Nämä toisiinsa nivoutuneet ikävät tapaukset lienevät jääneet huomiota vaille: Tuhopoltot Joensuussa ja Lieksassa sekä murhan yritys Lieksassa.
Ensin paloi Joensuussa ja heti alkuunsa epäiltiin tuhopolton mahdollisuutta...
Joensuun makasiinipalo: Poliisi pidätti nuoren naisen
Poliisi tutkii tuhotyönä viikonlopun makasiinipaloa Joensuussa.
Maanantaina poliisi otti kiinni ja pidätti paikkakuntalaisen 23-vuotiaan naisen epäiltynä Joensuussa viikonloppuna palaneen vanhan makasiinin sytyttämistä. Poliisi tutkii paloa nyt tuhotyönä.
Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Leevi Makkonen sanoo, että naista epäillään muistakin tulipaloista.
- Motiivia on tutkinnan tässä vaiheessa vielä hankala kommentoida. Vaikuttaa siltä, että hänellä on ollut taipumuksia sytyttelyyn. Häntä epäillään vastaavista pienemmistä paloista, joita Joensuussa on tapahtunut lähipäivinä.
Epäilyissä on kyse on kahdesta pienestä palonalusta yleisillä paikoilla maanantain aikana. Esimerkiksi Joensuun keskustassa sijaitsevan liikerakennuksen wc-tiloissa oli sytytetty pieni palo. Näitä tapauksia poliisi tutkii vahingontekoina. Lisäksi poliisi selvittelee epäillyn yhteyksiä muihin Joensuussa viime aikoina sytytettyihin paloihin.
Makkosen mukaan poliisilla on "jonkinlainen käsitys" siitä, miten makasiinipalo sai alkunsa. Hän ei kuitenkaan voi kommentoida sitä tutkinnallisista syistä.
Poliisi esittää tänään naista vangittavaksi.
Lisää havaintoja kaivataan
Poliisi pääsi epäillyn jäljille omien tutkimustensa ja saamiensa vihjeiden perusteella. Poliisi kiittääkin saamistaan yleisövihjeistä. Mahdollisia havaintoja palosta kuitenkin kaivataan edelleen.
Joensuun keskustassa sijaitseva makasiinirakennus tuhoutui lähes kokonaan sunnuntain vastaisena yönä syttyneessä tulipalossa. Rakennuksessa oli muun muassa antiikkitavaroihin keskittynyt liike, tietoliikennealan yritys ja VR:n tiloja. Palossa tuhoutui tai vaurioitui myös kymmenkunta autoa. Poliisi jatkaa vahinkojen suuruuden ja asianomistajien selvittelyä.
Iltalehti
Keskiviikko 10.10.2012 klo 09.47
Vankeutta vaadittiin...
Joensuun makasiinipalosta vaaditaan yli kahta vuotta vankeutta
Joensuun lokakuisen makasiinipalon oikeuskäsittely alkoi maanantaina Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaatii palon sytyttämisestä syytetylle naiselle yli kahta vuotta ehdotonta vankeutta.
Palon sytyttämisestä epäillylle vuonna 1989 syntyneelle naiselle vaaditaan yli kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta muun muassa tuhotyöstä.
Tulipalosta aiheutui yhteensä yli kahden miljoonan euron vahingot.
Vahingoista 1,2 miljoonaa euroa koostuu Liikenneviraston omistamasta makasiinirakennuksesta, 420 000 euroa antiikkiliike Jukan Antiikin tuhoutuneesta irtaimistosta, 168 000 euroa Corenet Oy:n irtaimistosta ja 11 000 euroa VR Yhtymä Oy:n laitteistosta. Palo vahingoitti myös 14 autoa.
Tuhotyön lisäksi naista syytetään perättömästä pommiuhkauksesta, huumausainerikoksesta sekä kahdesta vahingonteosta.
Kauppaliikkeeseen kohdistunut perätön pommiuhkaus tapahtui syyttäjän mukaan makasiinipaloa edeltäneellä viikolla.
Pienemmät vahingonteot tapahtuivat syyttäjän makasiinipalon jälkeisenä päivänä.
Naisen epäillään sytyttäneen wc:n käsipyyhetelineen ja roska-astioita kahdesti Joensuun kaupunginkirjastossa ja kertaalleen Joensuun Sokoksella.
Nainen on tunnustanut teot.
YLE
Pohjois-Karjala 14.1.2013 klo 13:59 | päivitetty 14.1.2013 klo 14:20
Tuhopolttaja Iina Marjatta Eronen tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Hän virui vankilassa kuitenkin vain vuoden, koska suomalainen lainsäädäntö ja ihmisoikeudet. Vapaus koitti 2. huhtikuuta 2014 ja tottamaar sitä piti juhlistaa...
Juhlien sujumisesta ja jälkipyykistä kerrottiin sanomalehti Karjalaisen sivuilla:
Makasiinien polttaja iski uudestaan - tuomio tuhotyöstä ja murhan yrityksestä
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi lieksalaisen Iina Marjatta Erosen seitsemäksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen murhan yrityksestä ja tuhotyöstä, jotka vastaaja teki Lieksassa viime huhtikuun alussa.
24-vuotiaan Erosen todettiin olleen kahden aiemman mielentilatutkimuksen perusteella uudetkin rikokset tehdessään alentuneesti syyntakeinen, mikä alensi uutta rangaistusta.
Eronen tuomittiin keväällä 2013 Joensuussa lokakuussa 2012 tehdystä rautatieaseman makasiinirakennuksen tahallisesta polttamisesta ja Paiholan sairaalassa edellisenä vuonna sytytetystä tulipalosta kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Makasiinipalosta Eroselle oli tuomittu yli kahden miljoonan euron vahingonkorvausvastuu.
Lieksassa huhtikuussa tapahtuneen tulipalon ja murhan yrityksen tehnyt Eronen oli päässyt vain neljä päivää aiemmin vankilasta ehdonalaiseen vapauteen kärsimästä makasiini- ja sairaalapaloista saamaansa tuomiota.
Puolentoista vuoden jäännösrangaistus määrättiin nyt täytäntöönpantavaksi ja siitä mitattiin uuteen kokonaistuomioon vaikuttavaksi kuusi kuukautta.
Päästyään 2. huhtikuuta vankilasta Eronen ajautui kahden päivän päästä ex-poikaystävänsä asuntoon keskinäisen Facebook- ja puhelinviestittelyn jälkeen. Asunnossa osapuolet viettivät muun muassa alkoholia nauttimalla pari päivää, kunnes Eronen sytytti tahallaan kynttilää apuna käyttämällä sunnuntai-iltana vuodevaatteita tuleen.
Erosen tarkoituksena oli surmata alkoholin vaikutuksesta sammunut 32-vuotias ex-miesystävä. Eronen sitoi sähköjohdolla sikeästi nukkuneen uhrin jalat yhteen ennen tulen tuikkaamistaan ja poistui asunnosta. Uhri heräsi liekkien ollessa jo vallalla palovaroittimen ääneen ja sai itsensä vapaaksi siteistä onnistuen pakenemaan ulos.
Motiivina oli miehen Eroseen muutamia sitten kohdistama törkeä raiskaus, josta mies kärsi pitkähkön vankilatuomion. Eronen oli oman vankilatuomionsa aikana hautonut omaa kostoaan.
Käräjäoikeus katsoikin Erosen toimineen vakaasta harkinnasta ja toteuttaneen surmaamisaikomuksensa heti vapaaksi päästyään. Puolustus piti tekoa tapon yrityksenä.
Julkaistu: 11.07.2014 22:24 | Päivitetty: 11.07.2014 22:30
-----------------
Mies meni Erosen asettamaan ansaan ja oli päästä hengestään. Ovatko nuo Erosen oireet seurausta tästä raiskauksesta, joka tällä kertaa ei siis ole mikään sepitetty tarina, jolla saisi sääliä, vaan on oikeasti tapahtunut.
Ovatko tuhopoltot olleet hätähuuto ja miksi kukaan ei puhu syrjäytymisestä tai syrjäytymisvaarassa olevasta naisesta. Onko syrjäytyminen vain etnisten ryhmien etuoikeus?
Mutta toisaalta... Varttihulluksi todennettu, päässyt oikeudessa helpommalla/vähemmällä, mutta pääkoppaa ei sen suureemmin kait tutkittu tai edes otettu hoitoon. Ei varttihulluutta silviisii hoideta, että ainoa seuraus on saada pienempi tuomio.
- Olen jo yli 30 vuotta kirjoittanut asiasta milloin kenellekin oikeusministerille ja kansanedustajalle, että varttihullut saisivat sen "alemman tuomion", mutta suorittaisivat sen "erotuksen" sairaalassa maaten ja päässä kiinni jos jonkinlaista letkua ja piuhaa, että tutkijat voisivat aivoista saatavien signaalien perusteella päätellä, onko henkilö kykeneväinen ja pystyväinen toimimaan omin päin vapaudessa aiheuttamatta vaaraa kanssaihmisille tahi kiinteistöille että irtaimistolle.
- Niin, se että olen kirjoittanut ei ole auttanut yhtään mitään. En sitä tosin odottanutkaan.
Eipähän ole Erosen Iina ensimmäinen varttihullu, joka tekee lisää kepposia heti vapaaksi päästyään ja nämä kepposet olisi voitu estää pitämällä henkilö tuomion jälkeisessä sairaalahoidossa. Jos sitten sairaalasta päästyään keksii jekkuja, niin ei ainakaan voisi sanoa, etteikö olisi yritetty mitään.
Nyt ei edes yritetty ja seuraukset olivat - jos ei nyt surulliset niin ainakin ikävähköt.
Tuhopolttaja syyllistyi myös murhan yritykseen
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Tuhopolttaja syyllistyi myös murhan yritykseen
- Liitteet
-
- Vanha makasiinirakennus tuhoutui lähes kokonaan tulipalossa sunnuntain vastaisena yönä. Kukaan ei loukkaantunut, mutta rahallisten vahinkojen määrä on yhä poliisin selvityksessä. Kuva + teksti Iltalehti 10.10.2012
- joensuuetujh101012_503_uu.jpg (23.34 KiB) Katsottu 6276 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
-
miituska^^
- Nikke Knatterton
- Viestit: 157
- Liittynyt: Ke Marras 26, 2014 4:28 pm
Re: Tuhopolttaja syyllistyi myös murhan yritykseen
Eipä saanu mies paljoo lisäaikaa, tämän päivän lehessä oli kuolinilmotus. En kyllä hämmästyny, tuo "alkoholia nauttien pari päivää" kertoo aika paljon tyypistä, vaikka lähiaikoina kaiketi oli Paiholasta päässy.
mä haluun kertoo teille kuinka kiva jätkä mä oon
- Valoviikate
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1520
- Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 6:12 pm
- Viesti:
Seksirikoksen uhri kosti yrittämällä polttosurmata
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201702162 ... 1_uu.shtmlSeksirikoksen uhri päätti kostaa sytyttämällä miehen peiton tuleen - sai murhan yrityksestä seitsemän vuotta
Tänään klo 14:50
Lieksalaisen rivitalopalon vuonna 2014 sytyttäneen naisen tuomio tuhotyöstä ja murhan yrityksestä säilyi ennallaan hovioikeudessa.
Seitsemän vuoden tuomion saanut nainen tuomittiin alentuneesti syyntakeisena.
Tuomion mukaan nainen oli päättänyt kostaa miehelle, joka oli aiemmin tuomittu häneen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta.
Entinen pariskunta oli nauttinut alkoholia yhdessä. Nainen on tunnustanut, että miehen nukahdettua hän sitoi tämän jalat sähköjohdolla ja sytytti peiton palamaan kynttilällä.
Asiasta aiemmin kertoneen Ylen mukaan nainen on aiemmin tuomittu myös Joensuun vuoden 2013 makasiinipalosta.
-
Doctor Lecter
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18206
- Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am
Re: Tuhopolttaja syyllistyi myös murhan yritykseen
Seksirikoksen uhri päätti kostaa sytyttämällä miehen peiton tuleen - sai murhan yrityksestä seitsemän vuotta
Lieksalaisen rivitalopalon vuonna 2014 sytyttäneen naisen tuomio tuhotyöstä ja murhan yrityksestä säilyi ennallaan hovioikeudessa.
Seitsemän vuoden tuomion saanut nainen tuomittiin alentuneesti syyntakeisena.
Tuomion mukaan nainen oli päättänyt kostaa miehelle, joka oli aiemmin tuomittu häneen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta.
Entinen pariskunta oli nauttinut alkoholia yhdessä. Nainen on tunnustanut, että miehen nukahdettua hän sitoi tämän jalat sähköjohdolla ja sytytti peiton palamaan kynttilällä.
Asiasta aiemmin kertoneen Ylen mukaan nainen on aiemmin tuomittu myös Joensuun vuoden 2013 makasiinipalosta.
Iltalehti
16.2.2017 klo 14.50
Vuonna 2014 tämä sattumus ja vuonna 2017 päätös hovista. Kenen etua se tälläinen palvelee?
Lieksalaisen rivitalopalon vuonna 2014 sytyttäneen naisen tuomio tuhotyöstä ja murhan yrityksestä säilyi ennallaan hovioikeudessa.
Seitsemän vuoden tuomion saanut nainen tuomittiin alentuneesti syyntakeisena.
Tuomion mukaan nainen oli päättänyt kostaa miehelle, joka oli aiemmin tuomittu häneen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta.
Entinen pariskunta oli nauttinut alkoholia yhdessä. Nainen on tunnustanut, että miehen nukahdettua hän sitoi tämän jalat sähköjohdolla ja sytytti peiton palamaan kynttilällä.
Asiasta aiemmin kertoneen Ylen mukaan nainen on aiemmin tuomittu myös Joensuun vuoden 2013 makasiinipalosta.
Iltalehti
16.2.2017 klo 14.50
Vuonna 2014 tämä sattumus ja vuonna 2017 päätös hovista. Kenen etua se tälläinen palvelee?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!