"Raivopäistä hakkaamista" – rajuja syytöksiä hevosten kaltoinkohtelusta Siikajoella
Useat Ruukin luonto- ja hevoskeskuksen entiset opiskelijat ovat ilmaisseet huolensa sosiaalisessa mediassa.
Brahen koulutuskeskus Ruukin luonto- ja hevoskeskuksen hevosten kohtelu huolestuttaa koulun opiskelijoita ja alan harrastajia.
Väitteiden mukaan hevosia on käsitelty väkivaltaisesti. Keskustelu koulutuskeskuksen hevosten kaltoinkohtelusta käynnistyi sosiaalisessa mediassa perjantaina, jolloin kokemukset alkoivat nousta esille. Kertomusten mukaan hevosiin on käytetty muun muassa piikikästä päätankoa asentoa parantamaan. Päätankoja käytetään ravihevosilla muutenkin, mutta piikkipäätangot aiheuttavat hevosille kipua. Hevosia on myös kuritettu lyömällä.
Mört kertoo nähneensä ensimmäisenä opiskeluvuotenaan tilanteen, jossa opiskelija koulutti varsaa ajo-opetukseen. Varsa ei suostunut yhteistyöhön, ja opiskelija haki apuun ravivalmentajan. Auttamisen sijaan valmentaja pieksi varsan niin pahasti, että varsa kaatui lopulta selälleen.
– Tämä on jäänyt mieleeni, sillä ostin tämän hevosen muutamaa vuotta myöhemmin, Mört kertoo.
Hevoselta kuitenkin löytyi selkärangasta vamma, joka paikallistui edellä mainitun onnettomuuden ajankohtaan. Eläin täytyi lopettaa.
Toinen varsa säikähti mennessään ensimmäistä kertaa kävelytyskoneeseen, jossa hevonen kulkee ympyrää sähköaitojen rajaamalla alueella. Varsa osui aitaan saaden sähköiskun, jota se säikähti, ja lähti juoksemaan päin aitoja saaden yhä lisää sähköiskuja. Mört kertoo, että kone ja sähköt pidettiin käynnissä. Lopulta varsa ei kyennyt enää liikkumaan.
– Se ei ollut mitään yksittäistä lyömistä, vaan raivopäistä hakkaamista piiskalla, riimunnarulla, luudalla… millä vain, mikä käteen sattui, kertoo perjantaina sosiaalisessa mediassa asian esille nostanut Kati Mört.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008851810.html
30.5.2022 17:06
”Ohje oli, että hevosta voi lyödä lapiolla päähän” – Hevosiin on kohdistettu pitkäkestoista ja ”täysin tarpeetonta väkivaltaa” pohjanmaalaisessa hevoskeskuksessa, kertovat opiskelijat
Väitteiden mukaan ilmapiiri ravitallilla oli aggressiivinen ja hevosten lyöminen lähes jokapäiväistä.
Hevosia lyötiin ja piiskattiin, hakattiin kengitysvälineillä, treenattiin vaikka ne ontuivat ja käytettiin kivuliaita välineitä, kuten piikkipäätankoa.
Väkivaltaa ja pakkokeinoja toivat esiin hevoskeskuksen neljä entistä opiskelijaa. Sosiaalisessa mediassa esitetyt kertomukset Ruukin talleilta keräsivät nopeasti lukuisia yhteydenottoja, joissa entiset ja nykyiset opiskelijat ja työntekijät kertoivat vastaavista kokemuksistaan.
Syytösten tultua ilmi hevoskeskuksessa kävi perjantaina päivystävä eläinlääkäri. Kalajoen valvontaeläinlääkäri Viivi Koivunen sanoo, että keskukseen tehdään laajempi tarkastus lähiaikoina.
Otsikko päivitetty ristiriitaisten tietojen takia
-NILS