Ruotsalaisnaisen murhaajaa saatu kiinni Phuketissa

Poliisi jahtaa ruotsalaisnaisen murhaajaa Phuketissa
17.03.2008 12:29
Thaimaan poliisi uskoo vahvasti, että 31-vuotias thaimaalaismies murhasi raa'sti 26-vuotiaan ruotsalaisnaisen Phuketin lomarannalla.
Poliisi on kuulustellut miehen vaimoa, joka ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan uskoo miehensä olevan syyllinen. Lisäksi miehen mopo on otettu teknisiin tutkimuksiin.
Miehen uskotaan lisäksi saaneen puremahaavoja, kun ruotsalaisnainen puolustautui miehen hyökkäystä vastaan. Uhrin hampaista on löytynyt merkkejä puremisesta.
Poliisi pääsi miehen jäljille silminnäkijähavainnon perusteella.
- Olemme 90-prosenttisen varmoja, että se on hän, kommentoi poliisin edustaja Sakchai Limcharoen Aftonbladetille.
Miestä ei ole vielä tavoitettu.
Useita kertoja puukotettu ruotsalaisnainen löytyi läheltä hotelliaan lauantaina. Nainen oli kertonut ystävälleen menevänsä kävelylle. Kun häntä ei kuulunut takaisin puoleentoista tuntiin, ystävä lähti etsimään naista. Järkytyksekseen ystävä löysi naisen ruumiin läheiseltä rannalta.
Nainen oli kotoisin Uumajasta. Ystävien mukaan hän oli lähettänyt Phuketista viestin, jossa hän kuvaili olevansa "paratiisissa".
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1502565
Turistin tappaja saa Thaimaassa kuolemantuomion..

Viimeksi muokannut otus, Ke Maalis 19, 2008 3:34 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Ruotsalaisturistin surmaaja pidätettiin Thaimaassa
Julkaistu 19.03.2008 11:38
Ruotsalaisen turistin murhasta epäilty mies pidätettiin varhain keskiviikkona Thaimaassa. Thaimaalaismiehen epäillään tappaneen 27-vuotiaan naisen viime viikonloppuna Phuketissa.
Nainen oli lähtenyt lauantaina yksin uimarannalle, missä hän törmäsi 31-vuotiaaseen mieheen. Mies yritti raiskata naisen, ja kun tämä vastusteli, mies iski häntä puukolla yli kaksikymmentä kertaa.
Mies pakeni Burman puolelle, mutta hänen perheensä taivutteli hänet palaamaan ja antautumaan poliisille. Mies on tunnustanut tekonsa.
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... /03/625446
Linkissä myös kuva tappajasta.
Helvetit ikävä loma, sille naiselle, rip..

Viimeksi muokannut otus, Ke Maalis 19, 2008 3:48 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Itse tiedän tapauksen jossa osapuolina olivat suomalainen mies ja muualla syntynyt, Thaimaassa asuva nainen. Naiselle kävi huonosti ja miehen lompakolle samoin... mutta tosiaan rahalla selvittiin siitäkinEuroJR kirjoitti:Suht heikko tulevaisuudenkuva näkyvissä surmaajalle, ellei rahaa ole runsaasti. Tiedän tapauksen, missä eräs suomalainen ajoi kännissä autolla kuoliaaksi paikallisen, mutta selvisi siitä maksamalla isot rahat.
Nyt kun rikos on kohdistunut turistiin luulisi rangaistuksen olevan kova. Phuket haluaa palata halutuksi lomakohteeksi ja varmasti Ruotsikin älähtäisi, jos mies päästettäisiin kuin koira veräjästä. Sitä en epäile etteikö turisti voisi vakavastakin rikoksesta selvitä pelkällä rahalla. Don't bite the hand that feeds you, tai jotain
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Niinpä. Käsittääkseni mies saattaa joutua konepistoolin piipun eteen.Kataja kirjoitti:Nyt kun rikos on kohdistunut turistiin luulisi rangaistuksen olevan kova. Phuket haluaa palata halutuksi lomakohteeksi ja varmasti Ruotsikin älähtäisi, jos mies päästettäisiin kuin koira veräjästä. Sitä en epäile etteikö turisti voisi vakavastakin rikoksesta selvitä pelkällä rahalla. Don't bite the hand that feeds you, tai jotain
Mielestäni käyttävät Thaikuissa nykyään ruisketta(BigTigerissä) ainakin. Kerran tuli pitkä dokumentti tuomioista ja teloituksista. Ennen siellä sidottiin tolppaan ja yritettiin osua ampumalla sydämeen, aina kun tuo ei onnistunut kerralla,paljon verta ja tuskaista huutoa ja sitten uusinta laukaus..
Se dokumentti oli tehty sieltä suurimmasta vankilasta eli BigTigeristä, siellä oli paljon länkkäreitäkin odottamassa lahtausta huumeiden salakuljetuksesta.
Sanokaa mun sanoneen, ehdoton kuoleman rangaistus tälle puukottajalle, joka laitetaan täytäntöön nopeasti. Thaimaa elää turismista hyvinkin pitkälle..

Viimeksi muokannut otus, Ke Maalis 19, 2008 3:59 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
http://www.richard.clark32.btinternet.c ... oting.html
ja sieltä kohta Thailand
BBC:n juttu Thaimaan oikeuskäytännöstä
http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/t ... 916395.stm
Varmaan samasta dokkarista tehty juttu..
Ja tässä hyvä juttu Thaimaan viimeisestä luodilla teloittajasta
http://www.scoop.co.nz/stories/HL0706/S00018.htm