Miten ihmeessä sä jaksat jankuttaa jostain lehtikirjoituksen sanoista NGn suuhun? Oli siis poliisit kyselleet ja ihmetelleet, että olisiko jotakuta yritetty raahata rantaan, mutta sitten palautettu teltalle. Ja NGlle oli näin sanottu ja hän sen sitten on jollekulle toistanut. Vaikka jälkiä ei ollut, tai jos oli, niin jonkinlaiset raapimajäljet, niin kuin motskarin seisontatuen jäljet.Hessu52 kirjoitti:Papalla muisti leikkaa kuin partaveitsi, ei siinä mitään.
Mutta jos näkee sellaisia kuvia, jota väitetään oikeissa paikoissa oleviksi, niin väkisin siitä tulee toisenlaisia ajatuksia päähän, eli kun katsoo tarkemmin Ylen nauhaa sieltä murhaniemestä, niin totta vie, sehän on teltta ollut ihan eri asennossa, mitä on kuvattu.
Ainakin se jalusnuoran keppi on noin suurinpiirtein keskellä polkua.
Mitä hittoa ne vahaa oikein naruttavat tuollaisilla lavastetuilla kuvilla.
Sikäli aika outo on ollut teltan paikka, sillä eihän niitä ollut tapana keskelle polkuja pystyttää.
Näin päästäänkin sitä kuuluisaa aasin siltaa siihen, kun Gusse on väittänyt, että hänet on teltasta vedetty ulos ja yritetty viedä rantaan ja peräti aiottu kenties hukuttaa.
Sitten murhaaja onkin tullut katumapäälle ja palauttanut Gussen takaisin lähtökuoppiin, eli teltan rikaleiden sekaan.
Vaatii, muuten melkoista voimaa, jos ison miehen vetää ensin ulos teltasta ja sen jälkeenhän penger jyrkkeni, joten Gussen kantapäiden on pitänyt jo valua pengertä alaspäin, ainakin teltan tappien mukaan ei siinä ollut suurtakaan matkaa penkereen reunaan.
On tullut joskus nosteltua kännistä porukkaa, jotka ovat sammuneet.
Paino ikäänkuin kaksinkertaistuu, kun sellainen letku vartalo ei oikein tahdo pysyä sylissä, vaikka nostajalla onkin raameja normaalia enemmän.
Miten kiilusilmä murhaaja on ponnistellut Gussen takaisin telttaan ja senkö takia hän hääti lintupoikia pois teltallta, vai olisiko ollut joku muu syy?
Siinä maaperässä ei kyllä olisi näkynyt ihmisen raahausjälkiä muutenkaan, on sentyyppistä maaperää.