Iwao Hakamada - julistettiin syyttömäksi 56 vankilavuoden jälkeen

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6833
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Iwao Hakamada - julistettiin syyttömäksi 56 vankilavuoden jälkeen

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Japanissa kohistaan mahdollisesta oikeusmurhasta. Oikeus on tällä viikolla vapauttanut vankilasta Iwao Hakamada -nimisen ex-nyrkkeilijän, joka on istunut lähes 50 vuotta ― tiettävästi ennätyspitkän ajan ― odottamassa kuolemantuomion täytäntöönpanoa.

Kuolemantuomioon johtanut veriteko sattui kesäkuun 30. päivänä 1966. Tuolloin Hakamadan työnantajan kotitalossa roihusi tulipalo. Palaneesta talosta löydettiin työnantaja, tämän vaimo ja kaksi lasta kuolleena. Tulipalo ei ollut kuitenkaan heidän kuolemanaiheuttaja: perhe oli puukotettu hedelmäveitsellä ennen paloa. Talosta oli myös varastettu rahaa noin 200 000 jenin edestä.

Kaksi kuukautta myöhemmin Hakamada pidätettiin epäiltynä surmista. Hän myönsi ensin teot, mutta pyörsi myöhemmin puheensa. Hänen ja lakimiestensä mukaan tunnustus johtui poliisien pitkistä ja kovakouraisista kuulusteluista. Hakamadaa tentattiin kaikkiaan 264 tuntia 23 päivän aikana. Uupuneen epäillyn ei annettu pitää juoma- eikä vessataukoja kuulustelujen aikana. Lisäksi Hakamada väittää, että kuulustelijat pahoinpitelivät häntä.

Kaksi vuotta murhien jälkeen oikeus tuomitsi Hakamadan kuolemaan. Syyllisyyden puolesta puhui tunnustus sekä pyjama, josta löytyi hieman verta ja bensiiniä. Korkein oikeus siunasi ratkaisun vuonna 1980.

Tuomiota ei kuitenkaan pantu täytäntöön. Hakamada vaati vuosien aikana useasti tapauksen uudelleenavaamista. Vaatimuksensa toteutui lopulta vuonna 2008.

Oikeuden rattaat pyörivät hitaasti Japanissa. Uutta oikeussessiota ei ole vielä pidetty, mutta tällä viikolla oikeus päätti, että 78-vuotias Hakamada voi odottaa uusintaoikeudenkäyntiä vapaudessa. Uusintaoikeudenkäyntiin on motivoinut muun muassa DNA-testit, jotka osoittavat, että Hakamadan DNA ei ole yhteneväinen uhreista löytyneiden jälkien kanssa. Puolustuksen mukaan murhaoikeudenkäynnissä todisteena esitety veriset vaatteetkaan eivät sovi Hakamadalle. Tiivistetysti voidaan sanoa, että poliisin epäillään aikoinaan peukaloineen todistusaineistoa. Hakamadan lakimiehet ovat ihmetelleet myös poliisin intensiivisiä kuulusteluja: miksi Hakamadalta olisi tarvinnut kärkkyä tunnusta noin 20 päivän ajan keskimäärin 10 tuntia päivässä, jos kerran todisteet häntä vastaan olivat oikeasti vankkoja.

Japanissa on tyypillistä, että kuolemaantuomitut eristetään. Asiaan kuuluu myös se, että vanki saa tietää vasta viime hetkellä, milloin teloitus toteutetaan. Omaisille teloituksesta kerrotaan vasta jälkikäteen. Aika vankeudessa on raskas, ja moni tulee hulluksi odotusvuosien aikana. Hakamadankaan mielenterveys ei ole entisensä vuosikymmenten lusimisen jälkeen. Perheenjäsentensä mukaan hänellä on ainakin vaikeuksia järkevän puheen tuottamisessa. Joitakin vuosia sitten tehdyssä lääkärintarkastuksessa psykiatri arvioi Hakamadan kärsivän laitospsykoosista (institutional psychosis).

Lähteet:
* Japan Times 9.5.2008: On death row and a cause celebre
* Guardian 10.9.2009: Prisoners driven insane on Japan's death row, says Amnesty
* Helsingin Sanomat 27.3.2014: Yli 40 vuotta sitten kuolemaan tuomittu pääsee vankilasta Japanissa
* Yle 27.3.2014: Maailman pitkäaikaisin kuolemansellin asukas vapautetaan, todisteita epäillään väärennetyiksi
* Ilta-Sanomat 27.3.2014: 1960-luvulla kuolemaan tuomittu saa uuden oikeudenkäynnin
* MTV 29.3.2014: Odotti kuolemantuomiota lähes 50 vuotta – todisteet olivatkin vääriä


Keissi muistuttaa Sakae Mendan (s. 1925) tapausta. Mendaa syytettiin vuonna 1948 tapahtuneesta kaksoismurhasta, jossa sai surmansa eräs buddhalainen pappi ja tämän vaimo. Mies tuomittin kuolemaan vuonna 1951, mutta todettiin syyttömäksi uusintaoikeudenkäynnissä vuonna 1983. Myös Menda kertoi tunnustaneensa poliisin harjoittaman kidutuksen vuoksi. Uusintaoikeudenkäynnissä kävi ilmi, että poliisi oli salannut miehen alibin.

Henkilöstä kaksi ketjua. Ne yhdistetty ja otsikko päivitetty
-NILS-
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17465
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Maailman pisimpään kuolemansellissä ollut vanki julistettu syyttömäksi

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Tiettävästi maailman pisimpään kuolemansellissä virunut vanki on vapautettu syytteistä Japanissa.

Shizuokalainen oikeusistuin katsoo, että vuonna 1968 kuolemaan tuomittu, nyt 88-vuotias Iwao Hakamada on syytön. Hänet tuomittiin aikanaan neljän ihmisen murhasta.
Vuosien varrella heräsi kuitenkin epäilyksiä pakotetusta tunnustuksesta ja väärennetyistä todisteista. Vuonna 2014 oikeus määräsi jutun uudelleen käsiteltäväksi ja vapautti Hakamadan odottamaan käsittelyn etenemistä.

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/7871868
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17465
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Maailman pisimpään kuolemansellissä ollut vanki julistettu syyttömäksi

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Iwao virui vankilassa lähes 50 vuotta odottaen kuolemaansa – julistettu nyt syyttömäksi
Japanilainen 88-vuotias Iwao Hakamada oli kenties maailman pisimpään kuolemantuomiotaan odottanut henkilö.

Hän virui japanilaisessa vankilassa 56 vuotta ja odotti, milloin hänen tuomionsa laitettaisiin toteen. Sitä ei koskaan tapahtunut, sillä shizuokalainen oikeusistuin päätti tänään torstaina, että Hakamada on syytön.
Hakamada tuomittiin kuolemaan vuonna 1968 silloisen esimiehensä, tämän vaimon ja kahden teini-ikäisen lapsen murhasta. Väitetty murha tapahtui kaksi vuotta aiemmin.
Hakamada tunnusti teot, mutta perui myöhemmin tunnustuksensa. Tunnustus oli Hakamadan mukaan saatu painostamalla ja hakkaamalla. Vuosien varrella ilmeni myös epäilyksiä väärennetyistä todisteista.

Tapaus käsittelyyn uudelleen
Vuonna 2014 oikeus määräsi jutun uudelleen käsiteltäväksi ja vapautti Hakamadan odottamaan käsittelyn etenemistä. Jutun avaamisesta uudelleen väännettiin kuitenkin tämän jälkeen eri oikeusasteissa vielä vuosia.

Kuolemanrangaistuksella vankka tuki
Hakamadan asianajaja Hideyo Ogawa on luonnehtinut, että vuosikymmeniä kestäneen, enimmäkseen eristyksessä vietetyn vankeuden jälkeen hänen asiakkaansa vaikuttaa joskus kuin fantasiamaailmassa elävältä.
Japani on Yhdysvaltojen ohella ainoa teollistunut demokratia, jossa kuolemanrangaistus on edelleen käytössä. Käytännöllä on maassa vahva julkinen tuki.
Viime joulukuussa kuolemanrangaistusta odotti Japanissa noin sata vankia.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/iwa ... #gs.f6o05z
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5617
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Maailman pisimpään kuolemansellissä ollut vanki julistettu syyttömäksi

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Syys 26, 2024 10:12 am
Hakamadan asianajaja Hideyo Ogawa on luonnehtinut, että vuosikymmeniä kestäneen, enimmäkseen eristyksessä vietetyn vankeuden jälkeen hänen asiakkaansa vaikuttaa joskus kuin fantasiamaailmassa elävältä.


On kyllä ihme jätkä kun jää fantasioimaan. Saanut kuitenkin sitä teollistunutta demokratiaa oikein kunnolla. Luulisi kaiken olevan vähintäänkin hyvin.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
PoliisimestariSisu

Re: Maailman pisimpään kuolemansellissä ollut vanki julistettu syyttömäksi

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Ihme ettei tuossa ajassa kuollut puhtaaseen vitutukseen.
Susiraja
Harjunpää
Viestit: 336
Liittynyt: Ke Elo 16, 2023 9:58 pm
Paikkakunta: Planeetta Kuu

Re: Iwao Hakamada - julistettiin syyttömäksi 56 vankilavuoden jälkeen

Viesti Kirjoittaja Susiraja »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Syys 26, 2024 10:12 am Hakamadan asianajaja Hideyo Ogawa on luonnehtinut, että vuosikymmeniä kestäneen, enimmäkseen eristyksessä vietetyn vankeuden jälkeen hänen asiakkaansa vaikuttaa joskus kuin fantasiamaailmassa elävältä.
Olisikin ollut outoa jos olisi selvinnyt täysin tervejärkisenä kokemastaan. Vieläpä eristyksissä. Vähemmästäkin nuppi sekoaa.
Valtio tuhosi täysin tämän ihmisen elämän.
Rapsuttaja
Martin Beck
Viestit: 788
Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm

Re: Iwao Hakamada - julistettiin syyttömäksi 56 vankilavuoden jälkeen

Viesti Kirjoittaja Rapsuttaja »

Kaikki on suhteellista. Japanissa yksinäiset vanhukset tekevät rikoksia päästäkseen vankilaan. Siellä vankilassa valmistetaan mm. kenkiä kaikessa hiljaisuudessa ja kuri on kuin armeijassa. Länsimaisissa vankiloissa saa pelätä raiskauksia ja väkivaltaa.
Millions must go.
Susiraja
Harjunpää
Viestit: 336
Liittynyt: Ke Elo 16, 2023 9:58 pm
Paikkakunta: Planeetta Kuu

Re: Iwao Hakamada - julistettiin syyttömäksi 56 vankilavuoden jälkeen

Viesti Kirjoittaja Susiraja »

Rapsuttaja kirjoitti: To Syys 26, 2024 3:29 pm Kaikki on suhteellista. Japanissa yksinäiset vanhukset tekevät rikoksia päästäkseen vankilaan. Siellä vankilassa valmistetaan mm. kenkiä kaikessa hiljaisuudessa ja kuri on kuin armeijassa. Länsimaisissa vankiloissa saa pelätä raiskauksia ja väkivaltaa.
Tosin ei voi verratakaan heitä tähän Iwaon kokemaan , koko paras aika elämässä olla vankilassa. Haaveet perheestä ja muusta sai kuopata.
Vastaa Viestiin