Kaksi saksalaista tapettiin viidakkoveitsillä Keniassa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
otus
Axel Foley
Viestit: 2330
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 6:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Kaksi saksalaista tapettiin viidakkoveitsillä Keniassa

Viesti Kirjoittaja otus »

Kaksi saksalaista tapettiin viidakkoveitsillä Keniassa
28.1.2008 15:32
Poliisi tutkii veritekoja murhina.

Niiden ei uskota liittyneen Kenian vaalien jälkeisiin levottomuuksiin, joissa on saanut joulukuun 27. päivän jälkeen surmansa jo noin 800 ihmistä.

Verityöt tapahtuivat myöhään sunnuntaina Intian valtameren rannalla sijaitsevassa Dianin kylässä yksityishuvilassa. Toinen surmansa saaneista oli huvilan saksalainen omistaja ja toinen pari viikkoa sitten lomalle Keniaan saapunut saksalaismies. Myös hänen vaimonsa loukkaantui hyökkäyksessä.

Noin kahdeksan nuorta miestä tunkeutui huvilaan, kun vartiomies avasi portin illastamasta palanneille saksalaisille. He hakkasivat viidakkoveitsillä saksalaismiehet hengiltä. Saaliikseen joukkio sai kameran ja jonkin verran rahaa.

- Kysymys oli järjestäytyneestä rikollisuudesta. Tutkimme tapausta murhina, paikallinen poliisipäällikkö Stanley Lamai sanoi uutistoimisto AFP:lle


http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200801 ... 4_ul.shtml

-Jättivätkö naisen raiskaamatta!? , ihme juttu,jos näin..se kuitenkin noilla seuduilla hyvin suosittu tapa..
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
synkempi hautajaisvieras
Martin Beck
Viestit: 798
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 3:08 am

Viesti Kirjoittaja synkempi hautajaisvieras »

.



No niin, siellähän on meininki kuin vanhan kunnon Idi Aminin aikoina konsanaan. Mahtaako Idistä muuten olla omaa topiccia MInfossa? Siinä oli rouhea diktaattori, joka kyllä ansaitsisi jonkinlaisen muistokirjoituksen tällekin palstalle. Idin diktaattoriudesta ja sorrosta tekee vielä poikkeuksellisemman se tosiseikka, että dude pääsi valtion kassan kanssa nauttimaan vauraasta vanhuuden levosta.



.
.

kaukana poissa


.
Kalessin
Adrian Monk
Viestit: 2941
Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet

Viesti Kirjoittaja Kalessin »

musta toi kommentti;"ei uskota liittyvän mellakoihin" on aika erikoista, koska mulle tuli kyllä ihan ekana mieleen, että nyt sopivasti, kun on muutenkin maassa täysi kaaos niin hyödynnetään sitä oikein urakalla. poliisin resurssit ja kiinnostus tuskin riittää selvittämään taas yksien länkkäreiden kuolemaa.
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
Vastaa Viestiin