Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Christian Larsson, 25 surmattiin Bollnäsissä, Ruotsissa syyskuussa 2010. Kolme 18- ja 19-vuotiasta nuorta miestä kiduttivat kaveriaan tunteja lyömällä häntä vasaralla ja jakoavaimella, upottamalla häntä jääkylmään veteen ja puukottamalla 30 kertaa. Puukotuksen aikana uhria kuvattiin kännykkäkameralla. Surman jälkeen uhrin ruumis paloiteltiin metsässä, minkä yhteydessä hampaat lyötiin pois, jotta häntä ei voisi tunnistaa. Ruumiinosat heitettiin teon jälkeen järveen, ja hän oli jonkun aikaa kadonneena ennen ruumiin löytymistä. Tekijöiden nimet ovat Andreas Clarström, Dennis Jonsson ja Johan Flykt. Tekijöiden on todettu olleen täydessä ymmärryksessä, eikä tuomioihin tullut alennuksia. Tuomiot ovat kovat: 10-12 vuotta, joista Jonssonin tuomio on pisin.

Tekijöiden keskustelua filmillä:

- Vi har filmat i 17 minuter nu och jag tror vi fick med när vi kapade hans huvud (skratt).
- Blir det Youtube nästa?
- Ja, ha (skratt).

Uhri Christian Larsson

Kuva

Tekijät vasemmalta oikealle Andreas Clarström, Johan Flykt ja Dennis Jonsson

Kuva

Pahoittelen tuota keskisormi-kuvaa, mutta kun linkitän suoraan nettisivulta, en voi muokata. Kuva on tuollaisenaan julkaistu Expressenin sivuilla.

Lisätietoa:

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article12748361.ab

http://www.expressen.se/nyheter/1.24724 ... tyckmordet
inka
Jane Marple
Viestit: 1044
Liittynyt: To Maalis 10, 2011 5:54 pm
Paikkakunta: Santa Catarina

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja inka »

Kyllä noi tuomiot olis saanu olla kovemmatkin... :evil:
Toisaalta, sairaitahan nämä ovat, joten loppuelämä jossain vankimielisairaalassa olisi paikallaan!
Pää kiinni painajainen -Klamydia-
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Hudiksvall'in käräjäoikeuden tuomiossa (Mål B 633-10) 17.6.2011 lukee sivuilla 42 - 43(99) mm.
Ute i skogen tog Johan Flykt en kniv och skar i Christians hals. De hjälptes åt att ta av Christians
huvud från kroppen. Dennis Jonsson och Andreas Clarström hjälpte till genom att
sparka på huvudet. Sedan de fått av Christians huvud lekte Johan Flykt med
huvudet. Johan Flykt höll upp huvudet och sa att han alltid hade velat veta hur det
kändes att peta ut ögonen på någon. Han slängde sedan ner huvudet i graven.
Metsässä Johan Flykt puukotti Christiania kaulaan. Kaikki auttoivat Christianin pään irroittamisessa ruumiista. Dennis Jonsson ja Andreas Clarström auttoivat potkimalla päätä. Saatuaan Christianin pään irti, alkoi Flykt leikkimään sillä. Flykt piteli päätä ja sanoi, että hän on aina halunnut tietää, miltä tuntuisi jonkun silmien kaivaminen päästä. Sitten hän heitti pään hautaan.

Kyse ei ole varsinaisesti kavereista tai ystävistä, sillä ainoastaan Johan Flykt oli aikaisemmin tavannut uhrin, ja hänkin vain vajaa viikko aikaisemmin. Flykt ja Jonsson eivät myöskään tunteneet toisiaan, mutta Clarström oli kummankin kaveri. Flykt ja uhri tulivat kuitenkin hyvin juttuun, ja he tapasivatkin ahkerasti toisiaan menneen viikon aikana, lähinnä huumausaineiden käytön/hankinnan merkeissä.

Murhapäivän (7.9.2010) aamuna huomasi Flykt, pienen selkkauksen jälkeen, että noin 40 tablettia (mm. Nitrazepam, Zopiklon, Iktorivil) puuttui, ja hän arveli Christianin varastaneen ne. Tässä vaiheessa Flykt pyysi kaveriaan Andreas Clarström'iä apuun. Lääkkeitä ja Christiania etsittiin päivän aikana, mutta kumpiakaan ei löytynyt. Palattuaan Flyktin asunnolle, ottivat kaverukset Tramadolia ja polttivat pari 'jointtia'. Flykt kävi ulkona pari kertaa, ja toiselle kertaa törmäsi viimein Christianiin. Tämä halusi itse tulla Flyktin asuntoon selvittelemään asiaa.

Välittömästi asunnolle päästyään alkoi Flykt kyselemään lääkkeistä. Christian kielsi, että hän olisi niitä varastanut, jonka jälkeen Flykt löi tätä nyrkillä kasvoihin. Myös Clarström löi Christiania kasvoihin tai ohimoon, jonka jälkeen Christian putosi lattialle. Koska hän yhä edelleen kielsi varastaneensa lääkkeitä, eikä näyttänyt 'tarpeeksi' pelästyneeltä, jatkoivat kumppanukset uhrin hakkaamista sekä tutkivat uhrin taskut. Sieltä löytyi mm. Citodon- tabletteja, jotka Flykt ja Clarström jakoivat keskenään.

Noin 10 minuuutin kuluttua saapui paikalla Dennis Jonsson. Flykt sanoi tälle, 'ettei hänen tarvitse olla mukana tässä', mutta Jonsson meni suoraan olohuoneeseen, jossa tarttui Christiania kauluksesta ja löi tätä useita kertoja nyrkillä kasvoihin.

Flyktillä oli työkalupakki olohuoneessa, ja jossain vaiheessa joku otti sieltä esiin työkaluja, joilla Christiania aloitettiin pahoinpitelemään. Flykt itse löi uhria sekä jako- että lenkkiavaimilla, jotta uhri tunnustaisi, että tämä oli tabletit varastanut.

Jonsson ehdotti, että Christian vietäisiin kylpyammeeseen peloittelutarkoituksessa. Näin tapahtuikin. Kylpyhuoneessa pahoinpitely jatkui, ja raaistui, kunnes Christian, vihdoinkin ymmärtäessään, että on ns. tosi kysymyksessä, viimein tunnusti, että hän vei lääkkeet, ja ne olisivat hänen asunnollaan. Flykt ja Jonsson lähtivät etsimään niitä. Ei löytynyt, jonka jälkeen pahoinpitely jatkui. Christian vannoi uudestaan, että lääkkeet ovat hänen asunnollaan, jonne Flykt vielä kerran lähti niitä etsimään. Tälläkään kertaa niitä ei löytynyt.

Flyktin palatessa asunnolleen, oli kylpyhuoneen ovi suljettu. Jonsson ja Clarström sanoivat, että 'Christian oli valmis'.

Eri vaiheiden jälkeen kiedottiin uhri jätesäkkeihin, ja vietiin autolla Bollnäsin ulkopuolella olevaan metsikköön. Haudan kaivamisen yhteydessä paloiteltiin Christianin ruumis (pää ja kädet). Tapahtuma kuvattiin kännykällä.

Jonsson ja Clarström epäilivät, että Flykt ei pysty olemaan teosta hiljaa, joten he tulivat kaivamaan ruumiin ylös seuraavana päivänä, ja upottivat sen läheiseen järveen. Jättivät kuitenkin jostain syystä pään hautaan.

Flykt kertoikin sitten loppujen lopuksi teosta kaverilleen parin päivän sisällä, joka teki asiasta ilmoituksen poliisille 11.9.2010. Flykt ja Jonsson otettin kuulesteltavaksi 12.9.2010, Clarström seuraavana päivänä.

Flykt ja Clarström kiistivät osallisuutensa murhaan, mutta myönsivät törkeän pahoinpitelyn ja hautarauhan rikkomiseen syyllistymisen. Jonsson puolestaan 'tunnusti rikoksen', ja jätti oikeuden arvioitavaksi, millaisiin rikoksiin hän syyllistyi.

Kaikki tuomitut valittavat tuomioistaan hovioikeuteen, koska pitävät niitä aivan liian kovina. Odottivat korkeintaan 7 - 9 vuoden tuomioita.

Tapauksen esitutkintamateriaalissa (runsaat 1500 sivua) on kirjoitettuna auki kännykällä kuvattu ruumin paloittelu. Kertakaikkisen karmeaa luettavaa, mutta antaa kyllä samalla kuvan tekijöiden täydellisestä piittaamattomuudesta ja julmuudesta. Aika sanaton luettuaan kaiken sen. Valitettavasti se on aivan liian pitkä käännettäväksi, mutta osiahan siitä on tuolla ylempänä jo mainittu.

Kuolinilmoitus (Christian pääsi haudan lepoon vasta 4.12.2010):

Kuva
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
rara avis
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: Pe Touko 16, 2008 1:08 am

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja rara avis »

Pojat eivät olleet kovin puheliaalla tuulella, alkuun kielsivät tietävänsä mitään "Kickenin" (uhrin) katoamisesta, puhuivat ristiin ja "eivät muistaneet" päihteistä johtuen, asunto siivottiin tarkasti, koulussa käytiin ja pillerihuuruinen arki jatkui. Kaikilla oli taustalla pitkäaikaista sekäkäyttöä, uhrin isä oli auttanut poikaansa hakeutumaan katkaisuun, mutta sinne ei hän koskaan päässyt kohtalon päättäessä toisin.

Surullisinta oli minusta se että pillerit (Ritalin ym.), joiden varastamisesta Flykt oli varma, löytyivät lopulta hänen omasta piilostaan, jota hän ei vain muistanut. Uhri ei ollut niitä ottanut. Niiden takia häntä pidettiin verta-vuotavana ja teipattuna kylpyammeessa, johon lopulta kuoli. Pahoinpitelyn jatkuessa mainitaan myös, että uhri siirrettiin kylpyhuoneeseen, jotta koko asunto ei sotkeutuisi verestä. Tuossa esitutkintamateriaalissa on valokuvat kämpästä ja vaikka se olikin siivottu, poliisin Luminol-testissä ilmeni valtavat määrät veriroiskeita/jälkiä. Kuten myös (siivotussa) työkaluboksissa sekä työkaluissa.

Maahan haudattu uhri päätettiin myös siirtää siitä syystä, että hirvenmetsäskausi oli alkamassa ja arveltiin, että koirat saattaisivat haistaa ruumiin. Päätä ei löydetty pimeydessä, se oli "potkaistu epämääräisesti" kuoppaan, myös päihtymystila vaikutti. Vartaloa sekä käsiä poltettiin DNA-jälkien poistamiseksi. Hampaat hakattiin pois, ja laitettiin tupakka-askiin. Kahteen jätesäkkiin, joihin ruuminkappaleet oli pakattu, laitettiin hiekkaa painoksi ja ne upotettiin kaverin (Anders Kranz) avustuksella hänen tuntemaansa vesistöön. (Sukulaisen mökki sijaitsi siellä.)

Poikien olo alkoi olla tukala, sana kiersi ja viimein Luan Salathe-niminen henkilö teki ilmoituksen poliisille. Juuri hänen luonaan olivat Kicken sekä Flykt alunperin tavanneet. Jutun lähtiessä selviämään, pää (sekä osa hampaista) löydettiin ensin maastosta sekä sukeltaja löysi ruumiin myöhemmin Anders Krazin osoitettua upotuspaikan. Tuomiohin vaikutti se että oli vaikea näyttää toteen kuka pojista oli iskenyt kuolettavan iskun veitsellä uhriin. Tekijöiden nuori ikä (!) katsottiin lieventävänä seikkana. Tapaus käsiteltiin myös suljetuin ovin tekijöiden iän takia. Taustalla oli myös vanhoja pahoinpitelyjuttuja sekä huumausainerikoksia. Korvauksia tuli myös maksettavaksi uhrin omaisille.

Uhrin ruuminavauskuvat ovat myös löydettävissä Googlen avulla, en niitä tähän linkitä. Vaikka pojat siivosivat jälkiään, ruumiin polttaminen jne. sekä tupakantumppien kerääminen metsästä, jättivät he uhrille tämän tunnistettavissa olevan sormuksen sormeen. Jälkikoira löysi myös uhrin jalkineet maastosta.

Christian Larsson haudattiin kaksi päivää ennen 27-vuotis syntymäpäiviään.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä seuraa poikien tehtyä valituksen tuomioistaan, kiitos mielenkiintoisesta avauksesta!
CHG
Nikke Knakkertton
Viestit: 150
Liittynyt: Ma Touko 14, 2007 4:04 pm

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja CHG »

Tuomiohin vaikutti se että oli vaikea näyttää toteen kuka pojista oli iskenyt kuolettavan iskun veitsellä uhriin.
Tämä on aina 'hyvä' syy alentaa tuomioita... Ennemmin maksimituomio kaikille jos tekijän tunnistaminen ei porukkaa kiinnosta.
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3783
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Siinä sitä on white trashiä komeimmassa kukkeudessaan, selkeä kautisen paikka olisi ollut.
Kohta ne on nuokin kaverit vapaalla...
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Aftonbladetin otsikko oli, että "tortyrade sin kompis till döds", niin ajattelin että olisivat olleet kavereita.

Mitä tiedetään tästä Dennis Jonssonista muuta kuin että muiden tekijöiden ja uhrin tapaan oli sekakäyttäjä? Hänethän tuomittiin samalla myös johonkin toiseen tapaukseen liittyen törkeästä pahoinpitelystä. Uhria ei oltu viety kylpyammeeseen, lyöty työkaluilla tai muuten kidutettu ennen kuin Jonsson tuli paikalle. Tulee mieleen, että olisiko tämä voinut jäädä tavalliseksi pahoinpitelyksi ilman Jonssonia ja hänen ehdotustaan siirtää uhri kylpyammeeseen ja mahdollista muuta yllytystä. Kiinnostaisi Jonssonin taustat, ja onko hänellä muita rikostuomioita enemmän kuin muilla tekijöillä. Kiinnitin heti huomiota siihen, että hänellä on tyhjä katse. Suu hymyilee, mutta silmissä ei näy mitään tunnetta. Muut tekijät mielestäni näyttävät jokseenkin tavallisilta, Flykt tosin temperamenttiselta mikä kyllä ilmenee teonkuvauksestakin.

Ruotsissa on ilmeisesti joku oma rangaistusasteikkonsa alle 21-vuotiaille, ja näiden saamat tuomiot ovat aikalailla maksimi, mitä tuon ikäinen voi saada. Alle 21-vuotias ei siellä ilmeisesti voi saada elinkautista (?).

Jokatapauksessa täällä on aiheesta paljon keskustelua: https://www.flashback.org/t1295896

Andreas Clarströmin profiili löytyy Facebookista.

Edit: Huom. tuo arabimies, jota Andreas Clarström kutsuu "pappaksi" seinäkuvassa, ei ole hänen biologinen isänsä vaan isäpuoli joka kasvatti hänet. Andreas Clarströmin biologinen isä on Ruotsissa syntynyt Suomen kansalainen, jolla on myös täysin suomalainen nimi. Siitä on 2-3 sivun verran keskustelua em. linkissä.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7240
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Kai tuo huimausaineiden käyttö aiheuttaa jonkinmoista tunnekylmyyttä. Niin hullulta tuntuu, että joidenkin pillereiden takia ollaan valmiita tappamaan.
Vaikka onhan sitä viinapullostakin toki tappoja tehty... :|
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Ihan mitkään täysipäiväiset sekakäyttäjät tässä ei ole kyseessä, sillä Dennis Jonsson
on ollut töissä Scandic hotellissa kokkina ja Andreas Clarström isänsä veljen pizzeriassa. Clarströmin profiilista näkyy, että hän on juhlinut paljon joten ilmeisesti juhlinnan yhteydessä on käyttänyt. Tekijöitä on kuvailtu Aftonbladetissa tavallisiksi. Jännä miten tällaiseen tekoon pystyvät pystyy pitämään yllä normaalia julkisivua.
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

rara avis kirjoitti:Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä seuraa poikien tehtyä valituksen tuomioistaan.
Molemmat osapuolet ovat valittaneet tuomioista, syytetyt haluavat vapauttavat tuomiot, syyttäjä vaatii tuomioiden kiristämistä. Asiaa puidaan hovioikeudessa 12.9.2011.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Siru83
Adrian Monk
Viestit: 2724
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 9:18 pm

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Siru83 »

Ei sanota, että ketkä valittaa. Olisiko Clarström ja Jonsson?
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

De tre 19-åringarna har sedan tidigare överklagat domen och nu väljer även åklagare Ann-Charlotte Bålman att göra detsamma.
Kaikki kolme 19-vuotiasta ovat jo aikaisemmin valittaneet tuomiosta, ja nyt myös syyttäjä Ann-Charlotte Bålman tekee samoin.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Hovioikeus laski Dennis Jonsson'in saamaa tuomiota vuodella yhteentoista vuoteen, muiden saamat tuomiot pysyivät ennallaan.

Andreas Clarström'in puolustusasianajaja Leif Silbersky uskoo, että tuomioihin ei enää haeta/tule muutoksia.

Hovioikeuden päätöksestä käy myös ilmi puolustusasianajajille (4 kpl) maksettavat palkkiot, yhteensä 600 000 SEK (noin 66 000 €). Palkkiot maksetaan valtion varoista.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Uhrista ruumiinavauksen yhteydessä otetut kuvat ovat vuotaneet julkisuuteen. Ei herkkähermoisille ...

Ruumiinavauspöytäkirja
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Avatar
Westi84
Nikke Knakkertton
Viestit: 171
Liittynyt: Su Heinä 12, 2009 4:01 am
Paikkakunta: Oopperakaupunki

Re: Nuoret miehet kiduttivat kaverinsa hengiltä Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Westi84 »

This file can only be downloaded with SpeedyShare Premium. Get Premium Now!
Saakos sitten ladattua muuten?
Engineer: “Kimi , you are on pole”.
Kimi: Thank You
Vastaa Viestiin