Banacek kirjoitti:Mr.Chainsaw kirjoitti:Banacek kirjoitti:Jos ajatellaan että Anneli onkin murhaaja, niin mielestäni häkenauhan perusteella tällöin on oltava skenaario, jossa varsinaisen murhan tekee joku mies Annelin tuella. Lapset eivät ole missään skenaariossa mielestäni mukana juonessa. Tällöin "Vittikö" huuto voitaisi tulkita "Veittikö?" eli "veitsikö?". Juoksujen aikana Anneli roudaa murhavälineistöä piiloon ja puhuu välillä puhelimeen. Tässäkin tapauksessa Anneli on aidosti järkyttynyt näkemästään, koska eihän hän ole moista aiemmin elämässään nähnyt. Ulkopuolinen mutta Annelille tässä skenaariossa tuttu mies hoitaa likaiset hommat.
En usko sitä että Anneli olisi murhannut Jukan yksinään. Siihen ei ajoitus taivu millään
Olen ollut sillä kannalla, mitä nauhaltakin kuuluu, että ei sitä murhaa viimeistellä nauhan aikana. Se vain kuolee puhelun aikana. Verenhukkaan varmaankin. Hiljenee, koska iso veren menetys vie tajun. En kuule kolauksia ollenkaan. Kuulen vain sängyn siirtymistä. Mahdollista on toki Annelin "apuri". Ihmettelen siinä asiassa kuitenkin sitä, ettei ole ollut mitään yhteydenpitoa tämän jälkeen. Annelia on kuitenkin salakuunneltu, ollut peitepoliisi ja varmaan jossain määrin seurattu?
Minusta taas nauhalta juuri kuuluu kamppailun ääniä sieltä takkahuoneesta ja Jukka ottaa osumaa aika pitkänkin aikaa. Huutaa samalla koko ajan Annelia apuun.
Jos vain makaisi ja vuotaisi pikku hiljaa "kuiviin", niin tuollaista määrää kolinaa ei lähtisi muuten kuin vain jos Jukka viimeisillä voimillaan sätkisi pitkin huonetta kolistellen tavaroita alas tai hyppisi sängyllä. Mikään rikospaikalla ei kuitenkaan viittaa tuollaiseen. eikä siihen voimat olisi enää mitenkään voinet riittääkään. Jotenkin puhelusta aistii että murhaajallekin on yllätys kuinka kauan aikaa Jukka pysyy hengissä. Tästä turhautuneena huutaa sen "Kuole!" ja silloin iskee myös erityisellä voimalla.
Banacek, olet ihan oikeilla jäljillä.
Tässä tapahtumat ja kulku lyhykäisesti: Amanda herää jyskeeseen, ei kuule ikkunan rikkomisääniä, vaan luulee joko pakkasen paukkuvan, tai ukkosen kuminan. Jukka ja Anneli ovat heränneet paukkeeseen, unesta ja tilanteeseen havahtumiseen menee jonkin aikaa ennen kuin tajutaan mikä on. Jukka nousee välittömästi seisaalleen ja tajuaa, että joku rikkoo tai yrittää rikkoa ikkunaan (havannoikaa ulkomatto pöydän alla (terassikuva) ja kysymys onko mattoa käytetty vaimentaan iskujen ääniä jotta yllättäminen mahdollisimman hyvä (ukkosen paukettako?).
Jukka hamuaa käteensä ainoan aseen minkä keksii, puuklapin ja tajuaa tilanteen, että joku tulee väkisin sisään, Amanda on tuossa vaiheessa käynyt kysyyn isältään mikä on, isänsä lähettää kiireestii ja huolestuttamatta lastaan, pois paikalta ja vaara-alueelta.
Anneli ilmeisesti sikeä unisempi kuin Jukka ja herää vasta tuossa vaiheessa kun tunkeutuja iskee viimeisiä iskuja ikkunaan, koska ei saanutkaan ovea yllättämistä varten kuvittelemallaan tavalla auki, vaan joutuu rikkoon koko ikkunan.
Ottaa terassituolin alleen ja ponkaisee sisään, Jukka on valmiina ja yrittää iskeä tunkeutujaa klapilla, mutta tunkeutuja iskee, joko mukanaan olleella sorkkaraudalla, jolla rikkoi myös ikkunan, Jukkaa tai sitten vasta kun on päässyt sisään iskee sorkkaraudalla niin, että Jukalta irtoaa osaproteesi ja verta lentää pisaroina ja klapi tipahtaa lattialle.
Anneli havahtuu täysin hereille ja nousee ylös ja menee Jukan avuksi, koska tunkeutuja ja Jukka ovat ns. käsikähmässä koska Jukka on tajunnut tunkeutujan aseistetuksi, mutta ei tiedä millä ja yrittää kaikin mahdollisin keinoin väistellä ja torjua tunkeutujaa.
Tunkeutuja tajuaa Annelin tulleen väliin ja hellittää Jukasta sen verran, että voi iskeä veitsellä väliintullutta Annelia ja jonka seurauksena Anneli perääntyy ja havahtuu, että nyt pitää saada apua ja loikkaa sängystä pois ja ryntää olohuoneen kautta ulko-ovelle, mutta havahtuu että on yö, ketään ole liikkeellä, mistä apua.
Tulee takaisin eteisestä, menee keittiöön jossa puhelin on ja alkaa soittamaan.
Loput kuullaankin jo tallenteelta ja jo puhelun ensi sekunneilla kuullaan ääniä ja jukan valitusta ja siellä on tilanne tämä.
Annelin poistuttua tunkeutuja pystyy keskittyyn nyt Jukkaan täysin ja alkaa iskemään Jukkaa eri puolille kehoa, mihin nyt milloinkin pystyy.
Jukka hamuaa uuden puolustusvälineen eli toisen puuklapin ja yrittää tämän avulla torjua tunkeilijaa, mutta tunkeilija on Jukkaa huomattavasti pidempi ja voimakkaampi ja iskettyään Jukkaa muutaman kerran kunnolla veitsellä, ahdistaa tunkeilija Jukan perääntymään sängyn ja pesuhuoneen väliseen tilaan ja saa kaadettua Jukan osittain sänkyyn, jolloin Jukan kädestä kirpoaa toinen puuklapi joka jääkin sänkyyn, jossa puukottaminen jatkuu ja Jukka yrittää torjua puukottajaa kykyjensä mukaan, mutta pienempi kokoisena, muttei voimiltaan vähäisenä, Jukka on auttamattomasti alakynnessä ja hädin tuskin kykenee torjuun.
Tunkeutuja iskettyään veitsellä turhaan, suivaantuu ja tempoo Jukkaa sängyltä lattialle, mutta Jukka kuitenkin haraa vastaan ja saa sängyn päädystä otteen, jolloin sängy siirtyy keskemälle.
Tunkeutuja saa viimein kiskaistua Jukan lattialle, jolloin Jukan takaraivo iskeentyy takanyhteyteen muuratun korokkeen kulmaan ja jolloin Jukan tajunta hämärtyy ja tunkeutuja voi aloittaa surmaamisen loppuun ja koska veitsi on vääntyny piloille, hän käyttää mukaan ollutta sorkkarautaa välineenä ja alkaa sillä takoon Jukkaa, noita iskuja kuullaan tallenteeltakin erittäin hyvin, ihan viimeistä iskua myöten ja johon Jukka Lahden äänet vaimenee.
Kuvatkin kertoo omaa kieltään noista tapahtumista, mutta tässä pääpiirteittäin.
Mr. Chainsaw, en niin käsittänytkään, ilmaisimpa vaan mikä on taran tarkoitus ja näin se onkin, ei Auer ole todellakaan missään vaiheessa käskenyt/pyytänyt Amandaa meneen katsoon, vaan on hän ennen puhelimeensa menoa, kun äitinsä pyytää häntä, se on ainoa pyyntö minkä hän Amandalle esittää, tulla puhelimeen, niin yrittänyt kurkkia (on kertonut kuulemisessaan yrittäneensä kurkkia olohuoneen puolelta, uskaltamatta mennä lähemmäksi, kaksi kolme kertaa ja tästä on tänne jäänyt ihmeellinen käsitys Amandan käyneen takkahuoneen oviaukolla jopa 4-kertaa, mutta näin ei ole, vaan käyntikertoja on tasan kaksi, eka silloin kun Jukka käskee takaisin huoneeseensa ja toinen kerta kun Amanda näkee tunkeutujan poistumisen.) takkahuoneeseen ja mitä siellä tapahtuu ja tästä olisi kertonut se tallenteelta poistettu kohta (2s ihan täysin äänetön) joka alkaa Amandan äänellä "iii----- tyhjää (päätelmäni mitä olisi saattanut olla -> iiskää, kuka se on, mitä siellä tapahtuu, iiskää)".