, että he heittävät minutkin matkalla kotiin. Auto oli valkoinen ja sen kuljettaja oli joku hiukan vanhempi (olin silloin itse 22 vuotias) muistaakseni Kosovon Albaani, joka puhui aika huonosti suomea. Vänkärin paikalla istui vähän nuorempi mies ja me miespuolisen tuttavani kanssa istuimme takapenkillä. Ensin oli puhe heittää tuttuni ja näin tehtiinkin. Autossa oli muistaakseni ihan normaali ja iloinen baari-illan jälkeinen tunnelma ja ainakin minä ja tuttuni olimme aika vahvassa humalassakin. Sen jälkeen kun he heittivät tuttuni kotiinsa kuski lupasi viedä minut kotiini Yo-kylään, kunhan heittää ensin kaverinsa kotiinsa. Hän heittikin kaverin kotiinsa ja lupasi sitten viedä minutkin. Juttelin kuskin kanssa jotain niitä näitä (en voi kuollaksenikaan enää muistaa mitä) ja hän jutteli ihan normaalisti. Havahduin siihen, että vastaantulevassa kyltissä Helsingintiellä lukikin Paimio. Tässä vaiheessa hätäännyin tietysti ja pyysin kuskia viemään minut kotiin. Hän sanoi, että hän vie minut ensin Paimion ABC-huoltamolle kahville ja sinne myös ajoimme ja hän osti minulle kahvit. Edelleen olin siinä uskossa, että heti sen jälkeen hän vie minut kotiin.
Kun lähdimme taas ajamaan mies sanoi, että hän asuu ihan lähellä ja haluaa näyttää minulle missä asuu. Sanoin etten halua vaan että haluan heti kotiin. Mies vain nauroi ja jatkoi ajamista ja hän kääntyi isolta tieltä jollekin ihan pienelle ja pimeälle metsätielle. Muistan vain miten minua pelotti ja mies ajoi pimeässä pientä tietä pitkin kauhean kovaa. En muista käännyimmekö tieltä vielä jonnekkin, mutta muistan miten tie kävi pienemmäksi ns. kärrytieksi. Yritin pysyä rauhallisena ja olla näyttämättä pelkoani, vaikka mies nauroikin ja kyseli, pelottaako minua. Tie päättyi hirsisen mökin pihaan jonkinlaisen joen rannassa. Joki ei muistaakseni ollut iso, mutta en voi olla kovin varma koska oli niin pimeää ja olin hyvin humalassa. Muistan vain ajatelleeni, että näin niitä ihmisiä katoaa. Pyytelin koko ajan miestä viemään minut kotiin ja hän sanoi, että on jo niin myöhä, että on parempi viettää yö hänen mökillään. Mies yritti lähennellä ja minä vastustelin enkä antanut koskea itseeni. Mies koitti saada minua sisälle mökkiin, mutta en suostunut. Kerroin poikakaveristani ja perheestäni ja väitin, että olen uskovainen. Mies silti intti ja vonkasi niin kauan, että oli jo aika valoisaa. Olin vihainen ja epätoivoinen ja luulin, etten koskaan pääsisi kotiin. Muistan myös, että jossain vaiheessa mies sanoi jotain sen tapaista kuin "Kukaan ei täällä kuule, jos huudat.". Täytyy sanoa, etten ole eläissäni niin pelännyt. Yritin koko ajan jutella ihan niitä näitä ja olla kuin ei minua olisi yhtään pelottanut ja sanoin vain että olen tosi väsynyt ja haluan vain mennä kotiin. Sen verran muistan miehestä, että hän kertoi olevansa töissä jossain siellä (olimme ilmeisesti Paimio-Piikkiö-suunnilla) ja että mökki kuului hänen työnantajalleen. Joskus aamun tullessa mies kyllästyi vonkaamiseen ja lähti oikeasti heittämään minua kotiin. Hän oli vihainen siinä matkalla, enkä uskonut että hän oikeasti veisi minut kotiin. Siinä vaiheessa kun Hotelli Caribia näkyi jälleen olin aivan älyttömän helpottunut ja pyysin jättämään niille kohdin.
Kun pääsin vihdoin autosta tajusin vihdoin, mitä olisi voinut tapahtua ja olin ihan hysteerinen, enkä osannut kuin itkeä. En uskaltanut edes mennä kotiin, vaan menin erään ystävän luokse saman tien ja kerroin hänelle tapahtuneesta. Kerroin seuraavana päivänä myös poikaystävälleni tapahtuneesta. He kehoittivat minua kertomaan tapahtuneesta poliisille, mutta en jotenkin kehdannut mennä kertomaan asiasta. Pimeät taksithan ovat laittomia, eikä mies ollut oikeastaan tehnyt lähentely-yrityksiä lukuunottamatta minulle mitään. Pelkäsin, että poliisit pitävät minua ihan tyhmänä eivätkä edes usko tapahtunutta. Jotenkin tuo kun puhuttiin Helsingintiestä ja Piikkiöstä ja valkoisesta autosta alkoi kuulostaa hieman liian tutulta. Toisaalta en usko, että mies olisi voinut olla joku murhaaja, koska hän tosiaan lopulta toi minut kotiin, eikä sinänsä tehnyt minulle mitään. Auto oli vanha ja valkoinen, enkä tajunnut katsoa merkkiä tai rekkaria. Mies oli n. 40-50 v, hintelä ja n. 170 cm.
Hänellä oli muistaakseni siniset tai harmaat silmät ja aika kaidat kasvot. Poltti paljon tupakkaa ja hampaat olivat oikein silminnähtävän keltaiset ja huonot. En valitettavasti muista enää tämän enempää, mutta sen verran säikähdin tapausta, että nämä asiat muistan edelleen.
Piian katoamiseenhan tässä on eroa vaikka kuinka silti ajallisesti, enkä tiedä sitäkään että miten kauan tämä albaani oli ollut Suomessa. Tämä minun tapaukseni sattui joskus vuoden 2001 syksyllä kun oli vielä lämmintä mutta yöllä pimeää. Kyseessä oli siis luultavammin ihan syyskuun alku tai elokuun loppu. Muistan vielä vaatteenikin, minulla oli ylläni musta puolihame ja vaaleanpunainen narutoppi sekä mustat korkeakorkoiset kengät. En enää muista oliko lisäksi takkia vai ei, mutta muistaisin että aika kesäistä ja vihreää oli vielä.
Voihan silti toisaalta olla, ettei tämä liity Piian tapaukseen mitenkään... Ja nolottaa, kun en tiedä miehen nimeä enkä edes auton merkkiä tai rekisterinumeroa. En kyllä edes usko/muista, että mies olisi kertonut nimeään. Kaikki energiani meni ilmeisesti siihen, että koitin pysyä rauhallisena. Olin kuitenkin niin hysteerinen autosta päästessäni, että en jostain syystä ymmärtänyt painaa mieleeni rekkaria tai automerkkiä.
Sen verran vielä tarkennusta, että huoltoasema oli Tammisilta-niminen isompi yön läpi auki oleva huoltamo. Mökistä muistan selvästi, että auto oli mökin ja rannan välissä. Mökki oli autosta katsottuna vasemmalla puolella ja joki oikealla... Harmi kyllä en osaa muuten yhtään määritellä mökin sijaintia, paitsi että lähistöllä kilometrien säteillä ei näkynyt muistaakseni yhtään muuta taloa tai mökkiä. Se oli juuri yksi siihen, etten uskaltanut lähteä juoksemaan karkuunkaan (plus se, että olin korkokengillä matkassa ja tiedostin, että mies saisi minut luultavasti hyvin helposti kiinni, jos haluaisi.) Tie joka johti mökille oli ihan kapea kärrytie, jolla kasvoi pitkää heinää.
Voisikohan tästä olla oikeasti jotain hyötyä? Muuta yhtäläisyyttä tuohon Piian tapaukseen ei sinänsä ole kuin valkoinen auto ja sama seutu. Ja se että minäkin olen ihan vaalea ja minulla oli myös puolipitkät hiukset. Vanhempihan olin jo paljonkin kuin Piia ja jouduin tuohon tilanteeseen aivan omaa tyhmyyttäni. Tapahtumien välillä eroa kuitenkin 13 vuotta?
Mitähän ne siellä poliisissa oikein sanoisivat, jos menisin tuosta kertomaan?
Jotenkin minusta tuntuu siltä, että selvisin todella hiuskarvan hienosti jostain älyttömän vaarallisesta tilanteesta. Onneksi selvisin vain säikähdyksellä...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8183153 ... oinen-auto