Kiinalaismies piti kuutta naista seksiorjinaan

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
humma
Poliisikoira Rex
Viestit: 284
Liittynyt: Ke Kesä 29, 2011 12:22 am

Kiinalaismies piti kuutta naista seksiorjinaan

Viesti Kirjoittaja humma »

En oikein tiennyt mihin osioon tämän laittaisin, mutta taas uusi "kauhukellari" löytyi. Kuinhan paljon näitä vielä paljastuu? En äkikseltään löytänyt muualta kuin laatulehti iltiksestä juttua, englanti ei kauhean hyvin taivu. Kiina vielä vähemmän. Ihmettelen vain, että jos miehellä on perhettä, niin miten ihmeessä tuollaista kellariorjalaumaa ei ole huomattu? Mikä tuota ukkoa vaivaa?! Järkyttävää.

Kiinan poliisi on pidättänyt 36-vuotiaan miehen, jota epäillään kuuden naisen julmasta vangitsemisesta.

BBC:n mukaan Henanin maakunnassa sijaitsevassa Luoyangissa asunut mies oli kaivanut talonsa alle kaksi kellarihuonetta, joihin hän vangitsi yhteensä kuusi sieppaamaansa naista.

Yökerhoissa tai baareissa työskennelleet naiset olivat vankeina kahden vuoden ajan. Miehen uskotaan raiskanneen uhrejaan toistuvasti, ja surmanneen heistä kaksi. Mies pyrki pitämään vankinsa kurissa muun muassa ruokkimalla heitä vain joka toinen päivä. Mies halusi pitää uhrinsa heikkoina, etteivät he olisi pystyneet vastustamaan häntä.

Tapaus tuli ilmi, kun hän päästi yhden uhreistaan ulos. 36-vuotias halusi, että nainen olisi myynyt seksiä muille miehille ja tuonut rahat hänelle. Asiakkaiden sijasta nainen hakeutuikin poliisin puheille ja antoi miehen ilmi.

23-vuotias nainen johdatti poliisit kauhujen kellariin. Poliisi löysi sieltä kolme vangittua naista, ja kahden naisen ruumiit matalaan hautaan kätkettynä.

Seksiorjien pitämisestä epäilty mies otettiin kiinni, kun hän yritti paeta Luoyangista. Kiinalaisten tiedotusvälineiden mukaan mies on naimisissa ja yhden lapsen isä.

IL
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201109 ... 0_ul.shtml
Avatar
Hannaaaa
Sabrina Duncan
Viestit: 356
Liittynyt: Ti Elo 23, 2011 8:30 am

Re: Kiinalaismies piti kuutta naista seksiorjinaan

Viesti Kirjoittaja Hannaaaa »

Löytyi pari pätkää tästä jutusta, ja yhestä tosiesta saman kaltasesta, joka myös tapahtui Kiinassa ihan hetki sitten. Suomensin kaikki oleelliset seikat vaan. Saatte lukia loput ite :P.

Miehen nimi on Li Hao, 34 vuotias palomies. Hao tunnetaan kovana työmiehenä. Hänellä on vaimo ja poika lapsi.
Ilmeisesti mies on pitänyt jo parisen vuotta naisia maanalaisessa kellarissa kaupungin keskustan läheisyydessä.
The Southern Metropolis Daily sanoo, että Li Hao tuunnustaa ostaneensa maanalaisen kellarin jo nelisen vuotta sitten. Hän kertoo viettäneensä aikaa siellä kaivellen kellarin alle tyrmää, jossa hän voisi sitten kaikessa rauhassa tuhlata aikaa vankien kanssa aina kaksi viikkoa kuusta.
Vaimohan luonnollisesti ihmettelee, missä mies viettää öisin aikaansa. Li Hao oli sepittänyt vaimolleen näppärän tarinan, että on töissä vartiana öisin.

Hao jäi tässä kuussa kiinne teoistaan, kun yksi "orjista" pääsi karkuun ja ilmoitti asiasta poliisille.

6.9.2011 Tyrmästä löydettiin kahden naisen ruumiit. Naiset olivat kuolleet jo viime vuonna.
Kuvia tyrmästä.
Kuva

Kuva


http://www.whatsonsanya.com/news-18168- ... henan.html
http://www.chinahush.com/2011/09/24/gov ... -2-killed/

2010 pidätettin 40v mies Zeng Qiangbao ‘Dungeon Devil’ , joka oli kidnapannut kaksi teini tyttöä. Mies oli pitänyt tyttöjä kellarissa yht. 590 päivää joista 317 päivää Zeng oli hakannut ja raiskannut tyttöjä toistuvasti.

Kuva

http://www.allvoices.com/contributed-ne ... ist-to-die
Mitä sitte?
Pirhonen
Olivia Benson
Viestit: 734
Liittynyt: Su Joulu 14, 2008 4:52 pm

Re: Kiinalaismies piti kuutta naista seksiorjinaan

Viesti Kirjoittaja Pirhonen »

On kyllä sairasta menoa. No jos ketään lohduttaa niin kiinassa taitaa rangaistukset olla hieman eritasoa kuin suomessa... Eiköhän tuo äijä hirtetä epäilen, tosin ei se tehtyä tekemättömäksi saa.
Nemesia
Neuvoja-Jack
Viestit: 574
Liittynyt: Su Loka 12, 2008 5:54 pm

Re: Kiinalaismies piti kuutta naista seksiorjinaan

Viesti Kirjoittaja Nemesia »

Kaulakiikkuun vaan tekijä. Tuollaisia ei tarvitse eikä pidä maan päällään kantaa. Ehkä maailma on huomenna jo hieman parempi paikka.
Avatar
Hannaaaa
Sabrina Duncan
Viestit: 356
Liittynyt: Ti Elo 23, 2011 8:30 am

Re: Kiinalaismies piti kuutta naista seksiorjinaan

Viesti Kirjoittaja Hannaaaa »

Kiinassa sentään osataan antaa kunnon rangaistukset, niin myös Thaimaassa. Suomessa lakikirjaa käytetään lasin alustana. Sillä ei oikeestaan tee yhtään mitään.
Mitä sitte?
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Kiinalaismies piti kuutta naista seksiorjinaan

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Oliko tuolla ukolla netti tuossa huoneessa missä piti naisia vai mitä se toimistohuone tuossa kuvassa meinaa ?
Clivia
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 14
Liittynyt: Ti Elo 09, 2011 12:22 pm

Re: Kiinalaismies piti kuutta naista seksiorjinaan

Viesti Kirjoittaja Clivia »

Tiina kirjoitti:Oliko tuolla ukolla netti tuossa huoneessa missä piti naisia vai mitä se toimistohuone tuossa kuvassa meinaa ?
Ei ollut nettiä, mutta tietokoneita naisten viihdykkeenä.

"However the rooms are surprisingly equipped with computers (with no Internet connection) for their entertainment."
http://www.chinahush.com/2011/09/24/gov ... -2-killed/
Vastaa Viestiin