Itsenäisyyspäivä

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3279
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Itsenäisyyspäivä

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Ihan ekana toivotan oikein lämmintä itsenäisyyspäivää jokaiselle eli just sulle!

Eilen illalla katselin JIMiltä jonkun poliisien työstä kertovan sarjan. Venäjällä poliisit pistivät äijät pinoon ja ottivat lahjuksia. Oliko yksi tapaus Kiinan Shanghaista, jossa kiinniotosta 8 tunnin kuluttua syytetty ammuttiin niskalaukauksella. Omaisille lähti maksu luodista.

Kyllä tuon jälkeen itsenäisyys meidän Suomessamme tuntuu hyvältä. Onhan sitä täälläkin korjattavaa ja paljon, mutta ainakin ollaan "omillamme". Eivätkä ne omat ihan mitä vaan tee. Lähtökohtana kaikessa on kuitenkin laki. Vaikka se joskus onkin niinkuin se luetaan.

Omat enoni olivat sodassa (sodissa) ja isäni jatkosodassa 18-vuotiaana. Hän ei puhunut sodasta. Tyytyi vaan sanomaan, että on järjetöntä panna lapset tappamaan toisiaan. Ei varmaan mieli mettä keittänyt. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, joten nyt vain tyydymme muistamaan heitä lämmöllä.

Kynttilä heille.

On vaikeaa kuvitella perinteistä sotaa Suomen kohdalle. Toivottavasti sitä ei tulekaan. Maiden johtajat ehkä pystyyvät istahtamaan kahvikupilliselle, sytyttämään kynttilän ja sopimaan asioista. :?

Mitä sinulle sanoo sana itsenäisyys?
tulikukka
Lauri Hanhivaara
Viestit: 142
Liittynyt: Ma Touko 28, 2007 1:44 pm
Paikkakunta: Raisio

Viesti Kirjoittaja tulikukka »

Kiitos, samoin sinulle hyvää itsenäisyyspäivää!

Kyllähän se merkkaa paljon. Isoisäni olivat taistelemassa tätä maata itsenäisiksi, joten kiitos heille sinne jonnekin. Paljon ei pappani siitä puhunut, joskus muistan hänen vain todenneen ettei se paluu kotioloihin niin helposti
käynyt.

Toinen mummoni kertoi aikanaan tarinan, jossa joutuivat papan kanssa antamaan hevosen sotaan. Hömö-heppa oli kiltti kuin mikä ja kulki perässä vapaana kuin koira ikään. Sota loppui aikanaan, ja kaikki kutsuttiin Turun asemalle omia hevosiaan hakemaan. pappakin meni eikä mielestään nähnyt Hömöä siellä. Alakuloisena ja varmana Hömön kuolemasta pappa lähti kulkemaan poispäin. Kääntyi kuitenkin jostain syystä vielä ovella ja huusi Hömöä. Vastauksena tuli iloinen hirnahdus. Hömöhän se siellä ja osasi tien kotiinkin vielä ulkomuistista.

Tiedän vanhuksia, joille ukonilma ja lähestyvä uusi vuosi ovat tuskaa. Kaikki se rytinä ja pauke tuovat sodan muistot elävänä mieleen. Siksipä en koskaan osta raketteja, koska vielä elää sekin sukupolvi, joka puolusti maatamme luotien viuhutessa korvien vierestä. Siihen ei joka pojasta ja tytöstä ole, joten kunnia heille keille se kuuluu.

Kiitos!
elämä on mysteeri
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5425
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Vielä elossa oleva mummuni on syntynyt "Venäjän vallan aikaan", kuten itse toteaa.
Hän ei muista varsinaista itsenäistymistä, ensimmäiset muistot ovat Kansalaissodasta 1918. Hänellä kuoli eno ja serkkupoika, punaisten ampumina.
Monet ihmiset eivät olleet punaisia eivätkä valkoisiakaan, yrittivät vain olla hiljaa ja pysyä hengissä.

Toiseen maailmansotaan ehti toinen vaareistani, toinen oli sotaan jo liian vanha. Vaari oli lääkintämiehenä, joka annetuilla varusteilla (lähinnä peili ja sidontatarpeita..)koki suurta turhautumista. Varsinkin kun haavoittuneet tuskissaan laittoivat kaiken toivonsa lääkintämiehiin.
Hänelle jäivät muistoiksi äänekkäät painajaisunet ja muutamia kranaatinsirpaleita kehoon. Hän kuoli juuri saavutettuaan kansaneläke iän.

Molemmat mummut, sekä toinen vaarini tekivät sitten työtä kotirintmalla.
Toisesta mummulastani luovutettiin sodan jälkeen siirtokarjalaisille myös maata. Mummulassa asui sodan aikana myös Inkeriläisiä, evakkoja, vähävaraisia sukulaisia, joidenkin sukulaisten lapset ja Helluntailainen joka oli kieltäytynyt aseista ja oli sotavankina pakkotyössä maatilalla.
Erittäin ystävällinen mummuni jätti lähtemättömän vaikutuksen, hän piti yhteyttä Inkeriläisiin, evakkoihin sekä tähän Helluntailaiseen aivan viime vuosikymmenelle asti.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selkeämmin ymmärrän, että sodasta oli kulunut lyhyt aika, vasta reilut parikymmentä vuotta, kun minä synnyin. Ja nyt tajuan, että kaksikymmentäkin vuotta on lyhyt aika parantaa haavoja...
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Patricia C. Itämaa
Javier Pena
Viestit: 1863
Liittynyt: To Elo 02, 2007 10:53 am

Viesti Kirjoittaja Patricia C. Itämaa »

Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille,itse juhlistamme taas hieman,sillä menimme kihloihin Suomen 75 v itsenäisyyspäivänä,noo siitä on jo kauan.
Mutta arvostan todella paljon heitä jotka taistelivat maamme puolesta,sinne jäi kaksi isänikin veljeä,maanmajoille.Kovaa oli elämä silloin. Ajattelen myös monesti ns. siirtolaisia miten heidän kaikki omaisuus jäi rajan tuolle puolle.Olen kuullut tarinoita hienoista maatiloista ja miten he kun ovat jälkenpäin käyneet niitä nyt katsomassa saaneet itkeä monet kyyneleet,miten kaikki on tuhottu tai muuten pilattu.Aika on siellä ikäänkuin pysähtynyt,mitään kehitystä ei ole tapahtunut.Taas osoitus Venäjän piittaamattomuudesta,vaikka sai lisämaata,jätti oman onnensa nojaan.

Mutta juhlikaamme huomenna 90 itsenäisyyden vuotta!

Hienoa Suomi,pitäisitkin sen itsenäisyyden etkä alistuisi Eu:n ja Naton alle.
Totuus on tarua ihmeellisempää
markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

Antti Pesosen sanoin:"On irvokasta juhlia menetettyä itsenäisyyttä. Suomi ei ole enää itsenäinen valtio. EU-jäsenyys lopetti Suomen itsenäisyyden. Itsenäisellä Suomella oli mm. valta säätää omat lakinsa, oma raha ja oma ulkopolitiikka. Nyt Suomi on EU:lle alistettu reuna-alue."
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3279
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Viesti Kirjoittaja Ailar »

TT tuossa mainitsi kuinka sodasta on kulunut vain vähän aikaa. Itse ajattelin eilen aivan samaa. Ja miettikää kuinka vähän itsenäisyyden ja sodan väli olikaan. Silti (tai ehkä juuri sen vuoksi) suomalaiset miehet ja naiset sekä lapset puolustivat pontevasti itsenäisyyttään.

Onnea Patricialle + miehelle kihlapäivän johdosta! Ruusuja!

On totta, että Venäjän kello on tavallaan pysähtynyt. Toki maassa on nyt ns. uusrikkaita, jotka ostelevat helikoptereita ja timanteilla päällystettyjä autoja. Mutta normaali arkipäivä tuntuu kovin ankealta ja vanhakantaiselta. Luulisi vaikutteiden ulottuvan jossain määrin sinnekin asti.
Maybrick
Perry Mason
Viestit: 3828
Liittynyt: Ti Loka 23, 2007 4:44 pm

Viesti Kirjoittaja Maybrick »

Samoin hyvää itsenäisyyspäivää kaikillen. Setäni meni 19-vuotisna v.-40 korpisotaan Petsamoon ja oli mukana Kemin valtauksessa ja Pohjois-Suomen vapauttamistaisteluissa (saksalaiset ajettiin pois). Hänen sotareissunsa kesti 5 vuotta 2 kuukautta. Paras nuoruus meni, mutta hän sanoo tänäänkin, että se kannatti.
Nothing is quite what it seems
Katsa

Viesti Kirjoittaja Katsa »

Kiitos Suomi 1917 - 1995.
EuroJR
Jessica Fletcher
Viestit: 3332
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
Paikkakunta: Costa del Crime

Viesti Kirjoittaja EuroJR »

Kiitos Suomi 1917 - 1989, sitten muuttui maito milkiksi...
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4409
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Viesti Kirjoittaja ABC »

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ja onnea 90-vuotiaalle Suomelle - siis meille! ;)
Every ship must sail a world.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Tämän kuvan kera haluan myös toivottaa kaikille oikein hyvää itsepäisyyspäivää! 8)

http://www.iltalehti.fi/osastot/kuvagal ... 9/13.shtml
DonHessu
Rico Tubbs
Viestit: 1204
Liittynyt: Pe Touko 18, 2007 11:43 pm
Paikkakunta: City 17, Eastern Europe.

Viesti Kirjoittaja DonHessu »

Kaikille palstalaisille hyvää Itsenäisyyspäivää (muutama tunti myöhäs, sorry).

Kiitos veteraaneille, vaikken Suomea enää kovin arvossa valitettavasti pidäkään, mutta veteraaneita kyllä osaan arvostaa.
What you do... Makes you who you are.
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

Tiina kirjoitti:Tämän kuvan kera haluan myös toivottaa kaikille oikein hyvää itsepäisyyspäivää! 8)

http://www.iltalehti.fi/osastot/kuvagal ... 9/13.shtml
kun suomalaiset naiset vielä ymmärtäisivät TYYLIstä jotain...voi haukotus...pääperiaate tuntuu olevan että joko tosi seksikästä (hieman jopa huorahtavaa) tai sitten toooosi erikoista :roll:

ja hiukset aina päätäpitkin nutturalla....

Onneksi kukaan ei ole vielä pistänyt marimekon unikkoa linnan juhliin vaikka sekin on nähty ihan muilla mailla diplomaatti-illallisilla...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7233
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

cicero kirjoitti: kun suomalaiset naiset vielä ymmärtäisivät TYYLIstä jotain...voi haukotus...pääperiaate tuntuu olevan että joko tosi seksikästä (hieman jopa huorahtavaa) tai sitten toooosi erikoista..
No tyylistä en mene sanomaan( kun ei se aina itselläkään niin kohdillaan :roll: ) mutta tässä kuvassa nuo ilmeet on aika vengeät.
Toinen on kovin kärsivän näköinen ja toinen karsastaa pahemmanlaisesti.
Kyllä mahtas ottaa pattiin, jos näkis itestään vaikkapa vaan takahikiän paikallislehdessä kuvan tolla ilmeellä. :oops:
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6782
Liittynyt: La Marras 10, 2007 8:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Hyvää itsenäisyyspäivää myös mun puolesta :)

Juteltiin eilen sukulaisten kanssa sodasta, mulla on yksi isovanhempi toiminut lääkintä- ja muonituslottana, toinen s-rykmentissä "tappelemassa ryssää vastaan", kuten vaari itse asian ilmaisi. Haavoituttuaan pääsi kotiin ennen talvisodan loppua. Täti kertoi aika hurjia juttuja valokuvista, joita vaari on rintamalta raahannut kotiin. Esimerkiksi naisesta, joka oli alastomana sidottu puuhun ja jätetty siihen kuolemaan. Tiedä sitten tapauksen taustoista..

Kyllä kunnioitan koko sydämeni pohjasta Suomen itsenäisyyttä, sen eteen taistelleita ja niitä, joita se nykyäänkin vielä kiinnostaa.
Vastaa Viestiin