Kuolemantuomio Suomen somalille 2014

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Kuolemantuomio Suomen somalille 2014

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

: 12.11.2014 20:17


Suomen viranomaiset yrittävät estää Suomessa pitkään asuneen somalialaisen kuolemantuomion täytäntöönpanon, kertoo Helsingin Sanomat.
Somalian kansalainen, joka on asunut pitkään Suomessa, tuomittiin viime viikolla kuolemaan Somaliassa. Hän oli syytteessä murhasta, joka tapahtui mogadishulaisessa moskeijassa. Somalialainen tuomittiin 4. marraskuuta opiskelijan kaulan katkaisemisesta, joka tapahtui 13. lokakuuta.

- Suomi vastustaa ehdottomasti kuolemanrangaistusta, ja pidämme sitä vakavana ihmisoikeusloukkauksena. Meillä on lain mukaan velvollisuus pyrkiä saamaan tuomion täytäntöönpano estettyä ja tuomio kumottua, kertoo ulkoministeriön konsuliyksikön päällikön sijainen ja kriisi- ja avustustiimin johtaja Jussi Tanner Helsingin Sanomille.

44-vuotiasta somalialaista aiotaan avustaa konsulipalvelulain mukaan samalla tavalla kuin ketä tahansa Suomen kansalaista.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan somalialainen lähti Somaliaan aiemmin tänä vuonna.


IS
Gods made heavy metal.
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja Bias »

En kannata kuolemantuomiota, mutta toivon, ettei tätä miestä aiota nyt raahata Suomeen istumaan muutamaa vuotta, anneta kansalaisuutta ja sitten päästetä vapaalle jalalle täällä. Eikö Suomen valtio ole jo antanut tälle miehelle tarpeeksi, vaan pitää yrittää pelastaa mies omalta itseltään vielä Somaliassakin?
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
Avatar
Kalistinpää
Hetty Wainthropp
Viestit: 473
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:16 pm

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja Kalistinpää »

Ymmärsinkö oikein?
Kyseessä on Somalian kansalainen, joka on asuskellut Suomessa, palannut takaisin Somaliaan ja tehnyt siellä murhan.
Nyt sikäläisten lakien mukaan langetettu rangaistus halutaan Suomen viranomaisten toimesta kumota vetoamalla siihen että somalialainen onkin ilmeisesti muuttunut suomalaiseksi vaikka onkin edelleen somalialainen?
Mikäs se tämä tämmöinen konsulipalvelulaki sitten oikein olikaan? Kuulostaa kätevältä.

Vinkkinä viranomaisille että esim. Yhdysvalloissa on taidettu toista tuhatta koijaria teloittaa viime vuosikymmeninä, miksette sinne mene esittelemään lakejanne?
- Oderint dum metuant -
Avatar
Anti-Bini Laden
Jack Bauer
Viestit: 986
Liittynyt: Pe Kesä 07, 2013 8:49 pm
Paikkakunta: Pakistan
Viesti:

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja Anti-Bini Laden »

Joo ei kiitos Suomeen. Noita helvetin somaliräppineekereitä notkuu jo ihan tarpeeks lähes jokaisessa Suomalaisessa kauppakeskuksessa.
Jotain rajaa tolle vitun hyysäämiselle. Sijoittaisi noikin resurssit esim. lasten,vanhusten yms. hoitoon.
" Paha asettaa tekijän mytologiseen narratiiviin joka on
epävarmuutta siedettävämpi vaihtoehto "
Dr Bergmeister
Adrian Monk
Viestit: 2803
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 10:37 pm
Paikkakunta: Pohjanmaan rannikkoseutu

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja Dr Bergmeister »

Niin, en minäkään kannata kuolemantuomiota, mutta eiköhän tämän miehen olisi pitänyt tietää mitä seuraa siitä, että ottaa ja murhaa itse jonkun. Kun kerran on Somalian kansalainen ja tapahtumapaikka on siellä. Tämä asia ei kuulu Suomen viranomaisille, koska mies ei ole edes Suomen kansalainen. Ei missään nimessä enää Suomeen, se tästä nyt enää puuttuu että tänne muutamaksi vuodeksi lusimaan ja sitten vapaana kulkemaan.
Gods made heavy metal.
Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 907
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 7:11 pm

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

Jihadi-Jomppa äkkiä Suomeen! Ne voivatten tappaa sen!

Edit: Ai, niin. Olimpa hölmö. Suomihan on hiljaisesti hyväksynyt Jihadi-Jompan metsästyksen.
Avatar
rane
Remington Steele
Viestit: 238
Liittynyt: Ti Tammi 10, 2012 5:17 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja rane »

Toivottavasti tuonkin murhaajan pää irtoaa yhtä helposti kuin murhaamansa opiskelijan.... :twisted:
Suurinta suvaitsemattomuutta esiintyy siellä, missä omasta mielestä ollaan kaikista suvaitsevaisimpia.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Tässä netistä löytyneitä uutisia asian tiimoilta (värjäykset minun):
Somalia: Man sentenced to death after he beheaded a University student

Mogadishu: The Banadir Regional Court on Wednesday sentenced to death a man who was found guilty of killing a university student last month in Somalia’s capital Mogadishu.
The court found on Said Haji Hussein that he beheaded Ahmed Abdi Osoble on 13th October 2014 in a mosque in the neighborhood of Argentina’s Karan district.
Dr. Hassan Mohamed Nur, Deputy of National Prosecutor, presented in front of the court evidences indicates that Said Haji Hussein deliberately killed Mr. Ahmed Abdi Osoble. The defendant Said Haji has admitted the killing of Osoble arbitrary.
Dr. Hashi Elmi Nur, chairman of the Banadir Regional Court, has announced the death sentence of the man convicted of the murder.
Previously, the convict lived in Canada, but he moved to Finland, and returned to Somalia soon.
http://www.mareeg.com/somalia-man-sente ... y-student/
After the Maghrib prayers of last night one of the congregations in one of the mosques in Mogadishu's Kaaraan District was beheaded right in front of the mosque.

No one knows the reason behind the killing. Some of the residents of Xaafada Xaajiyo Culumo neighborhood said the killer was a person who just returned from abroad. The Deputy Chairperson of Kaaraan within the security department of the district administration Mr. Mohamed Ibrahim Yusuf told us on the line to Kaaraan that the authorities managed to arrest the killer and is in police custody.
http://dalsanradio.com/articles/8839/A- ... in-Kaaraan

Ja suomeksi:
Suomi yrittää kumota somalimiehen kuolemantuomion – mies asunut Suomessa pitkään

Ulkoministeriön konsuliyksikön päällikkö Teemu Turunen sanoo, että viranomaiset ovat olleet yhteydessä somalihallintoon asiassa. Somalialaismedian mukaan mies sai tuomion murhasta. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Suomessa pysyvästi asunut somalialainen mies on tuomittu kuolemaan Somaliassa. Asian vahvistaa ulkoministeriön konsuliyksikön päällikkö Teemu Turunen.

Ulkoministeriö sai tiedon asiasta viime perjantaina Somaliasta suomalaiselta kansalaisjärjestöltä.

Konsuliyksikkö auttaa ulkomailla vaikeuksiin joutuneita suomalaisia tai Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia. Turunen sanoo, että Suomesta on oltu yhteydessä somalihallintoon. Hän kuvailee keskusteluyhteyttä hyväksi.

– Suomella on hyvin jyrkkä kanta kuolemantuomioon ja missään tapauksessa emme sitä hyväksy. Pyrimme tekemään kaiken voitavamme sen kumoamiseksi, Turunen sanoo.

Hänen mukaansa huolta aiheutti ensimmäiseksi se, miten paljon suomalaisviranomaisilla on aikaa auttaa miestä ennen kuolemantuomion täytäntööpanoa. Turunen sanoo, että tuomiosta on parhaillaan meneillään valitusaika.

– Valitusajan puitteissa voimme vielä vaikuttaa tilanteeseen.

Tiedot rikoksesta ristiriitaisia

Ulkoministeriön konsuliyksikön päällikkö Teemu Turunen sanoo Yle Uutisten haastattelussa, ettei kuolemaan tuomittu somalimies ole Suomen kansalainen. Ulkoministeriöstä on oltu yhteydessä tuomitun läheisiin Suomessa ja muualla.

Somalialaisen Mareeg Median mukaan mies murhasi viime kuussa yliopisto-opiskelijan katkaisemalla tämän pään moskeijassa Somalian pääkaupungissa Mogadishussa.

Turunen sanoo, että heidän somalialaisviranomaisilta saamansa tiedot rikoksesta ovat ristiriitaisia. Tämän enempää hän ei suostu kommentoimaan rikosta tai henkilön taustoja.
http://yle.fi/uutiset/suomi_yrittaa_kum ... an/7622573
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8310
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Mitä helvettiä Suomen ulkoministeriö yrittää sotkeutua Somalian lainsäädännön mukaiseen tuomioon Somalian kansalaiselle Somaliassa tekemästään rikoksestaan?
Saatanan valkoiset herrat, maailmanparantajat.
Saatanan vouhakkeet, menkää Kiinaan, siellä sitä vasta kuolemantuomiota käytetäänkin.
Vai meneekö ulkoministeriöllä paskat housuun kun puhutaan Kiinan ihmisoikeuksista ja kuolemanatuomioista?
Ai niin, ne kauppapoliittiset syyt ajaa tässä tapauksessa vasemmaltakin ohi.

Missä on yhdenvertaisuus näissä asioissa? Jos joku tulee tänne länkyttämään että onhan Suomi tuominnut kaikki kuolemantuomiot, niin miksi ei ole alettu kongreettisiin toimenpiteisiin näiden pelastamiseksi Suomeen??? Väkiluku kasvaisi erittäin halvalla työvoimalla, kelpaisi Kokoomuksellekkin varmaan halpa työvoima joka olisi kiitollinen valkoiselle herralle elämästään.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
JackSparrow
Hetty Wainthropp
Viestit: 481
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2012 11:47 am
Paikkakunta: Pori

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja JackSparrow »

Nyt kyllä: Mitä aktuaalia vittua! Suomalainen somali?? Tappaa Somaliassa, saa kuolemantuomion ja Suomi yrittää estää sen. :?: :?: :?:
Ei helvetti, avaan kaljan.
Syntyminen on vain kuoleman odotusta
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

kakkosurpo kirjoitti:Mitä helvettiä Suomen ulkoministeriö yrittää sotkeutua Somalian lainsäädännön mukaiseen tuomioon Somalian kansalaiselle Somaliassa tekemästään rikoksestaan?
Asiahan kerrotaan ensimmäisessä viestissä. Syy on Suomen laki.

Laki kertoo:
2 §
Konsulipalvelun saaja


Jos konsulipalvelun antamisesta ei toisin säädetä, tämän lain 3―10 luvussa tarkoitettuja konsulipalveluja annetaan suomalaiselle yhteisölle sekä henkilölle, joka on Suomen kansalainen taikka sellainen Suomessa pysyvästi asuva ulkomaalainen, jolla on oikeus tai jolle on myönnetty lupa oleskeluun tai työntekoon pysyvässä tai siihen verrattavassa tarkoituksessa Suomessa.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja Bias »

Laki kertoo:
2 §
Konsulipalvelun saaja


Jos konsulipalvelun antamisesta ei toisin säädetä, tämän lain 3―10 luvussa tarkoitettuja konsulipalveluja annetaan suomalaiselle yhteisölle sekä henkilölle, joka on Suomen kansalainen taikka sellainen Suomessa pysyvästi asuva ulkomaalainen, jolla on oikeus tai jolle on myönnetty lupa oleskeluun tai työntekoon pysyvässä tai siihen verrattavassa tarkoituksessa Suomessa.
Kyseessä on Somalian kansalainen, joka asuu Somaliassa. Se, että hän on aiemmin asunut Suomessa ei tee hänestä Suomen kansalaista. Minä lukisin tuota niin, että pitää olla joko Suomen kansalainen tai asua tällä hetkellä pysyvästi Suomessa, ei niin, että on joskus asunut. Jos riittää, että on joskus asunut, niin tarkoittaako se sitä, että jos on asunut Suomessa 50v sitten, on edelleen oikeus saada Suomen konsulin palveluja? Jos ei tarkoita, mihin vedetään raja?
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Bias kirjoitti:Laki kertoo:
2 §
Konsulipalvelun saaja


Jos konsulipalvelun antamisesta ei toisin säädetä, tämän lain 3―10 luvussa tarkoitettuja konsulipalveluja annetaan suomalaiselle yhteisölle sekä henkilölle, joka on Suomen kansalainen taikka sellainen Suomessa pysyvästi asuva ulkomaalainen, jolla on oikeus tai jolle on myönnetty lupa oleskeluun tai työntekoon pysyvässä tai siihen verrattavassa tarkoituksessa Suomessa.
Kyseessä on Somalian kansalainen, joka asuu Somaliassa. Se, että hän on aiemmin asunut Suomessa ei tee hänestä Suomen kansalaista. Minä lukisin tuota niin, että pitää olla joko Suomen kansalainen tai asua tällä hetkellä pysyvästi Suomessa, ei niin, että on joskus asunut. Jos riittää, että on joskus asunut, niin tarkoittaako se sitä, että jos on asunut Suomessa 50v sitten, on edelleen oikeus saada Suomen konsulin palveluja? Jos ei tarkoita, mihin vedetään raja?
Jep, kansalaisuudella ei ole merkitystä. Tuo "sellainen Suomessa pysyvästi asuva ulkomaalainen, jolla on oikeus tai jolle on myönnetty lupa oleskeluun" selittää asian ei-kansalaisten osalta: oleskelulupa on se oleellinen juttu.

Jos ulkomaalainen on 50 vuotta sitten muuttanut pois Suomesta, oleskelulupaa ei voi olla, sillä pysyväkin lupa perutaan jos henkilö muuttaa pysyvästi pois Suomesta. Jos ei ilmoita muuttaneensa pysyvästi Suomesta, 2 vuotta tulkitaan pysyväksi poismuutoksi.

Lähteenäni Maahanmuuttovirasto.
Viimeksi muokannut PaxCow, To Marras 13, 2014 4:10 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Rotten Ralph
Lauri Hanhivaara
Viestit: 140
Liittynyt: Ke Syys 26, 2007 9:33 pm

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja Rotten Ralph »

Valtio vois lähetää estämisen sijaan askin Lapuan patruunoita, että homma varmasti hoituisi :D
Avatar
reijoreipas
Jack Bauer
Viestit: 907
Liittynyt: Ti Helmi 26, 2013 7:11 pm

Re: Kuolemantuomio Suomen somalille

Viesti Kirjoittaja reijoreipas »

Rotten Ralph kirjoitti:Valtio vois lähetää estämisen sijaan askin Lapuan patruunoita, että homma varmasti hoituisi :D
Jaa, että valtion pitäisi kustantaa nekin, kun oli joskus asunut Suomessa?

Eiköhän ne saa sen hengiltä paljon edullisemmilla metodeilla.
Vastaa Viestiin