Sivu 1/1

Tapon yritys Kirkkonummella: Autolla tahallaan ihmisen päälle

Lähetetty: Ke Joulu 09, 2020 5:40 pm
Kirjoittaja poikani
Yle kirjoitti:Poliisin epäily: Autoilija ajoi tahallaan jalankulkijoiden päälle ja karkasi paikalta Kirkkonummella

On mahdollista, että osaiset tunsivat toisensa, poliisi kertoo. Tapaus sattui kesäkuussa Kirkkonummen keskustassa.

Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee autonkuljettajan ajaneen tahallaan jalankulkijoiden päälle aiemmin kesällä Kirkkonummen keskustassa. Poliisi kertoo asiasta tiedotteessaan.

Poliisin mukaan on mahdollista, että uhrit ja epäilty yliajaja tunsivat toisensa entuudestaan.

Tapaus sattui kesäkuussa. Tuolloin poliisi kertoi autoilijan paenneen paikalta. Kuljettaja ilmoittautui poliisille myöhemmin itse.

Poliisi on tutkinut tapausta kahtena tapon yrityksenä, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeän pahoinpitelyn yrityksenä, pahoinpitelynä sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Kesäkuisen tiedon mukaan henkilöauton alle jäänyt jalankulkija sai tilanteessa vakavia vammoja ja hänet toimitettiin sairaalaan.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että asia on nyt lähetetty osaisille loppulausunnon antamista varten ja niiden jälkeen se siirtyy syyteharkintaan.
https://yle.fi/uutiset/3-11689455

9.12. 15:39

Pahoittelut, jos tästä on jo ketju. En löytänyt sellaista millään hakusanakombolla.

Otsikko päivitetty
-NILS-

Re: Kaksi tapon yritystä Kirkkonummella: autolla tahallaan ihmisten päälle

Lähetetty: Ke Joulu 09, 2020 5:57 pm
Kirjoittaja URSA
Tämä uutinen viime kesäkuulta vaikuttaisi kertovan samasta tapauksesta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/77d9 ... c34bc36f51
Autoilija törmäsi jalankulkijaan ja pakeni paikalta Kirkkonummella – poliisi pyytää havaintoja

19.06.2020 klo 14:49

Henkilöauton alle jäänyt jalankulkija sai vakavia vammoja.

Poliisi etsii Kirkkonummen keskustassa jalankulkijaan törmännyttä autoilijaa. Onnettomuus tapahtui eilen torstaina Toritiellä kello 19 aikaan.

Henkilöauton alle jäänyt jalankulkija sai vakavia vammoja ja hänet on toimitettu sairaalaan, kerrotaan poliisin tiedotteessa.

Jalankulkijaan törmännyt henkilöauto poistui paikalta törmäyksen jälkeen. Poliisin mukaan kyseessä oli ”sähkön sininen” henkilöauto, jonka merkki ja malli ei ole tarkemmin tiedossa.

– On mahdollista, että henkilöauto on vaurioitunut keulastaan törmäyksessä, tiedotteessa mainitaan.

Poliisi pyytää havaintoja tapahtumasta ja mainitun henkilöauton liikkeistä Kirkkonummen keskustan tuntumassa tapahtuma-aikaan. Poliisi on kiinnostunut myös muista mahdollisista havainnoista tai vihjeistä, jotka voivat johtaa kyseisen ajoneuvon ja sen kuljettajan löytymiseen.

Havainnoista voi ilmoittaa Kirkkonummen poliisille numeroon 0295 438 050. Vihjeitä voi antaa myös sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai puhelinvastaajaan numeroon 0295 413 031.
Huonomuistisia osallisia, kun eivät edes muista, tunsivatko toisiaan jo ennen yliajoa.

Re: Kaksi tapon yritystä Kirkkonummella: autolla tahallaan ihmisten päälle

Lähetetty: To Joulu 10, 2020 9:18 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Eikö tahallaan autolla päälle ajaminen pitäisi olla murhan yritys kun käytetään noinkin kookasta apuvälinettä.

Re: Kaksi tapon yritystä Kirkkonummella: autolla tahallaan ihmisten päälle

Lähetetty: Ke Joulu 16, 2020 1:40 am
Kirjoittaja poikani
Kummisetä kirjoitti: To Joulu 10, 2020 9:18 pm Eikö tahallaan autolla päälle ajaminen pitäisi olla murhan yritys kun käytetään noinkin kookasta apuvälinettä.
Ei. Se voi olla jopa törkeän pahoinpitelyn yritys.

Re: Kaksi tapon yritystä Kirkkonummella: autolla tahallaan ihmisten päälle

Lähetetty: Ke Joulu 16, 2020 10:02 pm
Kirjoittaja Kummisetä
poikani kirjoitti: Ke Joulu 16, 2020 1:40 am
Kummisetä kirjoitti: To Joulu 10, 2020 9:18 pm Eikö tahallaan autolla päälle ajaminen pitäisi olla murhan yritys kun käytetään noinkin kookasta apuvälinettä.
Ei. Se voi olla jopa törkeän pahoinpitelyn yritys.
Minusta pitäisi.

Re: Kaksi tapon yritystä Kirkkonummella: autolla tahallaan ihmisten päälle

Lähetetty: La Maalis 05, 2022 8:50 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Mies ajoi Kirkkonummella autolla jalkakäytävällä kahta miestä päin, syyttäjä vaatii rangaistusta tapon yrityksestä

Syyttäjä vaatii Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa miehelle vähintään neljän vuoden vankeusrangaistusta tapon yrityksestä, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Syyttäjän mukaan mies ajoi Kirkkonummella kesäkuussa 2020 autolla jalkakäytävälle yrittäen tappaa kaksi muuta miestä. Syyttäjän mukaan miehen on täytynyt ymmärtää, että autolla ajaminen miehiä päin olisi voinut aiheuttaa heidän kuolemansa.

Toinen miehistä ehti syyttäjän mukaan hypätä auton edestä pois. Toista miestä auto osui selkään aiheuttaen tälle muun muassa luunmurtumia eri puolille vartaloa. Törmäyksen jälkeen autoa ajanut mies poistui syyttäjän mukaan paikalta.

Syytetty myöntää ajaneensa autoa ilman ajo-oikeutta mutta kiistää muut syytteet.
mtvuutiset.fi
03.03.2022 17:50

Re: Kaksi tapon yritystä Kirkkonummella: autolla tahallaan ihmisten päälle

Lähetetty: La Maalis 05, 2022 7:21 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Kummisetä kirjoitti: To Joulu 10, 2020 9:18 pm Eikö tahallaan autolla päälle ajaminen pitäisi olla murhan yritys kun käytetään noinkin kookasta apuvälinettä.
Jos kohde on poliisi, silloin on.

Re: Kaksi tapon yritystä Kirkkonummella: autolla tahallaan ihmisten päälle

Lähetetty: La Maalis 05, 2022 7:24 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Nice shirt kirjoitti: La Maalis 05, 2022 7:21 pm
Kummisetä kirjoitti: To Joulu 10, 2020 9:18 pm Eikö tahallaan autolla päälle ajaminen pitäisi olla murhan yritys kun käytetään noinkin kookasta apuvälinettä.
Jos kohde on poliisi, silloin on.
Näin on. Poliisilla on suurempi riskiä joutua auton alle kuin ei poliisilla. Siksi poliisia todennäköisesti sattuu enemmän ja on suurempi rangaistus.

Tekijästä tietoo kellää? Oliko känninen persu menossa puoluetoimistolta kotiin vai terroristi mamu?!?!?

Re: Kaksi tapon yritystä Kirkkonummella: autolla tahallaan ihmisten päälle

Lähetetty: La Maalis 05, 2022 7:37 pm
Kirjoittaja sikakoira
Mustalainen taas asialla koska Kirkkonummella nämä aiheuttavat kaikki ongelmat :wink:

Re: Kaksi tapon yritystä Kirkkonummella: autolla tahallaan ihmisten päälle

Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 5:51 pm
Kirjoittaja Nice shirt
JanitaSlim kirjoitti: La Maalis 05, 2022 7:24 pm
Nice shirt kirjoitti: La Maalis 05, 2022 7:21 pm
Kummisetä kirjoitti: To Joulu 10, 2020 9:18 pm Eikö tahallaan autolla päälle ajaminen pitäisi olla murhan yritys kun käytetään noinkin kookasta apuvälinettä.
Jos kohde on poliisi, silloin on.
Näin on. Poliisilla on suurempi riskiä joutua auton alle kuin ei poliisilla. Siksi poliisia todennäköisesti sattuu enemmän ja on suurempi rangaistus.

Tekijästä tietoo kellää? Oliko känninen persu menossa puoluetoimistolta kotiin vai terroristi mamu?!?!?
Joo nää tapon ja murhan määritelmät on mielenkiintoisia.

Re: Kaksi tapon yritystä Kirkkonummella: autolla tahallaan ihmisten päälle

Lähetetty: Ke Maalis 09, 2022 3:10 pm
Kirjoittaja Mind Over Matter
sikakoira kirjoitti: La Maalis 05, 2022 7:37 pm Mustalainen taas asialla koska Kirkkonummella nämä aiheuttavat kaikki ongelmat :wink:
Oliko oikeasti kulmahousu asialla?

Re: Tapon yritys Kirkkonummella: Autolla tahallaan ihmisen päälle

Lähetetty: La Kesä 18, 2022 7:05 pm
Kirjoittaja McCall
Mertsi Nyman sai kolme ja puoli vuotta vankeutta.
Iltalehti 18.6.2022 / https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7017 ... fb2e69612e

Nuori mies yritti tappaa vihaamansa miehen – ajoikin autolla väärän miehen päälle

24-vuotias mies oli nähnyt vihaamansa, kymmenisen vuotta vanhemman miehen ravintolassa Kirkkonummen keskustassa.
  • Nuori mies kaasutti autolla kohti vihamiestään.
  • Tämä hyppäsi viime hetkellä alta pois, mutta auto iskeytyi päin hänen vierellään kävellyttä miestä.
  • Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Mertsi Nymanin tapon yrityksestä vankilaan.
Mertsi Elvis Dimitri Allan Nyman päätti mennä olutravintolaan, johon oli nähnyt vihaamansa miehen menevän. Ravintolassa syntyikin uhkaava välikohtaus. Ilmeisesti veitsikin oli ollut esillä. Tilanne kuitenkin rauhoittui. Nymanin äiti saapui paikalle ja sai poikansa puhuttua ympäri.

Vanhempi mies päätti lähteä ystävänsä kanssa kuitenkin pois ravintolasta. Nyman näki sen ja nousi Volkswagen Passat -henkilöautoonsa joka oli ollut sopivasti ravintolan kulman takana. Liikkeelle hän lähti ulkopuolisen todistajan mukaan normaalisti, mutta kiihdytti sitten ”yllättävän nopeasti” autonsa vauhtiin.

Mieskaksikko asteli vierekkäin Kirkkonummen Toritien varren jalkakäytävää. Nymanin Passat lähestyi heitä takaapäin.

Nyman ohjasi autonsa vastaantulijoiden kaistan yli ja edelleen jalkakäytävälle. Hänen vihaamansa mies vilkaisi taakseen ja kauhistui. Miehen onnistui loikata sivuun paitsi että auton sivupeili osui hänen kylkeensä. Hän pyörähti iskun johdosta, mutta ei loukkaantunut.

Miehen mukaan tilanne oli yllättänyt hänet. Hän lausui myöhemmin oikeudessa pelastuneensa siksi, ettei hän ollut ollut päihtynyt vaan oli kyennyt toimimaan.

Uhrin kertomus

Miehen mukaan hän oli huutanut kumppanilleen: ”varo” tai ”väistä”. Toinen mies oli kävellyt hieman hänen edellään eikä ollut tietoinen hengenvaarasta.

Auto osui suoraan tätä miestä selkään.

Uhri paiskautui auton tuulilasiin ja lennähti siitä auton yli paiskautuen lopuksi katuun.

Uhri oli ystävänsä kertomuksen mukaan tullut alas kasvoilleen kaivon kannen päälle. Uhri sai säärimurtuman, silmäkuopan murtuman, lapaluun murtuman sekä erinäisiä muita vammoja.

Vakavasti loukkaantuneella kolmekymppisellä miehellä ei ole muistikuvaa yliajosta. Hän muistaa ainoastaan olleensa oluella kahden ystävänsä kanssa. Hän tiesi Mertsi Nymanin, mutta ei muista, että Nyman olisi ollut paikalla.

Uhrilla on ”hämärä muistikuva”, että hän olisi katsonut olan yli ja nähnyt auton lähestyvän. Sen jälkeen oli tapahtunut kova rysähdys.

Tajuihinsa uhri havahtui ambulanssissa. Vammoista vakavin on jalassa.

Luotettava todistaja

Kesäkuussa 2020 sattunut tapaus päätyi oikeuteen viime keväänä.

Oikeudenkäynnissä kuultiin useita todistajia. Heistä yksi oli käräjäoikeuden mielestä muita luotettavampi. Kadun varren liikehuoneiston portaiden yläaskelmalla seissyt nainen on osapuoliin nähden ulkopuolinen henkilö ja hänellä oli ollut hyvä näköala tapahtumiin kadulla.

Tuon naisen mukaan läheisen ravintolan terassilla oli ollut henkilöitä. Todistajalle oli syntynyt käsitys, että naishenkilöt olivat yrittäneet estää miestä nousemasta autoon. Mies oli kuitenkin noussut autoon.

Todistaja oli niin ikään nähnyt, kun kaksi miestä lähti pois kävellen Toritietä pitkin kohti Överbyntietä. Miehet kävelivät korotetulla jalkakäytävällä rinnakkain. He kävelivät rauhallisesti.

Auto oli lähtenyt liikkeelle normaalisti, sitten se kiihdytti ripeästi ja nousi jalkakäytävälle.

Toinen kävelijöistä oli kääntynyt ja hypännyt pois alta. Auto törmäsi toiseen henkilöön. Todistajan käsityksen mukaan tämä ei ollut kuullut auton auton saapumista

– Henkilö lensi ilmaan ja tuli pää edellä alas, totesi todistaja

Todistajan arvion mukaan auton nopeus oli ollut 70—80 kilometriä tunnissa.

”Täysin sivullinen”

Mertsi Nymanin vihan kohteeksi joutunut mies kertoi oikeudessa, että Nymanin sukulainen oli aiemmin kohdistanut häneen väkivaltaa. Tästä vihanpito oli saanut alkunsa.

Miehen mukaan hän oli tapahtumapäivänä ollut liikkeellä kaverinsa ja tämän ystävän kanssa. He olivat menneet ravintolaan, mutta kun Nyman ilmestyi paikalle, päättivät he poistua.

Mies kertoo, ettei hänen ystävänsä oli ollut vihanpitoon täysin sivullinen. Hän itse oli ollut päälleajon kohteena. Hän kavahti edelleen, jos kuuli kadulla auton kiihdytyksen.

Syytetyn väitteet

Mertsi Nyman myönsi kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta. Hän myönsi niin ikään olleensa varomaton. Hän oli ollut kiihtyneessä mielentilassa ja lähtenyt ohittamaan edessä ollutta toista henkilöautoa, mutta ajautuikin ulos tieltä.

Nymanin mukaan hän ei ollut yrittänyt tappaa tai vahingoittaa kumpaakaan kävelijöistä. Teko ei ollut tahallinen.

Nymanin mukaan auto, jota hän lähti ohittamaan oli ajanut alle kolmeakymppiä ja hän itse korkeintaan 30:ä kilometriä tunnissa.

Törmäysnopeus oli ollut hiljainen, eikä kuolemanvaaraa ollut, väitti Nyman.

Saa autonsa takaisin

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus oli eri mieltä syytetyn kanssa. Käräjäoikeus toteaa, että auton vauhti oli todennäköisesti hiljaisempi kuin todistajan arvioima 70—80 kilometriä tunnissa, mutta selvästi suurempi kuin Nymanin väittämä 30 kilometriä tunnissa.

Vauhtia kuvaa se, että Passatin tuulilasi oli painunut laajalti kuprulle. Silminnäkijöiden kertoman mukaan uhri oli noussut iskun voimasta ilmaan.

Käräjäoikeuden mukaan Nymanin esittämä vaihtoehtoinen kertomus ohittamisesta 30 kilometrin tuntinopeudella voidaan puhua varmuudella pois.

Teko on tahallinen ja rikoksena se on tapon yritys. Lisäksi Nyman on syyllistynyt myös kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Rangaistus näistä teoista on kolme ja puoli vuotta vankeutta. Käräjäoikeus määräsi Nymanin heti vangittavaksi ja vietäväksi Vantaan vankilaan.

Nymanin vuosimallin 2006 Passatin käräjäoikeus sitä vastoin määräsi palautettavaksi hänelle. Vaikka kyseessä on rikoksentekoväline, ei teko ollut suunniteltu ja Nyman on ostanut autonsa alun perin muuhun tarkoitukseen kuin rikoksentekovälineeksi.

Päälleajon uhrille Nymanin tulee korvata kärsimyksistä 5 000 euroa sekä alta pelastuneelle miehelle 3 000 euroa.

Re: Tapon yritys Kirkkonummella: Autolla tahallaan ihmisen päälle

Lähetetty: La Kesä 18, 2022 11:52 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
Täh, kaveri jolle ei käynyt mitään saa 3000€? Kaveri joka meinasi kuolla saa 2000€ enemmän? :roll: :roll: :roll:

Re: Tapon yritys Kirkkonummella: Autolla tahallaan ihmisen päälle

Lähetetty: Su Kesä 19, 2022 10:43 am
Kirjoittaja Skatta
Täh, eikö tuossa lue nimenomaan että päälleajon UHRILLE 5000 e korvaukset, ja alta pois pelastuneelle 3000 e?🤔