Sivu 531/648

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 1:22 pm
Kirjoittaja sikapäivät2020
LexVeritas kirjoitti: Pe Maalis 01, 2024 1:13 pm ^Kerrattakoon vielä, että tutkinnanjohtaja Airaksinen ei ole suostunut kommentoimaan mahdollisia epäilyjä mitenkään. Kyseessä on ainoastaan yhdessä uutisartikkelissa ollut Päivi Hannulan maininta Heikki Ristikankankareesta epäiltynä, samassa jutussa toimittaja Hannula on kuitenkin myös todennut, että mikäli epäilys olisi ollut aiheellinen, se olisi tuottanut jo muitakin toimenpiteitä.
Heikki Ristikankaretta vastaan ei ole mitään julkisesti tiedossa olevaa todistusaineistoa, epäilen ettei ole edes salassa pidettyä. Saat toki muodostaa mielipiteitäsi miltä pohjalta haluat ja kirjoittamaasi
Mielestäni on relevantti tapahtumien kulku se, että isä olisi osallisena tässä. Todennäköisyys laskelmien ja loogisen päättelykyvyn perusteella kallistun itsekin tähän

...on ehkä turha kommentoida sen enempää.
Olen samaa mieltä.Turha kaataa enää ainakaan perheen niskaan laskiämpäriä.
He ovat tässä joutuneet tarpeeksi kärsimään.
Totuus löytyy kyllä (toivon todella) Aikoinaan.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 1:40 pm
Kirjoittaja skoune
LexVeritas kirjoitti: Pe Maalis 01, 2024 12:09 am ...]

Tapauksen murhatutkinnasta tiedämme luullakseni tosiaankin kutakuinkin vain, että se aloitettiin "Tom on Boråsin" kirjeen jälkeen ja ettei se ole johtanut näkyviin tuloksiin.
..
Siitä olen kuitenkin melkoisen varma, että Jehovan todistajien ryyppääminen ja tappaminen on vähäisempää kuin kristityillä. Näiden kahden uskonlahkon välisen vertailevan hirttäytymistilaston arvelisin olevan suurin piirtein tasapainossa.
Jos osaat ruotsia, niin noista linkeistä näät miten jehiksistä on ollut juttua ruotsalaisissa lehdissä.
napsauttakaa linkin loppuosaa..

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/vast/ ... valdtakter
https://www.hemtrevligt.se/hemmetsjourn ... s-vittnen/

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 3:10 pm
Kirjoittaja ituhippi
Vanhakansa kirjoitti: To Helmi 29, 2024 8:08 pm Itselläni on se käsitys, että osana näitä poliisin "poissulkevia" toimia haluttiin sekä kuulustella perhettä, että tutkia kotitalo. Nämä oli epäilemättä käytännöllistä hoitaa samaan aikaan, niin perhe oli poissa jaloista samalla kun kotia tutkitaan. Tämä on varmaan aika normaalia ja käy ainakin omaan järkeeni toimia näin, eikä mikään todista yhtään mistään sen ihmeellisemmästä.
Kotietsintää suoritettaessa pitää kuitenkin tarjota henkilölle tilaisuus olla paikalla. En usko että Suomessa on normaalia hoitaa henkilö kuulusteluihin samalla kun hänen kotonaan tehdään kotietsintä. Laki24:llä on tästä artikkelikin: 'Henkilölle, jonka luona kotietsintä pidetään, tai hänen poissa ollessaan jollekin hänen kotitalouteensa kuuluvalle paikalla olevalle on annettava tilaisuus olla etsinnässä läsnä sekä kutsua siihen todistaja, ellei tämä viivytä toimitusta.' Koko teksti löytyy täältä: https://laki24.fi/riri-pakkokeinot-pakk ... tsinnassa/

Poliisi myös haluaa usein kotietsinnässä mahdollisen epäillyn olevan paikalla koska tämä saattaa reaktioillaan poliisin etsintätoimista paljastaa mistä kannattaa penkoa tarkemmin.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 3:13 pm
Kirjoittaja Paketissa
LexVeritas kirjoitti: Pe Maalis 01, 2024 12:09 am
Herra-P kirjoitti: To Helmi 29, 2024 10:51 pm Jotenkin yllättävää, jos asiasta keskustelevat eivät tiedä edes tutkinnan rikosnimikettä :roll:
Piian katoamista on kuitenkin tutkittu murhana jo yli 20 vuotta.
Tapauksen murhatutkinnasta tiedämme luullakseni tosiaankin kutakuinkin vain, että se aloitettiin "Tom on Boråsin" kirjeen jälkeen ja ettei se ole johtanut näkyviin tuloksiin.
Mielestäni on sopivaa spekuloida tapausta myös esim. itsemurhasta tai onnettomuudesta aiheutuneeksi katoamiseksi. Myös on reilua arvioida mm. Heikki Ristikankareen olevan syytön tyttärensä ounasteltuun murhaan, kunnes joku asiaa paremmin tunteva taho esim. KRP esittää rahvaalle valideja murhatutkintatuloksia mediassa.
Siitä olen kuitenkin melkoisen varma, että Jehovan todistajien ryyppääminen ja tappaminen on vähäisempää kuin kristityillä. Näiden kahden uskonlahkon välisen vertailevan hirttäytymistilaston arvelisin olevan suurin piirtein tasapainossa.
Siis mistä lähtien Jehovan todistajat eivät ole olleet kristittyjä?? Ja mistä kahdesta lahkosta puhut?? Jos tarkoitat kristinuskoa, niin se ei ole uskonlahko, vaan yksi maailman suurista uskonnoista tai uskontokunnista. Jehovan todistajat voidaan luokitella lahkoksi, mutta kuuluu kristinuskoon eli toisin sanoen Jehovan todistajat ovat kristittyjä.
Sen verran mitä nyt olen tutkinut Jehovan todistajia lähinnä Norjassa ja Ruotsissa, voin sanoa, että nuo skounen linkittämät artikkelit eivät tuo mitään uutta ja ihmeellistä (olin noihin tapauksiin tutustunut jo aiemmin). Noissa seurakunnissa leimaa-antavaa on valta, vallankäyttö ja raha. Lisäksi silmiinpistävää on ihmisen julmuus esim. lapsia kohtaan. Pakko ihmetellä, että miten ihminen, joka sanoo olevansa uskossa, voi olla niin julma.
Tämä ei kuitenkaan saa minua yhtään sen vakuuttuneemmaksi, että Heikki olisi syyllistynyt milläänlailla Piian katoamiseen.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 3:44 pm
Kirjoittaja Utelias-Iita
Sille kuka ”ihmetteli” että on niin outoa, että Heikillä on kaksi vaimoa ja kaksi lasta kuollut, sanoisin vain Piian katoamisen olevan ”outo” tapaus. Molemmat vaimot ja vanhin poika olivat vakavasti päihderiippuvaisia, silloin harvemmin onnistuu elää pitkä ja hyvä elämä, pikemminkin useimmiten elämä katkeaa ennenaikaisesti syystä tai toisesta. Ja riippuvuussairaudet on valitettavan usein myös voimakkaasti periytyviä geneettisen alttiuden vuoksi. Lisäksi spekuloin, että hyvin mahdollista että esim Heikki itse olisi saattanut kasvaa alkoholistiperheessä, sillä jostain syystä se selittäisi myös oudon ”vetovoiman” miten hän on valikoinut kaksi alkoholistia vaimokseen. Alitajuntaisesti se tuntuu tutulta. Tätä ei ymmärrä muut kuin ne keiden lähipiiriä on alkoholismi tavalla tai toisella koskettanut.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 4:22 pm
Kirjoittaja Herra-P
^^
Nuorempi pojista, eli Kalle kuoli ja oli päihderiippuvainen. Tosin Teijollekin kyllä ymmärtääkseni maistuu, tai on ainakin maistunut.
Tietysti voidaan myös spekuloida, onko kysynys geeneistä, vai ajaako jokin muu Heikin lähipiirin päihteiden pariin.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 4:52 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Siis mistä lähtien Jehovan todistajat eivät ole olleet kristittyjä?? Ja mistä kahdesta lahkosta puhut??
Jehovan todistajat eivät ole olleet kristittyjä liikkeensä perustamisesta alkaen. Tämän asian määrittelee kristittyjen yleinen kanta Jehovan todistajiin.

Kirjoitin tosiaan kahdesta uskonlahkosta: kristityistä sekä Jehovan todistajista. Näen mahdollisesti kristitytkin eräänlaisena lahkona, joka on erkaantunut juutalaisuudesta.

Olen vakuuttunut siitä, että Jehovan todistajat ryyppäävät ja tappavat vähemmän kuin kristityt, vaikkei seikka Piia Ristikankareen katoamistapaukseen varsinaisesti liitykään.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 4:57 pm
Kirjoittaja Hurjimus
Kun naiset usein valitsevat renttuja miehikseen, uskoen rakastavansa ne terveeksi, miksei tämä miehilläkin onnistu.
Jehovalaisilla on toiset sakramentit, mitä kristinuskossa, eikä kristityssä kirkoissa lueta heitä samaan kirkkoon kuuluviksi.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 5:05 pm
Kirjoittaja LexVeritas
^ Jehovan todistajat eivät tunnusta kolminaisuusoppia eli Pyhää kolminaisuutta, joka on kristinuskon perusta: Isä, Poika ja Pyhä henki.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 6:39 pm
Kirjoittaja MEG
Minäkin olen kuullut luokituksen ,jonka mukaan Jehovan todistajat ja Mormonit eivät ole Kristittyjä, vaikka raamattuun nojautuvatkin.
Todellisuudessa suomessa ja länsimaissa Kristitty on henkilö, joka päättää nimittää itseään kristityksi.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 6:46 pm
Kirjoittaja kyr-12
MEG kirjoitti: Pe Maalis 01, 2024 6:39 pm Minäkin olen kuullut luokituksen ,jonka mukaan Jehovan todistajat ja Mormonit eivät ole Kristittyjä, vaikka raamattuun nojautuvatkin.
Todellisuudessa suomessa ja länsimaissa Kristitty on henkilö, joka päättää nimittää itseään kristityksi.
Mormonit on ehkä lahkoista se sekaisin oleva vai onko terveen porukan merkki jos valkoinen salamanteri on liiderinä antanut ojhjeet.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 6:59 pm
Kirjoittaja LexVeritas
MEG kirjoitti: Pe Maalis 01, 2024 6:39 pm Minäkin olen kuullut luokituksen ,jonka mukaan Jehovan todistajat ja Mormonit eivät ole Kristittyjä, vaikka raamattuun nojautuvatkin.
Todellisuudessa suomessa ja länsimaissa Kristitty on henkilö, joka päättää nimittää itseään kristityksi.
Asia on täysin selvä faktisesti siitä huolimatta, mitä mieltä asiasta esim. Jehovan todistajat itse ovat.
Kristillisen kirkon perusta on usko kolmiyhteiseen Jumalaan eli Isään, Poikaan Ja Pyhään henkeen, jonka kolminaisuusopin mm. Jehovan todistajat ja mormonit kieltävät.
Jehovan todistajien uskonnon voidaan toki sanoa olevan juutalais-kristillisperäisen, mutta he eivät ole kristittyjä, koskapa kristilliset opit määrittävät, kuka on kristitty ja kuka ei.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 7:28 pm
Kirjoittaja sikapäivät2020
:twisted: Voi herranjumala tätä cittiä :shock:

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 8:23 pm
Kirjoittaja Pk_etsijä
:D Ehkä parempi tehdä tapauksesta ihan omat olettamat ja keskittyä käytännön tekemiseen.

Re: Piia Ristikankare, katosi kotoaan - Piikkiö 1988 (ketju 2)

Lähetetty: Pe Maalis 01, 2024 8:52 pm
Kirjoittaja vanhavakanssi
Nyt tarvittaisi peimarin viisaita sanoja:

Totta.Hyvä et ollaan hereillä faktojen kanssa

Höpöhöpö juttuja kaikki lähtemisen sanoo peimari :)
Ainut mikä pitää paikkansa on se et peimari sanos et ketään ei ole nähnyt Piia Pontelassa.
Iltasanomissa oli iso juttu et onko joku nähnyt ihmistä

Ei ole.

Niinkauan ku passaa jauhetaan niin kauan asia on selvittämättä.


Misä se ihminen on ku jotain tietää!

Nyt ajatellut sitä riitaa ja lähtöö siinä tilanteessa.takki niskaa ja käsilaukku.Mihin se ihminen olisi mennyt siinä mielen tilassa.Kävellyt kaislikon läpi mereen.Ei.Pontelaan ? Ei.bussi pysäkille matkalla ei ainakaan Paimioon.Olisi siinä voinut Tiinslle soittaa että tuun.Toki ilman vaihtovaatteita .Ei.

Minä luulen et tämä juttu on ratkaistu ja yv puolella käykin kuumana mut sitä se taitaa olla miltä näyttää



-------------------

Pakko oli ottaa peimarin / poimarin "viestejä" tähän väliin, kun on nyt jankutettu tätä kuka on kristitty ja Jehovat eivät ole ja Jehovan todistajat ryyppäävät mutteivat tapa kuten kristityt. Ja eivät tunnusta kolminaisuusoppia eli Pyhää kolminaisuutta.

Voidaanko tässä kohtaa sanoa Aamen ja mennä eteenpäin?!

Ja otsikkokin voitaisiin muuttaa tilannetta vastaavaksi.